sunnuntai 11. elokuuta 2019

Uusia tuulia blogissa - CrossFit esittely

Kuten taisin mainita jossain edellisessä kirjoituksessa niin ajatus tämän blogisisällön suhteen on ollut pienessä hautumistilassa viimeajat. Omat kisaraportit ja vastaavat tulen edelleen kirjaamaan tänne ihan itsellekin muistiin, mutta ihan viikoittaista tarinaa perustreeneistä en enää tänne kirjaa. Ne löytyy muutenkin esim. Stravan tai Polar Flown puolelta.

Tähän liittyen blogissa uutuutena tulee olemaan on aika ajoin Polkuporinoissa vierailevia henkilöitä ja heidän kirjoittamiaan juttuja. Tällä kertaa vuorossa on Petra Autinen, joka oli mukana perjantaina julkaistussa Polkuporinassa. Petran jakson voit kuunnella RadioPlayn kautta:




Sari ja Petra

Kiitos Sari ja Mikael kutsusta tulla vieraaksenne Polkuporinat-podcastiin, tämä oli suuri kunnia. Myönnettäköön, että alkuun ajatus jännitti, mutta mikrofonin läsnäolo unohtuikin jo ensimmäisten lauseiden aikana. Itselle tärkeästä asiasta - hyvinvoinnista ja sen edistämisestä - kun on niin älyttömän mukava ja helppo puhua! Oma innostuneisuus Crossfit harjoitteluun alkoi vajaa 7 vuotta sitten porilaisten ystävieni innoittamana. Oman kodin lähellä pohjois-Helsingissä ei vielä tuolloin ollut omaa Crossfit-salia, boxia, joten harrastuksen aloittaminen arjen logistiikan sujuvuuden vuoksi viivästyi. Vuonna 2013, jolloin Suomeen avautui useita uusia saleja, avautui myös Crossfit Vantaa, jonka tutustumistunnille menin ja heti siitä seuraavalle OnRamp- eli aloituskurssille, taisi muuten olla salin 2. kurssi ja siitä alkoi minun uusi harrastus! Halusin saada lisää energiaa arkeen, johon kuului monipuolinen työ, 3 päiväkoti- ja alakouluikäistä lasta sekä omakotitalon puuhat.


Aloitin tämän kaltaisen lajiharjoittelun hyvin matalalta tasolta, sitä kuvaa hyvin se, kun mukanani oli joskus tyttäreni, silloin alakouluikäinen, ja hän kysyi minulta spontaanisti: "Äiti, oletko täällä aina kaikista huonoin?" "Kyllä mä taidan olla", vastasin, koska se oli totta. Uusi harrastus oli kuitenkin palkitseva ja alussa kehitys oli nopeaa. Muistelisin, että jo ensimmäisen puolen vuoden aikana huomasin edistyväni, sain lisää rohkeutta yrittää ja pikkuhiljaa otin käyttöön oikean levytangon mustan rautatangon sijaan. Ensimmäisen vuoden aikana jouduin - valehtelematta - lähes joka kerta googlettamaan mitä tarkoitaa clean, snatch tai deadlift. En ollut koskaan kuullutkaan hspu:ista (hand stand push up) saati yrittänyt rope climbiä tai legless ropea ( köysikiipeily tai köysikiipeily ilman jalkojen apua), nämä kaikki tuntuivat utopistisilta ajatuksia juuri minulle, lähes nelikymppiselle kolmen lapsen äidille.

Yksi tärkeä tekijä motivaationi ylläpitämisessä tässä kohtaa olivat mielekkäät skaalaukset, jokainen liike pystytään räätälöimään henkilökohtaisesti jokaiselle harrastajalle juuri hänen tasoonsa sillä hetkellä sopivaksi. Mutta mikä tärkeintä, niin, että se tukee sitä oikeaa, tavoitteena olevaa liikettä! Skaalausvaihtoehdot ovat aina progressiota kohti tavoiteltavaa liikettä.



Aika pian uuden harrastuksen aloittamisen jälkeen henkilökohtaiseen elämääni tuli haasteita. Päätin kuitenkin, että uutta, mukavaa harrastustani en lopeta. Se osoittautui pelastuksekseni! Hankalimpina aikoina tuntui, että treenitunti oli vuorokauden ainoa tunti, kun mielessäni eivät pyörineet ikävät asiat ja se, jos mikä teki hyvää. Jälkeenpäin tuntui, että juuri tämä henkireikäni sekä vahvisti minua fyysisesti, teki sitä myös henkisesti. Lisäksi salilla sain olla "nobody". En ollut siellä missään roolissa, en kenenkään äiti, puoliso, lapsi, alainen, esimies, kaveri enkä mitään muutakaan. Olin vain yksi meistä, jotka olivat uskaltautuneet uudelle salille uudehkon lajin saloihin ja liikkeisiin, jotka olivat valtaosalle meistä silloisista harrastajista vielä aika tuntemattomia. Pikkuhiljaa aloimme tutustumaan toisiimme, kaikki uudet jäsenet otettiin vastaan käsipäiväällä ja esittelyllä tunnin alkajaiseksi - se teki tervetulleen olon kaikille. Tuohon aikaan kävin treeneissä pääosin aamuisin klo 7-8. Ei se minulle ehkä paras aika ollut, mutta ainoa, koska iltaisin opiskelin YAMK-tutkintoa ja/tai kuljetin lapsia heidän harrastuksiinsa. Ajattelin, että vaikka en ole ihan parhaassa vireessä heti aamusta, on se parempi kuin jättää treeni väliin. Sitä paitsi siitä sai kivasti virtaa päivään - enkä ole kovin usein muulloin nähnyt yhtä kauniita auringon nousuja Tuomarinkylän pellolla ja nähnyt omin silmin, kuinka päivä alkaa pitenemään aamusta, kun kevätaurinko nousee yhä aikaisemmin. Ne aamuiset ajomatkat salille, jotka kesti aamulla minimissään 6 min, (iltapäivisin voi mennä jopa vartti), piirtyivät mieleeni seesteisinä ja täynnä toivoa paremmasta huomisesta!


Vuodet vierii ja paljon on ehtinyt tapahtumaan. Motto on pysynyt yhä samana - toivon harrastukselta energiaa arkeen! Jos tuntuu, että se alkaa ottamaan enemmän kuin antaa, on aika höllätä kaasua. Tällaista ei onneksi tapahdu kovin usein. Olen jo nyt kiitollinen siitä, mitä kaikkea harrastus on antanut minulle!

Tärkeitä ihmisiä, ystäviä, rohkeutta, mielen hallintaa ja -lujuutta, uusia taitoja, uskoa itseeni, voimaa, kestävyyttä, notkeutta, iloa, itseni ylittämistä, vaihto-oppilaan meille asumaan, elämäni ensimmäiset urheilukilpailut ulkomailla ja "toisen kodin", johon voin mennä milloin vaan ja minut hyväksytään siellä aina juuri sellaisena kuin sillä hetkellä olen!

Kiitos Sari ja mukavia kuunteluhetkiä kaikille kuulijoille!

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Sinister7 huoltajan silmin

Olipa taas mahtava kokemus. Tällä viikolla Polkuporinoissa julkaistiin Brianin haastattelu, Sinister7 kilpailujohtajan kommentteja. Mahtavaa jutella henkilön kanssa, jonka tapasimme jo 10 vuotta sitten. Eikä kukaan ollut vanhentunut yhtään.

Sinister7 kisajohtaja Brian Gallant
Itse kisasta Coachi teki hienon videon, joka löytyy tuosta alta


Hän teki myös hieman huomoita huollon näkökulmasta ja tässä Sarin tarinaa:


Sinister7 ja huollon ihanuus vai painajainen

Kuten Mikael on jo kirjoittanutkin, olimme kolmatta kertaa ko. kisassa. Valmistautumisemme oli poikkeuksellisen kevyttä, joka johtui aikaisemmista Mikaelin haasteista kropan kanssa, ehkä ikä myös tekee sen, ettei aina tarvitse mennä sata lasissa. Lähdettiin rennosti retkeilemään!

Saavuimme kisapaikalle jo aikaisemmin. Meillä oli ihana majoitus Crownest Passissa Airbnb:n kautta.
Aamumaisemaa
Lähimaisemaa
Lepotauko
Huoltotiimi tankkaa
Polttopuut eivät loppuneet kesken
Vain sikari puuttuu
Ennen kilpailua olin mukana hakemassa numerolappua ja illalla toisina korvina kuuntelemassa ohjeita. Oli mahtavaa tavata Brian, johon tutustuimme 10 vuotta sitten, kun Sinister7 kilpailu oli vielä "lapsen kengissä". Tämän vuoden haasteena suurimmilta osin oli kosteus, joka aiheutti kenkävalinnan suhteen pientä pohdintaa. Näissä mantereen takaisissa kilpailuissa on haasteena aina se, että mukaan otettavan tavaran määrä on rajoitettu. Lentoyhtiöiden painorajat ovat tippuneet vuosien varrella tosi paljon. Vielä 90- luvulla ja 2000-luvun alussa sai matkustajalla olla 2 matkalaukkua, ja sallittu painomäärä oli myös korkeampi. Sivuhuomautuksena, kotiin palatessa toinen laukuistamme painoi tasan sallitun määrän, ja toinen puoli kiloa yli. Tarkkaa shoppailua coachilta loppupäivinä.

Almost ready to go
Kuten aikaisemmissa postauksissa ja Polkuporinoiden Sinister jaksossa on todettu, kisa koostuu seitsemästä osuudesta eli legistä. Minä olin siis huoltamassa siskoni, Maaritin, kanssa. Olimme vuokranneet vähän suuremman maasturin, jolla olisi helpompi liikkua mahdollisilla pienillä teillä, ja tavaraa mahtui enemmän mukaan. Saimme siinä yön tunteina myös torkuttua 3 h, joka oli meidän huoltajien ainut uni. Mutta takaisin lähdön alkuun. Me jätimme suosiolla ensimmäisen huollon väliin, koska sinne on haastavin pieni huonokuntoinen tie, ja järjestäjät suosittelivat, ettei sinne mentäisi. Joka tapauksessa juoksijat vain juoksivat siitä ohi.

Me siirryimme keskustan läheisyydessä olevalle huoltopaikalle, jossa olisikin sekä TA2 että TA3. Sääennustukset eivät pitäneet paikkansa, ja me saimme nauttia todellisesta helteestä. Siirsimme makuualustaamme lopulta varjoon, ettemme olisi kärventyneet täysin. Odotusaika oli pitkä, mutta kirja ja hyvä seura auttoivat ajan tappamisessa. Siellä ehtii tutustumaan paikallisiin ihmisiin, seurata muiden kilpailijoiden ja huollon toimintaa. Useimmissa huoltopaikoissa autot jouduttiin jättämään tien varteen kauemmas, joten kannettavaa riitti mukana. Minä kannoin varakenkiä, varavaatteita sekä ruokaa ja juomaa. Vichyä kisassa ei tarjottu, ja se on juoma, joka uppoaa ja auttaa Mikaelia nestetasapainon ylläpitämisessä. Myös suklainen kaurajuoma maistuu ja siitä saa pikkuisen myös energiaa. Autossa meillä oli kylmälaukku, josta hain sitä mukaan keitettyjä munia ja tekemiämme wrappeja. Olin pakannut niitä valmiiksi minigrip-pusseihin, jotka sai nopeasti vaihdettua vaihdossa. Mikael ei ollut ottanut hattua mukaan, ja vähän huolestuin silloisesta auringon määrästä, etenkin aukeilla alueilla.

Ukkospilvet tanssivat meidän ympärillämme koko päivän
Seuraavaan huoltoon TA4 ajoimme noin 10 minuuttia, ja onneksi olimme aika ajoissa siellä, koska se oli parkkeerauksen kannalta haastavin. Kapeahko tie, jossa autoja molemmin puolin. Me saimme auton vielä kohtuullisen lähelle, mutta osa joutui kävelemään kohtuullisen kaukaa. Ennen tänne tuloa kävimme ostamassa 2 retkituolia, itsellemme ja olihan ne Mikaelille helpotus kengän vaihtoon. Kisajärkkäreillä on kilpailijoille erikseen varattu alue, mutta sain vähän omalla paikalla laitettua tavaroita ennakkoon. Tässä kaipasin Suomessa käyttämiäni kirkkaita laatikoita, sillä jo tässä kohtaa tavarat alkoivat olla aika sekaisin. Meillä oli Ikea-kassi, jonne kaikki hukkuu ja menee sekaisin. Jos olet käyttänyt, tiedät mistä puhun. Barkleyssä olin järjestellyt kaikki muovipusseihin, ja kirjoittanut päälle mitä missäkin, mutta tällä kertaa en sitä tehnyt, ja se oli VIRHE, joka kostautui yöllä pimeässä. Tavaroiden säätämiseen meni kohtuuton aika, ja toiseksi viimeisessä huollossa etsin turhaan kamoja väärästä paikkaa. Hukkasimme tässä varmaan 5-10minuuttia. Onko sillä merkitystä, kun Mikael ei kisannut voittosijoista, en tiedä, mutta turhaa säätöä, joka samalla rassasi omaa mieltä.

Seuraava huoltopiste toimi sekä TA5 että TA6 huoltopisteenä, ja huokaisimme helpotuksesta, että tällä kertaa ei tarvinnut etsiä pimeässä huoltopaikkaa. 5 vuotta sitten vielä yöhuoltopaikka oli haastavassa paikassa pienellä metsätien varrella, ja siellä oli niin pimeää, ettemme meinanneet löytää sitä. Meillä huollossa oli mahdollisuus levätä, mutta koska kisassa ei ole gps-seurantaa, eikä väliajat päivittyneet nettiin huonojen nettiyhteyksien takia, oli erittäin haastavaa odottaa Mikaelia, milloin hän tulee. Huoltoalue oli tosi pieni ja siellä oli paikallinen diktaattori ohjaamassa aina viivan taa, vaikkei ketään tullutkaan sillä hetkellä. Kieltämättä sain tehdä kaikkeni, etten käynyt kertomassa hänelle, mitä mieltä olin hänen pikku-poliisimaisesta käytöksestä. Ja miten typerää on antaa jonkun tärkeilevän tyypin antaa oman mielen ärsyyntyä, mutta väsyneenä sitä vaan oma mielikin saattaa olla herkempi.

Oma mieli ja huoli ovat aina huoltajan haasteena. Kun ei pääse reitin varrelle näkemään, miten sujuu saati sparraamaan ja olemaan tukena heikkoina hetkinä. En tiedä, sanoitinko itse kisaa huoltajana ennakkoon liikaa, mutta tiesin alla olevat haasteet, enkä varmasti kyennyt antamaan sitä tukea, mitä ideaalissa tilanteessa olisi toivonut. Olin itsekin vähän väsynyt ja huolissani, kuinka kisassa tulee käymään. Sitä on vaikea arvioida, kuinka suuri merkitys sillä on ja näkyisikö se Mikaelille. Meillä on niin vahva yhteys, että uskon, että hän sen aisti. En ollut riittävän keskittynyt tavaroihin, ehkä kyennyt antamaan sitä henkistä tukea, mitä hän olisi varmasti kaivannut. Miksi sitten en itse kyennyt kääntämään sitä toiveikasta fiilistä ylle... siihen minulla ei ole vastausta. Ennakkoon emme tehneet kuin yhden lyhyen mielikuvaharjoittelun. Silti korostan, ettemme lähteneet soitellen sotaan tai ylimielisesti, jostain syystä se terävin valmistautuminen vaan puuttui. 

Mitä vinkkejä sitten antaisin, jos joku lähtee huoltamaan kisaan. Alueella on helppo ajaa, ja kun on kansainvälinen ajokortti, ei autonvuokrauksen suhteen ole ongelmaa. Kanadassa tiet ovat leveitä, kaistaa riittää ja ajetaan samalla puolella tietä. Vain kaupungissa kääntyvien kaistalla välillä saa olla tarkkana, koska logiikka poikkeaa hieman europpalaisista ajotavoista. Kisan aikana siirtymät ovat lyhyitä ja tarjoavat mahdollisuuden levätä ja ottaa rennosti. Haasteena on kilpailun etenemisen seuraaminen, ja siihen syynä on huonot nettiyhteydet. Meillä oli Mikaelin puhelimessa ostettu matkadataa Elisalta, joka oli kohtuuhintainen. Telia oli hinnoitellut aika ronskisti datan käytön, joten itse en käyttänyt sitä matkan aikana lainkaan. WiFiä löytyy aika mukavasti, joskin meidän Airbnb-kämpässä sitä ei ollut. 

Kisassa on kilpailijoille loistavat tarjoilut, joten periaatteessa ei tarvita paljon omaa huoltoa. Huoltajan on helppo käydä syömässä kaupungilla. Yön aikana syöminen oli haastavampaa, kun ravintolat olivat kiinni ja huoltoaseman tarjoama oli enemmän rasvaista hod dog -tyyliä. Mutta onneksi oma vararavinto varmisti, ettei yhden yön aikana tule nälkäkuolema :-)

Kiitos siskolleni Maaritille seurasta ja avusta, yksin olisi ollut tylsää. Tämä oli sisarten laatuaikaa, ja arvostan apua ja seuraa suunnattomasti. Kiitos myös Lisalle ja Bryanille jotka seurasivat kisaa, ja hengailivat huoltopisteellä seuranamme. Kiitos myös teille, jotka olette seuranneet kisailujamme ja olleet tukena. 

"Onni ei ole tasainen tie vaan erikoinen kyky edetä miellyttävällä tavalla erämaassa."
— Axel Fredenholm

Kiitollisena,
- Sari


Oma treenijakso heinäkuussa on ollut aika heikko. Nyt pari viimeistä viikkoa on mennyt jonkinlaisen kurkkukivun ja yskän merkeissä eikä juokseminen ole tuntunut lainkaan hyvälle. Siksi osalle päivistä olen ainoastaan pyöräillyt tai jopa pitänyt kokonaan välipäiviä. Sykkeetkin olivat selvästi normaalia korkeammat. Vasta eilen ja tänään on lenkki tuntunut vähän paremmalta.

Seuraava kisa on jo ovella, eli kahden viikon kuluttua. Silloin on vuorossa SuperPeP, jossa kuitenkin juoksen perusmatkan sijasta pelkästään yhden kierroksen eli 57 kilsaa. Perusmatkalaiset lähtevät liikkeelle jo perjantai-iltana ja vähän sen jälkeen meikäläinen tarinoi vähän Barkley nimisestä kisasta. Tässä vielä viikonlopun ohjelma.





Perjantaina ehdimme ottaa lyhyen irtioton arjesta käymällä Siuntion kylpylässä ja viettämässä yksi yö hotellielämää. Illalla kävimme vähän kiertämässä vuoden 2018 Loppiaisrogan kartalla. Olipa hienoja maastoja. Kelin puolesta ilta oli hieno ja osa ajasta menikin enempi valokuvauksen parissa. 






Tällä viikolla saatiin kasaan myös Nuuksio Backyard Ultran reitin merkkaaminen. Itse kisaan reittimerkinnät tulee kyllä paranemaan, mutta näillä merkeillä voi reitillä käydä jo itsekseen harjoittelemassa, jos reitin perusrunko on tiedossa. Isoimmat polkujen risteykset on nyt merkattu siten, että risteyksen jälkeen reittimerkintä pitäisi näkyä siinä suunnassa mihin reitti jatkuu. Itse reittimerkintään on käytetty leveää maalarinteippiä, jossa on teksti "NBU". Reitin alkuun ei merkkejä ole laitettu vaan siinä reitti noudattaa puna-mustaa Nuuksion perusreittiä. Alla vielä kuva molemmista merkinnöistä.

NBU reittimerkintä

Puna-musta Nuuksion perusreitti
Alla vielä pari kuvaa Nuuksiosta.



tiistai 16. heinäkuuta 2019

Sinister 7 kisaraportti

Vajaan kolmen viikon reissu Kanadaan tuli onnelliseen päätökseen pari päivää sitten, kun palasimme takaisin kotimaahan. Oli taas hieno reissu, jonka aikana tavattiin paljon vanhoja ja uusia ystäviä ja ehdittiin viettää yhdet häät sekä tietysti juosta taas yksi satamailinenkin. Kelit Edmontonissa ja Kalliovuorilla oli melko erilaiset kuin yleensä. Kuuman ja kuivan kelin sijasta päivät olivat pilvisiä ja sadetta tuli lähes jokaisena päivänä. Tuollaiseen peruslomailuun se sopi oikein hyvin, kun kuumuus ei vaivannut vaan energiaa riitti tehdä mukavasti erilaisia asioita.

Virallisen osuuden, eli häiden, jälkeen suuntasimme kohti Kalliovuoria ja Crowsnest Passia. Paikka oli entuudestaan tuttu, kun olimme olleet samassa kisassa jo kahdesti aikaisemmin eli vuonna 2009 joukkuekisassa ja 2014 solona. Majoituksen olimme hankkineet ihan kisakeskuksen vierestä Colemanista, josta löysimme viehättävän Airbnb-mökin. Edessä oli neljän päivän rupeama Sinister7 -kisan puitteissa.

Osallistuminen koko kisaan oli tehty vasta vajaa pari kuukautta aikaisemmin. Päätös perustui kokonaan siihen, miten palautuminen huhtikuun alun Barkleysta onnistuisi. No, koska se kisa jäi vajaaseen 20 tuntiin oli päätös Sinisteriin osallistumisesta varsin helppo. Itse treenikausi olisi voinut mennä hieman paremmin, kun kovien lenkkien osuus jäi aika vaatimattomaksi. Toisaalta koko kisaan ei ollut suurempia odotuksia tai tulospaineita. Toki viiden vuoden takaista aikaa olisi kiva hieman parantaa varsinkin, kun silloin kisan puolivälissä oli suuria ongelmia.

Kisan reitti oli muuttunut jonkin verran edellisestä kerrasta. Kartalla muutokset näyttivät aika pieniltä, mutta maastossa muutokset olivat suuremmat. Varsinkin neljäs ja kuudes osuus olivat saaneet paljon uusia hienoja polkuja. Nämä muutokset tosin toivat vaativuutta reitille niin teknisyyden kuin nousumetrienkin suhteen. Varsinkin kuudennella osuudella reitti nousi aikaisempaa korkeammalle ja maisemat olisivat varmasti olleet hulppeat mikäli olisin ollut siellä valoisaan aikaan. Tälläkään kertaa en saanut nauttia kuudennen osuuden maisemista.

Toinen merkittävä ero edelliseen kertaan oli keli. Varsin myöhäinen ja sateinen kevät oli aiheuttanut sen, että reitti oli hyvin märkä ja mutainen. Ensimmäiset kolme osuutta eli noin 65 km olivat aika siedettävässä kunnossa, koska reitti kulkee paljon avoimessa maastossa, jossa reitti oli kuivempaa. Siitä eteenpäin reitti oli todella märkä ja mutainen.

Reittiprofiili

Kaikki valmista
1. osuus (18,3km, +535m). Kisan startti oli lauantaina aamulla kello 7. Parin edeltävän päivän sateet ja pilvisyys oli väistynyt ja aamulla taivas oli kirkas. Kisa lähti hyvin liikkeelle ja ajatuksena oli ottaa alun tasaiset osuudet rauhallisemmin kuin viimeksi. Muutaman kilometrin jälkeen reitti nousi tieltä pienelle polulle ja nousi samalla matalan harjanteen yli. Koko ympäristö tuntui pysähtyneen, kun useista kanssajuoksijoista huolimatta metsä oli täysin hiljainen. Autojen ja kannustajien äänet olivat jääneet taakse ja olimme vihdoinkin keskellä luontoa nauttien sen hiljaisuudesta. Kaikki tuntuivat nauttivan hiljaisuudesta sillä en kuullut kenenkään juttelevan mitään tässä kohtaa. Reitti kierteli rinnettä ilman sen jyrkempiä nousuja vaikka todellisuudessa nousimme jatkuvasti.

Pilviverho aukeaa
2. osuus (16,7km, +772m). Vaihtopaikassa täytin toisen pullon ja jatkoin heti seuraavalle osuudelle. Reitti jatkoi hiljalleen nousemista. Aurinko oli jo noussut ja alkoi lämmittää mukavasti. Tässä kohtaa vatsa alkoi ilmoittamaan itsestään ja jouduin tekemään pikaisen puskareissun. Päästyämme huipulle reitti oli käytännössä yhtä alamäkeä osuuden loppuun. Kosteat polut tekivät alamäet liukkaiksi ja välillä oli pakko yrittää hiljentää vauhtia puissa ja oksissa roikkuen. Kaikki sujui kuitenkin ilman kaatumisia ja toinen osuus päättyi samaan paikkaan, josta lähtö oli tapahtunut. Täällä oli myös coutsi apureineen odottamassa. Siinä sitten taas pullot täyteen ja vähän evästä mukaan. Sekä lisää vessapaperia.

Toinen osuus takana
3. osuus (31,4km, +1357m). Tälle osuudelle otin mukaan sauvat, koska tiedossa oli pitkiä loivia nousuja, joita en odottanut pystyväni juoksemaan kokonaan ylös. Tässä kohtaa sauvoista olisi hyötyä. Osuuden alussa jouduin tekemään taas yhden pikaisen puskareissun. Vatsa ei vieläkään ollut kunnossa. Aurinko alkoi lämmittää oikeasti. Onneksi coutsi oli laittanut aurinkovoidetta naamaan edellisessä huollossa. Tällä osuudella ei ollut mitään suurempia ongelmia. Maisemat olivat huikeat ja hyvällä fiiliksellä jaksoin nauttiakin niistä. Pystyin myös syömään suunnitellusti ja jopa huoltopisteillä olleet geelit tuntuivat uppoavan hyvin. Kolmas osuus päättyi samaan paikkaan josta oli lähtenyt. Coutsi olikin täällä edelleen odottamassa ja valmiina huoltamaan tullessani sinne.

4. osuus (23,4km +974m). Kolmannen osuuden jälkeen päätin vaihtaa toiset tossut. Olin aloittanut kisan Salomonin Speedcross vitosella, koska toivoin niiden isomman nappulan antavan paremman pidon mutaisella reitillä. Kivikkoinen reitti aiheutti sen verran kipuja päkiöissä, että päätin nyt laittaa alle Hokan Mafeten. Tässä nappula on pienempi, mutta vaimennusta on enemmän.

Neljäs osuus oli pidempi kuin viimeksi ja uudet osuudet oli vedetty hienoille pienille metsäpoluille, joita myös pyöräilijät käyttävät. Nousimme myös yhden uuden harjanteen päälle, josta oli taas hulppeat näkymät. Viisi vuotta sitten oli täysin puhki neljännen osuuden jälkeen. Nyt halusin ottaa rauhallisemmin ja säästää voimia viimeisille osuuksille. Suunnitelma piti hyvin ja pystyin edelleen syömään suunnitellusti. Toisaalta tämä näkyi aikataulun venymisenä. Saavoin vaihtoon hyvävoimaisena, mutta jo jonkin verran aikataulua jäljessä.

Neljännen osuuden jälkeen


5. osuus (27,4km, +962m). Juoduin teippaamaan vasemman jalkapohjan huollossa, koska märässä juokseminen oli aikaansaanut rakkulan päkiän alle. Myös Salomonin gaittereiden kanssa oli ongelmia, kun en saanut niitä pysymään Hokan tossujen kanssa kunnolla paikallaan. Ehkä oli liian radikaalia sekoittaa näitä keskenään.

Osuuden alku oli tylsää tiejuoksua, koska reitti siirtyi solan pohjoispuoleisille vuorille. Jossain vaiheessa alkoi sataa sen verran, että oli pakko laittaa sateenpitävää takkia päälle. Olin säästynyt tähän asti sateilta vaikka ukkonen oli välillä jyrissyt läheisillä vuorilla. Nyt kuitenkin tilanne muuttui. Kova sade kasteli ennestään mutaisen reitin ja teki siitä vieläkin hankalamman edetä. Lisäksi pienet lammikot polulla olivat muuttuneet isoiksi lammikoiksi. Eteneminen oli melko hidasta, kun lammikoita vältelläkseni yritin löytää kuivempaa reittiä metsän puolelta. Osa juoksijoista meni suoraan lammikoiden läpi, mutta itse en siihen vielä ryhtynyt. Tällä osuudella alkoi myös syömisen kanssa olla ongelmia. Mikään ei enää tuntunut maistuvan. Aika kummallinen tilanne, kun vauhti oli kuitenkin rauhallinen ja silti vatsan kanssa oli ongelmia. Osuuden viimeiseltä välihuoltopisteeltä oli 7,4 km vaihtoon, mutta se tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta saavuin vaihtoon, jossa coutsi odoteli jo kärsimättömänä.

Alla kolme kuvaa (Photos: Leo Fung) viidenneltä osuudelta.




6. osuus (31,9km, +1400m). Juoduin pitämään pitkän huoltotauon, kun yritin saada jotain syötyä. Mikään ei tuntunut kuitenkaan maistuvan. Samalla vaihdoin kaikki vaatteet ja laitoin yöksi vähän lämpimämpää ylle. Lopulta oli pakko lähteä vaikka en oikeastaan saanut juurikaan mitään syötyä.

Osuuden koko noususumma tulee heti alussa noustessa Seven Sisters vuorelle. Harmillisesti oli niin pimeää, ettei maisemaa nähnyt lainkaan. Ainoastaan edessä menevien otsalampuista sai jonkinlaisen käsityksen suunnasta ja nousun jyrkkyydestä. Polku oli paikoin kapeaa pientä polkua, joka nousi suoraan ylös rinnettä. Polku muistutti tosin enemmän mutaista ojanpohjaa, jota oli vaikea nousta. Sauvoista oli tässä kohtaa taas paljon apua. Apua oli myös monista kanssajuoksijoista, joiden kanssa tuli juteltua pitkiä pätkiä tällä osuudella. Lopussa oli sama 7,4km pituinen pätkä, jonka olimme juosseet jo viidennen osuuden lopussa. Nyt tämä osuus meni huomattavasti helpommin. Kuudennen osuuden loppua kohden olo tuntui jotenkin helpottavan vaikka en ollutkaan syönyt enää mitään. Onneksi pystyin kuitenkin juomaan normaalisti.

Seven Sisters
7. osuus (10,9km, +321m). Tyhjensin nopeasti vähän tavaraa repusta. Sanoin coutsille, että heillä ei ole kiirettä maaliin. Pari tuntia tässä vielä menee. Coutsi sanoi, ettei saa mennä kuin 1:40. Lähdin siitä sitten hiljalleen valumaan eteenpäin, mutta jotenkin sain hyvän fiiliksen päälle, kun lähdin viimeiseen lyhyeen nousuun. Sen perään hidas ja aika tekninen lasku ja sitten isoa ulkoilureittiä loivaan ylämäkeen. Sain tässä juostua suurimman osan ja reitin käännyttyä alamäkeen kohti maalia sain hyvän vauhdin päälle. Ohitin useita juoksijoita tässä kohtaa, joista yksi taisi olla solo-sarjalainen. Viimeiset pari kilsaa tultiin asfalttia kylän läpi. Vilkuilin taakse varmistaakseni, ettei kukaan pääsisi enää yllättämään. Olin aikamoisen puhki maalissa. Aikaa meni tällä osuudella 1:33.

Loppuaika 23:32:47
Loppuaika oli 23:32:47 ja sijoitus kokonaiskisassa 9. Vain kolmasosa matkaan lähteneistä pääsi maaliin 30h aikarajan puitteissa.

Palkintojenjaossa. Veteraanisarjan kolmonen


Tulokset.
Canadian TrailRunning magazine.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Kolme viikkoa ja kohti Sinister7 kisaa

Kolme viikkoa on taas kulunut edellisestä päivityksestä. Aika on taas ollut vähän kortilla tai sanotaanko, että blogi jäänyt vähemmälle prioriteetille. Koitetaan saada tähän muutosta nyt kesällä. Ainakin nyt lomalla pitäisi ehtiä vähän asioita pohtimaan.

Treenit löytyy tietysti helpoiten Stravan puolelta, joten sieltä löytyy tarkemmat detaljit. Omat avainharjoitteet ovat menneet melko hyvin. Peruslenkkien vauhdit on saatu hiukan nostettua ja se viikon VK-lenkkikin on löytänyt paikkansa ohjelmasta. Parina viikkona olen myös saanut tehtyä molempina sunnuntaina vähän pidemmän neljän tunnin lenkin.

Kulunut viikko on ollut treeniohjelmassa kevyt ja sellaiseksi se myös muodostui. Viikon kohokohta oli kuitenkin Kangasala-Jukola, jossa olin mukana Samban väreissä. Samban edustaminen Jukolassa oli meikäläiselle ensimmäinen kerta. Mukana joukkueessa oli myös ensikertalaisia, mutta hienosti pääsimme maaliin melko vaativassa maastossa. Itsellä oli tällä kertaa vain yksi osuus hoidettavana vaikka mahdollisuuksia urakointiin olisi ollut. Coutsi oli kuitenkin kieltänyt useamman osuuden kolmen viikon kuluttua juostavan Sinisterin takia.

Ennen itse kisaa YLE Urheilu kävi tekemässä haastattelun, jossa juteltiin Jukolan lisäksi Barkleysta.

YLEn Jyri ja Tomi haastatteluhommissa
Ja vanhoja kavereitakin tavattiin.
Vanhoja armeijakavereitakin tavattiin

Oma suoritus oli melko onnistunut. Kisan alku oli vedetty kapealle hiekkatielle, jota pitkin juostiin useampi sata metriä ennen K-pistettä. Homma sujui aika siististi ja siinä juostessa näkyi vain yksi kasallinen kaatuneita miehiä. Onneksi pääsin siitä hyvin ohi. Eka rastiväli oli taas vähän pidempi, mutta ei mikään "halki kartan" kuten joskus on ollut. Eka rasti löytyi hyvin. Sen jälkeen parilla rastilla tuli pientä hakua, kun kävin lähellä olleella hajontarastilla. Loppu tuli kuitenkin suhteellisen hyvin. Ohittaminen vaati käytännössä oman uran valitsemista ja välillä se onnistui aika hyvin. Jossain puolimatkan jälkeen kaaduin kertaalleen kivikossa ja löin hieman vasemman polven. Sen jälkeen kesti hetken ennen kuin jalka kesti taas normaalisti juoksua. Alusta oli kyllä kivikkoinen, mutta ei kuitenkaan ihan pahimmasta päästä. Ennen paria viimeistä rastia ajattelin loppuajan olevan melko hyväkin, mutta vilkaisu kelloon ennen viimeistä rastia paljasti kuitenkin todellisuuden. Aikaa oli nopeasti menneestä osuudesta huolimatta kulunut yli 1,5 tuntia. Loppuaika 1:35:39. Samban tulokset.



Samba melko synkassa?

Paras ottaa retkituoli mukaan omalle osuudelle jos tulee vaikka väsy

Monta muistoa Jukola-viikonlopusta tallentui Coutsin tekemälle videolle. Nyt tämäkin on tallessa.



Kuten useimmat ovat huomanneet on tämänkin blogin päivitykset aina välillä jämähtäneet vähän paikoilleen. Välillä on ollut joidenkin viikkojen taukoja päivitysten välillä, kuten oli tämän ja edellisen päivityksenkin.

Tähän liittyen on jatkossa ajatuksena hieman vähentää kirjoitusten määrää ja alkaa panostaa enemmän siihen sisältöön. Suuntaviiviivoja ei olla ihan vielä päätetty, mutta ajatuksia ja mahdollisuuksia on paljon. Jatkossa Coutsi tulee myös osallistumaan kirjoittamiseen ja sisältöpainotukset muuttuvat omasta treenaamisesta aiheisiin, joista olemme muutenkin kiinnostuneet. Kiitos tässä vaiheessa blogia seuranneille. Matka siis ei pääty tähän, reitti vaan muuttuu. Onnittelut kaikille Jukolassa olleille ja Hyvää Juhannusta! 

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Viikko 20 treeniä ja pihahommia

Mennyt viikko on ollut erityisen kuivaa ainakin täällä Nuuksion seudulla. Pölyä riittää ilmassa ja puiden siitepölykin on nyt todella runsasta. Edellisellä viikolla kuului käen laulantaa ensimmäisen kerran ja tällä viikolla näkyi ensimmäiset pääskyset. Kai se kesä tästä on nyt alkanut.

Omat treenit ovat hieman kärsineet pihahommista, tai pihahommat treeneistä. Aikaa ei tahdo riittää ihan kaikkeen ja kaikki etenee vähän hitaammin, kun se pienikin aika pitää jakaa niin moneen asian kesken. Pitää siis vaan asennoitua siihen, ettei kaikki tule valmiiksi hetkessä eikä kahdessa vaan osa asioista valmistuu vasta myöhemmin. Pihahommien lisäksi ehdittiin tällä viikolla nauttia vähän kulttuuristakin. Kävin coutsin kanssa ensimmäistä kertaa uudessa Oodi-kirjastossa ja samalla reissulla vielä katsomassa Cirque du Soleil-ryhmän Toruk-esitystä.

Oodin julkisivu
Coutsi virittää

Sain tehtyä tällä viikolla viisi juoksulenkkiä, joista neljä suuntautui Nuuksio poluille ja yksi oli lenkki töistä kotiin. Parilla lenkillä tuli juosta vähän reippaammin, mutta vielä aika kaukana maksimaalisesta vauhdista. Aika hyvältä tuntuu tuo reippaampikin vauhti tällä hetkellä. Palautumisen kanssa pitää kuitenkin olla koko ajan valppaana, varsinkin kun osa illasta menee vielä lapion varressa heilumiseen.

Lauantaina pidimme coutsin kanssa pienimuotoisen polkujuoksutapahtuman pääasiassa paikalliselle asukasyhdistykselle. Coutsi kävelytti osan porukasta Soidinsuon ympäri, kun itse vedin pienempää ryhmää Nuuksio Backyard Ultra reitin ympäri. Samalle kerroin erilaisia polkujuoksuun liittyviä asioita, joita mukana olleet kuuntelivat innolla. Oli mielenkiintoinen ja leppoisa tapahtuma ja nyt polkujuoksu on taas napsun tutumpi laji muutamille innokkaille.
Polkujuoksun innostamina
Tämän vuoden kisakalenterikin selkeni syksyn osalta, kun ilmoittauduin mukaan Onnin SuperPePiin. Matka on kuitenkin tällä kertaa vain yksi kierros, kun maasto taitaa olla sen verran rajua, ettei kolmelle kierrokselle uskalla tässä kunnossa lähteä. Hienoa on kuitenkin olla mukana uudessa kisassa, jollaista ei aikaisemmin ole kokenut.

Alla pari houkutteluvideota kisaan.





Perjantaina julkaisimme Polkuporinoissa mielenkiintoisen jakson valokuvauksesta, jossa haastateltavana oli Juha Saastamoinen. Juha on monille tuttu jo usean vuoden takaa, kun hän on ollut mukana hoitamassa valokuvausta eri polkujuoksutapahtumissa. Kannattaa taas kuunnella Juhan tarina.


sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Viikot 18 sekä 19 ja Bodom Trailia

Kiirettä riittää kaikilla rintamilla. Tästä huolimatta lenkilläkin ehtii välillä käydä. Ei ehkä ihan niin paljon kuin suunnitelma sanoo, mutta sen verran ettei huono omatunto kuitenkaan pääse vaivaamaan. Pihahommat helpottivat nyt hieman, kun nyt kaikki on enää kiinni omaista aikatauluista. Mennyt kunnallistekniikkaprojekti sekä siinä ohessa tehty salaojaremontti ovat nyt jokseenkin kunnossa ja nyt tarvitsee enää saada pihalla pinnat kuntoon. Tämä äitienpäivä onkin mennyt kukkia ja nurmikkoa istuttaessa. Sen lenkin lisäksi.

Myös Nuuksiossa remontoidaan...portaita
Nuuksio Backyard Ultran osallistujalista julkaistiin myös eilen. Listassa on nyt 17 nimeä, joten vielä mahtuu mukaan. Kisan järjestelypuolella on vielä paljon hommaa, mutta eiköhän nekin asiat saada kesän aikana järjestykseen. Naisia on toistaiseksi vain kaksi ilmoittautunut, joten heitä kaivataan vielä mukaan. Kisaformaatti sopii loistavasti naisille ja he tulevat varmasti olemaan mukana taistelemassa ensimmäisen Nuuksio Backyard Ultran voitosta.

Lauantain yhteislenkiltä
Treenien puolesta nämä pari viikkoa ovat olleet vähän sellaista tasapainoilua. Kovemmat treenit ovat vielä saaneet osin odottaa, kun pari lenkkiäkin on remonttien takia jäänyt tekemättä. Viime viikonloppuna juostu Bodom Trail oli yksi hyvä kovavauhtinen kisa, joka kävi myös hyvästä treenistä. Koska edellisestä reipasvauhtisesta lenkistä alkaa olla yli puoli vuotta en odottanut itse kisalta tai loppuajalta paljoa. Tavoite oli pystyä juoksemaan tasainen kisa ja päästä alle kahden tunnin.

Kisa lähti rauhassa liikkeelle. Yleensä juoksen ekan kilsan hiekkatiellä aina vähän liian kovaa. Nyt juoksin aika rauhassa alun ja poluille päästessä en lähtenyt ryntäilemään muiden ohi vaan ohittelin muita ainoastaan helpommissa leveissä kohdissa. Koko ensimmäinen kierros meni hyvässä porukassa ja juttua riitti muiden kanssa. Toiselle kierrokselle jatkoin edelleen samaa vauhtia vaikka ehkä pienen vauhdinlisäykseen olisi ollut rahkeita. Noin kilsa ennen maalia vilkaisin kelloa ja olin aika ihmeissäni sen näyttävän alle 1.48. Siitä sitten loppuirvistys ja maalissa kello näytti peräti 11 sekuntia parempaa aikaa kuin viime vuonna. Loppuaika 1.52.45, näyttää siis oikein hyvältä tuleva Sinister7 kisan kannalta. Tulokset. Kuvia.

Kuva Onevision / Juha Saastamoinen
Kisakeskusta

Kannustus oli taas mahtavaa ja muutenkin järjestelyt sujuivat totutulla tasolla. Tämä oli kiva aloitus kotimaiseen kisakauteen.

Porinapuolellakin olemme ajatelleet harventaa julkaisuja, mutta mielenkiintoisia kohtaamisia ja tarinoita vaan tulee, joten ainakin toistaiseksi näyttää jatkuvan ennallaan julkaisutkin. Teimme pari viikkoa sitten väliporinat ja tällä viikolla hyvinvointivalmentaja Taina Liukkonen porinoi Sarin kanssa stressistä eri vinkkeleitä huomioiden. Ensi viikolla päästäänkin kuulemaan valokuvauksen saloja. Edelleenkin tavoitteenamme on löytää uusia näkövinkkeleitä, joissa on jokin kosketuspinta kestävyysurheiluun.

Sari ja Taina - stressinkarkoittajat


sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Viikko 17 ja uusi jakso alkaa

Viikko on ollut lämmin ja aurinkoinen ja tyypilliseen huhtikuiseen tapaan sadetta on ollut todella vähän. Ilma on sakeanaan pölystä, niin hiekasta kuin siitepölystä. Venäjältäkin on kantautunut maastopalojen takia jotain savua, joten hengitysilma ei ole ollut paras mahdollinen.

Menneet on menneitä ja nyt alkaa uusi harjoitusjakso runsaan kahden kuukauden päästä kisattavaan Sinister7-kisaan. Harjoitusjakso rakentuu kolmesta kolmen viikon jaksosta, jonne on tarkoitus laittaa vähän vauhdikkaampia treenejä väliin. Talven harjoitusjakso Barkeyta varten oli aika erilainen, kun se sisälsi lähes pelkästään pitkiä PK-lenkkejä. Nyt tarkoitus on rakentaa sen päälle hieman nopeutta.

Mennyt viikko on ollut edelleen sellaista sekalaista tekemistä. Jonkin verran on mennyt aikaa omalla pihalla meneillään olevan salaojaremontin kanssa. Siinä riittää puuhaa vielä ensi viikollakin. Lenkkien suhteen ohjelmassa on ollut lähinnä työmatkapyöräilyä. Juoksulenkit ovat suuntautuneet Nuuksioon uudelle NDU-reitille.
Enää pientä laittoa vailla
Tänään sunnuntaina järjestettiin ensimmäinen yhteislenkki NBU-reitillä. Juoksijoita oli tullut mukavasti tutustumaan reittiin. Yksi lenkin tarkoitus oli saada mahdollisimman paljon mittauksia reitin pituudesta, jotta voimme arvioida pitääkö reittiä vielä pidentää tai lyhentää. Siksi olikin hyvä, että paikalla oli useita juoksijoita, joista osa kiersi kaksi tai jopa kolme kierrosta. Tämän päivän perusteella olemme aika lähellä oikeaa reitinpituutta.

Kisareitti kartalla

Pientä mäkeä

Valmiina lähtöön
Tänään julkaisimme myös ensimmäisen version kisa-infosta.

Viikolle kertyi karkeasti samat määrät kuin edelliselläkin viikolla. Ensi viikolla aloitetaan sitten parilla vähän reipasvauhtisella lenkillä muun ulkoilun yhteydessä.

Uusia tuulia blogissa - CrossFit esittely

Kuten taisin mainita jossain edellisessä kirjoituksessa niin ajatus tämän blogisisällön suhteen on ollut pienessä hautumistilassa viimeaja...