maanantai 23. toukokuuta 2016

Viikko 20 ja valmiina Karhunkierrokselle

Viimeinen täysi viikko ennen kauden avaava Karhunkierrosta meni ajanpuutteen takia hieman suunniteltua rauhallisemmin. Juoksulenkkejä kertyi vain neljä, joista kilsoja noin 60 kilsaa. Fillarikilsoja kertyi parina päivänä noin 75 kilsaa. Salitreeni jäi kokonaan tekemättä, mutta toisaalta keskiviikkona tuli naputeltua pari tuntia vastakaadetusta pihakuusesta saunahalkoja. Pitkät selkälihakset muistivat hyvin aikaansaadun halkopinon vielä seuraavana päivänäkin.

Vähän isompi halkaisukirves

Vielä riittää halottavaa

Luonto on taas tällä viikolla ottanut isoja harppauksia kohti täydellistä loistoaan. Omenapuut, tuomet ja kielot tuovat lisäksi oman voimakkaan tuoksunsa. Toukokuu on vuoden parasta aikaa.

Omenapuumme täydessä kukassa

Ilotulitusta

Italiasta tuli tällä viikolla sen verran hyviä uutisia, että olin päässyt läpi myös 4K kisan arvonnasta. Pääsin siis tänä vuonna läpi sekä Torrin että 4K kisojen arvonnasta. Suunnitelmat tämän vuoden osalta on kuitenkin löyty lukkoon aikaisemmin italialaisten nahistellessa keskenään, joten sinne en ole tänä vuonna lähdössä. Toivottavasti ensi vuonna on myös arpaonnea. Tänä vuonna ohjelmassa on siis UTTF:n kierto sekä loppuvuodesta jotain Mammuttimarssia vai mikä sen nimi nyt olikaan.

Karhunkierrokselle kaikki alkaa olla valmista. Muistiinpanot viime vuodelta on sen verran hyvät, että varusteiden kasaaminen ei tuota ongelmia. Toisin kuin viime vuonna nyt on tarkoitus lähteä vähän pienemmällä repulla. Jurekin 1.0 UD reppu lähtee tällä kertaa matkaan, kun tilaa säästyy valmitsemalla yötä varten pienempi otsalamppu. Viime vuonna matkassa oli iso suunnistuslamppu, joka oli aivan turha. Sen yhden kerran, kun reitiltä hieman yöllä eksyin niin pienemmälläkin lampulla olisi oikea reitti löytynyt. Nyt mukaan lähtee vanha LedLenser H7, joka ei paljoa tilaa vaadi. Myös kuoritakki on vaihtunut vähän kevyempään, kun tuo sääennustekin näyttää lupailevan melko hyvää keliä. Kolmas suurempi muutos varusteissa on siirtyminen Hokan Stinsonista Inovin TerraClaw 250 tossuun. Pehmeämmällä polulla Hokan tossu on vähän kömpelö ja tahtoo vähän pyöriä jalassa. Inovin TerraClaw toimi hyvin viime vuonna Kolilla ja Sysikalliossa. Hankin uuden parin tätä tossua ja olen vähän säästellyt sitä kisaa varten. Tossun pohja on sen verran pehmeä, että kuviointi vanhasta parista on sulanut osin jo pois vaikka kilsoja on alle 600. Hyvästä pidosta joutuu maksamaan.

Itse reitissä ei ole muutoksia edellisvuoteen ja Kuusamossa on kevätkin vähän viimevuotista aikaisemmassa. Nopeasti sulaneet lumet aiheuttivat ilmeisesti pienen tulvahuipun seudulla, mutta nyt vedenpinta on jo normalisoitunut. Reitti pitäisi olla melko kuivassa kunnossa. Eli näiden osalta asiat ovat myös kunnossa.

Treenimäärät eivät tänä keväänä ole yltäneet ihan viimevuoden tasolle. Viimeinen kuukausi on kuitenkin ollut ihan kohtuullinen ja toisaalta kroppassa ei tunnu tällä hetkellä suurempia kremppoja. Palautuminen joulukuun Sysikalliosta alkaa vihdoinkin olla takana. Kunto ei kuitenkaan vielä tässä kohtaa ole parhaimmillaan, mutta toivottavasti jo Pallakseen mennessä. Karhunkierroksesta pitääkin selvitä mielikuvaharjoitteilla.


ITSEkansi

Coutsi on taas ahkeroinut uuden videon kimpussa. Nyt olisi valmiina kooste viime vuoden UTTF-kiertueesta.

tt

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Viikko 19 ja kaksi rinttilähtöä

Tähän viikkoon mahtui normiaktiviteettien lisäksi pari reipasvauhtista polkukisaa. Ajatuksena on vähän herätellä kroppaa nyt kun Karhunkierrokseen on aikaa enää pari viikkoa.

Tiistaina kävin töiden jälkeen juoksemassa Sohvaboikotin järjestämässä polkujuoksikisassa Olarissa. Kevyet lämmöt ensin päälle fillaroidessa paikalle ja siitä sitten suunnistushirmujen perään baanalle. Kärkeen ampaisi heti paukusta Mikko Patana ja Antti Parjanne sekä Halmeen Tomi. Itse jäin vähän alkukiihdytyksessä, mutta löysin nopeasti hyvävauhtisen selän, jota seurata. Sehän oli maajoukkuesuunnistaja Sofia Haajanen.

Vauhti oli sen verran reipasta, että siinä ei paljoa ehtinyt reittimerkintöjä seurata. Valitettavasti reitti oli merkitty keltaisella kreppipaperilla, joka ei erottunut juurikaan vihreiden lehtien lomasta. Jossain pari kilsan jälkeen kolmikko Patana, Parjanne ja Halme puskivat ohitsemme. Olivat tehneet ylimääräisen koukun heti alussa. Kohta tämän jälkeen koko kärki missasi vasempaan kääntyvät merkinnät ja teimme isomman sakkolenkin. Gepsistä jälkeenpäin katsottuna aikaa tuhraantui 4,5 minuuttia! Reitille palattuamme meni vähän ylimääräistä aikaa ja energiaa ohitella muita edellemme ehtineitä.

Tämän jälkeen selvisimme seuraavat kilsat tehden vain lyhyitä ja pieniä pummeja. Ihan lopussa viimeisillä kallioilla löysimme reittimerkinnät muiden paikalla olleiden ulkoilijoiden opastuksella. Letkan järjestys vaihtui useampaan kertaan, kun kärkimies pummasi reittiä ja joku taaempana taas sai näköhavainnon merkintöihin. Varsin mielenkiintoinen kisa siis. No, kaikki löysivät perille vaikka juostut matkat poikkesivat jonkin verran toisistaan.

Oma vauhti oli yllättävän hyvää vaikka reipasvauhtisia treenejä on tullut tehtyä tänä keväänä vain puolisentusinaa. Sofian vauhti alamäissä oli aivan jäätävää vaikka itsekin päätin tulla ne vähän riskillä. Onneksi maasto oli kuiva ja Inovissa loistava pito. Ylämäissä sain kurottua kiinni sen pari metriä jotka alamäissä Sofiasta jäin. Kiitokset Sofialle vetoavusta. Alla miesten tulokset, oma gepsi näytti 12,1 km.


Tiistain jälkeen oli pari kevyempää päivää, työmatkafillarointia sekä Nuuksiossa runsaan 1,5 tunnin leppoisa lenkki. Perjantaina pidin lomapäivän töistä ja kävin kiertelemässä Nuuksiossa vajaat 4 tuntia. Ilma oli paljon lämpimämpi mitä ennuste lupaili. Hieno aurinkoinen ja tuuleton päivä. Alla vähän kuvasatoa.


Reppu ja kaikki varusteet Karhunkierrokselle, paino 2,1 kg juomineen

Rantakäärme?

Swinghillin tyhjä rinne

Jäätelötauko Haltiassa

TrailPlodder, jättäri100 finisher!

Kattilan niityt kohti Swinghilliä

Lauantaina oli tarkoitus tehdä lyhyt lenkki, mutta päivä menikin sitten kotiaskareiden parissa. No ehkä hyvä niin, koska sunnuntaina oli vuorossa viikon toinen startti Lohjan Harjulla, Harjun Polut. Ohjelmassa oli 17 kilsaa polkujuoksua (reittikartta) ja vauhdit taas siellä punaisella. Ennen kisaa otettiin tietysti poseeraukset legendan kanssa.

Verkkareissa

Ja kisa-asussa

Kisa lähti liikkeelle tutun kovaa ja kentältä noustessamme taisi edessä olla kahdeksan kaveria. Siitä lähdettiin harjun suuntaisesti helppoja ulkoilureittejä ja neulaspolkuja. Vauhdit oli alle 4 min kilsalla. Ekan kilsan jälkeen kisan voiton napannut kaveri lähti vetämään letkaa nostaen vauhtia. Pientä rakoa alkoi tulla letkaan ja ohitin pari kaveria. Kärki meni kuitenkin omia menojaan. Jossain viiden kilsan kohdalla nousin viidenneksi, jossa olin sitten kisan loppuun asti. Noin 7,5 kilsan jälkeen seuraavat 5 kilsaa olivat vähän metsäisempää ja pienempää polkua. Ja olihan siellä yksi pätkä, jossa mentiin kokonaan umpimetsässä sekä yksi metsähakkuu, joissa vauhdit hidastuivat selvästi. Lopussa Harjulle palatessa vauhdit taas paranivat ja loppu tuli melko vahvasti.

Ennen lähtöä

Kilpasarjojen lähtö

Askel kuin oppikirjasta

Molemmat jalat sentään irti maasta
Ja alla vielä Nurmelan Juhan ottamat kuvat vesipisteeltä. Loput Juhan kuvat löytyvät täältä.

Hidastus (Kuva Juha Nurmela)

Kiihdytys (Kuva Juha Nurmela)

Koko viikolle kertyi tunteja vajaat 15, jossa juoksua ja pyöräilyä noin 100 kilsaa kumpaakin. Ensi viikolla vielä muutama leppoisa lenkki ja seuraavalla viikolla ollaankin sitten kauden avauskilpailussa. 

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Viikko 18 ja hellekeliä

Kesä! Vihdoinkin kesä! Tai ainakin melkein kesäkelit. Lämpötila on heilunut torstaista asti parinkympin tietämissä ja aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta. Aamut ovat olleet vielä aika viileitä, mutta viikonloppuna tuli aamulla lähdettyä lenkille jo lyhythihaisessa paidassa ja sortseissa.

Edellisen viikonlopun 12h rogan jälkeen alkuviikko meni fillaroidessa. Sen lisäksi oli maanantaina tunnin jooga, jossa oli aikamoisia vaikeuksia rogailujen takia. Jalat olivat aika kehnossa kunnossa ja useimmat liikkeet meni melkein sinnepäin. Rogan tulokset löytyy muuten täältä.

Keskiviikkona kävin töiden jälkeen hölkkäilemässä Nuuksiossa runsaat 1,5 tuntia ja siihen päälle vielä kevyttä fillarointia 12km. Kävin Nupurissa katsomassa olisiko kevään ensimmäiset pääskyset jo tulleet, mutta eipä niitä näkynyt. Nupurissa on yksi vakiopaikka, jossa melkein aina näkyy tämän seudun ensimmäiset pääskyset.

Helatorstaina oli vuorossa Bodom Trail Pirttimäessä, jossa käytiin kauden ensimmäinen Buff Trail Tourin osakilpailu. Salomon-Suunto Racing Teamin Jaana Leivo ja Henri Ansio veivät päämatkana olleen 21 km sarjojen voitot selkeillä eroilla. Henri Ansio jatkoi käytännössä siitä mihin hän jäi edellisen kauden loputtua viime vuonna Kolilla. Kotimaisissa polkukisoissa hän ei löydä vastusta tällä hetkellä. Oma suoritus oli tällä kertaa vastuullinen pacerin homma 6 km kisassa, johon osallistuimme nyt toista kertaa Jussin ja Juhon kanssa. Rauhallisen alkuvauhdin jälkeen kiristimme tahtia ennen puoliväliä ja lopun tulimme lähes lentämällä. Tuloksena oli Juhon uusi ennätys, joka parani lähes minuutilla. Ensi vuonna uudestaan.

Kuva: Onevision

Kärki ekan kierroksen jälkeen.

Perjantaille ja lauantaille olin varannut aikaa pitkälle lenkille. Nuuksiossa ja tässä ympäristössä tuli vietettyä perjantaina vajaat 6 tuntia ja lauantaina vajaat 5 tuntia. Kilsoja yhteensä 98. Tässä vähän kuvasatoa matkalta.

Mustalampi

Swinghillissä edelleen lunta

mutta myös aurinkoa

Uusia pitkospuita NC:n lahjoituksilla

Kevään ekat pääskyset. On se siellä katonrajassa.

Lenkin jälkeen tankkausta




Sunnuntaina oli tarkoitus lähteä yhteislenkille Nuuksioon, mutta myöhästyimme Jussin kanssa hieman lähdöstä, emmekä enää löytäneet muuta porukkaa. No, siitä sitten omaa vauhtia ja omia polkuja Nuuksiota kierrellen. Lämpimästä kelistä huolimatta talviturkkia ei tullut vielä heitettyä.



Viikolle kertyi mukavat 23h ulkoilua, jossa 145 kilsaa juoksua ja saman verran fillaria. Ensi viikolla vielä pari hyvää treeniä, pari reipasvauhtista sekä yksi pidempi kieppi. Toinen reipasvauhtisista tapahtuu ensi sunnuntaina Lohjan Harjulla.

Kansainvälisissä karkeloissa Salomon-Suunto Racing Teamin Noora Pianola ja Eetu Nordman kunnostautuivat sijoittumalla kovatasoisissa vuorikisoissa kärkisijoille. Noora oli viidentenä huhtikuun lopussa järjestetyssä Madeira Island Ultra Trail (MIUT) 85 km kisassa, jossa nousua kertyi mukavat +4400m. Nooran loppuaika oli  loistava 14:50. Eetu taas kävi näyttämässä juoksemisen mallia Transvulcanian 74 kilsan kisassa olemalla kovatasoisen kisan sijalla 33. Eetun raporttia saamme lukea varmasti ihan lähipäivinä.

Noora torstaina Bodom Traililla

Unkarissa alkoi keskiviikkona jo perinteinen 6d ultrakisa, jossa taas mitataan henkisiä voimavaroja rinkulan kiertämisessä. Viisi vuotta sitten tuli itsekin oltua täällä loistavasti järjestetyllä ultraviikolla, jossa tosin osallistuin 48 tunnin kisaan. Kisaa on jäljellä vielä vajaat kaksi päivää ja kisan kehittymistä voi seurata täältä. Saksan Schwerkki tekee taas kovaa tulosta, mutta niin tekee Ikäläisen Keijokin.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Viikko 16 ja 17 Salpaus rogaa

Kevät on edennyt normaaliin tapaa viimeiset pari viikkoa. Pari askelta eteenpäin ja askel taakse. Yöt ovat olleet kylmiä eikä päivätkään ole aina kevään kriteerejä täyttäneet. Luonto ei tästä kuitenkaan tunnu välittävän vaan lehtipuiden silmuista alkaa jo lehdet puskea ulos eikä varmasti mene montaa päivää, kun metsä näyttää jo ihan erilaiselta. Ainakin jos lämpötila tästä hieman nousee.

Edellinen viikko oli ensimmäinen treeniviikko sitten Sysikallion, kun polvet tuntuivat jo aika paljon paremmilta juostessa. Edelliset neljä kuukautta ovat menneet polvikipujen kanssa, mutta nyt näyttää siltä, että coutsi on saanut hieronnalla homman kuntoon ja vähemmän kivuliaita kilometrejä on taas edessä. Osa helpotuksesta on tullut myös foam-rollerista, jolla on tullut lihaksia ja kiinnikkeitä rullailtua iltaisin telkkarin edessä.

Edellisellä viikolla pidin perjantain vapaata töistä ja tein vähän pidemmän lenkin Nuuksion metsissä. Juoksin kotoa NuuksioClassicin reitille ja kiersin sen rauhallisella vauhdilla. Lopussa meinasi vähän energiat loppua, mutta yllättävän hyvin lenkki tuli loppuun asti. Matkaa 50 kilsaa, aikaa vajaat 6 tuntia. Muuten viikkoon ei mahtunut peruslenkkiä mainittavampaa. Treenitunteja yhteensä 16, jossa juoksua 13,5h.

Kulunut viikko sisälsi peruslenkkeilyn lisäksi yhden VK-lenkin ja Salpaus Rogan 12h. Perjantaina kävin Nuuksiossa poluilla hölkkäämässä reipasvauhtisen kympin. Tosin reipasvauhtisuutta ei havainnut muusta kuin keuhkojen pihinästä. Syke pysytteli melko maltillisissa lukemissa ja vauhti ei mittarin mukaan missään vaiheessa ollut mainitsemisen arvoinen.

Lauantaina oli vuorossa Salpaus-rogaining 12h kisa Nastolassa IVOn kanssa. Se oli tämän vuoden eka kisa, kun Loppiaisrogaining tammikuussa jäi osaltamme väliin. Valmistelut olivat menneet melko kevyellä otteella, mutta toisaalta rutiinia alkaa jo näiden karkeloiden läpiviemiseen, joten tavarat oli pakattuna melko nopeasti. Isoimman haasteen etukäteen asetti Ilmatieteenlaitos ennustamalla sadetta enemmän päivälle ja illasta vielä enemmän. Reppuun oli pakattu vaihtopaidat sekä sateen pitävät takit ja hanskat. Radan suunnittelu kesti normaalia pidempään, kun vaihtoehtoja tuntui löytyvän yhä uusia ja uusia. Lopulta saimme tehtyä reitin, josta löytyi sopivasti pituutta sekä oikomahdollisuuksia.

Lähdössä
Kisakartta
Lähdössä vettä tuli lähes kaatamalla, joka sananmukaisesti vesitti vähän tunnelmaa. Lisäksi videosta loppui akku heti alussa eikä sekään nostattanut tunnelmaa. No, päästiin kuitenkin matkaan ja rastien kahlaamiseen. Lähdimme IVOn kanssa kiertämään kartan rasteja ihan järjestyksessä myötäpäivään, hoidettiin Pajulahden länsipuolinen osa ensimmäisen runsaan kolmen tunnin aikana (93-42-31-52-83-101-71-81). Tästä vaihdettiin Salajärven ja Iso-Kukkasen itäpuolelle ja jatkettiin rastille 95. Tähän mennessä kaikki rastit löytyivät ilman ongelmia. Aikaisempi totuus siitä, että poluilla ja teillä me ollaan vahvoilla, piti paikkaansa edelleen. Yritimme siis minimoida noi metsäosuudet ja teimme rasteille vain lyhyitä pistoja.

Ylämäetkin juosten
Ysivitoselta jatkoimme itään. Vaihtoehtona olisi ollut käydä pohjoisessa rastilla 103, mutta olimme jonkin verran perässä suunnittelun aikana tekemämme aikataulua. Siksi valitsimme ensimmäisen suunnitellun oikomahdollisuuden ja jatkoimme rasteille 91 ja 72. Sen jälkeen väliin jäivät myös rastit 92 ja 34, käännyimme suoraan rastilta 53 rastille 85. Tällä rastivälillä tuli sitten vähän ongelmia, kun törmäsimme hiekkatiellä kahteen isoon koiraan, jotka puolustivat omaa aluettaan. Hitaasti ilman mitään nopeita liikkeitä vaihdoimme metsän puolelle ja kiersimme metsän kautta alueen. Onneksemme koirat eivät meistä enää kiinnostuneet ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Kasivitoselta matka jatkui etelään (63-55-102). Rastin 64 jätimme väliin vaikka aikaa olisi ollut sekin hakea. Halusimme kuitenkin jättää vähän pelivaraa loppuun. Rastin 55 jälkeen meni hetki polun löytymisen, mutta itse rastit löytyivät edelleen ilman ongelmia. Ennen rastia 102 repusta piti kaivaa pienempi varalamppu kartanlukuun. Sillä pärjäsimmekin melkein loppuun asti.

Tää on kivaa!

Maalaismaisemaa

Maalaismaisemaa

Aina on aikaa yhdelle selfielle

Viimeiset rastit löytyivät hyvin. Rastille 73 mennessä juoksimme yhden risteyksen pitkäksi ja jouduimme palaamaan takaisin. Rasti 82 oli melkoisen hakkuun takana ja varalampulla kulkeminen ei enää tässä onnistunutkaan. Repusta oli pakko kaivaa isot lamput. Loppu tuli sitten katulamppujen loisteessa edelleen ongelmitta. Maalileimaus 11.13 ja mittarissa noin 59 kilsaa. Kiitokset taas IVOlle loistavasta venymisestä. Alla vielä IVOn 4min yhteenveto tapahtuneista.


Salpaus2016 from Imatran Voima on Vimeo.

Viikolle kertyi yhteensä 21 tuntia treeniä. Ensi viikolla on tiedossa myös pidempää lenkkiä.

Kolme viikkoa ja kohti Sinister7 kisaa

Kolme viikkoa on taas kulunut edellisestä päivityksestä. Aika on taas ollut vähän kortilla tai sanotaanko, että blogi jäänyt vähemmälle prio...