sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Heikki Hihnala - ultramelonnasta ultrajuoksuun

Polkuporinoilla oli hieno mahdollisuus päästä kuuntelemaan Heikki Hihnalan tarinaa hänen lukuisista retkistään ympäri maailman. Polkuporinan-jakson pääset kuuntelemaan alta.




Heikki kirjoitti myös kattavasti blogiin, joten voitte syventyä Heikin sanomaan myös sitä kautta. Ensimmäistä kertaa kokeilemme myös itse blogi-kirjoituksen lukemista, jotta sen voi lukemisen lisäksi tai sijasta myös kuunnella. Olkaa hyvät.


Polkuporinat Heikki Hihnala
Oli ilo päästä mukaan Polkuporinat sarjaan. Tahdon samalla kiittää Mikaelia suomalaisen polkujuoksun ja ultraharrastamisen dokumentoinnista ja mielenkiintoisten juttujen sekä henkilökuvien tekemisestä.

Oma tarinani polkujuoksussa alkoi vuonna 2008, kun ensimmäiset polkujuoksukisat tulivat Suomeen ja Baltiaan. Vaarojen maratonin järjestelyapuna toimimisen seurauksena sain kutsun 2008 Mammutti Marssiin 100km ja Liettuaan Siguldas 55km maratonille, joista molemmat kulkivat aika kivasti. Siguldas Maratonilla pääsin miesten sarjassa mitaleille ja lajiin oli helppo jäädä koukkuun. Toki pohjana tätä ennen oli jo useampia vuorokausien mittaisia seikkailukisoja, joissa ultramaraton-mittaiset juoksuosuudet ovat arkipäivää. Niistä voi lukea tarinoita pitkän aikaa päivittämättä olleesta blogista, joka löytyy osoitteesta: omjakon.blogspot.com

Tätä nykyä olen kiertänyt ultrakisoja 18 vuotta ja ultramittaisia kisoja on takana lähes sata (Melonta, Juoksu, Pyöräily, seikkailu-urheilu, SUP-melonta). Eniten meriittejä on tullut melonnasta ja seikkailu-urheilusta, mutta polkujuoksu ”heikoimpana” lajina on noussut vuosi vuodelta yhä tärkeämmäksi osaksi harjoittelua, sillä sitä on helppo harrastaa ja se toimii tehokkaana hapenoton kehittäjänä myös muihin lajeihin. Nykyisin suosin n.100km juoksukisoja, niihin pystyn peruskunnon pohjalta osallistumaan ilman isompaa valmistautumista. Pidemmät matkat vaativat merkittävää panostusta ja palautumista, joka ei aina palvele kauden ykköskisoja. Seuraavaksi tekstiä niistä aihealueista, jotka polkuporinavierailun jäljiltä jäivät omaan mieleen.

Ryhmädynamiikka ja hyvän joukkueen perustaminen:
Seikkailu-urheilussa ja joukkueena käytävissä ultrakisoissa kilpailukykyisen joukkueen löytäminen tai perustaminen on äärimmäisen haastavaa. Pelkästään vaadittava fyysinen kunto ja eri lajien osaaminen rajaa pois n. 99% ihmisistä. Sen jälkeen alkaa vasta yleensä se ”mielenkiintoisempi” osuus, kun pitää pohtia ketkä jäljelle jäävistä ovat mahdollisesti kiinnostuneita kisaamaan, ovat ryhmässä toimimisen taitojen sekä motivaationsa kannalta sopivia joukkueeseen ja kenellä on aikaa treenata sekä lähteä reissuun.






Yhtenäisyys:
Hyvää ryhmädynamiikkaa on maailmalla tutkittu paljon ja viime aikoina siitä on tullut melkoinen hottis-aihe kirjoissa niin Erkka Westerlundin kuin Sampo Kaulasen ja muiden kilpailuhenkisten ihmisten ”elämähallintaoppaissa”. Fakta kuitenkin on, että yksittäistä kultaista keskitietä ei ole sen osalta vielä löydetty enkä usko, että tullaan löytämäänkään. Omissa seikkailu-urheilujoukkueissa olemme pyrkineet löytämään joukkueeseen jäseniä, joilla on selkeät yhteiseen päämäärään tähtäävät tavoitteet sekä ymmärrys toiminnasta ja vaatimuksista millä ne ovat saavutettavissa. On myös olennaisen tärkeää pohtia, saadaanko jäsenellä jotain etua joukkueelle joukkueena. Kuten Huuhkajien Tim Sparv on sanonut; ”Jos jäsenet eivät laita joukkuetta yksilön edelle, on hankala menestyä”. Tämän lisäksi on kriittisen tärkeää myös joukkueen sisäinen henkilökemia. Parhaassa mahdollisessa tilanteessa tiimillä on myös kivaa keskenään myös kisojen ulkopuolella, sillä yhteen hitsautuminen ja tiimin sisäisen saumattoman yhteistyön ymmärtäminen ja kehittäminen on poikkeuksetta aina parantanut menestymismahdollisuuksia. Myöskään taustalla olevia tukijoukkoja ei tule unohtaa: perheenjäsenet, huoltajat ja muut ovat tärkeää huomioida, sillä ilman vahvaa taustatukea on hankala lähteä henkisesti hyvin latautuneena menestymään pitkiin kisoihin.  Ideaalitilanteessa joukkue säilyisi yhtenäisenä mahdollisimman kauan. Kisakokemuksen karttumisen myötä myös ryhmän dynamiikka ja ylipäänsä kaikki toiminta kehittyy. Tämä tosin on haastavaa muiden elämässä olevien velvoitteiden, haasteiden ja myös hyvän kunnon säilyttämisen osalta. Elämän tilanteet muuttuvat ja välillä toipuminen pitkien kisojen välillä voi viedä jopa vuosia. Joukkueen eteen kisatessa keskeyttämiskynnykset ovat korkeita ja silloin myös vammat saattavat tulla huomattavan vakaviksi, jos omia ja joukkueen rajoja ei ole tarpeeksi tiedostanut. Esimerkkinä Yukon-1000 mailin melonnan voiton 2014 jäljiltä vammojen palautuminen hyvään melontakuntoon vei itseltäni liki kaksi vuotta. Mestaruus tuli joukkueellemme edelleen voimassa olevalla ennätyksellä, mutta tuli myös yksilönä ”jäykkyyttä” lihaksiin, niin että seuraavana vuonna melonta jäi hyvin vähille.



Pitkäjänteisyys harrastamisessa:
Moni asettaa tavoitteensa muun muassa sosiaalisen median harrastetuttujen ja lehtiartikkelien pohjalta helposti liian lyhyelle aikajaksolle, joka kasaa helposti liikaa paineita suorittamiseen ja sen myötä tekeminen voi tyrehtyä ennen kuin se ehtii kunnolla edes alkaakaan. Oma kisaamiseni on aina pohjautunut pitkäjänteisyyteen. Itse olen pyrkinyt asettamaan jokaiselle kaudelle selkeän yksittäisen päätavoitteen joko parini tai joukkueeni kanssa. Esimerkkejä kuluneen vuosikymmenen pääkisoista: Endurance Quest seikkailukisa 2012(voitto), Le Petite Trotte (PTL) 2013(4.sija) ja 2015(3.sija) Yukon 1000-melontakisa 2014 (Voitto ja reittiennätys), ARWS China seikkailukisa 2016 7.sija, ARWS Expedition Africa seikkailukisa 2018(3.sija), ARWS Croatia 2019 12.sija) . Näiden lisäksi plakkariin on kertynyt paljon hyviä harjoituskisoja. Niissä on yleensä ollut tavoitteena hyvä harjoitus ja kokemuksien kartuttaminen ilman turhia suorituspaineita, kuin todellinen tavoite menestyä. Hyvässä joukkueessa ja tsemppaavassa ympäristössä isojen tavoitteiden saavuttaminen on huomattavasti yksin harjoittelua helpompaa ja silloin on mahdollisuus saada kannustusta treenaamiseen ja kisaamiseen. Sitoutuneen joukkueen kanssa toiminta pysyy pitkäjänteisenä, jolloin omaa ja treenikavereiden tasoa on helpompi nostaa reaaliteettien puitteissa. Silloin ei ole jatkuvaa tarvetta ylittää rajoja liikunnan harrastamisessa. Joukkueena ja yksilönä kannattaa pohtia omaa motivaatiota ja millaisilla tavoitteilla aikoo kisata. Usein maaliin pääsy on jo hyvä tavoite. Kovia suorituksia haettaessa kannattaa asettaa tavoitteet reippaasti korkealle ja kertoa niistä avoimesti. Ja sitten kun kaikki menee pieleen, niin saa tavoitteesta kuitenkin aina hyvän ”parhaani yritin”-tarinan runsailla peukutuksilla. Ja oma 2020-vuoden päätavoite tulee olemaan seikkailu-urheilun EM-kisat Tanskassa. Nyt sinne lähtöön ja pärjäämiseen oma usko on kova, mutta syyskuussa sitten näkee miten kisa meni.



Henkinen vahvuus:
Pitkät kisat ovat henkisesti hyvin kuormittavia, koska muuttujia on paljon ja monet asiat eivät mene alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti. Joukkueen eteen joutuu usein venymään paljon ja kaikilla on heikkoja ja vahvoja hetkiä, jotka saattavat lisätä hermostuneisuutta. Omia rajoja pitää olla valmis venyttämään usein hyvinkin pitkälle. Jos esimerkiksi joukkueen vauhti on hyvää mutta oma eteneminen tuntuu haastavalta, niin silloin joutuu usein venymään fyysisen puolen lisäksi henkisesti, jottei anna vahingossa liikaa tasoitusta kilpakumppaneille. Usein tämä tulee vastaan hankaluuksien koittaessa, kun on ongelmia esim. syömisen tai nukkumisen kanssa tai muuten olosuhteiden ollessa haastavat. Hankalia tilanteita varten on tärkeää valmistautua ja harjoitella henkisesti. Kisojen aikana omaa jaksamista voi venyttää, itse kullekin parhaiten sopivalla tavalla. Omakohtaisia esimerkkejä ovat mm. kovien tehtyjen harjoitusten muisteleminen, maalissa olevan kylmän oluen odotus, Volgan lauttureiden tyyliin laulaminen tai joukkuekavereiden hyvillä jutuilla viihdyttäminen.



Miten päästä mukaan seikkailu-urheilun tai muun ultrajoukkuelajin harrastamiseen:
Hanki tarvittava fyysinen ja henkinen pohja sekä asennoidu oikein. Tähän polkujuoksu on erittäin hyvä harjoittelumuoto. Kun uskot asenteesi, lajitaitojen ja kunnon olevan riittävällä tasolla, niin kerro haaveistasi jollekin lajia harrastavalle, pyydä mukaan päästä lenkille tai lyhyeen kisaan antamaan näytöt omasta osaamisestasi. Jos heti ei itselle sopivaa joukkuetta löydy niin on erittäin hyödyllistä koittaa päästä yksittäisiin harjoituksiin tai kisoihin muiden joukkueiden tai kokeneiden harrastajien kanssa. Tällöin voi oppia paljon muilta harrastajilta, saada kehittymisideoita ja toimintamalleja erilaisiin olosuhteisiin. Tällöin yksittäisiin kisoihin tähtääminen ei jää erilliseksi tapahtumaksi. Tätä pohjaa on mahdollista soveltaa myös muissa ultralajeissa, esimerkiksi käymällä lenkeillä eri paikkakuntien aktiivijuoksijoiden kanssa. Tätä tapaa suosin myös itse, välillä reissuissa tapaa maailman huippuja myös kisojen ulkopuolella ja heiltä olen saanut vinkkejä omaan harjoitteluuni. Haaveet eivät aina toteudu helposti, mutta kun niihin uskoo ja on valmis panostamaan tarpeeksi, niin ne kaikki ovat saavutettavissa. Tai sillä ainakin kannattaa harjoittelukauden aikana itseään motivoida. ☺  

Ja linkkejä Suomen kansallisiin seikkailukisoihin, joista on hyvä aloittaa:
Lost in Kainuu
Porin Raasto
Multievent.fi
Multisport.fi
Ja Suomen aktiivisimman bloggaaja seikkailija, sivuille: Napapiirin Seikkailija







sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Mielihyvää tasapainossa keho ja mieli!

Tällä kertaa saamme kuunnella ja lukea Taina Liukkosen ajatuksia viikon podcast teemaan liittyen.


Liikunnan aikainen nautinto on parempi innostaja kuin pakko – jos luot itselle mielikuvaa, että joka kerta otetaan mittaa kehon suorituskyvystä mielen ehdoilla ja kehon viestejä ei kannata kuunnella. Tämän rajoittava uskomus tarvitsee minun mielestä vähän ravistelua. Suosittelen liikunnan aikana keskittymään omaan sisäiseen puheeseesi. Havainnoida millaista sisäistä puhetta liikunnassa käytät ja millaisia itseä koskevia määrityksiä voit siitä havaita? Miten havaitsemasi määritelmät vaikuttavat mielialaasi, onnistumiseesi ja liikunnan aikaisen pystyvyyden tunnistamiseksi. 


Voit tätä kautta saada selville myös rajoittavia uskomuksia. Kuten palautumista rajoittava uskomus ”hapottaa jalkoja, olisiko ollut parempi tehdä palauttava harjoitus?" "Ei, en ole ennenkään maitoillut, nyt mennään eikä valiteta." Jollekin tämä on toisin päin ja raskaat harjoitukset koetaan itselle sopimattomiksi. ”Kuten minulla ei ole kykyjä hengästyttävään liikuntaan”. Kun huomaa itseä rajoittavan uskomuksen sinulla on täysi valta päättää, vapaudutko siitä tai jatkatko sen kanssa. Jos vapautat, annat tätä kautta itsellesi mahdollisuuden nähdä itsesi ja elämäsi kokonaisuus laajemmin.



On hyvä myös havainnoida liikunnan aikaisia ilmeitä, itsestä lähteviä äännähdyksiä, hengityksen kautta syntyvää tunnetta kehossa, että mielialaa, millä käynnistät seuraavan sarjan. Entä mikä on sinulla päällimmäinen tunne tai tunteet, kun ajattelet päivän tulevaa treeniä? Näetkö itsesi vain treenikoneena, jonka suurin tehtävä on kurittaa kehoa ja mieltä. On siis hyvä välillä miettiä itse asettamiaan rajoja itselle. Mitä pitäisi tuntua, missäkin harjoituksessa ja mitä on sinulle syvin motiivi liikunnassa? Joskus rajoittama uskomus voi olla, että mielihyvää tuottava liikunta koetaan pehmovauhtiseksi, jota kunnon liikkujat eivät tarvitse. Jokainen liikuntakerta pitää olla kova, raskas ja pitkä, jotta keho että mieli vahvistuvat. Näin voi uskoa pitkäänkin ja voit ottaa isojakin riskejä palautumisen kustannuksella. Mitä jos kokeilet ottaa sisäisen puheesi ja kehon havainnoinnista säännöllisen tavan? Koska ihmisen mieli osaa vaatia paljon enemmän mitä keho pystyy tekemään. Kun otat sisäisen puheen havainnoinnin käyttöön, sallit kehollekin mahdollisuuden tulla kuulluksi. 



Negatiivisen stressin purkukeinona liikunta on toimiva, erityisesti liikunnasta aiheutuvan euforian toimesta. Raskas kuormittava liikunta on keholle ja mielelle aina stressiharjoitus, joka on hyväksi sopivasti annostellen. Liikasaati tarkoittaa usein sitä, että raskas liikunta on päivittäinen rutiini, jossa ei rutiinin kautta edes huomaa mielihyvän puuttumisesta.

lauantai 1. helmikuuta 2020

Suomen Latu - koko kansan liikuttaja

Polkuporinoilla oli kunnia päästä keskustelemaan hetkeksi Suomen Ladun edustajien Anne Rautiaisen ja Panu Könösen kanssa. Pitkät perinteet omaava Suomen Latu on onnistunut hienosti pysymään nykyajassa uudistumalla ja haistelemalla onnistuneesti uudet trendit. Monipuolisesta toiminnasta löytyy varmasti kaikille jotain.

Mitä kaikkea Suomen Latu on tänään voit kuunnella ja lukea alla olevasta linkistä ja tekstistä.



Tule onnellisemmaksi ulkona

Alkuvuodesta julkaistun Tytti Pasasen väitöskirjan mukaan ihminen voi psyykkisesti sitä paremmin, mitä useammin hän liikkuu ulkona.

Suomen Latu on valtakunnallinen ulkoilujärjestö. Visiomme on, että jokainen löytää itselleen mielekkään ja hyvinvointia tuottavan tavan ulkoilla. Siihen ei ole vain yhtä keinoa – keskimäärin suomalaisilla on 13 erilaista tapaa olla ja liikkua luonnossa.

Kuulostaa paljolta, mutta vuodenaikojen vaihtelu ja esimerkiksi vesistöt rikastuttavat ulkoilumahdollisuuksiamme kovasti. Kävelyn ja juoksun lisäksi voi vaikkapa meloa, retkeillä, tarkkailla lintuja ja uida.

Pasasen tutkimuksessa selvisi, että keskittyminen omiin ajatuksiin ja tuntemuksiin, omaan tekemiseen sekä ympäröivään luontoon olivat kaikki yhteydessä parempaan mielialaan luontokäynnin jälkeen.

Luonto tarjoaa elämyksiä. Sitä voi huomioida, mutta se ei edellytä meiltä jatkuvaa tarkkailua ja valppaana olemista. Siksikin se elvyttää ja vähentää stressin kokemista. Luontoon meno on kuin lääkepurkkiin sukeltaisi.

Hyvä luontosuhde kehittyy voimakkaimmin lapsuudessa, alle 12 vuotiaana. Luonnossa leikkiminen ja liikkuminen, itse kokeminen ja tekeminen luo vahvan luontosuhteen. Moni muistaa lapsuudestaan usein vanhempien tai isovanhempien kanssa tehtyjä retkiä. Vahvan luontosuhteen kehittymiseksi on tärkeää, että lasten kanssa lähdetään ulos. Sammalessa kieriminen ja puuhun kiipeäminen on hyväksi aikuisellekin.

Hyvä luontosuhde kantaa ja saa myöhemmin, elämänkaaren eri vaiheissa, hakeutumaan luontoon harrastamaan ja tekemään kulloisiinkin motiiveihin sopivia asioita. Se voi olla vaikka pitkän matkan polkujuoksua tai hiljentymistä maiseman äärellä.

Pasasen väitöskirjan mukaan hyvinvoinnin kannalta tärkeintä on lähteminen. Jokamiehenoikeudet mahdollistavat luontoon pääsyn usein jo kodin läheltä. Se on arvokas mahdollisuus. Käytetään jokamiehenoikeuksia oikein ja vastuullisesti, iloitaan niistä. Ilman jokamiehenoikeuksia luonnossa liikkumisemme olisi kovin toisenlaista.

Tutustu Suomen Ladun monipuoliseen toimintaan osoitteessa suomenlatu.fi

Anne Rautiainen ja Panu Könönen




sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Kisakalenterikin alkaa hahmottua

Uuden vuoden kisakalenterin kasaaminen on aina yhtä jännittävä, mutta samalla aika haastava ja ajoittain varsin turhauttavaakin hommaa. Maailmalla sekä tietysti Suomessa järjestetään mieletön määrä hienoja kilpailuja, joissa olisi hieno jossain vaiheessa osallistua. Samalla nykypäivänä pitää aina miettiä myös matkustamisen aiheuttamaa kuormaa ympäristölle. Varsinkin lentäminen kuormittaa paljon ja sitähän on vaikea välttää ulkomaankisoihin lähtiessä.

Oma kisakalenteri perustui tänä vuonna siihen, että uskoimme pääsevämme mukaan vielä Barkley Maratonille vaikka arpaonni oli jo kahdesti ollut meille varsin suotuisa. Tällä kertaa emme kuitenkaan päässeet suoraan mukaan vaan jouduimme jonotuslistalle sellaiselle paikalle, että pääsy itse kisaan olisi ratkennut vasta hyvin lähellä kisaviikonloppua. Sen verran muita kisaajia oli listalla meidän edellä. Aika nopeasti päätimme vetäytyä listalta ja ilmoitinkin asiasta Lazarukselle. Hän ymmärsi asian ja ajatuksemme siirtyivät eteenpäin.

Koska pari edellistä vuotta on tullut pääasiassa käytyä Tennesseen metsissä, ei muihin kisoihin vaadittavia suorituspisteitä ole paljoa kertynyt. UTMB-pisteitä ei ole 2018 ja 2019 kertynyt kuin kourallinen, eikä esimerkiksi Western Statesiin tai Hardrockiin oikeuttavia kisasuorituksia ole yhtään. Varmaan tämä oli yksi syy, että päätin hakea mukaan legendaariseen Leadville100 kisaan. Se on yksi ensimmäisistä satamailisista Jenkeissä ja on aina ollut omalla "bucket listalla".

Loppuvuodesta 2019 oli ajatuksena myös tänä vuonna maistaa vähän omaa lääkettä Backyardin muodossa. Osallistumalla itse vastaavaan kisaan uskon, että ajatukset Nuuksio Backyardista myös kehittyisivät, ja ymmärrys mitä tämänlainen kisakonsepti vaatii, alkaisi vielä paremmin hahmottumaan. Valitettavasti kuntoutus nivusleikkauksesta on ollut yllättävän pitkä ja kalenterin kannalta ainoat vaihtoehdot Backyardin juoksemiselle tulevat jo maalis- huhtikuussa, joka on auttamatta liian aikaista. En mitenkään ehdi kevääseen mennessä siihen kuntoon, kuin haluaisin siinä kisassa olla. Toisaalta oli onni onnettomuudessa, ettei Barkley toteutunut tänä vuonna, koska en olisi sinnekään ehtinyt rakentaa tarvittavaa kuntoa.

Viime sunnuntaina Leadvillen tämän vuoden osallistujat arvottiin ja maanantaiaamuna sähköpostia selatessa huomasin järjestäjiltä tulleen ilmoituksen kisaanpääsystä. Oli aika uskomaton fiilis ja sähköpostia piti lukea pariin kertaan että uskoi mistä oli oikein kyse. Tästä tulikin sitten tämän vuoden pääkisa. Kisan erikoisuutena on se, että koko satamailinen juostaan korkealla merenpinnasta, aina 3-4 kilometrin korkeudessa. Se tarkoittaa täysin uutta elementtiä kisan aikana, mitään vastaavaa en ole koskaan päässyt kokemaan.

Tämän viikon lauantaina kävin myös kertomassa Sambalaisille omasta harjoittelustani. Paikalla oli mukavasti väkeä ja hyviä kysymyksiä tuli läpi runsaan tunnin mittaisen setin. Toivottavasti paikallaolijat saivat uusia ajatuksia miten omassa harjoittelussa voi kokeilla erilaisia harjoituksia ja rytmityksiä sekä yrittää analysoida niiden tuomaa muutosta. Ei ole varmaan oikeaa tai väärää tapaa harjoitella, on vain tehokkaita tai enemmän tehokkaita tapoja. Jokainen lenkki vie periaatteessa eteenpäin (kuvat Johannes Parkkonen).



Tänään oli luvassa lenkkeilyä Nuuksiossa keväisessä säässä.



sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Tasapaino urheilussa

Polkuporinoissa tällä viikolla oli vieraanamme Päivi Frantsi, jonka kanssa käsittelimme urheilijan hyvinvointia ja henkisiä vahvuuksia. Käsittelimme myös onnistumisesta ja epäonnistumista ja siitä, onko onnistumisen ja epäonnistumisen välimaastossa jokin välimuoto?


Päivi on Vierumäellä asuva urheilupsykologi, ja hän työskentelee myös työelämän parissa, joten hän ymmärtää elämän eri osa-alueet vahvuuksien ja haasteiden muodossa. Hän toimii psyykkisenä valmentajana eri urheilulajeissa. Psyykkisen valmennuksen tavoitteena on urheilijan tukeminen kohti parempaa suoritusvarmuutta ja parempia tuloksia tukien urheilijan hyvinvointia ja elämänhallintaa. Sen voisi kiteyttää, että tavoitteena on vahvistaa urheilijan henkisiä vahvuuksia.

Vuonna 2017 Ylen artikkelissa Päivi kertoo, että henkinen vahvuus auttaa menestymään, eikä siitä varmasti kukaan voi olla eri mieltä, puhutaan sitten tarkkuuslajeista tai kestävyysurheilusta.

Keskustelimme Päivin kanssa mustavalkoisuudesta urheilussa, joka on hänenkin mukana vähitellen muuttumassa saaden väriä enemmän eikä maailma ole niin yksioikoista enää. Suoritus osataan tänä päivänä ottaa enemmän suorituksena eikä määritetä niin henkilökohtaisesti. Kukaan ei onnistu aina, ja keinot epäonnistumisen käsittelyyn ovat tärkeitä. Siksi henkinen valmentaja on useimmille tärkeä kumppani käymään läpi epäonnistumiseen liittyviä tunteita, mutta myös tukemaan onnistumisessa ja myös sen käsittelyssä.

Epäonnistuminen nähdään liian usein rajoittavana ja sen pelko saattaa jopa lamaannuttaa ja estää meitä yrittämästä asioita. Kuka kuitenkin loppukädessä on se suurin tuomari, joka määrittää meidät epäonnistuneiksi - luusereiksi. Ymmärrys siitä, että urheilu on vain osa elämää, auttaa selviytymään vaikeista tilanteista. Urheilijan identiteetti rakentuu usein hyvin vahvasti urheilun ympärille, mutta siinä kohtaa on hyvä muistuttaa myös, mitä muuta se pitää sisällään. Isä, puoliso, ystävä, lapsi, serkku. Huippu-urheilussa paineet ovat luonnollisesti vielä suuremmat ulkoisista paineista, kun media, sponsorit ja yleisö asettavat omat paineensa. Eipä suomalainen media ole aina ystävällisintä epäonnistuneen suorituksen tehneen urheilijan kohdalla. Psykologiliiton sivuilla Päivi on pohtinut blogikirjoituksessa empatiaa ja myötätuntoa.

Mentaalivalmennus laajenee enemmän ja enemmän myös aktiiviharrastajien pariin, ja Päivistä tai hänen kaltaisista ammattilaisista voi saada paljon apua niin harjoitteluun kuin kilpailemiseen.

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle

Pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle. Tämä sanonta toimii Timo Polarin kohdalla, kun hän on lukuisilla retkillään suunnannut kauas ja ääriolosuhteisiin pysähtyäkseen minuuden äärelle. Pysähdy nyt Polkuporinoiden seurassa kuuntelemaan Timo Polarin ajatuksia.



Joulukuun puolivälissä Polkuporinoilla oli hieno tilaisuus haastatella seikkailija Timo Polaria. Tapasimme hänet sattumalta viime vuoden Jukolassa, jossa sovimme haastattelun tekemisestä. Molempien kiireiset aikataulut venyttivät haastattelua joillakin kuukausilla, mutta hyvää kannattaa aina odottaa.

Tutustuin Timoon jo armeijassa, jossa vietimme 11 tiivistä kuukautta Utin Laskuvarjojääkärikoulussa. Vaikka latumme ovatkin jatkuneet eri suuntiin armeijan jälkeen, jäi Timon periksiantamattomuus ja taidot metsässä mieleen. Häntä ei pahemmin metsäkeikat harmittaneet.

Ote Timo Polarin kirjasta Murhenäytelmä Grönlannissa
"Pelastuskopterin ikkunasta näin loittonevan onnettomuuspaikan. Lumi myrsky oli peittänyt lähes kaikki edellisen yön eloonjäämiskamppailun jäljet". Näillä sanoilla alkaa Timo Polarin vasta ilmestynyt kirja Murhenäytelmä Grönlannissa. Kirja tarjoaa upeita kuvia, seikkailuja ja pysäyttäviä hetkiä.

Kuitenkin, kirja sekä meidän podcast kertoo paljon enemmän. Se on tarina seikkailijasta, napaseudun, erämaisen sekä vuoristopolkujen vaeltajasta, jolle luonto ja elämykset ovat suuri seikkailu. Timo puhuu paljon henkisistä voimavaroista, jotka me jokainen voimme löytää itsestämme omien matkojemme kautta. Grönlannin seikkailut eivät ole pelkkää fysiikkaa, vaan kuten ne ovat varmasti matka itseen. Saman tunteen moni voi tuntea varmasti myös muissa pidemmissä kestävyyssuorituksissa.

Tällä viikolla Nuuksio Backyard Ultran tiimoilta oli vuoden ensimmäinen yhteislenkkikin. Paikalle tuli mukavasti kymmenkunta juoksijaa harmaasta säästä huolimatta. Tämä harmaa sää näyttääkin olevan enemmän sellainen NBU-sää nykyisin.


Omat treenit ovat edenneet suht hyvin menneellä viikolla. Maanantaina kierrettiin Loppiaisrogainingin merkeissä, tällä kertaa Kehä III tuntumassa Kalajärvellä. Matkaan lähdimme Asmon kanssa, mutta myös Markuksella oli aika sama reittisuunnitelma, joten kiertelimme reittiä kolmestaan lähes koko päivän.

Sen verran ollaan vielä kuntoutusvaiheessa, että lopussa en lähtenyt kiertämään paria pikkurastia vaan jätin ne välistä vaikka aikaa olisi ollut. Pisteitä kertyi lopulta 157, kun maksimipisteet oli 170. Matkaa kertyi 48 kilometriä ja aika maalissa 7:19.

Suunnitteluvaihe

Maalissa Markuksen ja Asmon kanssa


Reitti






sunnuntai 5. tammikuuta 2020

2019 vuosiraporttia ja väliporinoita

Kausi 2019 on ollut taas aika kaksijakoinen. Alkuvuosi meni määrätietoisesti ja suunnitelmallisesti valmistautuessani toiseen Barkley kisaan. Treenit sujuivat hyvin ja niistä löytyy kattava yhteenveto aikaisemmasta blogi-kirjoituksesta huhtikuulta. Kisa kesti vain 1,5 kierrosta omalta osaltani ja sekin on kuvattu edellisissä kirjoituksissa.

Barkleyn jälkeen oli kolme kuukautta aikaa seuraavaan kisaan, joka olisi Kanadan Kalliovuorilla juostu Sinister 7 satamailinen. Hieman ennen Barkleyn kisaa alkaneet nivuskivut vaikuttivat harjoitteluun, mutta pohjia oli sen verran, että pääsin kisan läpi vaikka jäinkin selvästi tavoitteestani. Sinisterin raportti löytyy myös jo tuolta heinäkuulta.

Sinisterin jälkeen aloin selvittää nivuskipujen syytä. Tai ensin yritin vaan levolla saada asiaa kuntoon, mutta kun se ei auttanut niin alkoi eri lääkäreillä kiertely. Tämä episodi loppui tyräleikkaukseen lokakuun 17. päivänä. Tästä jaksosta on yhteenveto tuolla marraskuun puolella.

Näiden kaikkien tapahtumien puitteissa olen kuitenkin ehtinyt saada kasaan aika tarkkaan 600 treenituntia, joista 435 tuntia meni juoksun merkeissä. Kilsoja tässä ajassa ehti kertyä 3900 kilsaa sekä runsaat 70000 nousumetriä. Vuonna 2018 vastaavat lukemat olivat juoksun osalta 413h / 3500km / +82000m vaikka olin syksyllä 2018 kolme kuukautta juoksematta.

Juoksutunnit kuukausittain
Kuten kuvasta näkyy, toinen vuosipuolisko on ollut varsin vaatimatonta liikkumista juosten. Fillarilla on tullut poljettua vuodessa noin 100 tuntia / 2000 kilometriä. Toinen selvä muutos edelliseen vuoteen on kuntosalitreenien vähyys. Siinä missä aikaisemmin tuli salilla käytyä vähintään kerran viikossa niin toisella vuosipuoliskolla käyntejä oli vain pieni kourallinen. Ei oikein kehtaa edes sanoa.

On tähän vuoteen mahtunut paljon muutakin kuin hölkkäilyjä. Olemme Sarin kanssa julkaisseet vuoden aikana noin 50 uutta jaksoa Polkuporinoita ja siihen päälle vielä Väliporinoita ja Jälkiporinoita. Syksyllä siirryimme tekemään Polkuporinoita RadioPlayn puolelle ja olemmekin saaneet sieltä paljon apuja niin tekniikan kuin sisällönkin kanssa. Tähän vuodenvaihteeseen liittyen teimme viimeisimmän Väliporinan, jossa keskustelimme myös ajanhallinnasta.

Iso kiitos kaikille kuuntelijoille.

RadioPlayn Tipi ja me


Yksi iso ja pitkä aikainen haave toteutui myös tänä vuonna, kun järjestimme Suomessa ensimmäisen Backyard Ultra kisan, Nuuksio Backyard Ultra. Jo edellisen vuoden puolella alkanut suunnittelu huipentui perjantaina syyskuun 13. päivänä, kun kello 18 yhteensä 26 juoksijaa lähti hakemaan himoittua voittoa. Kilpailussa on kuitenkin vain yksi voittaja ja loput joutuvat nojaamaan DNF-kylttiin. Raakaa peliä, jonka todellinen koitos käydään korvien välissä. Yhteenvetoa 2019 tapahtumista löytyy NBU-kotisivujen puolelta.

Väsyneitä mutta onnellisia.

Ja jotta loppuvuosikaan ei olisi pelkkää sohvalla löhöilyä niin järjestimme vielä pienimuotoisen pikkujoulutapahtuman Solvallan urheiluopistolla. Ajatuksena oli, että NBU:stä kiinnostuneet voivat tulla paikalle kokeilemaan vuoden 2020 kisareittiä tai sitten muuten vaan kokeilemaan kisakonseptia tai sitten ihan muuten vaan pitämään hauskaa. Tapahtuma oli niin suosittu, että koska järjestimme tapahtuman pienellä porukalla emme voineet ottaa ihan kaikkia halukkaita mukaan vaan jouduimme myymään "ei oota" viime tinkaan ilmoittautuneille.

Alkaneen vuoden suunnitelmat ovat vielä varmistumatta, mutta selvää on, että Barkley jää tänä vuonna väliin. Sinne en tänä vuonna tullut suoraan valituksi.



Heikki Hihnala - ultramelonnasta ultrajuoksuun

Polkuporinoilla oli hieno mahdollisuus päästä kuuntelemaan Heikki Hihnalan tarinaa hänen lukuisista retkistään ympäri maailman. Polkuporina...