sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Viikko 43 ja Mammuttimarssi

Oma lyhyt harjoitusviikko kertyi maanantaista torstaihin tehdyistä työmatkapyöräilyistä. Tunteja kertyi vajaat kuusi ja kilometrejä 135. Ei sen kummempaa. Perjantaista sunnuntaihin tulikin pidettyä lepoa.

Perjantaina töiden jälkeen lähdettiin Ojakkalaan Enä-Sepän leirialueelle, joka toimi kisakeskuksena tämän vuotisessa Mammuttimarssissa. Olimme coachin kanssa paikalla huoltopuolella.
Kuten viime vuonna kisamatkoja oli tarjolla viisi erilaista, Pöräys (30km), Maraton (50km), Marssi (100km), Runtu (130km) ja Mahoton (170km). Uutuutena tänä vuonna toimi kaksi asiaa. Juoksun lisäksi oli omat sarjat pyöräilijöille. Lisäksi kolmella pisimmällä radalla oli erillinen x-factor osuus, jonka ohjeet jaettiin vasta hieman ennen lähtöä. Se sisälsi lyhyen suunnistusosuuden.


Pyöräilijät lähtivät matkaan klo 20 perjantai-iltana, siis tuntia ennen juoksijoita. Mukana oli runsaat 40 pyöräilijää. Ilma oli erittäin hieno, pakkasta jokunen aste, mutta muuten täysin tyyni ja kirkas tähtitaivas. Kun maassa oli vielä ohut lumipeite ja lähes täysikuu paistoi kilpailijoiden iloksi taivaalla niin yö ei ollut ihan niin pimeä kuin se pahimmillaan voi lokakuun lopulla olla. Edellisen viikon 45 millin sademäärä helpotti kisaviikolla, kun sademittariin oli kertynyt vain pari milliä vettä. Pakkasta oli ollut viikolla jo useampana yönä.

Tuntia myöhemmin matkaan pääsivät jalan liikkeellä olleet kilpailijat. Mukana oli runsaat 60 kilpailijaa. Muilla radoilla paitsi Mahottomalla uintirasti oli sijoitettu matkan alkupäähän. Se olikin tällä kertaa hyvä asia, koska uinti näissä kylmissä olosuhteissa, vähillä energiavarastoilla kisan myöhemmässä vaiheessa, olisi varmasti nostanut keskeyttämisprosenttia.

Yön aikana kisa eteni nopeasti. Useita pyöräilijöitä joutui keskeyttämään liian kylmän kelin takia. Varsinkin jalkaterien ja käsien suojaaminen olisi ollut tärkeää ja monilla olikin tässä puutteita. Lisäksi juomaletkut jäätyivät enemmän tai vähemmän kaikilla, joka sekin hankaloitti energian saantia. Takaisin kisakeskukseen joko keskeyttäneet tai maaliin saapuvat kilpailijat olivat enemmän kuin mielissään saunomismahdollisuudesta.

Mahottoman voittoon juoksi Vapaa.infon Marko Vapa, joka selviytyi maaliin varttia vaille yhdeksältä. Aivan kuten viime vuonnakin, kun Marko vei voiton yhdessä Nopsakoiven Jouni Nurmisen kanssa Hangossa. Runtulla johtopaikka vaihtui useampaan kertaan, mutta lopulta vahvimmaksi osoittautui Antti Niinikoski, joka tuli maaliin alle 18 tunnin ajassa. Myös IhanHukassa kolmikko sekä Luistelijat ja Lupuksen edustajat tulivat maaliin alle 20 tunnin ajassa. Marssissa Laura Salmisen suoritus oli jäänkova loppuajan ollessa 12,5 tuntia. Kovia suorituksia kaikki.

Pyöräsarjoissa Mahottoman kisan voitti ylivoimaisesti ProBike alle 11 tunnin ajalla. Runtun pyöräilysarjan kovuudesta kertoo paljon se, että ainoastaan Svetogorsk Traktorsin edustaja Wilhelm von Tandem selätti reitin.

Verkonpaino arpoo Pöräyksen uintirastilla kummassa päässä palastusnarua hänen tulisi olla


Pöräyksen voittajat Kevin Collet ja Tony Järvinen uimarastin jälkeen

Pöräyksen uimarastilta aamun noustessa




Aurinko lämmittää la aamupäivällä

MTB-Turku maalissa

Joukkue Oxalis maalissa

ST:n Wilhelm maalissa
Joukkueiden raportteja löytyy juoksupalstalta. Tässä lisäksi joitakin: Gappy Adventure, Yeti rides. Lisää tulee varmasti Mammuttimarssin sivuille.

Toivottavasti ensi vuonna pääsee taas itsekin mukaan kisaan. Hienoa olisi ollut tänäkin vuonna olla mukana juoksemassa kirkkaassa kuunvalossa.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Viikko 42

Tämäkin viikko on mennyt edellisten viikkojen tapaan fillaroinnin merkeissä. Alkuviikosta ei tullut tehtyä yhtään extralenkkiä, ainoastaan työmatka-ajoa. Sitten keskiviikkona iski jonkinlainen räkätauti ja pidin suosiolla pari päivää lepoa. Perjantaina olisi jo voinut käydä lenkillä, mutta kun ei tässä nyt ole mikään kiire näiden treenien kanssa niin pidin sitten perjantainakin lepoa. Viikonloppuna oli tarkoitus tehdä pidemmät fillarilenkit molempina päivinä.

Lauantaina kävin kiertämässä Nuuksion ulkoilureittejä ja hiekkateitä kaksi ja puoli tuntia. Oli taas todella hauskaa kiertää vauhdikkaita ja vaihtelevia tie- ja polkuosuuksia. Ilma oli pilvinen, mutta sadetta tai tuulta ei ollut. Alla muutama kuva lauantain lenkiltä.


Vielä on ruskaa lehtipensaissa


Salmesta


Mahtava ruska lehtikuusissa


Vedenpinta lähentelee jo tietä



Laku nauttii saunasta.
Sunnuntaina tein sitten vähän pidemmän lenkin, vajaat neljä tuntia osin samoilla poluilla kuin lauantaina. Salmesta jatkoin vielä Rinnekodin suuntaan, mutta siellä loppuivat sitten tiet kesken ja olisi pitänyt siirtyä metsän puolelle polkuja kulkemaan. Siihen en kuitenkaan ryhtynyt vaan käännyin sitten takaisin ja jatkoin helppokulkuisilla poluilla.
Pyörän kanssa oli pientä ongelmaa, kun edellisenä yönä vettä oli tullut taas ihan urakalla ja tiet olivat todella mutaisessa kunnossa. Eturattaiden väliin meni välillä niin paljon tavaraa etteivät ketjut enää mahtuneet sinne joukkoon. Siinä sitten useampaan kertaan keskusteltiin pyörän kanssa ennekuin ketjut taas suostuivat yhteistyöhön rattaiden kanssa. Alla gps-träkki päivän reissusta.


Viikolle kertyi yhteensä 226 kilsaa fillarilla. Tällä viikolla pidin taukoa punttisalista, kun hiukan alkoi tuo alaselkä taas ilmoittelemaan itsestään vatsa- ja selkälihastreenien jälkeen. Pitää siis olla vielä varovainen niiden kanssa. Jaloille taas saa ihan tarpeeksi rasitusta maastopyöräilyn kautta.

Ensi viikko menee samalla kaavalla. Tosin sillä erotuksella, että pe-la menee Mammuttimarssissa.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Lisää pyöräilyä

Taas on yksi viikko tätäkin syksyä mennyt. Aika tuntuu kuluvan todella nopeasti vaikka juoksemaan ei vieläkään pääse. Sen sijaan tällä viikolla on pyöräily tullut sitäkin tutummaksi. Perustyömatkojen lisäksi tällä viikolla on tullut tehtyä kolme fillarilenkkiä ja reidet ovat saaneet kyytiä lähiseutujen maastoissa. Tänään kävin tekemässä 2,5 tunnin lenkin Salmeen ja takas. En mennyt ihan samoja reittejä kuin juostessa, koska ne ovat vähän turhan teknisiä meikäläiselle vaan enemmänkin nopeita mutta mäkisiä hiekkateitä, joita oli ilo polkea. Takaisin tullessa kiersin vielä vähän extraa ja kilometrejä tuli yhteensä 53. Vauhti nousee välillä todella kovaksi kun taas jyrkissä ylämäissä se on kävelyäkin hitaampaa. Lopussa tuntui, että käsivarretkin olivat ylämäissä hapoilla vaikka jaloilla mä vielä siinä vaiheessa yritin polkea.

Parin viikon päästä kisataan taas Mammuttimarssissa, jossa olisi vaihtoehtona kulkea reitti läpi fillarilla. Se onkin houkutteleva, mutta olen jo lupautunut mukaan huoltopuolelle, joten se jää kyllä tällä kertaa väliin. Pitkän reitin 170 kilsaa pyörällä olisi kyllä ollut hieno kokemus sekin. Tilaa kilpailussa on vielä paljonkin, joten kaikki innokkaat heti ilmoittautumaan mukaan joko jalan tai pyörällä.

Tiistaina jatkoimme tutkimuksia, kun kävin toisen kerran kokeilemassa fysioakustista tuolia. Lisäsimme viime kerrasta vähän voimakkuutta ja tunne olikin edellistä kertaa parempi. Tästä vähän lisää jatkossa.

Sadetta on nyt viimeisen neljän viikon aikana tullut meillä yhteensä 110 milliä, joka tarkoittaisi lumeksi muutettuna yli metrin verran lunta. Eli hyvältä näyttää lumien suhteen. Nyt vaan pitäisi lämpötilojen pudota sen verran, että pysyttäisiin pakkasen puolella ja kinokset alkaisivat kasvaa. Viime talvena pysyvä lumi tuli vasta tammikuussa Loppiaisen jälkeen. Loppiaisrogaining juostiin parin sentin lumessa ja siitä se sitten alkoi pysyä pakkasella ja lunta alkoi kertyä. Saa nähdä meneekö tänä vuonna niin myöhään.

Alla pari kuvaa viikolta.
Rusina

Laku nauttii saunan lämmöstä Karhulaatikossa.

Leppävaara. Lauantaina pyöräkauppoja kierrellessä.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Syksy tulee

Mennyt viikko saatiin päätökseen aivan mahtavassa syyssäässä. Vielä alkuviikosta kelit olivat hieman epävakaiset, mutta viikonloppu on ollut pelkkää aurinkoa. Reipas tuuli on tosin puhaltanut, mutta sekään ei ole ollut mitenkään kylmä. Lauantaina kävimme coachin kanssa kävelemässä Nuuksion poluilla. Väkeä oli melkein tungokseen asti.







Keskiviikkona kävin esimmäistä kertaa kokeilemassa fysioakustista tuolia MacMentorilla. Tätä on ollut tarkoitus kokeilla jo jonkin aikaa, mutta koskaan ei ole tuntunut olevan siihen aikaa. Nyt kuitenkin on tilanne, että aikaa ja siksi tämä kannattaisi käyttää hyväksi. Kokeilimme pari erilaista sessiota, joista ensimmäinen oli enemmänkin rentouttava noin 20 minuutin jakso. Sen aikana taisin jopa nukahtaa, kun tuolin kuusi kaiutinta rytmittivät unta sopivasti. Toisen jakson aikana tehoja vähän lisättiin ja kohdistettiin enemmän selän alueelle. Tunne oli jännä, välillä tuntui kuin olisi ollut jossakin mankelissa, kun ääniaallot kulkivat alhaalta ylös rytmin ja nopeuden vaihdellessa jakson aikana. Tarkoitus olisi kokeilla fysioakustista tuolia vielä joitakin kertoja nähdäksemme olisiko siitä jotain apua nykyisiin vaivoihin. Sunnuntaina coachi teki vielä pitkän ja rentouttavan hieronnan.

Viikolle kertyi fillarointia ja pari punttisalikäyntiä. Sunnuntaina laitoin kesäpyörän varastoon ja laitoin talvipyörän kuntoon alkavaa kautta varten. Myös auto tuli pestyä ja vahattua. Nyt sekin on valmis loskaa ja suolaa varten.

Kolme viikkoa ja kohti Sinister7 kisaa

Kolme viikkoa on taas kulunut edellisestä päivityksestä. Aika on taas ollut vähän kortilla tai sanotaanko, että blogi jäänyt vähemmälle prio...