tiistai 21. elokuuta 2007

Masokistin Unelma on nyt takana

Lauantaina 11. elokuuta juostu Masokistin Unelma Paloheinässä oli juuri niin rankka kuin sen saattoi odottaa olevan. Lämpötila näytti jo heti aamulla klo viideltä noustaessa sellaisia lukemia, että ilman taivaalle nousevia pilviä päivästä olisi tulossa todella lämmin. Söin aamupalaksi lautasellisen puuroa mansikoiden kera sekä puoli kuppia kahvia. Tämän jälkeen jatkoin maltojuoman litkimistä.

Kotoa lähdimme klo 6:30 ja perillä Paloheinässä olimme hieman ennen kello seitsemää. Kävin hakemassa juoksunumeroni, jonka jälkeen siirsimme huoltopöydän ja muut kamat radan varteen. Huoltopöydälle tuli valittua vähän varjoisampi paikka, ettei rakkaan huoltajan tarvitse seistä koko päivää auringon armoilla.

Itse juoksu käynnistyi vähän kello kahdeksan jälkeen. Osanottajia oli Peräkylän Ponnistuksen järjestämään tapahtumaan ilmoittautunut ennätysmäärä; 49 miestä ja 12 naista. Alussa juoksimme 538,682 metrin mittaisen edestakaisen matkan, jonka jälkeen kierimme Paloheinän mäkeä 55 kertaa. Yhden kierroksen matka on 1808.3876 metriä, joten kokonaismatkaksi tulee tasan 100 kilometriä. Yhden kierroksen pituus on juuri sen verran lyhyt, että matka taittuu todella nopeasti. Huoltopisteeltä lähdettäessä oli edessä joitakin satoja metrejä oleva loiva, lähes tasainen, nousu. Tämä kohta oli pisin yksittäinen juoksupätkä auringossa. Sen jälkeen kaarrettiin vasemmalle ja edessä oli reitin ainut lyhyt selkeämpi nousu. Tästä pientä laskettelua edelleen auringossa ja edessä oli taas vasemman kaarroksen jälkeen pidempi laskeva pätkä, joka oli käytännössä isojen puiden varjostama koko päivän. Tämän jälkeen pieni nousu ja taas vasemmalle kaarros, pientä mutkittelua tasaista hiekkatietä ja paluu huoltopisteelle.

Itselläni juoksu lähti hyvin liikkeelle. En halunnut jarrutella alussa, koska tiesin vauhdin hidastuvan joka tapauksessa matkan edetessä. Alku sujui noin 5.05 - 5.15min/km. Kolmen ja puolen tunnin jälkeen vauhti hidastui edelleen sinne 5.30min/km paikkeille lonkkien ja nivusten mennessä normaaliin tapaan jumiin. Maratonin väliaika oli 3.40.28. Syke oli alusta alkaen hieman korkeampi (noin 150) kuin olisin sen halunnut olevan, mutta en antanut senkään vaikuttaa vauhtiini. Olin alunperin asettanut tavoitteekseni jopa 9 tunnin alittamisen, mutta kuluneen viikon lämpöaalto oli saanut minut toisiin aatoksiin. Nyt minulla ei ollut selkeää tavoitetta, mutta toivoin kyllä 10 tunnin alitusta.

Vauhti hidastui edelleen ja viiden tunnin jälkeen oltiin jo yli 6min/km vauhdissa. Huoltotauot alkoivat venyä kastellessani päätä kylmällä vedellä. Sekä hikinauha että lippalakki tuntuivat todella kuumilta, enkä voinut kumpaakaan käyttää vaikka nekin oli kasteltu kylmässä vedessä. Sen sijaan keksin kastella pienen käsipyyhkeen (noin 20x30cm), jonka rullasin niskaani. Se tuntui viilentävän oloa merkittävästi. Kastelinkin pyyhettä lähes koko loppumatkan huoltopisteellä pysähtyessäni.

Vähän seitsemän tunnin jälkeen muistin mukaani ottamat buranat. Ei muuta kuin 2x400mg buranaa naamaan ja takaisin baanalle. Ja johan alkoi juoksu helpottua. Lonkissa ollut jumitus hävisi kokonaan ja vauhti parani jokaisella kierroksella. Otin vielä yhden buranan varmistaakseni jalkojen toiminnan. Ainut vaara oli vatsan kestäminen, mutta sekään ei tuottanut mitään ongelmia.

Olo oli aivan mahtava, kun lopullisen hyytymisen sijasta pystyin vielä parantamaan vauhtiani merkittävästi. Viimeiset 15 kierrosta sain juosta suhteellisen hyvin toimivien jalkojen kanssa ja viimeisillä kierroksilla vauhtini oli lähes samaa luokkaa kuin kilpailun alussa. Kolme kierrosta ennen maalia laskin vauhtini riittävän 9 ja puolen tunnin alitukseen ja se lisäsi entisestään hyvää fiilistä. Viimeinen kierros, johon sisältyi jonkinlainen loppukirin yritys, meni 5.11min/km vauhtia.

Kyllä oli mahtava fiilis maalissa koko urakan jälkeen. Yli kolme vuotta tavoitteena ollut kisa oli nyt juostu ja vieläpä todella hyvällä tuloksella. Jotenkin tuntui epätodelliselta suoriutua sadasta kilometristä, ja vieläpä tuollaisessa säässä. Lämpötila oli järjestäjien mukaan käynyt yli 25 asteen päivällä.

Kiitokset kaikille kannustaneille ja järjestäjille hienosti järjestetystä kisasta. Ja tietysti onnittelut kaikille kisassa mukana olleille. Paljon tuli keskusteltua muiden juoksijoiden kanssa. Ja lopuksi suurkiitokset rakkaalle huoltajalle.

perjantai 6. heinäkuuta 2007

Karhunkierros

1. päivä sunnuntai 9.9.2001
Olimme edellisellä viikolla käyneet Haltilla ja kävelleet jo sen vajaa 90km, mutta pitäydyimme alkuperäisessä suunnitelmassa ja suuntasimme sunnuntaina kohti Kuusamoa tavoitteena päästä vielä illalla aloittamaan Karhun kierros. Aamulla lähdimme ajamaan Tromssasta, joten kilometrejä kertyi sen verran, että saavuimme Rukalle vasta klo 18:30. Tilasimme taksin, joka vei meidät Karhunkierroksen pohjoispäähän, josta kävely alkoi vasta klo 19:50. Koska illat pimenevät jo aikaisin ja hetken kuluttua alkoi satamaan, jäi meidän ensimmäisen päivän kävely ajallisesti lyhyeksi, vain 1h15min. Illan hämärtyessä emme meinanneet löytää telttapaikkaa, ja Tikka-lamput olivatkin oiva apu pimeyden saapuessa. Teltan saimm epystyyn varttia yli kymmenen, ruuan jäkeen uni maittoikin.

2. päivä
Pääsimme starttaamaan vasta klo 10.10 Perttumakoskelta, jatkoimme siitä Rupakiven kautta Savilammen autiotuvalle, jossa pidimme lounatauon. Kävimme ihailemassa Oulangan kanjonia. Siitä matka jatkui Taivalkönkäälle, jossa on upeat riippsillat. Kello 17:40 päätimme jäädä yöksi Runanlammen rannalle, oikein viehättävä rauhallinen paikka lammen rannalla tasaisessa kangasmaastossa. Matkanteko sujui todella nopeasti verrattuna Haltin matkantekoon, kilometrivauhti oli varmasti lähes puolet nopeampaa vaikka rinkkojen painoissa ei ollut edelliseen viikkoon eroa. Maasto on tasaista polkumaista ilman pitkiä raskaita nousuja. Tänään taitoimme matkaa 19 km, eilen matkaksi jäi vain 5km. Aikaa olimme itse vaeltamiseen käyttäneet eilen sen reilun tunnin ja tänään 7,5h tuntia. Telttapaikkamme oli rauhallinen notko, joka rajoittui pieneen järveen. Maasto nousi 5-10 m teltan molemminpuolin, joten paikka oli mukavasti tuulelta suojassa. Lämpötila illalla oli vielä +13 astetta.

3. päivä
Kolmas vaelluspäivämme sujui mutkitta, matkaan pääsimme vaille kymmenen ja sateen alettua päätimme pysähtyä. Päivällä ihailimme Oulangan joen upeita maisemia, näimme porojakin! Telttapaikalla Jussin kämpän luona väkeä oli meidän lisäksi aika paljon, ilmakin synkistyi ja pitkin iltaa satoi vettä.
Matkaa tiistaipäivälle eli kolmannelle vaelluspäivälle kertyi 20km, aikaa siihen meni vain 6,5 h. Olimmekin jo puolessa välissä kierrosta. Kolmas vaelluspäivämme jäikin ikuisesti mieleen yhtenä historian synkimpinä päivinä, kun nuotiolla kuulimme terrori-iskusta. Aluksi emme olleet uskoa, mitä on tapahtunut ja villi mielikuvitus sai metsän keskellä tarinat liikkeelle, kukaan ei osannut vielä ymmärtää, mitä oikeasti oli tapahtunut ja mitä se tarkoittaisi.

4. päivä
Aamulla oli kosteaa öisen sateen jälkeen joten matkaan pääsimme taas myöhemmin, vasta vaille kymmenen. Matka sujui edellisten päivien mukaisesti merkittyä reittiä reippaasti edeten. Matkaa jatkoimme vähän yli kuuteen ja päätimme yöpyä Porotinmajoen kämpän luona. Viimeiset 3km olivat raskaat ja hitaat, vaelluskilometrit alkavat tuntua jalkapohjissa. Tänään taivalsimme 23 km.

5. päivä eli vaelluksen viimeiset metrit
Edellisen yön nukuimme yhdessä erään vantaalaispariskunnan kanssa vanhassa myllyssä, joka oli rakennettu osittain puron/joen päälle, joten koko yön alitajunnassa kuului veden solina.
Tämä olisi viimeinen vaelluspäivä, joka oli varsinaisesti 4. vaelluspäivä. Tuntui, että matkaa jouduttiin alussa vähän jarruttelemaan ettemme olisi olleet liian aikaisin metsästä pois. Toisaalta edellisen viikon kilometrit ja itse Karhunkierros painavine rinkkoineen alkoi tuntua jo jalkapohjissa, muuten kropassa ei tuntunut Sarin polven lisäksi mitään kolotuksia.
Matkaan pääsimme klo 9:30.
Loppumatka oli hieman turhauttava, koska se kuki jokasien Rukan nyppylän yli ja oli kipeille polville aika tuskaa. Valtavaara taisi olla korkein nousu.
Päivän matkaksi kertyi vaivaiset 15km.

Yhteenvetona tästä matkasta voisi sanoa, että Karhunkierros sopii metsäisestä maisemasta pitävälle vaeltajalle, joka mieluiten kulkee poluilla ja ohjatuilla reiteillä. Yöpyminen on rajoitettua ja täytyy huomattavasti tarkemmin suunnitella yöpymiset, koska villisti yöpymistä ei täällä sallita. Täytyy siis asennoitua siihen, että majoituspaikoilla on muutakin väkeä ja paras pakata korvatulpat mukaan. Maisemat ovat hienot.

torstai 28. kesäkuuta 2007

Haltin valloitus

Aloitimme yhteiset vaelluksemme pohjois-Suomesta käsivarresta vuonna 2001. Valmistauduimme matkaan kohtuullisen hyvin; hankimme tietoa ja vinkkejä internetistä, hankimme uusia varusteita, uuden Haltin topograaffikartan 1:100000.

1. päivä 1.9.2001 lähtö Helsingistä
Klo 20:28 junalla kohti Kolaria (Auto-Juna)

2. päivä 2.9. ja ensimmäinen vaelluspäivä
Kolarissa klo 9:44, josta matka jatkui klo 10:15 autolla Kilpisjärvelle (196km). Auton jätimme Kilpisjärven hotellin pihaan, siitä tilasimme taksin Did'nujäkka joen ja Norjan puolelle vievän tien yhtymäkohtaan. Vaeltamaan pääsimme vasta klo 15.20 ja emme tarkkaan tiedä, missä ensimmäisen yön vietimme, todennäköisesti Dudnuoaiv'vi ja Died'deoiai'vi tunturien välissä. Olimme lähtiessä tavanneet 2 norjalaista nuorta miestä, muita emme nähneet. Matkaa ensimmäiselle vaelluspäivällemme kertyi n. 7.5 km johon aikaa käytimme n. 4 h.
Illalla lämpötila oli pari astetta plussan puolella ja tuuli oli voimakas, joten pipot olivat käyttökelpoiset yön aikana. Tikka-lamput osoittautuivat loistaviksi, kun illalla kirjoitimme matkapäiväkirjaa ja tutkimme karttoja.

3. päivä 3.9.
Aamulla heräsimme eilisen pummin jälkeen, emmekä siis olleet kartalla ja pakkasimme kamat ja lähdimme reippaasti liikkeelle kompassin avulla toivoen löytävämme jonkun maamerkin, josta voimme varmistaa sijaintimme. Alkumatka oli todella kivikkoista, mutta kulkeminen helpottui jossain vaiheessa. Suomen ja Norna välisellä rajalla paikansimme itsemme tarkkaan kartallekin. Puoli kahden pintaan pidimme kunnon tauon Loussujärven tuvalla, siitä jatkoimme vielä matkaa alavirtaan tunturien välistä. Tavoitteenamme oli alunperin mennä Urtasjärvelle, mutta muutimmekin suunnitelman ja suuntasimme kohti Riimajävrin autiotupaa, jossa yövyimme nuoren miehen ja hänen isän kanssa joka vietti 70-vuotissyntymäpäiväänsä vaeltaen. Upeaa, ei voi kuin toivoa itse voivansa tehdä samoin ko. iässä. Toiselle vaelluspäivällemme matkaa kertyi n. 17km, aikaa vaeltamiseen ilman taukoja käytimme n. 8,5h.

4. päivä 4.9.
Aamulla mietimme päivän suunnitelmaa, ja emme olleet varmoja missä Urtasjoki kannattaisi ylittää. Jatkoimme aamupalan jälkeen matkaa Rimmajärven ja Luohtojärven pohjoispuolta. Kahlaamon lounaispuolelle karttaan merkittyä siltaa ei ollut lainkaan, joten vaihtoehdoksi jäi ylittää Pihtosjärvestä lakseva joki karttaan merkityn kahlaamon kohdalta. Saimme erinomaisia neuvoja paikalliselta nimismieheltä, joka oli lähellä olevassa mökissä vieraineen. Hän antoi meille matkaevääksi myös kylmät oluet!!! Kiitos! Kahlaamon ylitys oli Sarille aika kova kokemus, vaikka Micke kantoikin molemmat rinkat (teki 2 reissua). Kahlaamon kivet olivat liukkaita, ja jännitys teki jaloista puupökkelöt ja niinhän siinä kävi, että Sari liukastui ja satutti polvensa kiveen. Goretex-kengät tuli testattua vedenpitäviksi, vaikka vettä kahlaamossa riitti.
Pihtsosköngäs matkalla Pitsusjärvelle oli upea putouksineen. Päivämatkaksi jäi siis vain 9km (5h45min), vaikka energiaa olisi ollut jatkaakin matkaa. Pihtsosjärven autiotuvalla oli suorastaan tungos, 12 telttaa ja mökki täynnä väkeä. Tungoksen takia emmem löytäneet kunnon telttapaikkaa vaan jouduimme jäämään pieneen mäkeen ja seuraavan yön yritimme olla valumatta alimpaan kulmaan...

5. päivä 5.9.
Neljäs vaelluspäivämme tulisi olemaan matkan kohokohta eli Haltin valloitus. Heräsimme aamulla jo klo 6.40, teimme aamupuuron ja matkaan lähdimme klo 7.50. Otimme Ajungilagin makuupussien suojapussit repuiksi, niihin pakkasimme mukaan ylimääräiset villapaidat, lämpimät käsineet, pipot, näkkileipää, juustoa, meetwurstia ja suklaata sekä puhelimet.
Aamulla jalka ei ollut gasellin askeleen näköistä, kuumuus ja pieni väsymys painoivat alussa mutta kropan lämmettyä olo parani kummasti. Maasto oli todella kivikkoista ja louhikkoista, joten ihan halvoilla vaelluskengillä jalkapohjat olisivat olleet kovilla. Kivien väriloisto oli mahtava, kunpa olisi voinut kantaa kunnon muiston mukana. Ilman sumuakin eksyimme merkityltä reitiltä n. 700m ennen huippua, koska tolpat olivat erittäin vaikeita havaita oranssin maalin takia.
Saavuimme huipulle klo 11.30 ja saimme nimemme kirjaan. Olimme 67984. ja 67985. kävijät. Verkkoyhteyskin toimi ensimmäisen kerran Kilpisjärven jälkeen, joten voimme tehdä muutaman puhelun. Maisema oli mahtava aurikoisessa ilmassa, joten viivyimme huipulla tunnin verran nauttien laakson kauneudesta ja luonnon hiljaisuudesta. Paluu Pitsusjärvelle sujui noeasti, pakkasimme teltan ja syötyämme jatkoimme vielä matkaa n. 5km Pihstuskönkään ohi alas suistoon, josta löysimme viehättävän rauhallisen telttapaikan.

6. päivä 6.9.
Heräsimme uskomattoman upeaan aamuun, maisema oli kuin postikortista ja vietimme rauhallisen aamun ilman kiirettä. Yö oli taas ollut niin ja näin, kuten totesimme että vierivä kivi ei päässyt taaskaan sammaloitumaan... Maasto on kivikkoista ja epätasaista, joten prinsessan alla on aina uusia herneitä...
Matkamsimme Vuommakasjärven rannalta Meekonjärven kautta kohti Kuonjarjohkan autiotupaa, jossa söimme lounaan. Siitä jatkoimme matkaa Saarijärven autiotuvan viereen, jossa yövyimme teltassa. Viimeiset 2 km olivat todellista tuskaa maaston kivikkoisuuden takia sekä Sarin oikean jalan polven vamman takia, joka vaurioitui joen ylityksessä. Matkaa kertyi 20km (9h).

7. päivä 7.9.
Tänään olikin matkan viimeinen vaelluspäivä, olo tuntui tavallaan haikealta. Matkasimme Suomi-Norja-Suomi rajan kautta kohti Kilpisjärveä. Maasto muuttui koko ajan metsäisemmäksi, joka oli omalla tavallaan kaunista mutta paljaista tuntureista pitävälle ei kuitenkaan niin viehättävää maastoa. Saavuimme Kilpisjärven hotellin pihalle klo 15:30 ja koska kaikki hotellit olivat täynnä, matkasimme Norjan puolelle Nordsjobotniin yöksi.
Vaellusmatkaa viimeiselle päivälle kertyi 10 km, ajallisesti 5 h. Yhteensä vajaan viikon aikana kävelimme 86.5km ja vaellukseen aikaa käytimme 43h15min.

Tarkoituksemme oli jatkaa matkaa kohti Kuusamoa ja kävellä vielä Karhun kierros.

Tour de MontBlanc

Yksi haaveistamme useamman vuoden ajan oli kiertää rinkka selässä MtBlanc. Haaveemme toteutui viimein heinäkuussa 2006. Matkan tehtyämme olemme kaikkiaan tyytyväisiä kokemusta rikkaampana, tosin muutamia asioita olisimme tehneet toisin.

Matkaan lähdimme Suomesta 11.7. lennolla Helsinki-Geneva, joka saapui Geneveen illan suussa. Siitä jatkoimme matkaa ratikalla ja bussilla Ranskan puolelle Annemasseen, josta menimme junalla kohti lähtöpaikkaa St. Gervais de Bainsin alapuolella La Fayet nimisessä kylässä. Yövyimme mukavassa vanhassa hotellissa eikä hinta ollut kahdelta päätä huimaava, vain 57e. Perillä olimme nimittäin vasta vähän ennen puolta yötä eikä pimeässä jaksanut rinkat selässä kovin kauaa etsiä edullista hotellia.

1. päivä
Aamulla heräsimme ajoissa, ja matkamme alkoi n. 595m korkeudesta noin klo 8:30. Rinkoissa oli lähtiessämme painoa vähän liikaa, Sarilla n. 15 kg ja Mikaelilla n. 20 kg. Alkumatka oli pelkkää nousua, puolen päivän aikaan saavuimme La Tresse nimiseen pieneen paikkaan 1020m korkeuteen. Varsinainen Tour de MontBlanc (myöh. TMB) reitti alkoi täältä. Siitä matka jatkui Notre Dame nimiseen paikkaan, pieni kyläpahanen jossa oli vain yksi ravintola. Ajatuksemme kaupoilla käynnistä jäi siihen, kun emme olleet aiemmin malttaneet pysähtyä. Täällä olisi ollut telttapaikkoja, mutta ne näyttivät meille liian kansoitetuilta joten jatkoimme matkaa ja ennen telttailulta kiellettyä aluetta löysimme traktorin jäljet, joita kapusimme n. 100 m ylöspäin vuoren rinteelle ja pystytimme kanervikkoon telttamme. Tässä vaiheessa huomasimme Trangian sytyttimen puuttumisen, vaikka olimme pakanneet sen turvaohjeiden mukaan (jälkikäteen se palautettiin meille Suomen päässä ja myönnettiin heidän ottaneen sen pois aiheettomasti pahoittelujen kera). Enkelit olivat mukana matkassa ja löysimme kalliolta käytetyn tyhjän tonnikalapurkin, jonne saimme polttoaineen (joka oli muuten ostettu Geneven lentokentän Migros-kaupasta) ja tämä kyseinen purkki toimi polttimena koko matkan ajan! Yö ei ollut kovin rentouttava alustan epätasaisuuden ja kaltevuuden takia.

2. päivä
Heräsimme aamulla valtavaan kärpäsmäärään ja eilisen kauppareissun puuttumisen takia syömiset olivat hieman heikoilla kantimilla, joten nappasimme suuhumme energiageelit ja jatkoimme matkaa teltan pakattuamme. Onneksi n. 35 min kävelymatkan jälkeen löysimme Chalet Nant Bonnart (1460m), jossa söimme aika perinteisen ranskalaisen aamupalan; patonkia hillolla ja kahvia.
Tästä alkoi päivän varsinainen nousu osuus, jyrkkä rinne Col du Bonhommeen (2329m). Huipulla ei ollut mitään viittaa lukuunottamatta, joten eipä sielläkään nautittu mitään ravintolan antimia tai shoppailtu ;-) Siitä jatkoimme vielä jonkun verran nousua ja laskeuduimme Croix de Bonhommeen (2433m), jossa pidimme viehättävässä alppitalossa tauon monen muun retkeilijän sekä pyöräilijän seassa. Tästä loppupäivä olikin laskuvoittoista, polvivammaiselle vähemmän herkkua. Odotimme innolla saapumista les Chapieuxiin, jossa oli opaskirjan mukaan kauppa. Ja olihan siellä, mutta ei siellä ollut enää mitään ostettavaa - leipä oli loppu eikä pelkkä juusto oikein houkutellut. Onneksi kaupassa oli 2 kylmää olutta, jotka ehdimme ostaa juuri kahden nuoren kaverin edestä. Se pelasti päivämme, joten laitoimme teltan pystyyn ja teimme kuivaretkimuonaa, joka oli pitkän päivään jälkeen oikein makoisaa.

3. päivä
Aamulla heräsimme jo seitsemän pintaan varmistaaksemme, että saamme mukaan tuoretta patonkia. Vaikka leiriydyimme tasaisessa maastossa, oli aamulla teltta tosi kostea ja jouduimme vähän kuivattelemaan sitä. Kolmannen päivän nousu Italian rajalle ei ollut lainkaan yhtä paha kuin edellisen päivän nousu. Matka kulki upeiden alppiniittyjen läpi ja joka puolella oli tavattoman paljon kauniita perhosia. Matkaan pääsimme aamulla yhdeksän maissa ja Italian rajalla (joka oli merkattu kivellä, ei siis mitään passintarkastuksia tai muita muodollisuuksia) olimme kello 12.50. Jatkoimme matkaa samantien, kun emme saaneet passiimme edes leimaa! Siitä jatkoimme matkaa Refuge de Elisabethiin, jossa kävimme pienellä tauolla. Siitä jatkoimme vielä matkaa, halusimme viettää villin yön vuorilla ja jonkun matkaa jouduimme kävelemäänkin ennenkuin löysimme tarpeeksi tasaisen ja rauhallisen paikan yöpymiseen. Yövyimme n 2150m korkeudessa. Koimme ensimmäisen sadekuuronkin, joka teki tuossa kuumuudessa todella terää.

4. päivä
Edellisenä yönä satoikin niin paljon, että jouduimme kuivaamaan telttaa pari tuntia aamulla. Emme halunneet kantaa turhaa painoa rankoissa nousuissa, joten joimme rauhassa aamukahvit ja nautimme huikean hienoista maisemista.
Sari lienee saanut hieman kylmää ja pieni lämpö hidasti ainoaa nousua, olimmehan jo lähellä huippua. Siitä matka jatkui alamäkeä kohti Courmayeriin, joka oli taas polvivammaiselle rankkaa laskua (laskettelurinne). Matkalla olisimme syöneet ensimmäiset italialaiset pizzat (Col Chécrouit, 1956m), mutta pizzaa tarjoillaan kuulemma vain talvisin, joten tyydyimme ihanaan italialaiseen suklaakakkuun. Meillä oli villin yöpymisen takia matkassa liian vähän vettä, jota jouduimme säännöstelemään aamupäivän. Tauolla tankkasimme itsemme täyteen vettä, ja mukaan täytimme kaikki vesipullot. Vedenkantaminen tekee täällä vaelluksesta erilaisen kuin Lapissa, jossa voi juoda tunturipuroista suoraan vettä. Alpeilla laidunnetaan lampaita ja lehmiä, ja veden juomisesta puroista saattaa saada kunnon vatsataudin. Saavuimme Courmayeriin (1226m) iltapäivällä jo vaille kaksi, ja löysimme ihastuttavan hotellin jossa saimme suihkutella itsemme putipuhtaiksi. Kävimme kaupungilla kävelyllä, viehättävää!

5. päivä
Aamulla lähdimme ajoissa taas matkaan, tällä kertaa poikkeuksellisesti suuntasimme kohti bussiasemaa. Päätimme mennä yhden pätkän bussilla Sarin heikohkosta kunnosta johtuen. Teimme kuitenkin virheen, emmekä jatkaneet matkaa päätepysäkille vaan jäimme pois jo Lavacheyssä, kartan mukaan tie päättyi siinä, mutta eipä se päättynytkään. Jouduimme kävelemään 45min ennen kuin tulimme oikealle päättärille. Tästä matka jatkuikin ylämäkenä Italian ja Sveitsin rajalle, nousua oli n. 768m. Heti alusta tuli selväksi, että tämä ei tulisi olemaan helppo päivä. Aurinko porotti täydeltä taivaalta, nousu oli tavallista jyrkempi eli menimme siksakia vuoren rinteiden mukaisesti polkua pitkin. Osa matkasta meni suoraan ylös todella jyrkästi ja matkanteko oli erittäin hidasta. Tänään kannoimme huomattavasti enemmän vettä mukana ja se todellakin painaa! Puoli kahdentoista maissa saavuimme Refuge Elenalle, josta jatkoimme 15min tauon jälkeen kohti rajaa, jonne oppaan mukaan matkaa oli 2h, mutta taivalsimme sen 1.50h ajassa. Rajalla jouduimme hetken pähkäilemään, mihin meidän reitti menisi, emme halunneet lähteä väärään suuntaan. Tässä maltoimme pitää 20min lounastauon. Täällä näimme kohtuullisen monta "vuorijuoksijaa" sekä joitain ihmisiä maastopyöräilemässä. Lasku Sveitsin puolta alas ei ollut nousua helpompi, Mikaelin polvet olvat taas kerran tosi kovilla ja lasku alkoi tuntua Sarin jalkapohjissa. Saavuimme Ferretin kylään, jossa pidimme juomatauon ja jatkoimme siitä matkaa tietä pitkin kohti La Fouly kylään. Tässä vaiheessa jos olisi tullut bussi, olisimme varmasti antaneet periksi - onneksi ei tullut. Löysimme kivan B&B-paikan, joka oli varmaan vanha koulu tms. Paikka piti viehättävä vanha sveitsiläinen rouva, jonka kanssa saimme harjoitella ranskaa ja auttaa irlantilaispariskuntaa, jotka olivat myös yötä samassa paikassa. Muita emme siellä nähneetkään!

6. päivä
Aamu oli rankka, sillä Sari oli vatsataudissa koko yön ja aamulla aamupala ei maistunut. Tarjolla olisi ollut maittava aamiainen jugurtteineen ja juustoineen, Sari joutui tyytymään pelkkään teehen. Tässä vaiheessa alkoi Mikaelin painajainen, sillä hänen rinkka sai lisäpainoa, jotta pystyimme jatkamaan matkaa. Hän ei nähnyt paljoa jalkojaan enempää. Matka jatkui Chantonsin kylän kautta kohti les Artaches kylää ja siitä vielä Issert kylän läpi Som-la-Proziin. Sarin heikon kunnon takia emme voineet harkita nousua Champexiin. Bussimatka Champexiin kesti 30min erittäin kiharaista tietä pitkin. Champexin hotellihinnat olivat kovat ja päädyimme lopulta camping-alueelle. Kävimme sen sijaan syömässä hyvin, tosin Sarin vatsa ei vieläkään pitänyt ruokaa sisällä, mutta olo oli hieman parempi. Mietimme yhden vapaan pitämistä, mutta emme kuitenkaan malttaneet.

7. päivä
Aamulla taas vanhat rutiinit: kahvit trangian voimin, patonkia ja juustoa, teltta kuivaksi ja menoksi. Korvatulpat ja silmäsuojat auttoivat nukkumista, teltta-alueella muutama pariskunta jutteli ja nautti olutta illalla, olivat aikeissa pitää välipäiviä. Me nousimme sen sijaan jo klo 6.00, mutta reissuun pääsimme taas vasta klo 8.00. Suuntana oli Bovine, jonne saavuimme klo 12.30. Matka sinne meni alussa metsän siimeksessä ja nopeakulkuista rinnettä pitkin. Sen jälkeen oli tiukka 400-450m nousu, kokonaisuudessa teimme kyseisenä päivänä 623m nousua, vaikka pitikin olla helppo päivä. Bovinesta jatkoimme Col de la Forclazin camping-alueelle, hotellissa ei ollut enää tilaa. Saimme illalla kokea huikean ukkos-shown sekä lehmien navettaan ajon, jossa lehmänkellot kilkattivat.

8. päivä
Aamulla heräsimme taas 6.30 ja vaikka yöllä oli satanut, ei teltta ollut kovin märkä. Paikka oli sen verran tuulinen rinnetasanteella, tosin sisälle kondensoituu aina sen verran vettä, että hieman telttaa joutui kuivailemaan. Aamupalan jälkeen laskeuduimme la Peuty-kylään (1326m) ja siitä alkoikin 900m nousu Col de la Balmelle. Nousu ei tuntunut aiempien rinnalla pahalta - oliko se oikeasti helpompi vai alkoimmeko tottua nousuihin? Sitten jatkui matka alas Argentiereen polkua ja hiekkatiteä pitkin. Täällä olisi voinut hyödyntää myös rinnehissejä, mutta emme halunneet fuskata ja kävelimme hitaasti polvet notkuen alas. Argentieressa päädyimme hotelliin yöksi (La Couronne, 78e/yö). Pieni viehättävä huone, jossa saimme vähän putsattua kamoja ja illalla seurattua TV:stä tour de France-kisaa.

9.-10. päivä
Hotelliaamuina lähtö on huomattavasti ripeämpää, kun ei tarvitse pakata kamoja, tunkea makuupussia pussiin, pakata rinkkaa ja saada teltta kuivaksi ja pussiin... Emme kuitenkaan malttaneet jäädä hotelliin aamupalalle, olimme haaveilleet kadulla mukavasta cafésta, jota sitten ei löytynytkään ;-) Olimme taas tilanteessa, että kävelimme ilman ruokaa ja juomaa 2,5h. Teimme vähän harharetkiä ja jouduimme jopa palaamaan takaisin väärän reitinvalinnan takia. Osan matkaa kävelimme ison tien varressa ja les Prazissa pysähdyimme cafe au lait -tauolle. Näimme jo Chamonix-kylttejä ja mieliala koheni sitä mukaan. Törmäsimme viehättävään B&B -yöpaikkaan (Chalet Whymper, 50e/yö), jossa tosin ei ollut TV:tä, mutta kuka sitä lomalla tarvitsekaan. Täällä viihdyimme pari yötä, halusimme käydä turisteina tsekkaamassa nähtävyyksiä. Kävimme Mer de Glace'lla (1913m), Mus'ee Alpin de Chamonix'ssa, Exposition Espace Tairraz'ssa, Mikael kävi tandem -varjoliitämässä (lähtö 2000m korkeudesta).

11. päivä

Matkustimme junalla takaisin Annemasseen ja siitä Geneveen (Eaux Vives -> ratikalla juna-asemalle). Yövyimme Hotel les Arcades'ssa ja kävimme meille vanhoissa tutuissa vanhoissa paikoissa, joissa olimme 80- ja 90-luvuilla jo käyneet yhdessä ja erikseen. Saimme illalla ihailla Landiksen hurjaa menoa Tour de Francessa ja muistella menneiden päivien upeita kokemuksia TMB:lla.
23.7.2006 palasimme Finnairin lennolla takaisin koti-Suomeen.

Huomioitavia asioita:
- matkalla on hyvä hallita edes ranskan alkeet, paikalliset eivät puhu englantia
- helteellä vettä joutuu kantamaan mukana, sillä vedensaanti paikkoja on niukasti vuorten ylityksillä
- suunnistuspaita oli erinomainen valinta hellepäiville
- TBM opaskirja oli riittävä, erillisiä karttoja ei tarvitse (erittäin selkeät opasteet maastossa)

Ultra-juoksu

Tänään on merkkipäivä. Olen liittynyt osaksi mahtavaa joukkoa ultrajuoksijoita. Ja samalla ilmoittautunut seuraavaan ultrajuoksukoitokseen - Masokistin Unelmaan Paloheinässä 11. elokuuta 2007.

Uusia tuulia blogissa - CrossFit esittely

Kuten taisin mainita jossain edellisessä kirjoituksessa niin ajatus tämän blogisisällön suhteen on ollut pienessä hautumistilassa viimeaja...