tiistai 21. lokakuuta 2014

Viikko 42 ja Sysikallio yhteislenkillä

Vähän on taas myöhässä viikkoraportti. Kiirettä on pidellyt aika monella rintamalla just näihin aikoihin. Tuntuu, että vuorokausi ei aina riitä mitenkään kaikkien hommien tekemiseen. Osa onkin pakko jättää tekemättä. Mutta ei kuitenkaan treenejä ;-)

Viime viikolla oli tavoite saada treenitunnit sinne 20 tunnin tuntumaan siten, että pääpaino olisi ollut juoksun puolella. Ja sinnehän ne sitten lopulta nousivatkin. Aika tasaisesti tuli treeniä tehtyä koko viikon vaikkakaan ei yhtään sellaista ultrapitkää lenkkiä.

Maanantaina ja keskiviikkona kävin fillarilla töissä. Maanataina tein kotiin tullessa pienen lisälenkin ja keskiviikkona poikkesin mukaan syksyn ensimmäiseen viralliseen Sysikallio treeniin. Kierrettiin porukalla reitti kahdesti läpi ja ihmeteltiin muuttunutta ilmettä. Nousua on viime vuoteen verrattuna tuplasti ja matka suurin piirtein sama. Vielä on reitillä paljon sammalta, mutta eiköhän nämä yhteislenkit tee tehtäväänsä ja ura on puhdas joulukuussa.

Tiistaina ja torstaina kävin päivällä salilla tekemässä normaalit coretreenit sekä hyppysarjat. Salitreeniin ollaan päästy mukavasti sisälle, kun jalat eivät tunnu harjoituksen jälkeen enää edes väsyneiltä. Tai sitten pitäisi pidentää sarjoja. Molemmille päiville tuli vielä toinen treeni juoksun muodossa, tiistaina 2,5h ja torstaina 1,5h.

Perjantaina kävin viemässä Mammuttimarssin rasteja juosten vajaan kolmen tunnin ajan ja lauantaina aikaa kului tossuilla vajaat 4,5 tuntia. Keli oli lauantaina aivan mahtava, aamulla mittari näytti kuusi pakkasastetta. Alla muutama kuva





Sunnuntaina oli viikon toinen Sysikallio yhteislenkki, jossa tuli taas käytyä. Juostiin edelleen pari kierrosta, paikalle oli kuusi innokasta rymyäjää. Keli oli täydellinen vastakohta lauantaille. Vettä satoi lähes koko päivän.

Viikolle tuli treeniä runsaat 20 tuntia, jossa 14 tuntia juoksua, 1,5 tuntia punttisalia ja loput fillaria. Tällä viikolla otetaan samanlainen satsi ja nokitetaan vielä määrää parilla tunnilla jos mahdollista.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Viikko 41 ja lisää määrää

Sääennusteet ovat lupailleet jatkuvasti kelien kylmenevän, mutta aina niitä lämpimiä kelejä tuntuu vaan riittävän. Tällä viikolla ei yölämpötilat tainneet käväistä lainkaan pakkasella ja päivälläkin on ollut välillä hyvinkin lämmintä vuodenaikaan nähden. Toivottavasti meno muuttuu lokakuun lopussa, kun Mammuttimarssissa mittaillaan porukan sietokykyä.

Oma treeni viikko on mennyt edelleen Mammuttimarssin ratojen parissa. Alkuviikosta yritin kuitenkin saada hieman enemmän juoksua kuvaan, kun tiesin viikonlopun menevän taas fillarin selässä istuskellessa. Tunteja oli viikolle tarkoitus saada 18 tunnin verran.

Maanantaina kävin fillarilla töissä, kotimatkalla tein vielä pienen lisälenkin. Illalla kävin vielä lyhyellä tunnin mittaisella lenkillä. Kropassa oli hyvä tunne, kun edellinen viikko oli ollut kevyt. Tiistaina kävin lounastauolla salilla. Uudet hyppysarjat alkavat kulkea jo paremmin ja pohkeetkin ovat tottuneet rasitukseen. Illalla tein puolentoista tunnin lenkin rauhallisella vauhdilla.

Keskiviikkona kävin töissä juosten molempiin suuntiin. Aamulenkki oli normaalin raskas, varsinkin kun aamut ovat jo todella pimeitä lähtiessä. Kotiinpäin lenkki sujui jo paremmin. Torstaista tuli lepopäivä vaikka lyhyen lenkin olin siihenkin suunnitellut. Perjantaina kävin töiden jälkeen Nuuksiossa kiertämässä runsaan parituntisen lenkin poluilla. Vähän oli raskasta menoa, kun yritin pitää vähän parempaa vauhtia. Pitkospuut olivat todella liukkaat sateiden jälkeen.

Viikonloppu menikin Mammuttimarssin ratojen parissa. Lauantaina tuli fillaroitua vajaat neljä tuntia, tai mahtui sinne jokunen metsäpätkäkin, jossa pyörää joutui puskemaan ihan tosissaan päästäkseen läpi. Sunnuntaina aikaa meni vajaat kuusi tuntia, jossa pieni osa juosten ja loput pyöräillen. Sadekelit ovat tehneet polut ihanan kuraisiksi ja fillari olikin melkoisessa kunnossa lenkin jälkeen, muista varusteista puhumattakaan.


Viikolle kertyi tunteja vajaat 19, jossa juoksua 88 kilsaa ja fillarilla noin 140 kilsaa. Seuraavalla viiolla olisi tarkoitus kerätä ainakin sama määrä tunteja, mutta kerätä ne muualta kuin fillaroinnista. Ehkäpä sinne Hyppykalliollekin ehtisi ensi viikon aikana.

Polkujuoksu on taas tällä viikolla ollut hienosti esillä valtakunnallisessa mediassa. Yle areenasta voi käydä katsomassa lauantaina esitetyn ohjelman, jossa Janne Hietala ja Mikko Peltola keskustelevat aiheesta TV2:ssa.

Myös PePowood on ollut tuotteliaalla päällä viikonloppuna ja uutta kuvamateriaalia on julkaistu Mammuttimarssista (huom. K18).


MammuttiMarssi2014 2 from Imatran Voima on Vimeo.


sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Viikko 40 ja väliviikko

Taas on yksi viikko tästäkin vuodesta ohi. Syksy etenee vauhdilla vaikka aina sitä ei ulos katsoessaan uskoisi. Kelit on tälläkin viikolla olleet mitä parhaimmat.

Tällä viikolla oli tarkoitus ottaa vähän rauhallisemmin ja kerätä sellaiset kahdeksan treenituntia. Viime viikolla aloitettu salikausi sai jatkoa tälläkin viikolla. Uusia hyppysarjoja vähän lisättiin, jonka johdosta takareidet olikin sitten pari päivää aika jumissa.

Pari päivää meni työmatkoja fillaroidessa ja muuten viikkoon mahtui kolme juoksulenkkiä. Sunnuntaina kävin juoksemassa parituntisen lenkin Nuuksiossa. Alla muutama kuva syksyisestä Nuuksiosta.

Metsässä on aika märkää jo paikoin

Portti

Yksi Nuuksion nuotiopaikoista

Aurinkokin paistoi välillä
Viikolle kertyi vajaa 10 tuntia treeniä. Ensi viikolla alkaa seuraava kolmen viikon treeniputki. Tarkoitus olisi saada kasaan vähän enemmän juoksukilsoja, mutta myös pyöräilyä. Viikonloppuna olisi tarkoitus käväistä tekemässä jokin mäkitreeni jos aikataulut sallivat. Tällä viikolla tuli myös hankittua itsellekin uusi Polarin v800 mittari. Ja tällä kertaa sinisenä.


Polarin sykemittareita...rcx,rs800 ja pari v800 mittaria 

Eilen lauantaina juostiin Kolilla taas perinteinen Vaarojen Maraton. Ultra sarjassa saatiin uusi reittiennätys, kun Antti Lepistö voitti ylivoimaisesti ajalla 8.36. Parannusta viimevuotiseen voittoaikaan tuli varttitunti ja voittomarginaali seuraavana maaliin tulleeseen Joonas Kortelaiseen muhkeat 40 minuuttia.

Suomen ensimmäisen Buff Trail Tourin Finlandin voiton vei miesten puolella Janne Hietala ja naisissa Maija Oravamäki. Janne oli Kolilla lauantaina toisena 10 minuuttia Henri Ansiolle hävinneenä. Naisten puolella Maija voitti selvällä erolla viimeisen osakisan Kolilla lauantaina. Onnittelut molemmille.

Janne Swinghillin mäessä tämän vuoden NC kisassa
Vaarojen Maratonin tulokset ja Buff Trail Tourin Finlandin tulokset.

Northern Ultra Trail Service – NUTS

Kun tämän vuoden kisasirkusta laitetaan kovaa vauhtia pakettiin niin jo tiistaina aukeaa ilmoittautuminen ensi vuoden Karhunkierroksen kisaan Rukalla. Matkoina on 160 / 80 / 53 km sekä uusina matkoina 31 ja 8 kilsaa. Tuo pitkä matka kyllä kiinnostaisi. Muiden Buff Trail Tourin Finlandin osakisojen paikkoihin ja aikoihin voi tutustua TTF:n 2015-sivuilla.







Mutta mutta, onhan niitä kisoja jäljellä vielä täällä meilläkin. Jo perinteinen Mammuttimarssi järjestetään runsaan kolmen viikon päästä ja kisakeskuksena toimii Vihdin Työväentalo. Tarjolla on jo tutuksi tulleet matkat alkaen 170 kilsan matkasta ja päättyen sinne noin 30 kilsan reittiin. Kilpailukutsu, josta löytyy ohjeet ilmoittautumiseen, on nähtävillä PePon sivuilla.




Viikko 1 ja 2 ja Loppiaisrogaining

Loppiainen sattui tänä vuonna sunnuntaille enkä enää Loppiaisrogan jälkeen jaksanut alkaa kirjoittaa yhteenvetoa viikosta ja itse rogasta. ...