Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hardrock100. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hardrock100. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Viikko 28 ja vilkas kisaviikko sohvalla

Viikon odotetuin kisa on varmaan ollut NUTS Pallaksen viikonlopun perusmatka sekä viisvitonen. Pallakselle oli ilmoittautunut mukaan huima määrä ulkomaalaisia ja kisa olikin saanut UTWF arvon ennen kisaa.  Hienoa että suomalaiset kisat saavat myös kansainvälistä arvostusta - ja täysin ansaitusti. Kokonaisuudessaan ilmoittautuneita oli 1200 innokasta kisaajaa. NUTSin porukka on todellakin tehneet asiat oikein, kun osallistujamäärät on tätä luokkaa. Kisaa oli miellyttävä seurata kotisohvaltakin, kun tekniikka on käytössä ja tuloksia ja tunnelmia tulee katkeamattomana virtana. Tässä on varmasti Suomen paras organisaatio ultrapuolella.

Perusmatka 135 kilsaa lähti liikkeelle perjantaina klo 18. Toisin kuin edellisenä vuonna kaikilla kisaajilla ei ollut gepsi-seurantaa. Heti alkumatkasta kisan etukäteissuosikki Espanjan Hamal Villar Lazaro lähti kisaan omalla vauhdilla. Ero muihin kasvoi tasaisesti ja Hetan maaliviiva tuli vastaan huimassa loppuajassa 15.30. Runsas tunti Hamalin jälkeen toisesta sijasta taistelivat tasaisesti Juuso Simpanen sekä Antti Itkonen viimeiselle tieosuudelle asti. Kisa kääntyi lopulta Juusolle runsaan 10 minuutin erolla. Kaikkiaan neljä juoksijaa juoksi alle meikäläisen viime vuoden voittoajan 18.30. Neljänneksi sijoittunut Teivaisen Pekka kepitti meikäläisen voittoajan tunnilla. Naisten kisan voiton vei Jaana Hylkinen ajalla 22.43.

Viisvitosella viivalla oli todella kovatasoinen joukko niin juoksijoita kuin suunnistajiakin. Voiton vei uudella reittiennätyksellä 4.28 Lukas Naegele. Loput podium-paikat menivät Varsinais-Suomalaisia suunnistusseuroja edustaville Arto Talviselle ja Antti Parjanteelle. Naisten sarjassa voiton vei kukas muu kuin Maija Oravamäki, joka siirtyi samalla Buff Trail Tourin kärkeen. Seuraavat sijat menivät Maria Kollerille ja Jaana Monoselle.

55-podium (Kuva NUTS Pallas)

Kaikki tulokset.
Kestävyysurheilun uutisointi.
Onevision kuvia.

Viikonloppuna kisattiin myös jo perinteinen Bodominjärven ultraintervalli. Kävimme paikalla katsomassa lähtöä ja samalla tapaamassa vanhoja tuttuja. Kisaan lähti pieni juoksujajoukko, josta yhtä lukuun ottamatta kaikki selvittivät matkana olleen 8x13 kilsan reissun. Tulokset.

Jenkkien puolella viikonlopun suurin tapahtuma ultrapuolella oli varmaan Hardrock100. Twitterin puolella kisaa oli helppo seurata iRunFarin kautta. Miesten puolella kisan ehdoton ennakkosuosikki oli tietysti Kilian Jornet. Kun matkaa oli taitettu noin kolmannes, taistelu kisan voitosta sai varsin dramaattisen käänteen, kun Kilian oli katunut ja hänen olkapäänsä oli mennyt sijoiltaan. Käytännössä hän ei pystynyt käyttämään toista kättään lainkaan vaan juostessa käsi oli taiteltu taitavasti Salomonin repun sisään tukemaan kättä. Ainoastaan terveellä kädellä hän pystyi käyttämään toista sauvaa. Kaikesta tästä huolimatta Kilian juoksi voittoon kisassa. Ehkäpä yksi kaikkien aikojen ultrasuoritus.

Kilian loppusuoralla (Kuva iRunFar)
Jo edellisenä viikonloppuna kisattiin myös Andorra Ultra Trail, jossa mukana oli myös joukko Sambalaisia. Parkkosen Johannes ja Mark Lee olivat pisimmällä 170 kilsan sarjassa, Kolehmaisen Mikko 112 kilsan sarjassa ja MP Rautiainen sprinttimatkalla 83 kilsaa. Mark joutui jättämään matkan kesken, mutta muilta todella kovat suoritukset kuumissa ja karuissa olosuhteissa. MP:n raportti löytyy fb:n puolelta.

Yksi iloinen asia viikolla on ollut seurata suunnistuksen nuorten MM-kisoja, jossa Suomen menestys on ollut vakuuttavaa. Kovimmasta suorituksesta joukkueessa on vastannut Olli Ojanaho, joka voitti kultaa kaikilla henkilökohtaisilla matkoilla.

Oma viikko meni eteenpäin mukavasti. Pääsin kävelemään jo hieman pidempiä matkaa. Lisäksi tein neljä pidempää uimareissua, yhteensä 14,3 km/5.30h. Samalla tuli myös testattua uutta uintipoijua. Se on pieni turvallisuustekijä uidessa, jonka lisäksi siihen saa avaimet yms mukaan. Uintia se ei hidasta tai häiritse yhtään.




Alkaneella viikolla taas vähän lisää kävelyä ja tietysti uintia.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Vuoden 2015 yhteenveto

Vuoden 2015 kisakalenteri muotoutui aika nopeasti sen jälkeen, kun tieto Hardrock100 arvonnasta oli saatu. Eli koska arpaonni ei suosinut siinä kisassa ja samaan aikaan Suomessa oli suunnitteilla Ultra Trail Tourin järjestäminen ensimmäistä kertaa niin päätös UTTF:lle osallistumisesta syntyi helposti. Edessä oli siis kolmen osakilpailun, Karhunkierros, Pallas sekä Kolin, kiertäminen. Ajallisesti Touri kestäisi toukokuun lopusta aina lokakuun alkuun. Siinä välissä oli vielä Rogaining 24h MM-kisat Saariselällä elokuussa, joten kotimaanmatkailua oli tiedossa runsaasti.

Tämän kisakalenterin ympärille ei tullut suunniteltua kovinkaan yksityiskohtaista harjoitusohjelmaa kuten 2014 tuli tehtyä. Koska kisoissa ei tulisi olemaan yhtä paljon nousumetrejä kuin 2014 kaudella niin en myöskään suunnitellut harjoittelevani varsinaisesti vuoriultriin. Harjoittelu olikin alkuvuodesta ja keväällä pitkälti peruslenkkeilyä 3+1 kaavalla. Lenkkien lisäksi ohjelmassa oli kuntosali 1-2 kertaa viikossa, pyöräily sekä jooga. Varsinaisia mäkitreenejä tuli tehtyä ennen Karhunkierrosta vain puolentusinaa.

Karhunkierros 160 km kisattiin toukokuun lopussa viikolla 21. Kisaa edeltävän 20 viikon aikana sain kasaan 288 tuntia, josta juoksun osuus oli 208 h / 1852 km. Viikolla 9 tuli lyhyt tauko flunssan takia, mutta erityisesti viikot 11-18 olivat onnistuneita. Juoksua tuli kahdeksassa viikossa yhteensä 130 h / 1210 km. Niiden viikkojen aikana tuli tehtyä 12 kpl yli 3 tunnin lenkkiä. Siinä mukana Jannen ja Annan kanssa Pääsiäisenä tehty 12 tunnin lenkki sekä pari Montrailin kiertoa. Lisäksi käytiin coutsin kanssa kiertämässä 12h Salpaus-rogaining.
Pääsiäisen pitkä lenkki Nuuksion kisareiteillä
Itse Karhunkierroksen kisa meni sitten vähän suunniteltua heikommin. Vatsan kanssa oli taas ongelmia kisan toisella puolikkaalla ja vauhti hiipui melkoisesti. Jalat toimivat loppuun asti hyvin, mutta kun energiaa ei ollut niin juoksukaan ei maistunut. Muistutti kovasti 2014 kisoja ja niissä olleita ongelmia. Lopulta päästiin maaliin kisan kakkosena Miikan jälkeen ajassa 23.09.

Oulanka. Ja huolto pelaa (Kuva NikoR)
Karhunkierroksen jälkeen oli yhdeksän viikkoa seuraavaan kisaan eli Ylläs-Pallas-Hetta 125 km. Suunnitelmana oli palauttaa jalkavoimat punttitreenin kautta ja yrittää saada vauhteja nostettua peruslenkeillä. Pallaksella vauhti olisi kovempaa. Sainkin tehtyä hyvän neljän viikon salitreenijakson sekä siihen päälle vielä neljänä viikkona useamman VK-lenkin. Harjoitusjaksoa varjosti pienet kivut lantiossa, jotka muistuttivat kovasti parin vuoden takaisia rasitusmurtuman yhteydessä olleita kipuja. Onneksi mitään pahempaa ei kuitenkaan ilmennyt ja lyhyt keventely helpotti asiassa. Harjoitustunnit mukaan lukien keventelyviikot olivat yhteensä 86 tuntia.

No Pallaksen kisa (+analyysi) menikin sitten ehkä vähän lähemmäksi odotuksia vaikka siinäkin jäätiin tavoiteajasta. Vastaavia ongelmia ei vatsan kanssa ollut kuin aikaisemmissa kisoissa, mutta toisaalta kisa oli huomattavasti edellisiä lyhyempikin. Edeltävän harjoitusjakson tarkoituksena ollut vauhdinnosto ei ehkä ihan realisoitunut kisassa toivotulla tavalla. Kisan viimeinen kymppi tietä pitkin olisi pitänyt tulla vahvemmin. Loppuaika 15.21.
Pallas. Ja huolto pelaa

Pallaksen jälkeen pidin yhden lepoviikon ja sen jälkeen kaksi melko kevyttä viikkoa. Sen jälkeen vuorossa olikin Saariselän 24h MM-rogaining. Maisemallisesti aivan mahtava kisa tarjosi yöllä kylmää kyytiä ja coutsin kanssa jouduttiin antamaan hieman periksi palaamalla kisakeskukseen lähes kolme tuntia ennen määräaikaa. Tämä oli kuitenkin hieno ja odotettu kisa, josta ei olisi voinut olla poissa mistään hinnasta.

Ennen Saariselän lähtöä
Saariselän ja seuraavana vuorossa olleen Kolin Vaarojen Ultran 130 km väliin mahtui kuusi viikkoa. Tähän väliin ei tullut juuri mitään järkevää treenijaksoa. Yksittäisiä hyviä lenkkejä tuli useita, mutta kokonaisuutena jakso oli varsin rikkonainen. En pitänyt varsinaista lepoviikkoa Saariselän jälkeen vaan jatkoin juoksua heti kotiuduttuamme, olihan jo parin viikon päästä edessä Nuuksio Classic Maraton. NC:llä meno oli aika tuskaista, mutta juostiin kuitenkin Jussin kanssa hieman alle tavoiteajan. Viikko Classicin jälkeen käytiin Janne ja Annan kanssa tutustumassa Kolin uudelle 130 kilsan reitille. Tiedossa olisi uutta pientä ja teknistä polkua maratonin verran.  Kolin tutustumisreissun jälkeen sain kuitenkin flunssan, joka piti poissa treeneistä koko seuraavan viikon. Tämä muutti myös koko valmistautumista kisaan, kun kisaa edeltävät kaksi viikkoa sisälsivät ainoastaan joitain hajanaisia lenkkejä.

Kolin kisasta tulikin sitten tynkäkisa Valio-myrskyn takia. Myrskytuuli puhalsi lähdön aikoihin sen verran kovaa, että järjestäjät päättivät perua pitkän kisan kokonaan. 130 kilsan sijasta juoksimme tutun 86 kilsan reitin. Näin jälkikäteen saattoi olla hyväkin, kun oma valmistautuminen oli varsin kehnoa edeltävien kolmen viikon osalta. Itse kisakaan ei ollut mikään riemuvoitto vaan lähinnä tasaista puurtamista alusta loppuun. Oma aikatavoite jäi taas saavuttamatta, mutta Ultra Trail Tourilla oli tuloksena toinen sija.

Koli. UTTF2015 podium
Edellisen vuoden Sysikalliossa tehty lupaus olla kisaamatta yli 24 tunnin kisoja tänä vuonna oli pitänyt hienosti tähän asti. Nyt silmissä alkoi kuitenkin siintää osallistuminen tänä vuonna viimeistä kertaa järjestettävään joulun Funruniin. Lähtölupa oli irronnut coutsilta jo syyskuussa. Viikkoja Kolin ja Sysikallion väliin mahtui 11, joiden aikana treeniviikot oli aika tasapaksuja. Sain kasaan yhdeksän viikon aikana 128 tuntia, jossa mukana 13 mäkitreeniä. Osa mäkitreeneistä oli tehty Jättärillä ja Solvallassa, osa Sysikallion yhteislenkeillä ja osa matolla.

Sysikalliossa henkinen kantti petti kisan aikana ja vaihdoin alkuperäiseltä satamailiselta sadalle kilsalle. Poislukien viimeiset kolme kierrosta tämä oli varmaan yksi helpoimpia kisoja pitkään aikaan. Ongelmia ei ollut syömisten kanssa yhtään ja väsymyskin vaivasi aivan loppukierroksilla. Satamailisen kiertämiseen yksin ei kuitenkaan rahkeet riittäneet.

Sysikallio. Ja huolto pelaa (Kuva: Jeremy)


Koko vuoden saldo oli selvästi edellisvuotta parempi. Kisat sujuivat paremmin vaikka toki ongelmiakin oli. Eikä se maalikaan tullut aina vastaan suunnitellussa ajassa. Hienoa oli kuitenkin  koluta läpi UTTF:n kolme osakisaa ja nähdä samalla Suomen kaunista luontoa. Kotimaassakin riittää nähtävää ja juostavaa. Varsinkin, kun polkujuoksukalenteri kasvaa vuosi vuodelta.

Lukuina mitattuna 2015 oli myös kohtuullinen. Tunteja kertyi yhteensä 691, eli vain hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna. Alla muutamia lukuja.

Laji 2015 2014 2013
Treenitunnit 691 703 655
Juoksu 4205 km / 522 h 3734 km / 480 h 2750 km / 310 h
Pyöräily 2120 km / 106 h 3759 km / 187 h 3610 km / 165 h
Sali 54 h 25 h 55 h
Muuta 9 h 11 h 125 h (hiihto)

Jos kuluva vuosi menee terveenä niin eiköhän ne treenimäärät siellä samoilla hujakoilla ole. Kuluvan vuoden suunnitelmista  vähän enemmän tulevissa postauksissa.

Alkuvuoden ensimmäinen viikko on mennyt jo peruslenkkeilyn merkeissä. Viikolle kertyi viisi jalkalenkkiä, joista pakkasen takia kolme tuli tehtyä juoksumatolla. Kilsoja kertyi 80. Tulevalla viikolla alkaa taas jooga sekä salitreenit. Tästä se lähtee!

torstai 1. tammikuuta 2015

Vuoden 2015 suunnitelmat

Siirtyminen tasaisilta ultramatkoilta maaston puolelle on ollut kuluneen vuoden suurimpia teemoja. On ollut mahtavaa vaihtelua saada juosta luonnon keskellä nauttien samalla henkeäsalpaavista maisemista ja raittiista ulkoilmasta. Samalla on kisojen ja harjoitusten myötä tutustunut uusiin paikkoihin ja ihmisiin.

Vaatimukset maastossa ja erityisesti vuoristossa ovat kuitenkin jotain ihan muuta kuin tasaisilla ultrilla. Suurin kehityskohde kuluneella vuodella onkin ollut jaloissa ja coressa, jotka on yritetty saada sellaiseen kuntoon, että ne kestäisivät kymmenien tuntien yhtämittaisen rasituksen. Harjoittelussa tämä on näkynyt kuntosaliohjelmassa, jossa on panostettu jalkakyykkyjen ja erilaisten hyppyjen tekemiseen. Myös vatsa, kyljet sekä selkä ovat saaneet huomiota.

Kokonaan uutena harjoitusmuotona on ollut spesifisten mäkitreenien tekeminen esimerkiksi Malminkartanolla, Hyppykalliolla tai ihan tuossa takapihalla. Useamman tunnin mittaiset treenit ovat tuoneet jalkoihin kaivattua kestävyyttä niin alamäkiin kuin ylämäkiinkin.

Vuoden 2015 juoksusuunnitelmat alkoivat hahmottumaan 2014 joulukuun aikana. Tarkoitus oli jatkaa maastokisojen juoksemista, mutta samalla hakea myös uusia kisoja ja haasteita. Samojen kisojen koluaminen vuodesta toiseen ei ole ihan meikäläisen juttu vaikka usein haluaisikin palata takaisin tuttuun ympäristöön. Tosin on kisoja, joissa tulee varmasti käytyä useamminkin kuin kerran, ainakin jos arpaonni antaa myöden.

Joulukuussa suoritettu Hardrock100 arvonta ei tuottanut meikäläiselle toivottua lähtöpaikkaa ensi kesän kisaan. Se olisi ollut selkeä päätavoite ja uusi suuri haaste tälle vuodelle. Mihinkään muuhun kisaan Amerikanmaalla ei tullut haettua, joten kaikki kortit olivat tuon arvonnan varassa. Runsaan prosentin todennäköisyys tulla valituksi ei kuitenkaan realisoitunut, mutta toisaalta seuraavaan kertaa mahdollisuudet paranevat jo huomattavasti.

Joulukuussa huomasin, että Suomessa järjestetään 2015 aikana erillinen Ultra Trail Tour pitkien ultrien osalta. Siihen kuuluvat toukokuussa Karhunkierroksen 160 kilsaa, heinäkuussa Pallas-Hetta 125 kilsaa sekä lokakuussa Vaarojen Ultra 86 kilsaa. Aika vähän koko Ultra Touria on mainostettu tai sitten se on vaan mennyt meikäläiseltä ohi. Joka tapauksessa todella mielenkiintoinen kokonaisuus ja taas vähän uudenlainen haaste tulevalle vuodelle. Lyhyemmällä Buff Trail Tourilla kisataan 2015 nyt toista vuotta. Viime vuonna tuo lyhyt Touri koostui kuudesta osakilpailusta ja se saikin paljon kiitosta osakseen.

Eli tulevan vuoden ykkösjuttu on Ultra Trail Tourin kiertäminen. Ilmoittautumiset Karhunkierroksen ja Pallaksen osalta on hoidettu. Enää tarvitsee jännätä Vaarojen Ultran ilmoittautumisen kanssa. Siinä pitää tunnetusti olla aika nopea, kun kisa menee täyteen saman tien. Kolilla Vaarojen Ultrassa on tullut juostua vuonna 2013 (kisaraportti). Silloin takana oli vasta melko lyhyt harjoituskausi rasitusmurtuman takia. Karhunkierroksella olemme coachin kanssa käyneet vuonna 2007 vaeltamassa, joten se on jossain määrin tuttu. Toivotaan kuitenkin, että lunta on tänä vuonna vähemmän kuin edellisellä kerralla. Pallas-Hetta sen sijaan on ihan uusi kokemus. Tämän vuoden kisasta nähtyjen videoiden perusteella siitä on tulossa aivan uskomattoman hieno kokemus.


Näiden kolmen juoksukisan lisäksi ohjelmassa on elokuun lopussa 24h MM-rogaining kisat Saariselällä, jonne lähdemme coachin kanssa kahdestaan. Näiden lisäksi ohjelmassa on varmaan joitakin lyhyempiä kisoja kuten Loppiaisrogaining viikon päästä, Salpaus-Rogaining toukokuussa ja ehkä joku seikkailukisakin kesällä.

Neuvottelut 2015 Sysikalliosta ovat vasta aloitettu coachin kanssa, joten siitä ei voi vielä sanoa mitään. Niin ja sitten on vielä Mammuttimarssi lokakuussa, joka myös olisi kiva käydä kiertämässä. Nämä varmistuvat kuitenkin vasta myöhemmin, kun näkee miten kausi etenee ja miten intoa ja aikaa riittää niihin harjoitteluun.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Viikko 49 ja keventelyt alkaa

Edellisen neljän määräviikon jälkeen edessä on pari kevyempää viikkoa ennen kuin päästään varsinaiselle kisaviikolle. Kevyemmistä viikoista ensimmäinen  sisälsi pientä liikuntaa sunnuntaita lukuun ottamatta kaikkina päivinä. Sunnuntaina pidetty lepopäivä oli ensimmäinen viiteen viikkoon.

Yhteenveto marraskuun treeneistä (by Polar) 

Maanantaina ja keskiviikkona kävin fillarilla töissä. Vain keskiviikkona kotiin palatessani tein vähän pidemmän lisälenkin. Tiistaina ja torstaina juoksin töistä kotiin melko rauhallisella vauhdilla. Molempina päivinä olin lounastauolla käväissyt salilla tekemässä lyhyet salitreenit. Tiistaina tein jalkakyykyt, mikä tuntui vielä torstaina kotiin juostessa. Torstaina kotiin juostessa oli hieno täysikuu.

Perjantaina ja lauantaina kävin Nuuksiossa kiertelemässä tuttuja polkuja. Perjantaina sain juosta lampulla ja keli oli suht ok. Lauantaina Itsenäisyyspäivänä taivaalta tuli räntää ja maa oli ihan valkoinen.

Lauantaina illalla tuli myös seurattua 2015 Hardrock100 kisan arvontaa. Olin laittanut syksyllä hakemuksen kyseiseen kisaan, mutta mahdollisuudet päästä mukaan olivat varsin pienet. Hakijoita tuossa "Never" (ei koskaan kisaan osallistuneet) sarjassa oli yli 1100 ja osalla hakijoista oli vieläpä useampi arpalipuke. Paikkoja oli jaossa 47. Todennäköisyys mukaan pääsemiseksi oli 1,33 %. No, tällä kertaa ei päästy mukaan, mutta ensi kerralla onkin sitten kaksi arpalipuketta.

Sunnuntaina tuli tehtyä vähän rästihommia ja lenkki jäi kokonaan tekemättä. Kaupoilla käydessä tuli hankittua samalla varusteita tulevaan Sysikallioon. Hanskoja reissulla tarvitaan useita, varsinkin, jos kylmää ja lunta.
Vähän lämpimämmät gummihanskat

Viikolle kertyi yhteensä vajaat 12 tuntia treeniä. Juoksukilsoja 70 ja vähän enemmän fillaria. Ensi viikko menee varmaan samalla määrällä ja kisaviikko sitten vielä kevyemmin.

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...