sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Viikko 4 ja lepoa

Aika hankalat juoksukelit on ollut nyt viimeisinä päivinä Nuuksiossa. Lämpötila on pyörinyt nollan kieppeillä jo pidempään eikä oikein kunnon talvi ole päässyt käyntiin. Sen sijaan aikaisemmin satanut lumi on jäätynyt ikävästi kaikille pinnoille ja ilman nastaria ei ole mitään asia ovesta ulos. Varsinkin Nuuksiossa kaikki polut ovat pelkkää luistinrataa ja helpompi on juosta reilusti metsän puolella.

Viikko on ollut alustavan suunnitelman mukaisesti kevyt viikko. Tai itse asiassa lyhensin sitä päivällä ja jo sunnuntaina otin varaslähdön tulevalle kovemmalle viikolle.
Maanantaina kävin fillarilla töissä. Tämä olikin ensimmäinen fillarilenkki tämän vuoden puolella, kun muuten treenit on tullut tehtyä juoksemalla. Maanantaina jooga jäi valitettavasti väliin työkiireiden takia. Tiistaina tein päivällä salitreenin, jossa kyykkysarjoissa kokeilin vähän isompia painoja. Hyvältähän se tuntui vaikka istuminen oli hankalaa vielä torstaina. Illalla juoksin vielä 2,5 tunnin kevyen lenkin.

Amican riisipuuroaamiainen tiistaisin
Keskiviikkona kävin tunnin hieronnassa. Ei tuntunut olevan mitään isompaa ongelmaa jaloissa eli ilmeisesti omat venyttelyt ja coutsin lihashuollot ovat toimineet hyvin.

Torstaina kävin töiden jälkeen vajaan kolmen tunnin lenkin Nuuksion luistinradoilla. Jalassa oli vielä Salomonin SpikeCross nastarit kuten muillakin edellisillä lenkeillä. Tuntui ettei ne pidä yhtään ja koko lenkki meni polun vieressä juoksemiseksi. Jännä homma, kun nämä tossut on melkein uudet mietin juostessani. Korkeintaan 300 kilsaa juostu. Kotona piti sitten oikein tarkistaa kirjanpidosta paljonko näillä 2013 Sysikallion kisaan ostetuilla tossuilla on tullut juostua. No olihan niitä kilsoja tullut tonni enemmän kuin lenkillä arvelin. Ehkä niistä nastoista oli sitten paras terä jo kulunut.

Perjantaina juoksin 2,5 tuntia taas Nuuksiossa. Nyt jalassa oli Inovin vanhempi nastarimalli Oroc280 ja pito oli aivan erilainen. Nyt pystyin juoksemaan melko rennosti jäisissäkin alamäissä. Itselleni Orocin ongelma on kuitenkin niiden ohut pohja, jonka takia nasta tuntuu voimakkaasti jalkapohjassa. Varsinkin päkiässä. Tähän löytyi ratkaisu vaihtamalla alkuperäinen pohjallinen geelipohjalliseen. Nastarin pohja tuntui nyt paljon paremmalta eikä jalkapohja enää kipeytynyt.

Geeliä pohjaan

Perjantaina oli mahtava auringonlasku

Auringonlasku vähän myöhemmin
Lauantaina en käynyt lainkaan lenkillä. Sen sijaan jahtasimme coutsin kansa Pokemoneja Helsingin keskustassa. Koko päivä meni mukavasti välillä kahvilla istuen, välillä pokeillen ja välillä taas syöden. Ilma ei vaan ihan tätä harrastusta lauantaina suosinut.

Coutsi nappaa Lapraksen!
Sunnuntaina lopetin hyvin menneen lepoviikon ja aloitin seuraavan kolmen viikon kovemman jakson hieman etuajassa. Lähdin aamusta kotoa metsän poikki kiertelemään NC reittiä leppoisaan vauhtiin. Reitti oli pääosin melko hyvässä kunnossa. Välillä polku katosi lumen alla jonnekin, mutta aina sille löysi kuitenkin takaisin. Jalassa Orocit ja Sidaksen geelipohjallinen toimi hyvin kuuden tunnin lenkillä. Selässä oli vähän isompi reppu ja vähän ylimääräistä painoa. Mukana oli myös lauantaina Suunnistajankaupasta hankittu uusi kompassi. Tällä kompassilla olisi tarkoitus pärjätä parin kuukauden kuluttua Barkleyssä.


Viikon kuudelle ekalle päivälle tuli treenitunteja yhteensä runsaat 10 sekä tunnin hieronta. Alla vielä vähän kuulumisia videolla.



5 kommenttia:

Kalevi Montela kirjoitti...

Hienosti menee! HYVÄ!

StanleyPark kirjoitti...

Kiitos Kalevi. Muistin tällä viikolla lenkillä sinusta ja Olavista kirjoitetun jutun jossain lehdessä, jossa kerroitte ensimmäisten otsalamppujen käytöstä lenkillä. Paljon on mallit siitä varmaan kehittyneet.

Terveisin,
mikael

Aki kirjoitti...

Tietää olevansa ultraaja, kun lenkkareissa onkin tonni enemmän kilometrejä kuin kuvitteli.

StanleyPark kirjoitti...

Juuri näin Aki, tonni sinne tai tänne

Don Valido kirjoitti...

Mahtavaa Mikael että olet nyt Stravaan laittanut lenkit! On nimittäin erittäin mielenkiintoista seurattavaa nähdä miten Suomen huippu treenaa!

Viikko 46 ja treenit alkaa sujumaan

Taas on yksi viikko enemmän kulunut juhannusviikolla tehdystä Hamstring-leikkauksesta. Huomenna tulee tarkalleen viisi kuukautta kuluneeksi...