sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Vuoden 2015 yhteenveto

Vuoden 2015 kisakalenteri muotoutui aika nopeasti sen jälkeen, kun tieto Hardrock100 arvonnasta oli saatu. Eli koska arpaonni ei suosinut siinä kisassa ja samaan aikaan Suomessa oli suunnitteilla Ultra Trail Tourin järjestäminen ensimmäistä kertaa niin päätös UTTF:lle osallistumisesta syntyi helposti. Edessä oli siis kolmen osakilpailun, Karhunkierros, Pallas sekä Kolin, kiertäminen. Ajallisesti Touri kestäisi toukokuun lopusta aina lokakuun alkuun. Siinä välissä oli vielä Rogaining 24h MM-kisat Saariselällä elokuussa, joten kotimaanmatkailua oli tiedossa runsaasti.

Tämän kisakalenterin ympärille ei tullut suunniteltua kovinkaan yksityiskohtaista harjoitusohjelmaa kuten 2014 tuli tehtyä. Koska kisoissa ei tulisi olemaan yhtä paljon nousumetrejä kuin 2014 kaudella niin en myöskään suunnitellut harjoittelevani varsinaisesti vuoriultriin. Harjoittelu olikin alkuvuodesta ja keväällä pitkälti peruslenkkeilyä 3+1 kaavalla. Lenkkien lisäksi ohjelmassa oli kuntosali 1-2 kertaa viikossa, pyöräily sekä jooga. Varsinaisia mäkitreenejä tuli tehtyä ennen Karhunkierrosta vain puolentusinaa.

Karhunkierros 160 km kisattiin toukokuun lopussa viikolla 21. Kisaa edeltävän 20 viikon aikana sain kasaan 288 tuntia, josta juoksun osuus oli 208 h / 1852 km. Viikolla 9 tuli lyhyt tauko flunssan takia, mutta erityisesti viikot 11-18 olivat onnistuneita. Juoksua tuli kahdeksassa viikossa yhteensä 130 h / 1210 km. Niiden viikkojen aikana tuli tehtyä 12 kpl yli 3 tunnin lenkkiä. Siinä mukana Jannen ja Annan kanssa Pääsiäisenä tehty 12 tunnin lenkki sekä pari Montrailin kiertoa. Lisäksi käytiin coutsin kanssa kiertämässä 12h Salpaus-rogaining.
Pääsiäisen pitkä lenkki Nuuksion kisareiteillä
Itse Karhunkierroksen kisa meni sitten vähän suunniteltua heikommin. Vatsan kanssa oli taas ongelmia kisan toisella puolikkaalla ja vauhti hiipui melkoisesti. Jalat toimivat loppuun asti hyvin, mutta kun energiaa ei ollut niin juoksukaan ei maistunut. Muistutti kovasti 2014 kisoja ja niissä olleita ongelmia. Lopulta päästiin maaliin kisan kakkosena Miikan jälkeen ajassa 23.09.

Oulanka. Ja huolto pelaa (Kuva NikoR)
Karhunkierroksen jälkeen oli yhdeksän viikkoa seuraavaan kisaan eli Ylläs-Pallas-Hetta 125 km. Suunnitelmana oli palauttaa jalkavoimat punttitreenin kautta ja yrittää saada vauhteja nostettua peruslenkeillä. Pallaksella vauhti olisi kovempaa. Sainkin tehtyä hyvän neljän viikon salitreenijakson sekä siihen päälle vielä neljänä viikkona useamman VK-lenkin. Harjoitusjaksoa varjosti pienet kivut lantiossa, jotka muistuttivat kovasti parin vuoden takaisia rasitusmurtuman yhteydessä olleita kipuja. Onneksi mitään pahempaa ei kuitenkaan ilmennyt ja lyhyt keventely helpotti asiassa. Harjoitustunnit mukaan lukien keventelyviikot olivat yhteensä 86 tuntia.

No Pallaksen kisa (+analyysi) menikin sitten ehkä vähän lähemmäksi odotuksia vaikka siinäkin jäätiin tavoiteajasta. Vastaavia ongelmia ei vatsan kanssa ollut kuin aikaisemmissa kisoissa, mutta toisaalta kisa oli huomattavasti edellisiä lyhyempikin. Edeltävän harjoitusjakson tarkoituksena ollut vauhdinnosto ei ehkä ihan realisoitunut kisassa toivotulla tavalla. Kisan viimeinen kymppi tietä pitkin olisi pitänyt tulla vahvemmin. Loppuaika 15.21.
Pallas. Ja huolto pelaa

Pallaksen jälkeen pidin yhden lepoviikon ja sen jälkeen kaksi melko kevyttä viikkoa. Sen jälkeen vuorossa olikin Saariselän 24h MM-rogaining. Maisemallisesti aivan mahtava kisa tarjosi yöllä kylmää kyytiä ja coutsin kanssa jouduttiin antamaan hieman periksi palaamalla kisakeskukseen lähes kolme tuntia ennen määräaikaa. Tämä oli kuitenkin hieno ja odotettu kisa, josta ei olisi voinut olla poissa mistään hinnasta.

Ennen Saariselän lähtöä
Saariselän ja seuraavana vuorossa olleen Kolin Vaarojen Ultran 130 km väliin mahtui kuusi viikkoa. Tähän väliin ei tullut juuri mitään järkevää treenijaksoa. Yksittäisiä hyviä lenkkejä tuli useita, mutta kokonaisuutena jakso oli varsin rikkonainen. En pitänyt varsinaista lepoviikkoa Saariselän jälkeen vaan jatkoin juoksua heti kotiuduttuamme, olihan jo parin viikon päästä edessä Nuuksio Classic Maraton. NC:llä meno oli aika tuskaista, mutta juostiin kuitenkin Jussin kanssa hieman alle tavoiteajan. Viikko Classicin jälkeen käytiin Janne ja Annan kanssa tutustumassa Kolin uudelle 130 kilsan reitille. Tiedossa olisi uutta pientä ja teknistä polkua maratonin verran.  Kolin tutustumisreissun jälkeen sain kuitenkin flunssan, joka piti poissa treeneistä koko seuraavan viikon. Tämä muutti myös koko valmistautumista kisaan, kun kisaa edeltävät kaksi viikkoa sisälsivät ainoastaan joitain hajanaisia lenkkejä.

Kolin kisasta tulikin sitten tynkäkisa Valio-myrskyn takia. Myrskytuuli puhalsi lähdön aikoihin sen verran kovaa, että järjestäjät päättivät perua pitkän kisan kokonaan. 130 kilsan sijasta juoksimme tutun 86 kilsan reitin. Näin jälkikäteen saattoi olla hyväkin, kun oma valmistautuminen oli varsin kehnoa edeltävien kolmen viikon osalta. Itse kisakaan ei ollut mikään riemuvoitto vaan lähinnä tasaista puurtamista alusta loppuun. Oma aikatavoite jäi taas saavuttamatta, mutta Ultra Trail Tourilla oli tuloksena toinen sija.

Koli. UTTF2015 podium
Edellisen vuoden Sysikalliossa tehty lupaus olla kisaamatta yli 24 tunnin kisoja tänä vuonna oli pitänyt hienosti tähän asti. Nyt silmissä alkoi kuitenkin siintää osallistuminen tänä vuonna viimeistä kertaa järjestettävään joulun Funruniin. Lähtölupa oli irronnut coutsilta jo syyskuussa. Viikkoja Kolin ja Sysikallion väliin mahtui 11, joiden aikana treeniviikot oli aika tasapaksuja. Sain kasaan yhdeksän viikon aikana 128 tuntia, jossa mukana 13 mäkitreeniä. Osa mäkitreeneistä oli tehty Jättärillä ja Solvallassa, osa Sysikallion yhteislenkeillä ja osa matolla.

Sysikalliossa henkinen kantti petti kisan aikana ja vaihdoin alkuperäiseltä satamailiselta sadalle kilsalle. Poislukien viimeiset kolme kierrosta tämä oli varmaan yksi helpoimpia kisoja pitkään aikaan. Ongelmia ei ollut syömisten kanssa yhtään ja väsymyskin vaivasi aivan loppukierroksilla. Satamailisen kiertämiseen yksin ei kuitenkaan rahkeet riittäneet.

Sysikallio. Ja huolto pelaa (Kuva: Jeremy)


Koko vuoden saldo oli selvästi edellisvuotta parempi. Kisat sujuivat paremmin vaikka toki ongelmiakin oli. Eikä se maalikaan tullut aina vastaan suunnitellussa ajassa. Hienoa oli kuitenkin  koluta läpi UTTF:n kolme osakisaa ja nähdä samalla Suomen kaunista luontoa. Kotimaassakin riittää nähtävää ja juostavaa. Varsinkin, kun polkujuoksukalenteri kasvaa vuosi vuodelta.

Lukuina mitattuna 2015 oli myös kohtuullinen. Tunteja kertyi yhteensä 691, eli vain hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna. Alla muutamia lukuja.

Laji 2015 2014 2013
Treenitunnit 691 703 655
Juoksu 4205 km / 522 h 3734 km / 480 h 2750 km / 310 h
Pyöräily 2120 km / 106 h 3759 km / 187 h 3610 km / 165 h
Sali 54 h 25 h 55 h
Muuta 9 h 11 h 125 h (hiihto)

Jos kuluva vuosi menee terveenä niin eiköhän ne treenimäärät siellä samoilla hujakoilla ole. Kuluvan vuoden suunnitelmista  vähän enemmän tulevissa postauksissa.

Alkuvuoden ensimmäinen viikko on mennyt jo peruslenkkeilyn merkeissä. Viikolle kertyi viisi jalkalenkkiä, joista pakkasen takia kolme tuli tehtyä juoksumatolla. Kilsoja kertyi 80. Tulevalla viikolla alkaa taas jooga sekä salitreenit. Tästä se lähtee!

2 kommenttia:

Mika kirjoitti...

Raportit kisoista ja yhteenvedot harjoituksista näyttivät läpi vuoden siltä että terveenä ja haluttuun tahtiin sait edetä, harvemmin kai ultrajuoksijat tuota ehjempiä kausia saavat kasaan kun telakat roikkuvat aina haamuna selän takana.

Tsemppiä kauteen 2016! Miten pitkälle rakennettuna suunnitelmat ja tavoitteet ovat jo mielessä?

StanleyPark kirjoitti...

Moi Mika,

joo, ei ollut kuin pari flunssaa. Tuon päkiän kanssa joutuu välillä puremaan hammasta, mutta toivottavasti sekin halpottaa.

Keskiviikkona selviää aika paljon, kun UTMB arvonta suoritetaan. Aikataulullisesti Karhunkierros sopisi parhaiten ohjelmaan vaikka Pallakselle lähtisin mielummin ihan maisemien takia. Ja sitten tietysti jotain pientä.

Hyvää kautta sinullekin,
SP

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...