sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Rogaining esittely

Perjantaina julkaistussa Polkuporinat-jaksossa pääsimme keskustelemaan Rogainingista Janne Snellmanin kanssa. Janne on yksi suomalaisia pioneereja lajin parissa ja on nähnyt lajin kehittymisen Suomessa viime vuosina. Polkuporinoiden jaksossa Janne kertoo kaiken lajiin liittyvän oleellisen tiedon sekä antaa hyviä vinkkejä niin aloittelijoille kuin myös jo pidempään lajin parissa olleille.



Ajattelin kerätä tähän vielä muutaman hyvän linkin, joiden kautta löydätte lisää tietoa lajista ja siihen liittyvistä asioista.

Rogaining Finland julkinen FB-ryhmä. Tässä ryhmässä on yli 1800 jäsentä ja tämän sivuston kautta löytyy paljon tietoa lajista. Tapahtumat-osiossa löydät Suomessa järjestettäviä rogaining-kisoja. Ja mitä et täältä löydä niin sen voit täältä kysyä. Tätä kautta voit löytää itsellesi myös roga-parin jos olet sellaista vailla.

Kansainvälisen Rogaining liiton (IRF) FB-sivut. Kuten edellä, mutta kv-tason asioita.

Rogaining.fi lajiliiton sivustolla löytyy lajiesittely sekä rogaining-uutisointia kotimaasta ja ulkomailta. Sieltä löytyy myös rogaining-kisakalenteri sekä tietoa Rogaining Finland lajiliitosta.

Näiden lisäksi useilla kisajärjestäjillä on omat sivustonsa, joita en kuitenkaan tähän listaa. Toivottavasti näillä vinkeillä joku löytää hienon lajin pariin.



sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Motivaatio ja psyykkinen vahvuus


Jarmo Liukkonen avasi meille kaikille viikon Podcastissa mielen taitoihin liittyviä asioita.


Hänen PS-kustannuksen kirjassaan Psyykkinen vahvuus, voi tutustua tarkemmin aiheisiin harjoitusten kautta, ja ymmärtää syvällisemmin, mistä on kysymys.
Kuten hän kirjan johdannossa toteaa, jokainen mistä on ainutkertainen bio-psyko-sosiaalinen yksilö, ja meidän psyykkeemme rakentuu kaikesta meitä ympärivöistä maailmasta. Meillä on perinnöllisiä tekijöitä, mutta elämänkokemus ja asenne vaikuttavat taustalla. Kasvuympäristön merkitys on suuri, mutta itse väittäisin, että kuitenkin voimme myös itse tunnistamalla asiat ohjata asioita toiseen suuntaan. Meillä jokaisella on temperamentti, joka ilmenee, miten me reagoimme ympäristöön sekä omiin sisäisiin tiloihimme. Niillä me voimme itse hallita elämäämme ja vaikuttaa sosiaalisissa tilanteissa onnistumisiin. Pystymmekö keskittymään tai hallitsemaan tunteita, muutama esimerkki luetellaksieni. Psyykkisiä taitoja kannattaa tunnistaa ja harjoittaa, ei pelkästään vuorovaikutustilanteissa, mutta itsen kanssa olemisessa, harjoittelussa ja etenkin kilpailutilanteessa.


Kuten Jarmo kuvailee kirjassaan sivulla 19, suorituksen taustalla on monia vaikuttavia asioita. Mielenhallinta on tässä merkittävässä roolissa, ja harjoittelun myötä voimme oppia käyttämään mieltämme tehokkaammin.

Jarmo on kirjannut 5 avainta psyykkiseen vahvuuteen jotka ovat itseluottamus, motivaatio, vireystila, rentous ja keskittyneisyys. Yksinkertaista ja tuttua? Ja kuitenkin niin vaikeaa.


Podcastissa meidän pääpaino oli motivaatiossa. Jarmo kuvaa kirjassa motivaation hienosti: Motivaatio on monimutkainen ja dynaaminen prosessi, jossa yhdistyvät ihmisen persoonallisuus, tunteenomaiset ja järkiperäiset tekijät sekä sosiaalinen ympäristö. 

Kirjassa kuvataan sivulla 31 motivaation ilmenemismuotoja:
Motivaatiolla on Jarmon mukaan kaksi tehtävää meidän käyttäytymisessämme. Se toimii energiana lähteenä ja saa meidät toimimaan innokkaana. Sen lisäksi se suuntaa meidän käyttäytymistämme, ja toivottavaa on, että se olisi tavoitteen suuntaan. Kun pohdimme motivaatiota, kannattaa itseltä aina kysyä peruskysymyksenä MIKSI? Miksi juoksen? Miksi lähden lenkille? Miksi panostan tähän? Motivaatio innostaa meitä tekemään asioita sekä se suuntaa käyttäytymistämme tavoitteen saavuttamisen suhteen. Me voimme motivioitua ulkoisista asioista mutta nyt pureudumme sisäisen motivaation maailmaan, joka on kuitenkin pidemmälle kantava voimavara. Motivaatiota kannattaa opetella tunnistamaan ja tarkastelemaan, mitkä tekijät vaikuttavat taustalla. 

Kirjassa on konkreettia harjoituksia, ja jaamme tässä hänen Huolien hukkaputki-harjoituksen 

Jätä huolien murehtimiselle oma aikansa, älä anna sen häiritä keskittymistäsi. Kun mieleesi nousee jokin häiritsevä ajatus, kirjoita se ylös, jotta et unohda sitä. Hyvä keino on ottaa käyttöön jokin kannellinen purkki, ja kanteen voit liimata purkin nimen, vaikkapa ”huolien hukkaputki”. Siihen voit sitten laittaa paperilapun, johon olet kirjoittanut mielessäsi kytevän huolenaiheen. Näin tehtyäsi voit vapauttaa mielesi tästä alitajunnassasi päivystävästä kuormittavasta huolesta. Kun sinulla on aikaa, voit käydä lävitse kaikki huolien hukkaputkeen kerääntyneet asiat. Voit myös kirjoittaa huolenaiheita päiväkirjaan. Tulet huomaamaan, että aika on tehnyt tehtävänsä monelle huolelle tai huolesi ei ole toteutunutkaan. Siten voit poistaa osan huolistasi. Joidenkin huolien osalta tulet toteamaan, että itselläsi ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa asian toteutumiseen. Lopuksi voit valita sen huolenaiheen, jota ryhdyt toden teolla mielessäsi käsittelemään. Huolien hukkaputki auttaa siis sinua välttämään liiallista mielen kuormitusta useilla eri asioilla. Voit vapautua keskittymään kulloinkin edessäsi olevaan keskittymistä vaativaan tehtävään, sellaiseen, joka on sinun omassa kontrollissasi.

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Skyrunningia Janne Hietalan sanoin

Suomen Skyrunning-pioneereihin kuuluva polkujuoksija Janne Hietala kävi Polkuporinoiden juttusilla kertomassa mitä Skyrunning oikein on. Voit kuunnella Jannen haastattelun RadioPlayn kautta alla olevasta linkistä. Janne juoksee myös asfaltoitua tietä ja tänään hän olikin mukana San Sebastianin maratonilla juosten oman ennätyksensä 2:50. Onnea Janne!
 

Skyrunning – less cloud more sky 

Skyrunning on 1990-luvun alussa Italiassa alkunsa saanut vuoriurheilun muoto, joka alun perin on määritelty niin, että kilpailun aikana noustaan yli 2000 metrin korkeuteen ja ylämäkien nousukulma on lähempänä 30 % ilman, että kiipeilyn vaikeus ylittää luokitusta II. Tarkoista määrityksistä on kuitenkin vuosien varrella tultu pois ja nykyisin maailmalla järjestetään skyrunning-kisoja myös matalampien vuorien maissa, joissa toisaalta kiipeilyn vaikeuden osalta päästään jopa luokkaan III. 

Lajin kattojärjestönä toimii The International Skyrunning Federation (ISF), joka järjestää muun muassa lajin arvokilpailut. Merkittävässä asemassa lajin kannalta ovat myös Migu Run Skyrunner World Series ja Golden Trail Series, joka profiloituu kuitenkin enemmän trailrunning- kuin skyrunning-osastolle. Kisoja riittää näidenkin ulkopuolelta, sillä nykyisin erilaisia tapahtumia on vuosittain noin 200. Vaikka skyrunning on oma lajinsa, Suomesta katsoen se on hyvin lähellä trailrunningia ja oikeastaan lähempänä kuin täkäläinen polkujuoksu ilman mittavia korkeuseroja.




Oma skyrunning-historiani alkoi vuonna 2016 Espanjassa Vall de Boín laaksossa BUFF® Epic Trail -nimisessä kilpailussa. Kyseessä oli samalla lajin maailmanmestaruuskilpailut, joskaan sen takia en ollut tätä kisaa valinnut. Heti pari viikkoa myöhemmin osallistuin Pohjolan Pariisissa eli Tromssassa järjestettyyn Hamperokken Skyraceen, jonka alullepanijoina toimivat Kilian Jornet ja Emelie Forsberg. Vuonna 2017 pidin taukoa ulkomaan kisoista, mutta seuraavana vuonna päätin hakea haastetta entisestään juoksemalla Hamperokken Skyracen, Trofeo KIMA:n ja Glen Coe Skylinen, lajin ehkä teknisesti haastavimmat kilpailut ja vielä kolmen viikon välein. Näistä ensimmäinen sujui hyvin, toisessa missasin aikarajat oltuani ongelmissa korkeuden kanssa ja kolmannen pilasi sääolosuhteet, jotka pakottivat järjestäjän lyhentämään reittiä. Jo samana iltana tiesin, mitä tekisin seuraavan vuoden syyskuussa.

Tämän kauden henkilökohtainen urheilullinen kohokohtani oli paluu Skotlannin Ylämaille ja Glen Coe Skylineen. Kyseessä on 52 km pitkä ja 4750 nousumetriä sisältävä kilpailu Brittein saarten ikonisimmilla vuorilla. Skotlanti on maa, jossa on neljä vuodenaikaa ja ne kaikki voi kokea yhden päivän aikana. Paikallisilla on sanonta, että jos et pidä kelistä, odota 15 minuuttia. Tämä tuntui pitävän hyvin paikkansa, joten yhteen kisaan mahtuu monenlaista eksotiikkaa hankalan maaston lisäksi. Kisan yksi ehdottomista kohokohdista on Curved Ridge, paikoin lähes pystysuora nousu, jossa saa tehdä pidemmän aikaa töitä myös käsillään. Kisan keskivaiheilla käydään noin 1150 m korkeudessa, mikä on alueen korkeimpia huippuja. Vaikka nousu huipulle olikin loivempi, teki keli kova tuuli ja kostea keli oman lisämausteensa. Sokerina pohjalle kisan jälkipuoliskolla kiivetään liki 1000 m nousu Aonach Eagach -harjanteelle. Harjanne itsessään on Wikipedian mukaan "regarded as the most difficult horizontal scrambling ridge in mainland Scotland". Täällä putoaminen ei ole vaihtoehto, joten aistit valpastuvat ja matkan tuomaa rasitusta ei edes huomaa. Vasta harjanteen jälkeisellä helpommalla osuudella huomaa, että reissu on ollut pitkä.


Skyrunning-kisat ovat itselleni hyvää vastapainoa toimistotyölle ja muulle arjelle. Niissä pääsee haastamaan itseään ja mitä ilmavampi ja teknisempi reitti, sen parempi. Kilpailut vievät sellaisiin paikkoihin, mihin muuten ei tulisi mentyä, ja vieläpä melko turvallisesti. Kilpailun lisäksi kyse on myös luontokokemuksesta.

Kuten sanonta kuuluu, ”It’s not only about racing, it’s about going out to the mountains”.

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Sallamarin ja Jaakon omatoiminen juoksuloma

Kun omia lenkkipolkuja on koluttu muutama vuosi, moni meistä miettii myös omatoimimatkan tekemistä jonnekin eksoottiseen kohteeseen. Omatoimimatkalla pääsee kokemaan asioita, joihin ei ehkä muuten törmää.

 Tämänkertaisessa blogikirjoituksessamme Sallamari on kirjoittanut yhteenvedon USA-tripistä ja hänen blogista voi lukea lisää sekä ihastella upeita kuvia.

Horseshoe Bend Arizona
Mitä on tiedossa, kun ultramatkojen polkujuoksua harrastava pariskunta suunnittelee lomamatkaa? Suunta on tietenkin Pohjois-Amerikka, polkujuoksijoiden Disneyland.

Moni juoksija tietää, miten mahtavan fiiliksen juostessa voi saavuttaa. Tähän kun lisätään kauniit kanjonimaisemat, voiko enää parempaa olla. Tästä aiheesta pääsimme kertomaan Polkuporinoihin, eli seikkailuistamme road tripillä Pohjois-Amerikassa.

Teimme avopuolisoni, Jaakon kanssa kesällä 2019 kuukauden mittaisen road tripin Pohjois-Amerikassa, koska edellisvuoden kuukauden reissu samoilla suunnilla ei riittänyt polkujen koluamiseen, vaan tutkittavia paikkoja jäi jäljelle vielä paljon. Aiempien vuosien reppureissut ovat suuntautuneet enemmänkin Aasiaan, koska merenalainen maailma on meille juoksemisen lisäksi lähellä sydäntä. Olenkin monesti ajatellut, että laitesukellus ja polkujuoksuhan ovat aika samankaltaisia asioita, toisessa vaan tutkitaan maan päällistä ja toisessa merenalaista maailmaa. Pimeässä metsässä otsalamppu päässä juokseminen on kuin yösukellus taskulamppu kädessä.

Jaakko suunnittelee seuraavan päivän seikkailua
Upea leiripaikka Zion National Parkin läheisyydessä
Road trippi Yhdysvalloissa taittuu parhaiten pienellä retkeilyautolla eli campervanillä, jossa voi asua. Päivämme reissulla koostui pääasiassa paikasta toiseen siirtymisestä, poluilla juoksemisesta tai patikoinnista ja maisemien ihailusta. Emme suunnitelleet ajoreittiä juurikaan etukäteen, jonka ansiosta päädyimme mitä uskomattomampiin paikkoihin vahingossa. Parhaimpia polkuja löytyikin sellaisista paikoista, joita ei yleisesti netissä pahemmin mainosteta. Reissun päällä oleminen ja campervanissä asuminen vaativat hyvää asennetta, koska suurella todennäköisyydellä kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan.

Reittimme pyöri Californiassa, Nevadassa, Utahissa, Coloradossa ja Arizonassa. Maisemat saattavat vaihtua hetkessä aavikosta vuoristoon, joka tekee tien päällä olemisesta mielenkiintoista ja kuumalta aavikolta pääsee halutessa nopeasti vaihtamaan viileämpään vuoristoilmastoon. Kyseisissä osavaltioissa on luonnonpuistoja toisensa perään, joten tekemistä ja nähtävää riittää yllin kyllin. Me rakastamme jännittäviä seikkailuja ja välillä juoksuretketkin meinasivat mennä turhan adrenaliinia nostattaviksi. Mitä enemmän jostain polusta kuuli sanottavan, että se on haastava tai vaikea, sinne me menimme.
Chillailua slot kanjonissa
Kaikki ne kokemukset, joita olemme saaneet reissuillamme, ovat korvaamattomia. On vaikea kuvailla sanoin, miten hienolta tuntuu herätä auringonnousuun aamulla pakettiautosta keskellä ei-mitään tai istua illalla retkituolissa aavikolla ja katsella miljoonia tähtiä.


Meidän seikkailuihin voi tutustua enemmän osoitteessa Reissutarinoita sekä seuraamalla Instagramissa @sallamarikostia ja @jaakko.eskelinen

Polkujuoksua Bryce National Parkissa
Yksi maailman upeimmista paikoista (Keet Seel Trail Navajo)

lauantai 16. marraskuuta 2019

Urheilijan tyrä

Ajattelin julkaista oman kirjoituksen urheilijan tyrästä, jonka sain kokea tämän vuoden aikana. Tai oikeastan se on tainnut vaivata jo pidempäänkin, mutta alkuvuodesta 2019 se alkoi vaivaamaan jo sen verran, ettei sen kanssa olisi pidempään halunnut jatkaa. Kisat, jotka kisasin tuona aikana, kulkivat ilman suurempaa ongelmaa kipulääkityksen avulla. Harjoitukset olivat kuitenkin välillä aika kivuliaita. Tässä hieman selostusta miten asiat etenivät.

Jo pidempää nivusen alueella aina suoliluun korkeudelle on ollut oikealla puolella kipua liikkeissä, joissa jalka tulee lähelle rintaa tai aina rintaan asti ja nivusalue jää hieman "puristuksiin". Tyypillinen kipua aiheuttava liike on pakaran ja takareiden venytys. Niissä nivusalue jää puristuksiin varsinkin jos yläkroppa viedään vielä lähelle tai kiinni etureiteen.

Alkuvuodesta, joskus helmikuun lopulla, alkoivat ensimmäiset kovemmat oireet myös juostessa. Jokaisella askeleella tuntui vaihtelevaa kipua häpyluun ja suoliluun välisellä aluella. Ensimmäinen ajatus oli, että 2011 murtunut ja leikattu häpyluun murtuma olisi uusiutunut. Tai murtuneen häpyluun päälle ommeltu verkko olisi irronnut. Ajankohta oli pahin mahdollinen, kun juuri niihin aikoihin vedettiin kovimpia treeniviikkoja tulevaa Barkley Marathonsia varten. Jouduin hieman nipistämään harjoitussuunnitelmasta tai oikeastaan lähinnä siirtämään tunteja juoksusta pyöräilyyn. Tammi-maaliskuun treenitunnit oli kuitenkin noin 240 tuntia.

Barkley tuli ja meni ilman suurempia ongelmia. Olin konsultoinut lääkäriä kipulääkkeen käytöstä kisassa. Tenneseen jälkeen oli kolme kuukautta aikaa treenata Sinister7 kisaan Kalliovuorilla. Treenien painopisteen siirto toi muutoksia, mutta myös määrät putosivat puoleen. Huhti-kesäkuun treenit olivat 125 tuntia, tosin huhtikuu meni osin palautellessa. Kesäkuussa yritin saada kipuja kuntoon osteopaatin avulla, kun koti-diagnoosimme oli, että ongelma oli lonkankoukistajissa. Kolmen aika kovan ja kivuliaan käsittelyn jälkeen tilanne ei helpottanut ja totesimmekin osteopaatin kanssa, että "jotain muuta vikaa siinä on". Sinister meni kipulääkkeillä ilman suurempaa kipua nivusessa.

Sinisterin jälkeen suunnitelmana oli rauhoittaa treeniä ja antaa levon hoitaa vamma kuntoon. Heinä-ja elokuussa juoksin maltillisesti, mutta samat kivut jatkuivat edelleen jokaisella lenkillä.

Elokuun lopulla kävin ultraäänessä, mutta mitään ei löytynyt. Sen jälkeen olin yhteydessä häpyluun leikanneeseen Sakari Oravaan, joka piti häpylyyn päälle ommellun verkon irtoamista epätodennäköisenä. Tarvittiin magneettikuva, jotta asiassa päästäisiin eteenpäin. Valitettavasti sekään ei tuonut heti apua. Magneettikuva ei paljastanut suoraan mitään ko ongelmaan viittaavaa. Ainoastaan "mahdollinen" sports hernia.

Seuraavaksi kävin urheilulääkärillä. Hänellä meni noin 3 sekunttia havaita puoliero vasemman ja oikean puolen nivus/alavatsan aluetta tutkiessa. Hänelta sain kaksi nivusalueen ongelmiin erikoistuneen gastrokirurgin nimeä, toinen Helsingissa ja toinen Mikkelissä. Molemmat ovat hoitaneet paljon urheilijoita, mutta ehkä Mikkelin lääkäri sai hieman isomman suosituksen.

Konsultoin Helsingissä ollutta lääkäriä, mutta päädyin Mikkeliin. Lähetin kaikki paperit ja lausunnot lääkäri Hannu Paajaselle Mikkeliin Lääkärikeskus Ikiomaan ja tilasin leikkausajan. Mikkeliin päädyin osittain myös leikkaushinnan takia.

Mikkelissä kävimme 17. päivä lokakuuta. Tutkittuaan meikäläisen Paajanen antoi kolme vaihtoehtoa. Kokeillaan ensin paranemista ilman leikkausta ja laitetaan kipualueelle pelkkä kortisonipiikki. Noin puolet paranee jo tällä. Toinen vaihtoehto olisi korjata nivuskanava paikallispuudutuksessa, jossa heikentynyt alue korjataan ompeleella. Kolmas vaihtoehto olisi ollut uuden verkon ompeleminen heikentyneen alueen päälle. Tämä olisi vaatinut uuden käynnin Mikkelissä, koska sitä ei voitu tehdä samana päivänä. Toinen ja kolmas vaihtoehto olisivat tutkimusten mukaan lopputuloksen kannalta yhtä hyviä. Tosin kuntoutus kolmannesta vaihtoehdosta olisi pidempi kuin toisesta.

Päädyin toiseen vaihtoehtoon ja samantien leikkauspöydälle. Operaatio kesti kolmisen varttia, jonka aikana ehdimme porista Paajasen kanssa yhtä ja toista. Tyräongelmat eivät ole ihan suoraviivaisia vaan ovat usein aika liukuva käsite. Välillä heikentynyt rakenne voi aiheuttaa selvän ulospäin pullistuman alavatsassa, jolloin diagnoosi on aika selvä. Tämän voi aiheuttaa esimerkiksi kova isku ja tämä ei olekaan ihan tavatonta lajeissa kuten jääkiekko ja jalkapallo. Siksi kyselisen lajin harrastajia on leikattu tyrän takia jonkin verran muita lajeja enemmän. Välillä puhutaan myös urheilijan tyrästä, joka voi olla enemmän tulehduspohjainen kuin varsinainen rakenteellinen ongelma. Tuolloin esimerkiksi tuo ehdotettu kortosini olisi voinut auttaa. Ongelma voi myös olla kaikkea tältä väliltä. Mikäli havaittavaa pullistumaa ei ole niin rakenteellisen ongelman havaitsee käytännössä vasta siinä vaiheessa, kun veitsi on tehnyt tilaa visuaalisen havainnon tekemiseen. Näin myös meikälisen tapauksessa. Vasta leikkauspöydällä heikentynyt rakenne voitiin todeta ja aloittaa korjaaminen ompeleella.

Pääsin lähtemään sairaalasta vajaa tunti leikkauksen jälkeen. Autolla ajaminen leikkauksen jälkeen oli kielletty, joten coutsi oli hoitamassa meikälisen Mikkelistä kotiin vielä samana päivänä. Kaikkea painavampaa nostamista piti välttää ensimmäiset päivät. Kävellä sai kivun sallimissa rajoissa. Vatsalihasten käyttöä piti myös välttää alussa ja se tekikin sänkyyn menon ja sieltä nousemisen hankalaksi, mutta kyljellään sekin onnistui. Kuntopyöräilyn sai aloittaa kahden viikon kuluttua ja lenkkeilyn kolmen neljän viikon kuluttua.

Leikkauksen jälkeen, n 10cm pituinen haava
Ensimmäisen viiden päivän aikana leikkausalue oli melko kipeä liikkuessa. Mitään varsinaista särkyä siinä ei ollut vaan kipu oli ainoastaan liikkuessa. Tulehduskipulääkkeitä söin pari päivää tulehduksen estämiseksi. Alussa piti välttää pidempiä paikallaanoloja, niin seisten kuin makoillen. Jo noin 1,5 viikon kuluttua liikkuminen oli normaalia vaikka alitajuisesti tuli oltua aika varovainen. Liikuntaa rajoitin parin ekan viikon aikana kävelyyn. Runsaan kolmen viikon kuluttua tein ekan fillarilenkin työmatkan muodossa. Ja siitä pari päivää myöhemmin eka juoksulenkki poluilla. Mitään kipuja ei ollut, mutta leikkausalue on edelleen hieman turvonnut ja sen tuntee liikkuessa. Leikkausalueella on turvotusta vielä pari kolme kuukautta.

Tästä eteenpäin kuntoutus onkin sitten jo nopeampaa. Lenkkiä saa tehdä pikku hiljaa enemmän ja enemmän. Pitää vain olla varovainen liukastumisen ja kaatumisten kanssa. Nopeat liikkeet voivat edelleen tehdä kipeää leikkausalueella.

Lisää aiheesta:
Randomized clinical trial of open suture repair versus totally extraperitoneal repair for treatment of sportsman’s hernia

Laparoscopic surgery for chronic groin pain in athletes is more effective than nonoperative treatment: A randomized clinical trial with magnetic resonance imaging of 60 patients with sportsman’s hernia (athletic pubalgia)

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Mari Parkkari - minun ylirasituskokemukseni

Tämän viikon aiheena Polkuporinoissa oli ylirasitustila ja siitä meille kävi kertomassa ylirasitustilasta kärsinyt valmentaja Mari Parkkari. Podcastin lisäksi Mari kirjoitti aiheesta vielä oman tarinansa, jonka voit lukea alta. Antoisia lukuhetkiä.




Ylikuormitustila mielletään usein paljon ja kovaa treenavien ongelmaksi, mutta todellisuudessa vain hyvin harvoin pelkkä treeni on syynä ylikuormittumiseen. Näin kävi myös minulle. Sairastuin ylikuormitukseen, joka näin jälkikäteen katsottuna oli monen tekijän summa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että suurin syy sairastumiseen olivat omat ajatusmallini sekä tapani reagoida asioihin.


Ensimmäiset fyysiset oireet tulivat syksyllä 2018. Olin juuri palannut äitiyslomalta muutamaksi kuukaudeksi töihin ja aloittanut treenata ensimmäistä polku-ultraa varten. Lisäksi aloitin personal trainer -opinnot. Paljon muutoksia yhdistettynä katkonaisiin yöuniin, kun lapsen mahavaivat herättivät koko perhettä. Ylikuormituksesta kielivät oireet alkoivat kummallisena kihelmöintinä iholla. Lisäksi oli jatkuvaa flunssaa, kurkkukipua, kuumeista oloa ilman kuumetta ja väsymystä. Myös nukahtamisesta tuli vaikeaa ja heräilin yöllä, vaikka lapsi nukkuikin.


Alkusyksy menikin sairastuskierteessä, josta aloin toipumaan vasta kunnolla joulukuun lähestyessä. Sitten isältäni löytyi syöpä. Se vei myös oman jaksamisen ihan pohjamutiin.


Alkuvuodesta 2019 pystyin palaamaan treenien pariin. Kävin sykerajatestissä ja lähdin mukaan juoksukouluun. Treenien teho nousi todella paljon ja jouduin keventämään ohjelmaa. Koko ajan takaraivossa painoi kiire lähestyvän ultran takia. Tiesin, että en saanut syksyn aikana kilometrejä alle niin paljon kuin olisi pitänyt. Keväällä aloitin PT-työt yrittäjänä ja alussa taloudellinen paine saada homma rullaamaan oli iso. Kummalliset oireet palasivat yksi kerrallaan. Kuitenkin vakavin oire oli se, että mieli alkoi mustua ja mikään elämässä ei oikein tuntunut miltään.


Hakeuduin yksityiselle puolelle verikokeisiin, joissa löytyi matala ferritiini eli varastorauta. Lopulta menin liikuntalääketieteen erikoislääkärin luokse, missä diagnoosi oli harvinaisen selkeä. Ylikuormitustila ja alkuun kolme viikkoa lepoa. Treenata saisi vasta, kun olisi viikon ajan ollut täynnä energiaa.


Lopulta kolmesta viikosta tuli kolme kuukautta. Välillä kokeilin juoksua mutta se tuntui kamalalta. Ylikuormitustilan yksi selvimmistä oireista on suorituskyvyn lasku ja minulla se tuli vasta, kun aloin lepäämään. Syke hyppäsi heti muutaman juoksuaskeleen jälkeen vauhtikestävyyden puolelle ja olo tuntui kaikin puolin ahdistavalta ja heikolta.


Kävin kevään ja kesän aikana paljon sisäistä keskustelua itseni kanssa. Kuka olen? Minkälainen ihminen haluan olla? Mikä elämässä on tärkeää, mitä haluan elämältä? Miksi liikun? Stressi, huolet ja huonosti nukutut yöt tekivät elämästä suorittamista enkä enää tiennyt, minkälainen olen ja mitä haluan. Myös se kuormittaa, kun elämästä tulee epämääräisen epätyydyttävää. Opin omista ajatusmalleista ja reagoimistavoista, kun pysähdyin kuuntelemaan.

Oloni tuntui normaalilta vasta elokuussa. Viikko Lapissa karsi kaikki turhat ärsykkeet, jolloin mieli sai ihan oikeasti levätä. Päivät kuluivat syömisen, nukkumisen ja oman perheen ympärillä. Reissun jälkeen energiaa oli, ilo palasi elämään ja osasin jälleen nauttia pienistä asioista. Syksyn aikana olen aloittanut treenit vähitellen, omaa oloa hyvin tarkasti kuunnellen. Tällä hetkellä mahtavin asia treenaamisessa on se, että liikkumisen ilo ja riemu on löytynyt. Se tuntuu hyvältä!

Kuten joku viisas on sanonut, ei se ole tyhmä, joka tekee virheen vaan se, joka tekee saman virheen kahdesti. Eli mitä tästä opin?

Ylikuormituksesta puhuttaessa on helppo puhua vain fyysisistä oireista ja ”fyysisistä” ratkaisukeinoista. Kuitenkin suurin muutos omassa toiminnassa on tapahduttava pään sisällä omissa ajatusmalleissa. Jos ajatuksiaan ei muuta, samat vanhat ajatukset johtavat samanlaiseen toimintaan, joka on aiheuttanut ylikuormitustilan.

Omat tavoitteet on osattava skaalata omaan elämäntilanteeseen sopivaksi. Mikäli tavoite ei lisää hyvinvointia, se on huono tavoite. Minulle polku-ultra oli liian suuri tavoite silloiseen elämäntilanteeseen. Kun tavoite oli liian haastava, se alkoi stressaamaan ja vei liikkumisesta ilon eikä siis lisännyt hyvinvointiani.

Ensin on palauduttava, sitten vasta voi treenata. Jos uni ei ole kunnossa, treenit saavat odottaa. Treenata voi vain niin kovaa ja niin paljon kuin mistä on mahdollisuus palautua. Eikä palautuminen tarkoita pelkästään treeneistä palautumista vaan myös töistä, arjen pyörityksestä ja huolista on palauduttava ennen kuin on mahdollista treenata kehittävästi.

Aina ei voi tehdä täysillä ja täydellisesti vaan välillä on mentävä sieltä, missä aitaa ei ole. Joskus treenejä jää välistä, joskus lautasella on eineksiä eikä salaatista tietoakaan ja joskus pyykkikori tulvii yli äyräiden eikä kolmeen viikkoon ole imuroitu. Se on sitä elämää eikä se ole niin justiinsa!



Rentoa loppuvuotta kaikille toivottaen,
Mari Parkkari 
Instagram: @mariparkkari 
Facebook: Personal Trainer Mari Parkkari


sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Kaisu Paulanto - plogging

Kaisu Paulanto kertoo meille lisää roskajuoksusta (kuvat Kaisu Paulanto ja Nurmijärvi Plogging-ryhmä):





Plogging- hyviä tekoja keholle ja ympäristölle

Olen kymmenessä vuodessa juossut 32 maratonia ja yhden ultran. Juoksu on ollut antoisa harrastus. Se on tuonut mukanaan uusia ystäviä ja harrastuksia. Yksi näistä juoksun myötä tulleista harrastuksista on ekoliikuntamuoto plogging.
Ruotsalaisen Erik Ahlströmin brändäämä plogging tarkoittaa roskien keräämistä juoksun lomassa. Plogging alkoi levitä vuoden 2017 lopulla urheilupiireissä. Perustin alkuvuodesta 2018 Nurmijärvi plogging- ryhmän Nuuksio Plogging- ryhmän innoittamana. Inspiraationa toimivat myös tienvarsiroskat. Yhteydenotot eri tahoihin veivät aikaa, eivätkä usein johtaneet mihinkään, joten ajattelin alkaa toimia itse. Maailmalla erilaisia roskaliikkeitä on useita. Suomessa ehkä tunnetuin roskaliike on Tuula-Maria Ahosen perustama ”roska päivässä”- liike.




Roskajuoksu on tehokas liikuntamuoto, varsinkin jos roskia on paljon. Ideaali olisi, että voisi juosta pätkän ja roskia voisi välillä tyhjentää johonkin. Usein juoksen alueille, jossa on paljon roskaa. Kerään roskat ja vien pussin yleiseen tai huoltoaseman roskikseen, jonka jälkeen juoksen takaisin kotiin. Työmatkallakin ploggaan. Usein otan kuvia roskista ja jaan niitä instagramissa.

Roskia keräävät ihmiset ovat usein hyväkuntoisia, vaikka eivät varsinaisesti juosten roskia keräisikään. Roskien kerääminen on siis hyvää liikuntaa.
Ploggaaminen on myös koukuttavaa ja kivaa. Sillä saa vaihtelua treeniin ja voi ehkäistä nk. kuolleen pepun syndroomaa, joka vaanii meitä istumatyöläisiä.

Ploggingissa ja muissa roskaliikkeissä on ideana, että yritetään aktiivisesti toimimalla vaikuttaa asioihin ja näytetään itse esimerkkiä. Roskat häiritsevät monia, mutta niiden kerääminen saattaa tuntua nololta. Kun näkee myönteisiä esimerkkejä, niin on helpompi itsekin toimia. Ensimmäinen tumppi on vaikein. Kun pääsee yli inhosta, niin voi huomata, etteivät roskat esimerkiksi ole usein kovin ”likaisia”. Roskien kerääminen ei myöskään ole haitallista terveydelle, kunhan huolehtii käsien puhtaudesta normaaliin tapaan. Teräviä esineitä on tietenkin hyvä varoa. Roskat ovat yllättävän samoja ympäri maailmaa: pikaruokaroska, karkkipaperit, kertakäyttömukit, tupakantumpit, nuuskapurkit, tupakka-askit, muoviroska.




Some on hyvä tapa vaikuttaa ympäristöasioihin. Jakamalla roskakuvan sosiaalisessa mediassa luodaan myös painetta tuottajan suuntaan tehdä jotain. Monet yritykset ovat alkaneet kiinnittää huomiota vastuullisuuteen mm somen luoman paineen ansiosta. Kun tarpeeksi moni ihminen kiinnittää asiaan huomiota, niin sillä alkaa olla vaikutusta roskaamiseen ja nk. roskasokeuden vähenemiseen. Roskia ei nimittäin välttämättä huomaa, vaikka niitä olisi paljonkin, jos niihin ei kiinnitä huomiota. Some on myös hyvä paikka saada vertaistukea.

Harrastuksen myöstä olen alkanut arvostaa Suomen toimivia kierrätyssysteemejä ja panttijärjestelmää. Esimerkiksi Britanniassa ei ole pulloille ja tölkeille panttijärjestelmää. Myös muoviroskalle on Suomessa omat keräyspisteet. Toimivan jätehuollon vuoksi meillä on siistimpää kuin jossain muualla, mikä on todella hieno juttu. Roskaharrastuksen myötä olen kehittynyt lajittelussa. Usein tosin löytyy likaista roskaa, joka menee sekajätteeseen. Pullot ja tölkit vien palautuspisteille. Ploggaaminen aiheuttaa myös halua vähentää omaa kulutusta, etenkin kertakäyttökulutusta. Suhtaudun nykyisin kriittisesti uuden ostamiseen ja turhaan kuluttamiseen. 

Juoksutapahtumista arvostan erityisesti siistejä polkujuoksumaratoneja. Niissä pidetään omat eväät selkärepussa ja käytetään omaa juomamukia. Kokeilin HCM:lla juosta oman mukin kanssa, mutta oli vähän työlästä. Pieni juoksureppu voisi olla hyvä myös kaupunkimaratoneilla. Monet kaupunkimaratonit ovat heränneet roskaongelmaan ja miettivät erilaisia keinoja vähentää mm mukiroskaa. Massamaratoneilla syntyy valtavasti roskaa. Vaikka roska siivotaankin asianmukaisesti, niin mietityttää minne se kaikki maratonroska lopulta oikeasti päättyy. Kaikissa maissa (esimerkiksi Yhdysvalloissa) ei ole kunnollista kierrätyssysteemiä.




Roskaaminen on kielletty polkujuoksutapahtumissa ja Jukolan viestissä muun muassa. Nämä tapahtumat toivottavasti olisivat esimerkkinä muillekin massatapahtumille, muillekin kuin urheilutapahtumille.




Vinkkejä aloittelijoille:

1) Pussi taskuun ja hanskat käteen
2) Aloita omalta vakireitiltä
3) Kaikkia roskia ei tarvitse kerätä kerralla, yksikin roska pois luonnosta on hyvä teko luonnolle
4) Voi kerätä esimerkiksi alkuverryttelynä lenkin aluksi tai loppuverryttelynä
5) Lapset usein tykkäävät kerätä roskia. Ota lenkille lapsi mukaan pyöräilemään ja kerätkää yhdessä.
6) Kierrätä kierrätyskelpoinen jäte esimerkiksi tölkit ja pullot.
7) Isoimmista roskista kannattaa olla yhteydessä oman kunnan tai kaupungin ympäristöpalveluihin. ELYn vastuulla ovat isommat tiet, joiden varsilla olevista roskista voi olla yhteydessä ELYn liikenteen asiakaspalveluun.

Kaisu Paulanto Roskajuoksija
Instagram @roskajuoksijan_paivakirja
Twitter Roskajuoksijan päiväkirja @kaisupaulanto

Roskapaivassa.net sivustolla paljon lisää tietoa aiheesta


sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Montelat polkuporinoissa - ultrajuoksua vuosikymmenien takaa

Syyslomaviikolla meillä oli Sarin kanssa hieno kokemus, kun pääsimme tekemään haastattelua Polkuporinoihin Kalevi ja Olavi Montelasta. Olimme sopineet haastattelun jo hyvissä ajoin ja teimme sen Kalevin luona Orivedellä. Juttua riitti ja aika meni kuin siivillä. Tai itse asiassa aika ei edes ihan riittänyt ja pitääkin yrittää tehdä toinen osa jossain välissä.

 

Alla vielä Kalevin kirjoittamaa tarinaa heidän yhteisistä juoksuista.



Olavi ja Kalevi 1972 istuskelevat nurmikolla. Huomaa adidas urheiluhousut Olavilla adidas tossut. Kalevilla huippu Karhun maratontossut. Seppo Nikkari juoksi samalla mallilla Munchenin Olympiamaratonin 1972.
Olavi ja Kalevi maalissa 2.7.1988 Hartolassa Suomi-Juoksussa 100 km:ä. Jaettu kakkos sija

Pieni lenkkitapahtuma 
Maaliskuun 21 päiväksi vuonna 1987 suunnittelimme 40 km:n juoksulenkin. Sovittiin että kaksi kaveria lähtee mukaan. Toisen kaverin vaimo lupasi tulla autolla huoltamaan. Päivä valkeni ihan mukavana kevättalven säänä. Niin meidät vietii 40 km.n päähän Orivedeltä. Kaverin vaimolle annettiin lupa mennä lähtöpaikalta 5 km:n kohdalla kylään ystävänsä luo. Näin tehtiin ja starttatiin juoksuun. Vauhtia oli siihen aikaan 5 min/km. Ohitettiin kaverin vaimon kyläpaikka ja nähtiin hänen autonsa pihassa. Sanottiinkin toisillemme, varmaan juttua siellä luistaa, mutta kyllä hän kohta tulee. Me juoksijat saavuimme jo 15 km:n kohtaan ja juomia ei näkynyt eikä kuulunut. Tuli 20 km:a täyteeen ja vaimon mies kävi hermona, missä se viipyy. Ei voitu tehdä muutakaan, kuin laittaa tossua toisen eteen. Niin 30 km:n paalu ohitettiin kuivin suin ja vaimon mies kävi jo tosi kuumana. Lohdutettiin, ollaan niin kovakuntoisia, että menee se näinkin.

Oriveden keskusta alkoi lähestyä. Huoltajaa ei näkynyt missään. Perille selvittiin. Olimme kyllä aika kuivia ja janoisia. Samassa kaverin vaimo saapui paikalle. Oltiin ihan hiljaisia ja juotiin hänen tarjoamat juomat ja taivaan rantoja katselttiin. Kiiteltiin kovasti ja sanottiin tarpeeseen tuli ja painuttiin uimahalliin.
Kalevi ja Olavi Hartolassa 100 km:n Suomi-Juoksussa 90 km:n kohdalla. Tietyöt meneillään.
Espanjan lenkit 
Suomen Urheiluliiton oli tarkoitus järjestää tammikuussa vuonna 1977 25 km:n juoksu Esteponassa Espanjassa. Seiväshyppääjä Tapio Mertanen piti lomahotellia siihen aikaan siellä vaimonsa kanssa. Ilmoittauduimme mukaan ja samalla otimme viikon loman Esteponassa harjoittelua varten. Siinä kävi niin, että kisa peruttiin, mutta vietimme hyvän treeniviikon siellä. Esteiden maailmanennätysmies Jouko Kuha oli myös paikalla. Hänen kanssaan vedeltiin lenkkejä Andalusian vuoriston suuntaan appelsiinikujia myöten ja myös paineltiin pitkin aurinkorannan silloista päätietä. Kerrankin kun juostiin kohti Marbellaa ja oli viileä sää. Meillä vain pienet vaatteet. Kuha tuumasi, jos tulee kylmä lisätään vauhtia. Ajattelimme joudutaanko 3 min/ km vauhtiin. Ei sentään, ku meille ei tullut kylmä ja Joukolla oli verkkarit päällä. Tulihan siinä 30 km:ä täyteen ja ei muuta kuin Esteponan radalle vetämään nopeita vetoja lenkin päälle.

Olavi ja Kalevi Ranskan Niortissa 7.11.1992 24 tunnin juoksussa juoma-asemalla nauttimassa virvokkeita

Olavi ja Kalevi johtojuoksijoina Suomi-juoksee viestissä 1.7.1998 välillä Orivesi-Eräjärvi (Rönni). Juoksijoilla aihe, paras seksiasu. Ei johtojuoksijoilla

Juoksutilastoa
Juoksut alkoivat 26.05.1971 klo: 17.00

Olavin tilastoa: 

  • juostuja kilometrejä lähes 280 000 km.
  • Maratoneja 163 ja ultria 60 yht. 223

Ennätykset:

  • maratonennätys 2.52.14 
  • 100km 8.01.57 
  • 24 t 208 km 940m 
  • 50 mailia 6.15.00 
  • Suomi-Juoksuaja 35
Kalevin tilastoa: 

  • Pelkkiä juostuja kilometrejä 240 000 km.
  • Lisäksi on hiihto,pyöräily ja retkeilykilometrit joita ei ole tarkaan merkattu. Niitä on ehkä 20 000 km yhteensä. Juoksu oli se meidän laji, muut olivat tukilajeja. 
  • Maratoneja 168 ja ultria 67 yht. 235. 
Ennätykset:

  • maratonennätys 2.53.17 
  • 100 km 7.57.15 
  • 24 t 214 km 380m 
  •  50 mailia 6.15.00 
  • Suomi-Juoksuja 40 joista peräkkäisiä 35 
Oriveden juoksijoita lähdössä 12.6.1982 kenialaisen nelinkertaisen ME-ennätysmiehen Henry Ronon ja tulevan esteiden maailmanmestarin, Helsinki 1983, Peter Koechin kanssa 25 km:n lenkille.




sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Fysiikkatreenivinkkejä - Harri Linnavuori Polkuporinoissa

Monilla alkaa kisakausi olla takanapäin vaikka joitakin kisojakin vielä riittää. Tässä vaiheessa vuotta useimmilla on kuitenkin edessä seuraavan kauden treenisuunnitelmien teko, jossa pohjana kannattaa pitää jo tulevan kauden kisakalenteria. Vaikka monet osallistumiset ovat vielä pelkkiä suunnitelmia niin jo pelkästä suunnitelmasta saa hyvän pohjan, jolla talven treenisuunnitelma kannattaa hahmotella. Tässä vaiheessa on myös hyvä miettiä kynnysrajatestin tekemistä, jotta lenkit saa varmemmin tehtyä oikeilla sykealueilla.

Aiheeseen liittyen Polkuporinoilla oli ilo päästä kuuntelemaan Samban valmentaja-gurun Hannu Linnavuoren ajatuksia fysiikkavalmennuksesta. Polkuporinoiden jakson lisäksi hän jakaa tässä joitain ajatuksia harjoittelusta, harjoittelun vasteesta sekä rytmityksestä.




Harrin perusajatuksia treenaamisesta ovat:
  • säännöllisyys 
  • pitkäjänteisyys, kuten hän jossain sanoikin "norsukin voi syödä vain pala palalta"
  • tavoiteasentanta ja johdonmukainen harjoittelu
  • avainharjoitteitteet 
Hän korostaa myös yksilöllisyyttä ja sitä, ettei omia treenejä kannata verrata muihin. Hän suosittelee, että harjoitusvasteen ymmärtämiseksi kannattaa seurata treenejä, pitäen harjoituspäiväkirjaa, seurata elämän kokonaiskuormitusta ylipäätään. Kehonhuoltoa ei pidä unohtaa, kuten ei muuta ulkoiluakaan.

Harri kannustaa voimaharjoitteluun, josta saa taloudellisuutta juoksuun, vammautumisriski vähenee sekä juoksutekniikka paranee. Hän erotteleekin voiman useaan eri osa-alueeseen, ja puhuu mm. perusvoimasta, maksimivoimasta, nopeusvoimasta eli räjähtävästä voimasta, lajivoimasta jne.

Lihaskunto on tärkeä ominaisuus, jota ei pidä unohtaa. Se auttaa tekniikan hallinnassa, ja sitä voi kehittää mm. maastovedoilla, vatsalihasteenillä, vahvistamalla nilkkoja, päkiöitä, pohkeita.

Kestävyysjuoksijan maksimivoimaa voi treenata usealla eri tavalla, kyykkyharjoituksilla, punttisalilla takareisilaitteella takareisiä treenaten. Hän korostaa kuitenkn, että kestävyysjuoksijan maksimivoimatason kehittäminen poikkeaa kuitenkin monen muun lajin maksimivoimaharjoittelusta. Voitaisiinkin puhua lajivoiman kehittämisestä, joka on tärkeää juoksijalle, polkujuoksijoista puhumattakaan. Sitä voi treenata mäkivedoilla, porrasharjoittelulla, renkaanvedolla, painoliiveillä (ei kuitenkaan liian paljon painoa, ettei juoksutekniikka häiriinny, esim. 3-6kg).

Harjoitusvastetta on hyvä seurata, millaisia vaikutuksia siitä tulee. Taustatekijöinä ovat luonnollisesti perimä, ikä, harjoitustausta, sukupuoli sekä elämäntavat (uni, ravinto, työ...) sekä muut elämää kuormittavat asiat. Harri puhuu perinteisesti ”mikrojaksosta”, joka on viikko ja harjoitusjakso n. 3-8vkoa riippuen harjoitettavista ominaisuuksista ja harjoituskauden vaiheesta.

Harjoituksen rytmittämisessä on hyvä huomoida seuraavia asioita:
  • ominaisuudet, joita haluaa kehittää
  • harjoitusjakson määrittäminen (tavoitekilpailun mukaan)
  • tasotestit ja muut mahdolliset analyysit tukevat suunnittelua
Vinkkejä kehittymiseen Harri antaa nopeuden kehittäminen erilaisin tekniikoin ja vauhtileikittelyn lisäämistä harjoitteluun.


keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Suomen maaedustaja ITRAssa Harri Jantunen nyt Polkuporinoissa

Viime perjantaina julkaistussa Polkuporinoiden jaksossa juteltiin kansainvälisestä polkujuoksujärjestö ITRAsta. Haastateltavaksi saatiin kukapas muu kuin ITRAn Suomen maaedustaja Harri Jantunen. Alla vielä Harri ajatuksia polkujuoksusta ja ITRsta sekä itse haastattelu RadioPlayn sivuilla.



Sähköpostiin tipahti Mikaelilta s-postia ja luulin kyseessä olevan Nuuksio Backyard Ultraa koskevaa tietoa, mutta yllätyin kun sieltä löytyikin pyyntö tulla haastateltavaksi Polkuporinoihin. Aihepiirinä olisi luonnollisesti International Trail Running Association (ITRA) asiat, olihan minut äänestetty sinne edustamaan Suomen polkujuoksuskeneä seuraavaksi neljäksi vuodeksi keväällä. Pakko myöntää, että olin enemmän innoissani päästessäni tutustumaan suomalaisen polkujuoksun legendaan, kun edustamani yhdistyksen asioista kertomisesta.

Henkilökohtaisella tasolla minulle on aina ollut tärkeää pyrkiä viemään eteenpäin asioita, joita koen itselleni tärkeäksi ja ajatus ehdokkaaksi ryhtymiseni tuli nimenomaan tästä näkökulmasta. Halusin olla mukana rakentamassa lajia, joka on antanut minulle (ja muille) todella paljon. Lisäksi kyseessä suhteellisen nuori laji, jossa on todella paljon potentiaalia. Kehittämistä kun mietitään niin meillä kaikilla lajin parissa toimivilla pitää olla kuitenkin ehdottomana prioriteettina, ettei lajissa olevaa positiivista yhteisöllisyyttä heikennetä ja varmistetaan että se jatkuu myös tuleville sukupolville.

Keväällä melko pian valintani jälkeen tuli kutsu ITRA:n vuosikokoukseen, joka järjestettäisi polkujuoksun MM-kisojen yhteydessä Coimbrassa Portugalissa. Kisojen yhteydessä maaedustajille pidettiin mittava koulutus, jossa käytiin paljon erilaisia osa-alueita läpi ITRA:n toiminnasta. Agendalta löytyi luonnollisesti ITRA:n historiaa ja perinteitä, mutta tämän lisäksi oli myös tulevaisuutta sekä mietintää, miten asioita kehitetään. Oli positiivista huomata kuinka tosissaan maaedustajat ottivat edustusvastuunsa ja halusivat mukaan kehittämään asioita.

Päivän pystyi karkeasti jakamaan kahtia, jossa ITRA:n puolelta tuotiin voimakkaasti esiin terveysohjelma (Quartz Health Program), jossa pyritään pitämään laji puhtaan suorituskykyä parantavista aineista, mutta myös edistämään sekä varmentamaan urheilijoiden terveys. Toinen puoli päivästä taas meni maaedustajien tentatessa kisojen ITRA luokitusprosessista (Race Evaluation) sekä juoksijoiden suorituskykyindeksistä (Performance Index). Näistä aiheista olenkin saanut eniten yhteydenottoja joko palautteen, kysymysten tai kehitysideoiden muodossa. Tämä palaute on erittäin tervetullutta ja toivonkin, että olet rohkeasti yhteydessä, jos joku aihe kiinnostaa tai mietityttää.

ITRA asioiden lisäksi Mikael otti esiin kysymyksen, josta olen laittanut hänelle palautetta Polkuporinat podcastiin. Kysymys oli ”Pitäisikö meillä olla Suomessa polkujuoksuliitto?”. Tämä kysymys on pyörinyt päässäni todella pitkään, enkä osaa suoraan vastata tähän asiaan. Podcastissa tuli esiin muutamia pointteja miksi liitto olisi hyvä. Esimerkiksi seuraavia asioita liitto voisi ajaa: sääntöjen standardointi, turvallisuus, maajoukkueen asioiden hoito, mahdolliset SM-kisat / SM-sarjat, jne. Toisaalta meillä on kohtuu hyvin toimiva paketti kasassa jo tällä hetkellä. BUFF Trail Tour Finland sekä Ultra Trail Tour Finland pyörii nykyisellään. Tämän lisäksi yhteisö on onnistuneesti osoittanut pystyvänsä sääntelemään itseään, josta hyvänä esimerkkinä kesän 2018 Watergate ja siitä syntynyt Polkujuoksijan etiketti ja kilpailusäännöt. On lopputulos mikä hyvänsä oleellista on, ettei synnytetä ryhmää, jonka työlle ei ole merkitystä käytäntöön eikä upeaa yhteisöllisyyttä, joka meillä on saa millään tavalla vahingoittaa.

Omalla kohdalla UTMB viikko laittoi navigaattoriin suunnan telakalle, joten NBU ja Vaarojen Maraton jää väliin. Käyn kuitenkin kisoissa katsomassa ja kannustamassa teitä upeisiin suorituksiin, joten toivoisinkin että tulet nykimään hihasta ja juttelemaa lajistamme aiheesta ja aiheen vierestä. Ole myös rohkeasti yhteydessä alla olevaan s-postiin, jos sinulla on mitään kysyttävää.

Tavataan poluilla

Harri Jantunen
email: nr.runners.fin@itra.run
facebook: ITRA Finland
Instagram: @itra.finland

maanantai 23. syyskuuta 2019

Laura Andelin Polkuporinoissa - vanhempien valmennus

Nuuksio Backyardin jälkeinen viikko on mennyt siivotessa ja pestessä varusteita ja välineitä. Töissä oli vielä viimeiset kiemurat ja perjantaina suunnattiin Himokselle viikon lomalle.

Viime perjantaina julkaistu Polkuporinat Laura Andelinin kanssa on kuunneltavissa myös alla olevasta linkistä. Laura kirjoitti myös ystävällisesti muutaman vinkin blogiimme, jonka voit lukea tästä.
 
Laura Andelin – kuka, mitä ja missä?


Laura ja Sari
Tervehdys kaikille lukijoille ja kuuntelijoille ja kiitos mahdollisuudesta tulla kertomaan ajatuksistani Polkuporinoihin.

Olen koulutukseltani psykoterapeutti ja psyykkinen valmentaja Järvenpäästä sekä psyykkisen hyvinvoinnin palveluita tuottavan INTO Health ja Care Oy:n perustaja. Yrittäjäurani alkoi 2000-luvun alussa, kun perustin kollegani kanssa ensimmäisen yritykseni: sijaishuoltopalveluita tuottavan Lastensuojelupalvelut Laaban Oy:n. Olen työskennellyt 20 vuotta lasten ja perheiden parissa ja samalla opiskellen ja kehittäen psyykkisen hyvinvoinnin vahvistamisen osaamistani ja menetelmiä yhdessä asiantuntijaverkostoni kanssa. Osaamisen kehittäminen ja sen avulla saavutetut tulokset ovat vahvistaneet näkemystäni yksilön ja ryhmän hyvinvointiin ja toimintaan vaikuttamisen mahdollisuuksista.

Työni painopiste on muuttunut vuosien saatossa työn toteuttamisesta sen kehittämiseen ja ulottuu nykyään myös urheilusektorille. Vastaan edelleen sijaishuoltoyksiköiden hoidon laadusta ja sisällöllisestä kehitystyöstä. Molemmissa yksiköissä työskentelee osaava ja ammattitaitoinen henkilöstö, joka vastaa arjen hoitotyön toteutuksesta. Lisäksi koulutan eri ammattiryhmiä mm. lapsen kehitykseen, hoitotyön erityiskysymyksiin ja yksilön hyvinvoinnin vahvistamiseen liittyvien teemojen äärellä. Pidän työtäni erittäin mielenkiintoisena ja haluan jatkossakin keskittyä lasten, nuorten, perheiden ja työyhteisöjen hyvinvoinnin vahvistamiseen.

Erityisen innostavana pidän sitä, kun näen, miten psykologinen tuki tai psyykkinen valmennus voi auttaa eri ikäisten yksilöiden ja yhteisöjen voimavarojen vahvistamisessa, kyvyssä selviytyä ja palautua psyykkisestä kuormituksesta sekä suhteessamme muihin ihmisiin. Ihmisen mieli on suuri voimavara, jonka hyödyntämisen taidot ovat vasta löytymässä. Urheilusektorilla psyykkistä valmennusta hyödynnetään tällä hetkellä eniten huippu-urheilussa, lapsille ja nuorille suunnatut psyykkisen valmennuksen toimintamallit ovat vielä suhteellisen uusi asia. Uskon kuitenkin, että psyykkinen valmennus tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden laajempaan hyvinvoinnin tukemiseen myös lasten parissa. Työn vastapainona lataan akkujani uusperhearjessa mieheni, neljän lapsen ja belgianpaimenkoiramme kanssa maalaismaisemissa. Pidän vanhoista taloista, rakastan musiikkia ja innostun elämyksistä.

Psyykkinen valmennus – mitä ja kenelle?

Psyykkinen valmennus on yksilön hyvinvoinnin ja suoriutumisen vahvistamiseen tähtäävää ohjausta. Aihe kiinnostaa yhä enemmän monia urheilijoita, valmentajia ja vanhempia. Psyykkistä valmennusta voi toteuttaa eri keinoin harrastelijasta huippu-urheilijaan saakka. Psyykkisessä valmennuksessa käsiteltävät teemat voivat liittyä esimerkiksi itsetunnon vahvistamiseen, keskittymistaitoihin, tunteiden säätelyyn, epäonnistumisten kohtaamiseen ja kilpailemisen taitoihin. Haluan osaltani laajentaa yhteistyötä alan toimijoiden, vanhempien ja seurojen kanssa sekä lisätä tietoa yksilön psyykkisten voimavarojen vahvistamisesta osana urheiluharrastusta.

INTO Health ja Care Oy:n psyykkisen valmennuksen asiantuntijat työskentelevät tällä hetkellä eri ikäisten ja tasoisten urheilijoiden, seurojen ja yritysten kanssa ympäri Suomea. Yksi valmennusmalli on kuitenkin herättänyt kentällä eniten kiinnostusta ja keskustelua: läpi kauden kestävä lasten psyykkinen valmennus, jota toteutetaan valmentajien ja vanhempien kanssa. Osa kiinnostuksesta johtuu todennäköisesti siitä, että olemme uuden asian äärellä ja tällaista valmennusmallia ei ole ollut aikaisemmin saatavilla. Osa taas siitä, että vanhemmat ovat halukkaampia saamaan lisää tietoa urheilevan lapsen kehitykseen ja kasvuun vaikuttavista asioista. Psyykkisestä valmennuksesta on puhuttu pitkään, mutta se, miten valmennusta toteutetaan lasten kohdalla säännöllisenä osana harjoittelua, on jäänyt osittain ratkaisematta. Pyrimme tuomaan urheilusektorille psyykkisen valmennuksen menetelmiä, joita voitaisiin hyödyntää laajasti eri lajien keskuudessa, iästä riippumatta.

Lasten psyykkinen valmennus – työskentelyä vanhempien ja valmentajien kanssa

Urheilevien lasten hyvinvoinnin tukemiseen tähtäävässä mallissa psyykkisen valmennuksen menetelmät opetetaan lapsen ympärillä toimiville aikuisille. Lapsen mielen taitoja vahvistetaan siis arjesta tuttujen aikuisten kautta. Lapsen vanhemmat ja valmentajat viettävät lapsen kanssa usein paljon aikaa, joten paras hyöty lapsen ohjaamisessa saavutetaan ohjaamalla, tukemalla ja kertomalla lapsen ympärillä toimiville aikuisille, mikä on lapsen psyykkisen hyvinvoinnin kannalta hyödyllistä. Tällöin lapsi oppii mielen taitoja luontevana, säännöllisenä ja toistuvana osana arkea ilman sen kummempaa ”työtä”. Lapsi opettelee usein paljon uusia taitoja urheiluharrastuksen parissa ja koulussa, tästä syystä aivot käyvät välillä kuumana. Jos aivojen tietoämpäriin kaadetaan kerralla liikaa, osa valuu yli. Siksi psyykkisen valmennuksen prosessissa huomioidaan vahvasti lapsen arjessa vaikuttavien tuttujen aikuisten läsnäolo. Oman mielen ymmärtäminen ja mielen ohjaamisen taidot ovat tärkeitä ja hyödyllisiä taitoja, joiden varhainen opetteleminen auttaa myös kehityksen myöhemmissä vaiheissa. Lapsen kasvaessa psyykkisen valmennuksen menetelmiä opetetaan enemmän suoraan nuorelle. Tuttuja kysymyksiä lasten harrastamisen parissa ovat esimerkiksi:

  • mitä tehdä kun motivaatio laskee ja lapsi ei halua lähteä harkkoihin?
  • kamat ja sanat lentää - miten voin tukea lasta epäonnistumisten äärellä?
  • mitä eri ikäkausina voi vaatia lapselta ja mitä ei?
  • kuinka tuen lapsen yksilöllistä kasvua?
  • lapsi loukkaantuu harrastuksen parissa ja treenit jää – mitäs nyt?
  • tasojaot ja taitojen erilaisuus – uhka vai mahdollisuus?
  • erimielisyyksiä joukkueessa ja joukkueen ulkopuolella – mitä tehdä?

Psyykkinen valmentaja on yksilön ja joukkueen toiminnan ja toimintaan vaikuttavien tekijöiden asiantuntija ja pystyy parhaimmillaan tukemaan vanhempia ja valmentajia niiden kysymysten äärellä, jotka nousevat pintaan. On mielestäni tärkeää, että urheilevien lasten ja nuorten parissa oivalletaan, että heidän elämässään vahvasti vaikuttavien luotettavien ihmisten merkitys on todella suuri. Lapsi harjoittelee kotona monia psyykkisen valmennuksen asioita (keskittyminen, sosiaaliset taidot, tunteiden säätely jne.) luonnostaan ja toistaa oppimaansa. Jos pystymme vaikuttamaan tähän luonnolliseen oppimisen kehään osana arkea, olemme jo pitkällä. Fyysisessä harjoittelussa tarvitaan toistoja, psyykkisten taitojen oppimisessa myös. Ja me aikuiset olemme tässä tärkeässä roolissa. 

Visiona vahva yhteistyö

Ihmisten kanssa työskenteleminen on ollut työskentelyni keskiössä aina ja motivoi minua edelleen. Visioni on, että vuosien kuluessa lajiliitot, urheiluseurat ja joukkueet työskentelevät siten, että psyykkinen valmennus on luonnollinen ja säännöllinen osa toimintaa ja kuuluu automaattisesti myös urheilevan lapsen ja nuoren arkeen. Uskon, että hyvinvoinnin ja sitä kautta menestymisen pohja luodaan lapsena. Vahva pohja voi kantaa läpi nuoruuden ja saa aikaan parhaimmillaan sitä menestystä, johon yksilö tähtää. Siihen myös me tähtäämme!



sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Mika Talvisilta eli Kapteeni Solisluu Polkuporinoissa

Viikonloppu on mennyt historian ensimmäisen Nuuksio Backyard Ultra kisan järjestelyissä. Mahtava viikonloppu takana ja uskon, että myös paikalla olleet kisaajat, huoltajat ja talkoolaiset pitivät tapahtumasta. Kunhan tässä savu hälvenee, niin laitamme palautekyselyä tulemaan ja keräämme myös yhteen kaiken kuva, video ja tekstimateriaalin ja laitamme sen kaikille jakoon.
Ensi vuonna kisaamme 26. kesäkuuta alkaen ja ilmoittautuminen alkaa tässä lähiaikoina.

Perjantaina julkaistu Polkuporina on herättänyt paljon vastakaikua kuulijoissa, mikä onkin ollut hienoa kuulla.


Tässä vielä Mikan omaa tarinaa:

Yllätyin Sarin ehdotuksesta vierailla Polkuporinoissa jutustelemassa uupumuksesta ja siitä selviytymisestä. Olin aiemmin lukenut Sakuran blogista tekstin itsemyötätunnosta. Tuo teksti sai minut lähettämään linkin blogiini, jossa pohdiskelin työuupumustani, aina diagnoosista toipumiseen. Uupumus on todella yleistä tällaisena suorituskeskeisenä aikakautena, mutta harva uskaltautuu tulemaan ongelmansa kanssa julkisuuteen. Päätin tarttua haasteeseen ja kertoa tarinani.

Ruuvi työssä kiristyi huomaamatta. Kiireisen työtahdin yritin kuitata treenaamalla enemmän ja kovemmin, mikä palautumisen sijaan antoi oravanpyörälle lisää vauhtia. Stoppi tuli vasta Nuuksio Classicilla, kun huimaus, ihon kylmänhikisyys ja sydämen tiheälyöntisyys saivat keskeyttämään juoksun. Lääkäri oivalsi nopeasti ongelman todellisen taustan ja edessä oli sairausloma, sekä resepti lääkkeistä. Parin päivän itsesäälissä rypemisen jälkeen, päätimme vaimon kanssa ettei lääkehoitoa aloitettaisi. Työpsykologilla kävin vain kerran, enkä tuntenut saavani siitä todellista hyötyä. Avainasemaan toipumisessa nousivat luotetut kaverit sekä vaimo, jonka kanssa olemme kykeneet jakamaan ilot ja surut, niin myötä- kuin vastamäessäkin. Sain aikaa löytää itseni, sekä tukea hyväksymään itseni kaikkine puutteineen. Luonto oli suuressa roolissa koko prosessin ajan, tarjoten alustan kiireettömälle ulkoilulle ja toipumiselle. Kävelin lukemattomat tunnit Torronsuon pitkospuilla sekä Liesjärven kansallispuiston maisemissa. Suo oli hyvä kuuntelija. Se ei vaatinut olemaan enemmän kuin oli valmis olemaan, vaan hyväksyi kulkijan omana itsenään.

Paluu työelämään ei ollut ongelmatonta. Väsyin helposti, eikä normaalia resilienssiä ollut. Olin päättänyt selviytyä huumorilla ja hymyilemällä paljon. Välillä tuntui kuin kasvot olisivat olleet halvaantuneet, eikä hymyä tuntunut löytyvän. Vähitellen aloin taas näkemään luonnon kauneuden, kuulemaan lintujen laulun sekä haistamaan erilaiset tuoksut. Oli huikeaa tuntea pitkästä aikaa tunteita. Yritin löytää huumorin vaikeinakin aikoina.




Mitä tehdä, jos epäilet uupumusta? 
- Hidasta tahtia. Unohda suorittaminen.
- Hoida uni sekä ravinto kuntoon 
- Älä jää yksin ongelman kanssa. Pienestäkin murheesta tulee helposti iso, kun pyörittelet sitä mielessäsi. 
- Arvosta itseäsi sellaisena kuin olet. Pidä puolesi. 

Linkki blogin tekstiin.

 Terveisin -mixu 

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Jukka Kukkonen Polkuporinoissa

Saimme viimeinkin Jukan kanssa aikataulut sopimaan ja heinäkuussa Nuuksio Backyard Ultran yhteislenkin yhteydessä teimme runsaan tunnin mittaisen jakson Polkuporinoihin. Jukalla on varsin mittava ura kestävyysurheilun parissa. Hän on myös ehtinyt nähdä miten asiat ovat vuosien varrella muuttuneet.



NBU lenkillä
Jukka on kirjoittanut omaa blogiaan jo vuosia ja tässä linkki sinne. Jukka kirjoitti myös muutaman sanan blogiini ja sen voitte lukea nyt tästä.

Olen Jukka Kukkonen, 57-vuotias (vuori)polkujuoksija Helsingissä. Podcastien innokkaana kuuntelijana olin iloinen päästessäni mukaan Polkuporinoihin. Oli mielenkiintoista tehdä haastattelu ulkosalla pääkaupunkiseudun parhaimpien polkujen vierellä Nuuksiossa.

Polkujuoksu ja erityisesti vuoret ovat aina kiinnostaneet minua. Nuorempana kisailin kuitenkin lähinnä kaupunkimaratonien ja täyden matkan triathlonien maailmassa. Mahtavimmat elämykset olivat Ironman Hawaii 1988 ja Lanzarote 1991. 90-luvulla juoksin mielenkiinnosta muutamia maantieultria.

Kävin myös Sveitsissä juoksemassa useita noin 10-20 km jyrkkiä vuorijuoksuja, joissa yleensä noustiin pikkukylästä lähimäen huipulle. Swiss Alpine Marathon -tapahtuman pisimpänä vaihtoehtona tarjottiin 67 km ultrajuoksun ja vuorijuoksun yhdistelmää. Osallistuin siihen kokeilumielessä 1995, pääsin maaliin ja tykkäsin kovasti. Silloin ei vielä ultrapitkät polkujuoksut olleet suosittuja kuten nyt.

Sittemmin olen juossut Alpeilla monesti. Mieleen ovat jääneet erityisesti Trail Verbier St-Bernard 111 km, Transgrancanaria 125km, Swiss Irontrail 127, 201 ja 214 km, Lavaredo Ultra Trail 120 km, Eiger Ultra Trail 101 km, Zugspitze Ultra Trail 102km, Mozart 105 km, Swiss Peaks 360 km sekä tietysti satamailinen UTMB ja sisarkisa CCC.

Tällä vuosikymmenellä lajin suosio räjähti, ja tässä sitä nyt ollaan. Suosituimpiin kisoihiin on nykyään vaikea päästä. Tästä hyvänä esimerkkina on maailman vanhin ja arvostetuin 100 mailin polkujuoksu Western States, josta olen unelmoinut luettuani Dean Karnazesin kirjan Ultramarathon Man. Päästäkseen edes arvontaan on suoritettava joku järjestäjän valitsemista karsintakisoista. Kilpailijoiden määrä on 369, mutta joulukuun arontaan osallistui 6 tuhatta halukasta. Pääsin jonotuslistan kautta 2019 kisaan vain 3 viikkoa ennen kesäkuun viimeisenä lauantaina tapahtuvaa starttia. Eihän siinä muu auttanut kuin matkustaa Kaliforniaan ja juosta kisa.

Western States starttaa Squaw Valleyn olympiakylästä klo 5 aamulla 3-tonniselle lumihuipulle, mutta kaikenlaiset apuvälineet kuten sauvat tai kramponsit on kielletty. Lämpötila oli 2000 metrin korkeudella nollan paikkeilla. Nyt lunta oli normaalia enemmän Sierra Nevadan vuoristossa ja laskettelurinne oli edelleen auki. Paikalla oli melko brunsaasti laskettelijoita ja lumilautailijoita. Pohjoistuuli tuntui kylmältä ja starttasin takki päällä, hattu päässä ja hanskat kädessä.

Suurin haaste kisassa oli kuitenkin kanjoneiden kuumuutta hohkaavat seinämät. Juoksin kuumimmat osuudet jääkuutioilla täytetyssä lierihatussa. Tänä vuonna lämpötila pysyi kuitenkin alle 35 asteessa, mikä oli kuulemma epätavallisen viileää. Maaliin pitää päästä 30 tunnissa. Reitillä voi kohdata villieläimiä kuten karhuja, puumia ja käärmeitä. Jokien tai purojen ylityksiä on useita, eikä siltoja ole läheskään aina käytettävissä. Pieni kastautuminen ei ollut toisaalta haitaksi kuumuudessa. Hyttysiäkin oli paikoitellen.

Juoksijoille suositellaan omia avustajia virallisten huoltopisteiden lisäksi. Onnekkaasti sain omaan ryhmääni kisan hyvin tuntevat jenkeissä asuvat juoksijat: Dreama, Will ja Risto. Lisäksi mukaan päätyivät poikani Jon valokuvaajaksi ja Dreaman tytär Addie lapsenvahti Elleryn kera. Naisporukka yöpyi teltassa 50 km Robinson Flat huoltopisteellä hytisten. Me miehet yövyimme luksushotellin sviitissä lähtöalueella, paitsi Will, joka meni suoraan 100 km kohdalle Foresthilliin, josta hän juoksisi kanssani pacerinä American River joelle asti. Säännöt sallivat kilpailjoille yhden samalla (mutta keltaisella) juoksunumerolla varustetun apujuoksijan Foresthillistä maaliin asti. Pacer juoksija saa kannustaa ja opastaa reitillä, mutta muulina toimiminen eli kilpailijan varusteiden kantaminen on kielletty. Varsinkin yöpimeällä paceristä voi olla ratkaisevan suuri apu erilaisissa ongelmatilanteissa, kun oma väsymystaso alkaa vaikuttaa yllättävillä tavoilla.

Minulle ei kanjoneiden jälkeen tahtonut enää mikään mennä kurkusta alas ilman pahoinvointia. Michigan Bluffin drop bagistä ottamani varaotsalamppu ei tainnut olla riittävän kirkas, koska Foresthillin pihalle saapuessani kompastuin asvaltin reunaan. Lääkärintarkastuksen ja pienen paikkailun jälkeen pääsimme matkaan. Tehokkaiden otsa- ja käsivalojen avulla pääsin vauhtiin viilenevässä yössä. Sain taas syötyäkin jotain, ja saavuimme joelle nopeammin kuin tiimini osasi odottaa. Välipisteillä erämaassa ei ole aina toimivia yhteyksiä, joten vain yksi väliaikani näkyi netissä. Kun Dreamaa ei näkynyt, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pyytää sattumalta paikalla ollut kisan 1974 aloittanut legenda Gordy Ainsleigh paceriksi. Yli 70-vuotias teräsvaari Gordy suostui, mutta juoksutossuja pukiessa Dreama ilmestyikin. Hän oli joutunut jättämään auton kauemmaksi tien varteen ja tulemaan joelle järjestäjien bussikuljetuksella.

Pääsimme välittömästi pelastusliivit puettuamme ylittämään ison joen kosken alapuolelta ja kaikki oli taas kunnossa. Parista kaatumisesta ja täyden tyhjennyksen periaatteella suoritetusta pusikkokäynnistä huolimatta selvisin Auburniin Placer High Schoolin juoksuradalle kunnialla.

Törmäsimme metsäpolulla itse Dean Karnazesiinkin, joka vaikutti ilahtuneelta kertoessani hänen kirjansa olevan pääsyyllinen siihen, että alunperin innostuin tästä hullusta touhusta. Tiimikavereiden ympäröimänä ja yleisön kannustaessa tulin maaliin tällä ns. kultaisella tunnilla ajalla 29 tuntia 26 minuuttia.. Mahtava kokemus, jota on vaikea kuvailla, mutta helppo suositella uusia elämyksiä ja isoja vyösolkia arvostaville polkujuoksijoille. Ihmiset olivat jatkuvasti hyväntuulisia, avuliailta ja ystävällisiä. Tapahtuman ilmapiiri oli siten erityisen hieno.

Uuden La Sportiva Team Finlandin jäsenenä La Sportivan kisat kiinnostavat tietysti nyt erityisesti. Juoksin viime kesänä NUTS Ylläs Pallas 134 km ja tänä vuonna NUTS Karhunkierros 83 km. Ulkomailla kiinnostaisi jatkossa La Sportivan kisoista ainakin Leadville 100 Coloradossa 2800-3850 metrin korkeudessa.

Ensin on kuitenkin vuorossa toinen pitkäaikainen haaveeni Tor de Geants 330km Aostan laakson ympäri Italiassa. Startti on sunnuntaina 8.9. klo 12 ja maalissa pitää olla 150 tunnissa eli viimeistään lauantai iltana. Haasteelliseksi kisan tekee lähes 30 tuhatta nousumetriä. 'In bocca al lupo' italialaiset sanovat, kun toivottavat hyvää onnea: suden suuhun.

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...