tiistai 31. toukokuuta 2011

Lepoa ja fillarointia

Mennyt viikko menikin sitten melkolailla levon merkeissä. Yhtään juoksulenkkiä en tehnyt ja fillaointiakin vain nimeksi. Maanantaista torstaihin kävin fillarilla töissä ja sunnuntaina tein puolentoista tunnin fillarilenkin. Yhteensä 177 km / 7.40 h fillaria.

Sunnuntaisella lenkillä kävin kääntymässä Solvallassa. Samalla lenkillä huomasin, että Solvallaan johtavan tien laitaan ollaan rakentamassa pyörätietä. Se onkin hieno juttu, kun tie on muuten mäkinen ja mutkainen ja siinä liikenteen seassa juokseminen on aina vähän hankalaa. Tosin työ on valmis nykyisen aikataulun mukaan vasta kahden vuoden päästä (5/2013).

Jo yhden viikon juoksemattomuus on saanut lonkan tuntumaan paremmalta. Nyt jos malttaa pitää vielä vähän aikaa lepoa niin tämähän voi oikeasti kääntyä parempaan. Samalla levolla saavat aivotkin vähän muuta ajateltavaa. Onneksi seuraava viikko menee matkoilla loman merkeissä ja sen aikana ei ole tarkoitus kuin vähän kokeilla tuota juoksua. Lonkan paranemiseen pitää muutenkin kiinnittää erityistä huomiota. Ensi vuoden keväälle on jo kisamatka varmistunut ja viimeistään siihen mennessä pitää kaiken olla kunnossa.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Lepoa vai pakkolepoa

Unkarin neljäkasista on nyt kulunut aikaa runsaat kaksi viikkoa. Eka kisan jälkeinen viikko meni levon merkeissä. Ei tullut tehty kuin pari fillarilenkkiä sekä yksi lenkki maastossa. Jalat tuntuivat palautuneet kisasta yllättävän hyvin. Tosin menihän kisan loppuosa suurimmaksi osaksi kävelyksi, joten voisi olettaa jalkojen palautuvan mukavasti.

Toisella viikolla meno alkoi vähän paranemaan. Tiistaina fillarilenkki, keskiviikkona vajaan tunnin lenkki ja perjantaina runsaan tunnin lenkki maastossa. Perjantainen lenkki meni takkuisesti, sykkeet olivat korkealla vaikka vauhti oli lenkin ajan rauhallista. Oli kuitenkin aivan mahtava tunne juosta ulkona lämpimässä auringonpaisteessa. Vielä kun edessä on koko kesä pitkän ja kylmän talven jälkeen ei voinut olla nauttimasta jokaisesta hetkestä.

Viikonlopulle olin suunnitellut pari mukavaa maastolenkkiä. Lauantaina juoksin Nuuksion Kattilaan ja takas. Keli oli lämmin ja juoksu maistui. Taustalla käki yritti olla äänessä, mutta ei se jaksanut kukuilla kuin pari säkeistöä. Ihan eri luokan laulaja kuin serkkunsa Unkarissa. Sitten kolme-neljä kilsaa ennen kotiintuloa alkoi lonkka kipuilla todella pahasti. Olihan se tuntunut ihan lenkin alussakin, mutta se oli sellaista "normaalia" tunnetta. Tällä kertaa kipu säteili ikävästä alaselkään ja juoksu muuttui käytännössä mahdottomaksi. Jouduin raahautumaan kotiin viimeiset kilometrit. Sunnuntain lenkki jäikin sitten väliin. Vielä perjantaina ollut hyvä fiilis oli tiessään. Loput viikonlopusta meni pihahommissa.

Lonkka on oireillut jo viime joulukuusta alkaen. Urheilulääkärin helmikuussa antaman diagnoosin mukaan paraneminen vaatisi kahden kuukauden levon. No, kevät oli aika kiireistä aikaa, kun valmistautuminen Japanin Sakuraan oli kiivaimmillaan. Eihän siinä ollut aikaa kevennellä harjoittelua. Tosin maaliskuussa kovimman harjoittelun aikana lonkka ei juurikaan oireillut. Suurimmat ongelmat lonkan kanssa ovatkin olleet kevyiden harjoitusviikkojen aikana sekä vaativammassa maastossa juostessa. Esimerkiksi kevät rogaining Kirkkonummella jäi kesken lonkkavaivojen takia.

Koska seuraavat kisat tulevat olemaan edelleen tuolla vaativamman alustan puolella (Jukola, Rogaining-EM 24h, UTMB ja Mammuttiruntu) ei nyt taida olla muuta mahdollisuutta kuin yrittää saada tuo lonkka viimeinkin kuntoon. Tarkoitus olisikin nyt pitää ainakin jonkin aikaa juoksulepoa. Ehkäpä jopa aina Jukolaan asti. Ja jos se ei siitäkään tule kuntoon niin sitten taukoa jatketaan. Korvaavana harjoituksena toimii pyöräily, joka ei rasita lonkkaa. Ehkäpä tuota vesijuoksuakin voisi kokeilla. Helppoa ei tämä kuitenkaan ole.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Unkari 48h kisaraportti

Lensimme Budapestiin jo keskiviikkoaamuna, josta matkamme jatkui kisapaikalle Balatonfürediin junalla. Olimme perillä vain kolme tuntia 6d kisan lähdön jälkeen ja osa kisaorganisaatiosta luulikin meidän myöhästyneen 6d lähdöstä. Lyhyen selvittelyn jälkeen he ymmärsivät meidän tulleen paikalle vasta kahden päivän päästä alkavaan neljäkasin kisaan. Muita neljäkasilaisia ei vielä paikalla näkynyt. Sen sijaan Aku ja Miikka nauttivat jo täysillä kuuden päivän urakastaan.

Pari päivää meni paikkoihin tutustuessa ja 6d kisaa seuratessa. Järjestelyt vaikuttivat hyviltä ja ensikosketus rataan oli kaikin puolin positiivinen. Itse rata on 900 metriä pitkä asfalttipäällysteinen pyörätie. Se on tasainen kuin pannukakku. Siinä on kuitenkin useita 90 -asteen mutkia, jotka tuntuvat jopa neljäkasilla melko ikäviltä kisan alussa. Kisan lopussa tullut sade liukastutti asfaltin siinä määrin, että mutkissa piti olla tarkkana. Onneksi vauhti oli pudonnut jo mateluasteelle.

Perjantaina klo 12 alkoi sitten meidänkin kisa. Aku ja Miikka olivat tähän mennessä juosseet jo kaksi päivää. Oma karkea vauhdinjakoni kisan alussa oli suunniteltu siten, että juoksisin runsaan kympin tunteja ainakin ensimmäiset 6 tuntia. Sen jälkeen oli tarkoitus ottaa taas kävelypätkät mukaan, aivan kuten edellisissäkin kisoissa. Juoksurytmin löytyminen kisan alussa oli kuitenkin vaikeaa. Tuntui, että koko ajan oli jotain, mikä keskeytti juoksun, Sopivan vaatetuksen löytäminen ja liian innokkaasti toimiva vatsa ja vessassa istuskelu veivät paljon aikaa kisan alussa.

Jo kuuden tunnin juoksun jälkeen koko talven ja kevään vaivannut lonkka alkoi oireilla siinä määrin, että oli pakko ottaa ensimmäinen särkylääkekimara. Se toikin heti helpotusta. Vähän tämän jälkeen alaselkä tuntui todella jäykälle. Se johtui varmasti kovasta alustasta ja nyt oli pakko kääntyä coachin puoleen. Hän saikin painettua selän parempaan kuntoon ja juoksu jatkui taas melko normaalisti.

Ilta pimeni ja lämpötila laski nopeasti. Yöksi oli luvattu vain yksi lämpöaste eli keli ei sentään menisi pakkasen puolelle. Ensimmäisen yön viileässä kelissä juoksu kulki todella hyvin. Välillä piti vähän keventää kaasujalkaa, kun vauhti menasi karata kokonaan. Pidin kuitenkin kiinni kävelytauoista. Sitten aamuneljältä iski ensimmäinen väsymyskohtaus. Kierrosajat hidastuivat ja jossain kohtaa aamulla oli pakko päättää lyhyen tauon pitämisestä. Tauon jälkeen pääsin taas suhteelliseen hyvään vauhtiin ja puolessa matkassa oli kilometrejä kasassa noin 203 km.

Iltapäivällä asiat alkoivat mennä huonompaan suuntaan, kun väsymys ja energiavaje painoivat edelleen päälle. Juoksurytmi oli kadonnut ja kävelyä alkoi tulla mukaan enemmän ja enemmän. Tuntui aivan hullulta ajatukselta, että tässä oltiin vasta puolessa matkassa. Kolmelta iltapäivällä päätettiin pitää uusi pidempi tauko ja yrittää sitä kautta palata takaisin elävien kirjoihin. Kahden tunnin aikana en kuitenkaan saanut edelleenkään nukutuksi, mutta pientä tankkausta pystyttiin tekemään. Paluu radalle olikin ankea.

Illaan aikana vauhti ei enää ollut hääppöinen. Jossain vaiheessa juostiin Petrin kanssa yhdessä ja tulostaulua ihmetellessä huomattiin olevamme samalla kierroksella. Siinä sitten päätettiin, että juostaa kimpassa maaliin, jos ei toiselle mitään suurempia ongelmia satu. Loppu mentiin 1+1 taktiikalla, eli yksi kierros juosten ja yksi kävellen. Jossain toisen yön aikana huomasimme Petrin kanssa meidän takana seuraavana olevan kaverin kiristävän tahtia ja jouduimmekin välillä kiristämään omaakin tahtia. Onneksi kaveri kävi aina välillä vetämässä pari kovaa kierrosta ja sen jälkeen hän meni taas takaisin mökkiin. Se sopikin oikein hyvin meille. Toisena kisassa ollut Fatton oli meistä vajaat 20 km edellä ja vaikka hänelläkin oli suuria vaikeuksia emme saaneet välimatkaa kurottua juurikaan umpeen.

Loppu tuntui taas todella pitkältä. Ero kävelykierroksen ja juoksukierroksen välillä ei ollut ajallisesti kummoinenkaan. Aamu oli todellista raahustamista. Kiroiltiin ultra-käkeä, joka jaksoi meitä huomattavasti paremmin koko viikonlopun. Pystyimme kuitenkin olemaan radalla koko loppuajan ja keräämään muutaman lisäkilometrin. Lopputulos 333 km saavutimme noin 10 min ennen loppua ja jätimmekin numeropalikat samaan kohtaan Petrin kanssa.

Kisan jälkeen

Vaikka tulostavoite ei täyttynytkään, oli hienoa juosta loppumatka Petrin kanssa. Eikä tuo tuloskaan nyt ihan huono ole, kun SE-lukemat paranivat vajaalla 20 kilsalla. Tämä osoittaa hyvin miten vaikea laji neljäkasi on. Kaiken pitää onnistua, jos mielii huipputulosta.

Kuvia reissusta voi katsella täältä.


sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Viikko 17

Vaikka Pääsiäisen jälkeen on keli viilentynyt, on kevät tälläkin viikolla edennyt mukavasti. Tällä viikolla on lehtipuissa ensimmäiset näkyvät kevään merkit. Pienet, peukalon kynnen kokoiset, lehdet puskevat jo ulos silmuista. Nuuksion järvistä ovat jäät lähteneet tällä viikolla ja peippoja sekä västäräkkejä on jo kasapäin. 

Viisi päivää kilpailuun ja kaikki on ainakin noin päällisin puolin kunnossa. Polvet ovat toimineet moitteetta viimeiset pari viikkoa ja tällä viikolla lonkkakin on tuntunut paremmalta. Tosin lenkit ovat olleet lyhyitä, maksimissaan puolentoista tunnin mittaisia.

Viikolle kertyi treenejä tasaisesti tiistaita lukuunottamatta, jolloin piti hoitaa muita asioita. Maanantaina juoksin varovasti Jussin kanssa runsaan tunnin lenkin Veikkolassa. Edelliset kolme päivää olivat menneet levon merkeissä torsoksi jääneen Kevät Rogainingin jälkeen. Lonkka tuntui kevyessä juoksussa suht ok, mutta mitään reippaampaa juoksua ei tehnyt mieli edes kokeilla. Ilma oli todella lämmin ja juoksinkin ensimmäistä kertaa lyhyissä huosuissa. Naama taisi vähän saada väriä, kun lippis unohtui kotiin.

Tiistaina tuli siis lepopäiva ja keskiviikkona kävin fillarilla töissä. Illalla vielä lyhyt kuntopiiri. Vatsalihasten tekeminen on edelleen vaivalloista ja niitä tehdessä joutuukin käsillä vähän helpottamaan liikettä.
Torstaina oli seuran palaveri arenalla ja kävin samalla juoksemassa vajaan tunnin vähän reippaampaa vauhtia, noin 5 min/km. Lenkki ei tuntunut lainkaan pahalta lonkassa, mutta edellisen viikon juoksemattomuus tuntui sitäkin enemmän. Jalat olivat melko jäykät. Päätinkin vähän lisätä lenkkien pituutta loppuviikoksi, jotta pääsisin paremmin taas juoksurytmiin.

Perjantaina ja lauantaina kiersin asfalttitietä pitkin viereisen Siikajärven kahdesti, kun en halunnut riskeerata menemällä metsän puolelle juoksemaan. Pelkäsin siellä olevan vielä lunta ja märkää niin paljon, että se olisi taas rasittanut liikaa tuota lonkkaa. Perjantaina jalat tuntuvat edelleen jäykiltä, mutta lauantaina homma meni jo paljon jouhevammin. Lauantaisella lenkillä satoi vettä melkoisesti kylmän pohjoistuulen säestämänä.

Sunnuntaina sain uuden lenkkikaverin matkaan, kun lähes naapurissa asuva Jyry lähti mukaan lenkille. Tiesin, että Jyryllä riittää kestävyyttä, mutta hänen nopeusominaisuuksistaan en ollut ihan varma. Homma meni kuitenkin hienosti ja vauhtia riitti tarpeeksi molemmille. Suuntasimme nyt asfaltin sijasta metsän puolelle. Yllätyksekseni kaikki lumi ja vesikin oli kadonnut ulkoilureitiltä ja pääsimme läpi kuivin tassuin lähes koko reissusta. Jyryllä tuli kuitenkin sen verran kuuma, että hän kävi kahdesti kahlaamassa pienessä lammessa. Loppu meni vauhdikkaasti, onhan kotiinpäin aina mukavampi juosta. Jyry on alaskanmalamuutti.

Viikolle kertyi juoksua yhteensä 73 km / 6.45 h. Fillaroinnin ja lihaskunnon jälkeen kokonaistunnit olivat 8.35 h. Tämä oli tavoitteenakin ja ehkäpä eniten tässä rauhoittaa nuo loppuviikon hyvin sujuneet lenkit. Lonkka ei ainakaan nyt tunnu vaivaavan lyhyillä matkoilla. Toivottavasti se kestäisi myös "vähän" pidemmän matkan. Coachi on hieronut jalat huippukuntoon, joten eiköhän kroppa ole niin hyvässä kunnossa kuin mahdollista.

Viikonlopun aikana kisatun Tiomilan molemmat voitot tulivat tänä vuonna Suomeen. Naisten puolella Tampereen Pyrintö ja miesten puolella Kalevan Rasti veivät voitot vakuuttavalla tavalla.

Kolme viikkoa ja kohti Sinister7 kisaa

Kolme viikkoa on taas kulunut edellisestä päivityksestä. Aika on taas ollut vähän kortilla tai sanotaanko, että blogi jäänyt vähemmälle prio...