sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Mammuttimarssi 2009 - raportti

Mammuttimarssi 2009 - raportti

Mammuttimarssin reittipisteet.

Kisa lähti liikkeelle Padasjoen ABC:ltä, josta oli matkaa ekalle rastille noin kilsan verran. Se juostiin porukassa ja rastilla järjestäjät olivat vastassa varmistamassa, että ensimmäiset "leimaukset" onnistuivat kaikilta. Siitä eteenpäin lähdettiin Eemeleiden kanssa kohti kakkosrastia. Reitinvalintana oli juosta Sipilän- ja Kangasmäentietä pitkin niin pitkälle kuin tietä riittä ja kiertää siitä sitten Tevanninvuoren(?) eteläpuolelta seuraavalle tielle. Tuo metsäpätkä oli melkoista ryteikköä ja matkaa tehtiin nyt käytännössä kävellen. Kakkosrastille meni aikaa ykköseltä 1.04. Kolmosrastille juostiin käytännössä hiekkateitä pitkin. Kahden päättyvän autotien väliin jäävä n. 300 metrin metsäpätkä oli ainut metsäosuus tällä välillä. Tämä sujui suht ok vaikka ei ihan osuttukaan tienpäähän. Vähän varmisteltiin, kun juostiin vielä tarkistamaan tuo kääntöpaikka. Pitkä rastiväli kolmoselle taittui aikaan 1.28.

Nelosrastille oltiin valittu vaihtoehdoksi juosta Siperiantietä pitkin valtatielle 53 ja siitä suoraan Maanpääntietä muutama kilsa. Tästä joutuisimme tekemään pienen metsäosuuden Karhulantielle. Alku meni hyvin, mutta tuolla metsäosuudella oli sen verran paljon märkää suota, että aikaa meni kierrellessä ja kaarrellessa parempaa uraa hakien. Lopulta kierrettiin vielä Kinttumäen länsipuolelta järvenrannasta ja hukattiin vielä aikaa järven länsipuolella, kun polkua ei meinannut millään löytyä. Lopulta löytyi polku ja tiekin, mutta edelliselle rastille hankittu 15 min kaula Eemeleihin oli tässä vaiheessa hukattu. Nelosella leimattiin samaan aikaan. Taisi Nopsakoipikin olla samoihin aikoihin nelosella. Mulla oli juomaletku jäätynyt kolmannen ja neljännen rastin välisellä osuudella. Tai näin ainakin ensin luulin. Huomasin kuitenkin vitoselta lähdettäessä ja reppua penkoessani, että juomat oli loppu. Onneksi Tommi jakoi omat juomansa meikäläisen kanssa. Mä join varmaan neloselta kutoselle Tommin juomia enemmän kuin hän oli juonut koko alku matkan. Vitoselle siirtyminen kesti 47min, pelkkää hiekkatietä. Meno alkoi itsellä tuntua aika väsyneeltä jo tässä vaiheessa.

Kutoselle eli uimarastille oltiin valittu reitiksi suhteellisen suoran Karhulantietä pitkin ja parin metsäosuuden kautta rastille. Eka "metsäosuus" piti olla n. 400m tavallista polkua pitkin, mutta ei me mitään polkua siellä löydetty, ei ainakaan sellaista, joka olisi vienyt oikeaan suuntaan. Kauheeta ryteikköä kyllä. Kahdesti jouduttiin huomaamaan kääntyneemme vahingossa samaan suuntaan kuin mistä olimme tulossa. Tämän jälkeen oli pakko pitää kompassia koko ajan edessä ja kävellä sen osoittamaan suuntaan. Vihdoin tie tuli vastaan, mutta aikaa oli vietetty varmasti 30min tuolla lyhyellä pätkällä. Tästä "viisastuneina" päätimme loppumatkan mennä ihan nöyrästi teitä pitkin. Päätöstä helpotti todella huonokulkuinen ja hidas maasto. Lopulta saavuimme uimarastille, joka oli helpompi kuin etukäteen olin ajatellut. Piti vaan riisua vaatteet nopeasti pois mitään ajattelematta ja hypätä järveen. Uinnin jälkeen vaihdoin kuivan padan ja sukat. Loput kamat oli samat kuin aikaisemmin. Samalla saimme täyttää juomareput kokonaan. Taisin juoda lisäksi yli puoli litraa ihan vettä, niin kova oli jano tässä kohtaa. Lyhyen lämmittelyn jälkeen matka jatkui, tuo juoksu oli ainut tapa saada kroppa taas lämpiämään. Reitti seiskalle vei Kalliojärventien ja Syväjärventien(?) kautta. Ennen rastia tuli pieni pummin, kun käännyttiin yhtä risteystä liian aikaisin oikealle. Siinä tuli yksi turha mäkenylitys. Aikaa tälle välille meni 1.09.

Kasirastille reitti kulki Ruuhijärven-, Koivusuon- ja Lapinjärventien kautta valtatie 53:lle, jonka varressa oleva parkkipaikka toimi rastipisteenä. Tässä kohtaa otin yhden suolatabletin ja energiapatukkaa. Olo ei ollut kovinkaan reipas enää tässä kohtaa. Käveltiin jonkin matkaa, mutta kohta alkoi olo helpottaa ja juoksu kulkea. Reitti ysille kulki Saarikontien ja Tavilammentien kautta Rillitielle. Juoksu kulki hyvin ja emme tainneet kävellä juuri kertaakaan. Ennen Rillitielle tuloa oli muuten varmaan kilsan pituinen yhtämittainen ylämäki. Ysille tullessa vastaan juoksi Nopsakoipi. Aikaa ysille meni 1.12.

Reitti kympille kulki Rillitietä pitkin puoleen väliin, josta käännyimme vasemmalle pienemmälle tielle. Juoksu kulki edelleen mallikkaasti. Hieman ennen rastia saimme Nopsakoiven kiinni, aikaa tällä välillä kului 1.16. Itse rasti olikin sitten hauska. Tarjolla oli kahvia ja pullaa sekä tietysti itse temppurasti. Sählymailalla ja pallolla oli tarkoitus osua noin viiden metrin päässä olevaan vatiin. En ehtinut edes kahvia kaataa mukeihin ennen kuin Tommi jo pisti pallon vatiin. Sen jälkeen nautittiin vielä hetki nuotion lämmöstä, kahvista ja pullasta.

Seuraavalle rastille mennessä oli pientä sekoilua, kun uusia teitä tuntui tulleen edellisen karttojen päivityksen jälkeen. Lopulta löydettiin rastille Nopsakoiven avulla. Samalla sovittiin, että juostaan kimpassa maaliin. Loppu olikin suht selkeää. Maalissa oltiin noin 9.19 lauantaiaamuna, eli aikaa oli kulunut lähdöstä 12.19. Kokonaismatkaa on vaikea sanoa, oliskohan ollut siinä 95-100km?

Varusteet toimivat hyvin. Ehkä kenkävalinta näin jälkeenpäin olisi ollut toinen. Noiden Salomonin Speed Cross kenkien sijasta tavallinen lenkkari olisi ollut hiekkateillä huomattavasti parempi. Ihan rehellistä metsäpätkää ei tullut meidän kohdalle kuin sellaiset pari kilometriä. Tuo ostamani lamppu keski myös yksillä pattereilla koko yön. Poltin sitä kuitenkin noin puolella teholla alusta lähtien.

Itse tapahtuma oli kyllä ensikertalaiselle todella hieno. Pitkä lenkki yhdistettynä suunnistukseen yön pimeydessä, vaativa maasto korkeuseroineen ja omatoiminen huolto on kyllä sellainen yhdistelmä, johon törmää vain tässä tapahtumassa. Tämä poikkesi kaikista edellisistä reissuista. Nopsakoivelle pitää nostaa kyllä hattua, kun hän kiersi matkan lähes yksinään. Oli tämä helpompaa ja hauskempaa, kun matkassa ei ollut ihan yksin - kiitos Tommille. Kiitokset myös järjestävälle seuralle Peräkylän Ponnistukselle.

torstai 22. lokakuuta 2009

MM-viimeistelyt tehty

Nyt on viimeisetkin varustevalinnat tehtynä. Tiistaina kokeiltu uusi otsalamppu toimi huomattavasti paremmin kuin uskalsin edes toivoa. Valoa riitti täydellä teholla mahtavasti, mutta mukaan joutuu ilmeisesti ottamaan kuitenkin varaparistot. Täydellä teholla kulutus on sitä luokkaa, ettei lamppu ihan koko yötä kestä. Toinen hyvä kikka oli ottaa vanha Petzlin lamppu varalampuksi ja pitää sitä kädessä kartan päällä. Näin kartanluku onnistuu mukavasti, kun on valoa siinä heti tarjolla.

Tavallisten sukkien sijaan taidankin valita sellaiset suht ohuet neopren-sukat, jolloin jalat pysyisi ehkä lämpimämpinä vaikka kastuisivatkin. Lisäksi ne olisivat uidessa mukavammat kuin ihan paljainjaloin uiminen. Mitään hiertymiä en ole niistä aikaisemmin saanut pidemmilläkään matkoilla.

Koska tavaraa on kuitenkin hieman normaalia enemmän matkassa, niin repuksi olen valitsemassa sen Haglöfsin pienimmän version (small?). Lainaan siihen juomasäiliön ja letkun toisesta pienemmästä Salomonin repusta, joka olisi kooltaan liian pieni tälle reissulle. Tuon Haglöfsin repun kanssa ei pitäisi olla ongelmia, siihen mahtuu kaikki tarvittava. Muutama energiapatukka ja geeli sekä mahdollisesti pieni pusillinen urheilujuomajauhetta mukaan. Ja lisäksi noi varavaatteet.

Ilmojen suhteen ei pitäisi olla valittamista, luvassa on ilmeisesti vettä kaikissa olomuodoissa. Tosin suurin sateenuhka on näköjään väistynyt. Jäänaskalit meinasin kuitenkin jättää kotiin.

Ilmoittautuminen tuli myös tehtyä melkein määräajassa. Järjestäjien mukaan kisaan mahtuu vielä hyvin, jos vaikka joku vielä empii.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Viikko 42

Viimeviikkoisen lepäilyn jälkeen saatiin taas tällä viikolla harjoitteluun vähän ryhtiä. Kahden lepopäivän sekaan mahtui seitsemän harjoitusta, joista neljä oli juoksulenkkiä (noin kuusi tuntia) ja kolme fillarilenkkiä (noin kolme tuntia). Varsinkin juostessa meno tuntuu edelleen aika raskaalta ja perjantaina juostessani töistä illalla kotiin tuli jo mieleen koko Mammuttimarssin unohtaminen tältä vuodelta. Yksi lepopäivä lauantaina sai jo mielen muuttumaan, vielä kun sunnuntaina tehty vajaan tunnin lenkki tuntui paljon helpommalta.

MM:n rastipisteet julkaistiin myös loppuviikosta. Kierrettävänä on yhteensä 13 rastia, joista kertyy linnuntietä 71km. Luulen, että pitkälti kannattaa pysytellä noilla pienemmillä hiekkateillä, mutta muutama selvä metsän kautta oikaisu on valittavissa. Niistä pitää vaan printata vähän tarkempi kartta, jotta suunnistus onnistuu. Jännä homma, kun rataan pääsee tutustumaan etukäteen ja samalla reitinvalintoja tekemään. Saa nähdä miten hyvin noi reitinvalinnat pitää sitten todellisuudessa. Joka tapauksessa noita karttoja tulee kyllä melkoinen nippu.



Muuten varustepuoli alkaa olla mietittynä. Kovin paljoa ei tavaraa tarvitse tuolle matkalle. Juomaveden suhteen taidan kallistua siihen vaihtoehtoon, että matkalle riittää yksi välitankkaus. Ja sekin vesi otetaan jostain matkan varrelle sattuneesta järvestä. Ei tuossa parin asteen lämpötilassa kai kovin likaista vettä enää voi olla. Ja ollaan sitä juotu vettä kesäisinkin puroista täällä pääkaupunkiseudulla ilman mitään vahinkoa. Tosin se oli kesähelteellä "pakon edessä". Lisävaatteita en ota mukaan kuin yhden kuivan aluspaidan sekä sadetta pitävän kevyen takin. Energiaksi riittää muutama energiapatukka ja geeli. Ja ehkä vähän suklaata.

Otsalampuksi valitsin sellaisen Led Lenser H7 Cree -ledilampun. Kevyestä painosta huolimatta (117g paristoineen) löytyy siitä valoa 140 lumenin verran. Se on nelinkertainen määrä nykyiseen Tikka Petzlin (35 lumen) lamppuun verrattuna. Kokeilun jälkeen ero on merkittävä. Toinen päätökseen vaikuttanut merkittävä asia oli se, että onhan tätä kokeiltu Endurancen Jukola-joukkueessakin. Yhdellä patterisetillä valoa pitäisi riittää 50h, joten tällä voisi olla reissussa pidempäänkin.

Muuten valmistautuminen taitaa olla lenkkien osalta rauhallisempaa kuin mitä Vaajakoskelle tuli tehtyä. Kaikki voimanrippeet on parasta säästää viikonloppuun.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Suvantoa

Vaajakosken jälkeen aika on mennyt suklaata syödessä ja paikallisia nähtävyyksiä kierrellessä kanadalaisen vieraan kanssa. Ihan hienoja paikkoja meillä on täällä kotiseudullakin vaikka sitä ei aina niin osaa arvostaakkaan. Jäännä homma miten ulkomaalaiset ovat ihmeissään meille tavallisista ja arkipäiväisistä asioista. Esimerkiksi isot kivet ja kalliot tuntuivat molemmat ilmeellisiltä asioilta vieraamme silmissä. Ja jos kiven päällä oli vielä paksu sammal niin se oikein kruunasi homman. Ja sitähän meillä riittää.

Töissä muutettiin muutama viikko sitten toimistoa toiseen paikkaan siten, että työmatka lyheni aikaisemmasta 23 kilometristä kuuteentoista. Sinänsä on mukavaa, kun matka on lyhyempi, mutta samalla työmatkalla tehdyt treenit lyhenee. Ei hyvä. Pientä lisäkieppiä joutuu tekemään, jotta saadaan tunnit kasaan. Toistaiseksi huokutus on ollut liian suuri tulla suoraan kotiin. Mutta kunhan tässä saadaan harjoittelu taas kunnolla käyntiin, niin unohdetaan toi suorin reitti.

Kahden viikon päästä juostaan tuo perinteinen Mammuutti Marssi. Hiukan himottaisi lähteä sinne mukaan, kun koskaan en vielä siellä ole mukana ollut. Myönnetään, että aika päällekäin näitä kisoja tulee, mutta voisi lähteä mukaan ihan vaan hiljaa hissutellen. Kartta on jo hankittu ja nyt pitäisi vielä päättää minkälainen lamppu olisi soveliain. Hyvä olisi paristojen kestää läpi yön. Tai sitten joutuu kantamaan vaihtoparistoja mukana. Käyhän tietysti sekin. Juomat on toinen asia, johon joutuu kiinnittämään huomiota. Kaikkea ei pysty kantamaan mukana, eli matkan varrelta pitää saada lisää vettä joko juomakelpoisena tai sitten itse jotenkin puhdistettuna/suodatettuna. Katsotaan mitä tähän keksitään.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Vaajakoski 2009 - ihmiskoe #13

Miksi ihminen toimii niin kuin toimii? Tämän kysymyksen voisi hyvinkin esittää allekirjoittaneelle viime viikonlopun kisan perusteella.

Edellisestä kisasta on kulunut viisi viikkoa, jonka jälkeen varsinaista palautumista viikon ajan. Tämän jälkeen hiljalleen aloitetun harjoittelun aikana harjoitustunteja kertynyt noin runsaat parikymmentä tuntia kolmen viikon aikana. Neljännellä viikolla, eli kisaviikolla, ennen sunnuntain kisaa tuli vedettyä sellainen kahdeksan tunnin harjoitussatsi, joista viimeisimpänä lauantaina tehty runsaan kahden tunnin maastolenkki. Edelliset vauhdikkaammat lenkit on tehty Belgian Torhoutin satasen kisaa varten ja siitäkin on aikaa yli neljä kuukautta. Tässä lyhyt kertaus kisaa varten tehdystä valmistautumisesta.

Entäs se kisataktiikka. No kun sellaista ei suuremmin ollut, niin silloin lopputuloksena on yleensä juokseminen fiilispohjalta. Onhan tuo juoksu maistunut ihan hyvälle viime harjoituksissa vaikka sykeet on ehkä hieman vielä koholla. Joten kyllähän tuollainen 60 kilometriä sujuu ilman suurempia ongelmia.

Reipas alku. Ensimmäiset kierrokset menevät 21.30-22.00 vauhdilla (4.40-4.45min/km). Se on jopa hieman kovempaa kuin kaksi vuotta sitten edellisellä Vaajakosken reissulla. Kova vauhti tuntui alusta lähtien pakaroissa ja takareisissä. Viidenteen kierrokseen menee aikaa jo yli 23 min ja kuudes noin 25 min. Kuudennella kierroksella joudun kävelemään ensimmäisen kerran sen jyrkimmän mäen siellä "kääntöpaikalla". Olo on aika hutera ja kylmäkin alkaa tulla. Onneksi jäljellä on enää seitsemän kierrosta, ajattelen.

Seuraavilla kierroksilla vauhti hidastuu edelleen jyrkästi ja kävelyä tulee mukaan enemmän ja enemmän. Kylmyys helpottaa hieman saatuani kuivan takin (kiitos jamatta & co). Kanssajuoksijat osoittavat huolestuneisuutensa, kun meikäläisen naamalta oli väri kadonnut kokonaan. Ilmeisesti muistutin enemmän jonkinasteista haamua hoiperrellessani eteenpäin. Näiden kierrosten aikana yritin tankata normaalia enemmän huoltopisteellä ja toivoin tämän auttavan itseni takaisin "elävien kirjoihin".

Mitään kovin suurta palautumista ei ollut havaittavissa hidastuneen vauhdin tai lisääntyneen tankkauksen myötä. Kymmenes kierros oli koko kisani hitain kierros. Siihen meni aikaa lähes 35 min. Tämän jälkeen sain vähän kiinni taas juoksurytmistä ja sain kierrosajat tiputettua lähemmäs 30 min lukemia. Maalissa kello näytti loppuaikaa 5.53. Ilman selittelyjä tässä oli noteeraus päivän kunnosta.

No mitäs tästä reissusta voisi tai pitäisi oppia? Ehkä tuo valmistautuminen pitäisi ottaa paremmin huomioon kisataktiikka tehdessä. Tietysti se edellyttää jonkinlaisen kisataktiikkaa olemassaoloa alunalkaen. Alle viiden minuutin kilometrivauhti on maastokisassa melko optimistista, kun edeltävät kuukaudet on nylkytetty kuudesta kahdeksaan minuutin vauhdeilla. Ja tankkaus on muuten ihan suositeltavaa alusta lähtien vaikka kyseessä on "vain" 60 kilometrin matka.

No tekisinkö jotain toisin, jos esimerkiksi eläisimme nyt lauantaita 3. lokakuuta? Melko varmasi en - minkäs sitä luonteelleen voi. Halusin juosta Vaajakoskella kaikesta huolimatta. Aina ei pidä tehdä asioita pelkästään järkiperäisesti vaan välillä pitää vaan tehdä asioita, joista pitää. Kilpailut ovat omalla kohdallani lajin suola ja aina ei riitä aikaa niiden välillä harjoitella tai palautella tarpeeksi. Voitto meni joka tapauksessa parhaalle juoksijalle - lämpimät onnittelut Sakarille. Ilahduttavaa saada mukaan uusia nimiä.

Itse kisajärjestelyt toimivat mainiosti. Reitti oli hyvässä kunnossa ja sadekin helpotti parin kierroksen jälkeen. Iltapäivällä saimme nauttia jopa auringonpaisteestakin. Paikalla ollut porukka jaksoi kannustaa läpi kisan ja kisakuulutus kruunasi koko homman. Erittäin lämminhenkinen tapahtuma. Toivottavasti Ana Grammi jaksaa pitää perinteitä yllä Vaajakoskella vielä pitkään.

Kolme viikkoa ja kohti Sinister7 kisaa

Kolme viikkoa on taas kulunut edellisestä päivityksestä. Aika on taas ollut vähän kortilla tai sanotaanko, että blogi jäänyt vähemmälle prio...