sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Vegaanista väliporinaa

Tällä viikolla julkaisimme Polkuporinoiden väliporinat jakson 4 tänä vuonna. Aiheita olisi ollut taas enemmänkin, ja toki nyt kaiken muun keskellä koronavirusasiat mietityttävät ja puhuttavat. Oheisen linkin takaa pääset kuuntelemaan jakson, jossa käymme myös visiitillä Pozo Alconissa Espanjan lomaviikollamme, ja ääneen kutsumisen voima on suuri. Kun kukkoa pyytää keskusteluun mukaan, niin hänhän lähtee.


Koronan lisäksi sivusimme tulevaa NBU-kisaa, mutta kuten todettua, sen suhteen emme voi vielä tehdä mitään päätöksiä. Emme voi emmekä halua. Kukaan ei vielä osaa ennustaa niin kauas, mikä tautitilanne on, vieläkö karanteenit ovat voimassa vai saadaanko alle 100 henkilön tapahtumia ehkä järjestää jo. Aika näyttää, nyt joudumme vaan jokainen harjoittamaan kärsivällisyyttä. Täältä YLEn sivustolta löytää hyvää infoa aiheeseen.

Kerromme jaksossa vegaaniruokavalioon siirtymisestämme enemmän. Päätimme vuoden vaihteessa kokeilla useammastakin syystä täysin ei-eläinperäistä ruokavaliota, joskin pari kertaa olemme syöneet flunssassa hunajaa. Espanjassa jouduimme pari pientä poikkeusta tekemään, kuten juomaan äyriäislientä. Mutta kotona vegaaniruokavalion noudattaminen on sujunut hyvin ja helposti. Sari epäili eniten kaipuuta kalaan, erityisesti lohen poisjättäminen mietitytti, mutta hyvin on sujunut. Emme ole päättäneet, jatkammeko tätä ikuisesti, vai teemmekö poikkeuksia aika ajoin. Aika näyttää tässäkin. Halusimme jakaa samalla muutamia meille toimivia reseptivinkkejä. Huomiona! Me emme tosiaankaan ole mitään gourmet-ihmisiä, joten reseptimme ovat hyvin arkisia, helppoja ja yksinkertaisia.

Keräsimme jotain perushelppoja vinkkejä ja reseptejä omasta arjesta. Monet ajattelevat, että ruoan täytyy olla mautonta ja tylsää, mikäli ei saa syödä eläinperäisiä tuotteita. Mutta ei se niin ole. Meille kuitenkin ruoan helppous on a ja o kiireisinä päivinä, tai treenien jälkeen ei ole aikaa tehdä gourmet-tason aterioita. Tässä kirjotuksessa emme keskity ravintoarvoihin, siitä tulee erillinen postaus myöhemmin.

Espanjassa söimme useana päivänä pastaa kasviskastikkeella, johon lisäsimme paikallisia valkoisia papuja, kun kasvisproteiinin saaminen oli siellä haastavaa. Hyvän kastikepohjan saa kuullottamalla ensin pannulla sipulia, valkosipulia, sitten lisätään papuja, herkkusieniä ja vegaanista tomaattimurskaa/kastiketta. Kun kastikkeen maustaa pienesti suolalla, pippurilla ja muilla itselle sopivilla mausteilla ja yrteillä, niin annos on tämä on hyvä. Useat valmistomaattikastikkeet ovat myös vegaanisia, ja sopivat kiireiseen arkeen.

Perusainekset
Pannulla sipulia

Helppo nopea ruoka on myös täytetyt tortillat, jonne voi laittaa kaikennäköistä vihreää, mitä kaapista löytyy, tämän vinkin opin aikanaan Vuorenpään Keijulta.

Tortilloihin hyvää pohjaa
Silloin me käytimme tortilloissa kanaa, mutta olemme muuttaneet sen nyt papukastikkeeksi. Tortillan pohjalle voi laittaa vegaanista tomaattisalsaa tai avokadopastaa. Sen lisäksi laittaa papumössöä, johon on silputti esimerkiksi sipulia, valkosipulia, papuja ja salsakastiketta. Lisäksi silputtuna avokadoa, tomaattia, kurkkua, salaatin lehtiä. Jokainen voi annostella haluamansa annoksen lämmitetyn tortillan päälle.

Game Changers sivuilta löytyy loistava mustapapu-riisipapu-burrito ohje, jota suosittelen kokeilemaan. Tätä tehtiin jo ennen vegaaniksi siirtymistä:


Täältä resepti ja lämmin suositus! Sopii hyvin ei myös vegaanille, toki kelle tahansa.

Vegehampurilaiset on maukas vaihtelu arkeen. Hampurilaisleipä voi olla vaalea leipää tai halutessaan tervellisemmän version, sen voi vaihtaa tummempaan vaihtoehtoon. Ruisleipäkin voisi toimia hyvin. 


Pihvinä käytimme Beyond Meatin hampurilaispihvejä, jotka paistetaan muutaman minuutti pannulla molemmin puolin. Kokeilimme kerran myös Lidlin omaa versiota, mutta se oli meidän makuun hieman ”heavy”. 

Hampurilaisleipä paahdetaan (uunissa, leivänpaahtimessa) kevyesti, siihen levitetään vegamajoneesia, jota löytyy jo useampaa versiota. Ketsuppi on lähes aina vegaanista, jos sitä haluaa lisätä. Sen lisäksi tomaattia, suolakurkkua, salaatinlehteä, halutessaan jopa avokadoa. Ja sitten päälle paistettu pihvi, sekä halutessa vegaanijuustoa. Oma suosikkimme on Violifen Greek and White.

Boltsit ovat yksi maukas ja helppo ateriavaihtoehto.

Löysin netistä hyvän ohjeen, jota testailin eilen ja hyväksi totesin, joskin alla oleva on hieman sovellettu versio a la Sari:

Boltsi-uunipasta mukaillen 4 annosta 
300 g (täysjyvä)pastaa
½ kesäkurpitsa
pieni sipuli
50 g kirsikkatomaatteja
400 g tomaattimurskaa
2 dl kaurakermaa (tai lisää tomaattimurskaa)
mustapippuria
ripaus suolaa
1 pkt Boltsi-pyöryköitä
100 g vegejuustoraastetta


Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kypsennä pasta paketin ohjeen mukaan. Leikkaa kesäkurpitsa siivuiksi ja paahda pannulla kullanruskea pinta. Lisäsin tähän vielä hieman sipulia sipulin ystävänä. Leikkaa kirsikkatomaatit puoliksi. Annos pieneni jääkaapin varaston takia. Laitoin pastat uunivuokaan, lisäsin sekaan tomaattimurskaa, kaurakerman, pippuria ja suolaa. Laitoin joukkoon vihannekset sekä boltsit, hieman vegejuustoa sekaan, ja loput ripottelin päälle. Paista 200 asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia.

Vöner oli yksi ensimmäisiä tuttuuksia vegeilyssämme, ja välillä syötiin sitä jo vähän liiaksikin.


Sitä ollaan käytetty sekä pannulla että uuniruoissa, kasvisten, mausteiden ja riisin/pastan kanssa.

Suosikkeihimme kuuluvat ehdottomasti tofut, ja valmismarinoidut helpottavat arkea sekä tuovat makua. SoFinen tofun lisäksi maukas vaihtoehto on Jalotofun marinoitu tofu, jonka voi vaan esimerkiksi paistaa kasvisten kanssa pihveiksi pannulla, kun ensin leikkaa tofun viipaleiksi.


Kyseinen SoFinen tofu sopii hyvin kasvisten kanssa, ja wokkityyppisesti, jonka tein tällä kertaa normaalipannulla riisinuudelin kera.


Uptown's Natural tuotteet ovat olleet myös hyviä, ja niistä saa helposti herkullista ruokaa myös. Oheisen linkin takaa löytyy loistavia reseptejä.



Valmisruokiakin löytyy, tässä yksi vinkki, jota itse olemme kokeilleet.



Nyt karanteniaikana ravintolasyömiset ovat vähempiä, mutta niistäkin lisää toisessa vaiheessa. PokeBowl on aina hyvä vaihtoehto vegaanille, jos siitä tykkää. Vastaavan voi helposti tehdä kotonakin. Täältä yksi reseptivaihtoehto.



Hyviä vaihtoehtoja yllä mainittujen ohella on keitot, kasvispihvit (joiden valikoima on laajentunut, kiitos siitä)... lista on loputon, ja jatkamme vinkkien jakamista. Meillekin saa jakaa, ja mielellään jaamme sinun vinkkejä muille, sillä tiedon jakamisen voima on valtava.

Mitäs sitten kun tekee mieli makeaa ruoan päälle?

Jälkkärivaihtoehtoja hedelmien ja marjojen lisäksi on ihana Almondy kakku, suklaat, namit tai vegaaniset laskiaispullat, joita voi itsekin tehdä (vegaanipulla, mantelimassa, vegaaninen kermavaahto). Ruokatoimittajat alkavat enemmän ja enemmän ymmärtämään myös vaihtoehtoisten ruokavaliota noudattavien toiveita.



Googlaamalla löytyy valtava määrä herkullisia reseptejä! Ei kuin rohkeasti kokeilemaan.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Ultradaamien elämää

Perjantaina julkaistiin Polkuporinossa jakso, jossa Sarin kanssa oli keskustelemassa kaksi suomalaista ultraajanaista, Laura Lakio ja Anni Toppila.


Saimme iloksemme heiltä molemmilta raportit kilpailuista. Tässä Lauran koskettava UTMB-raportti luettavaksenne.

Ajatus UTMB:stä syttyi vuonna 2016, kun kiersin reittä läpi Alppimentoreiden kanssa 4 päivän juoksuvaelluksena. Janne Alppimentorin yllyttäessä laitoin arpalipun vetämään maailman suurimpaan vuorijuoksutapahtumaan jo samana vuonna, mutta jouduin odottelemaan onnettaren suosiota 2 vuotta. 

Alusta asti oli selvää että haluan matkustaa Chamonixiin perheeni kanssa. Ari on paras huoltajani ja kannustajani, ja halusin näyttää rakastamani vuoret myös tytöille. Ennen kisaa ehdimme käydä turistina niin Breventillä kuin Mer De Glacella, ja minä sain kaipaamaani oleskelua merenpinnan tason yläpuolella. Kisa-aamuna pilvet roikkuivat raskaina vuorten välissä, maisema oli harmaa. Lojuin hotellilla odotellen illan starttia ja mietin mitä vikaa olisi ollut 50km lyhyemmässä TDS:ssä jonka onnekkaat matkalaiset olivat jo maalissa (vastaus kysymykseen: TDS ei ole UTMB). 


Istuin uima-altaan reunalla poissaolevana ajatukset tulevassa koitoksessa, tytöt nauttivat lämmitetystä altaasta. Lopulta koitti kauan odotettu hetki, pääsin lähtöpaikalle. Mikael Heerman oli antanut edellisinä päivinä kullanarvoisia neuvoja kisaa koskien, yksi niistä oli vinkki hakeutua lähdössä suht eteen jotten joutuisi odottamaan alun tungoksessa liian kauan juoksemaan pääsemistä. Olin erityisen huolissani alun aikarajoista, jotka omalle vauhdilleni tuntuivat jopa turhan tiukoilta. Juoksijoiden tungeksiessa lähtöpaikalle sanoin heipat Arille ja tytöille. Lähtöpaikan tunnelmaa on vaikea sanoin kuvailla. Ilma täynnä odotusta, innostusta, jännitystä, sadetta. 

Järjestäjän huumorintajusta kertonee lämmittelykappalevalinta ’Wake me up when it’s all over’. Pidättelin kyyneleitä, olin paniikissa, rakastin lähdön tunnelmaa. Pormestarin terveiset, kilpailunjohtajan terveiset, viimeiset muutokset kisareittiin, kitarasoolo, ja lopulta torvi soi lähtolaukaukseksi. Vyöryin massan mukana Chamonixin pääkadulle. Kadunvarret pursusivat ihmisiä, hakeuduin sovitusti oikeaan reunaan ja lopulta näin Arin ja tytöt. Viimeiset vilkutukset ennen Italiaa ja seuraavaa aamua, olin omillani. ODDsit onnistumiselleni eivät olleet puolellani. Kilpailunjärjestäjä on antanut arvion ITRAn juoksuindeksistä, jolla reitin läpäiseminen aikarajojen suhteen on mahdollista. Oma indeksini oli raja-arvon alapuolella. Lisäksi edellisen vuoden epäonnistuminen UTTF:llä ja Vaaroilla oli syönyt uskoani mahdollisuuksiini. 

Mutta tässä juoksin kohti Les Houchesia, vakaana suunnitelmana pitää alkumatkan vauhti hieman totuttua nopeampana jotta saisin ilmaa tiukoiksi kokemiini cut offeihin. Yht’äkkiä vieressäni oli tutun näköinen juoksija. Anni piti vauhtiaan maltillisena alkutaipaleella, lyöttäydyin seuraan vaikka tiesin etten loppumatkasta pysyisi enää Annin vauhdissa. Sain kuitenkin hyvää seuraa Les Contaminesiin saakka, ja ennen kaikkea sopivan vauhdin alkumatkalleni. Nautimme Annin kanssa saamastamme kannustuksesta. Alkumatkasta kylät, nousut ja tienvarret ovat täynnä paikallisia ja kisaturisteja jotka jaksavat kannustaa joka ikistä juoksijaa. Ja tässä kisassa jos jossain kannattaa olla nainen 🙂 Osallistujista vain 10% on naisia, ja kannustus sen mukaista. ’Allez, allez Laura’ ja ’Girl power’ -huudot saivat ensimmäisen puolimaratonin ajan kyyneleet silmiini. 

 Les Contaminesin huollossa seuraamme liittyi seuraava suomalainen, Kari, joka kertoi olevansa edellisen UTMB:nsä aikataulussa. Jos siis pysyisin Karin vauhdissa, minulla olisi mahdollisuudet maaliin. La Balmen nousussa Anni lähti omaa vauhtiaan, en edes yrittänyt pysyä perässä. Jäin pitämään hitaampaa vauhtia Karin seuraan. Se, että reitti oli pääpiirteissään minulle entuudestaan tuttu, osoittautui sekä hyväksi että huonoksi asiaksi. Oli mukavaa muistella 2 vuoden takaista alppimatkaa tutuilla reiteillä , toisaalta en ollut aivan varma milloin olimme ottaneet hieman haastavamman reitin vaelluksellamme. Jannen lause ’Kisareitti menee tylsästi tuonne laaksoon mutta me mennään tänne’ oli muuttunut lentäväksi lauseeksi vaelluksellamme. Nousu Bonhommelle oli jäänyt mieleeni yhtenä hienoimmista vaelluksellamme, ja sitä se oli nytkin. Polku kierteli vuoren päälle, otsalamppujen kiiltomato jatkui pitkälle ylös- ja alaspäin. Edellisellä kerralla olimme matkanneet lumihangessa, nyt lumen alta paljastunut polku oli kivikkoinen ja karu. Matka jatkui yön läpi. Huoltopisteeltä toiselle, vuorelta toiselle. Col de la Seignelle saavuttaessa yö oli väistynyt aamun tieltä, Italia vastaanotti meidät lumisateessa. Yön aikana epätoivo oli kalvanut mieltäni. Väsymys painoi silmäluomia kiinni, ajattelin etten selviä toisen yön valvomisesta putkeen. Enkä jäljellä olevista nousuista. Päästin ajatukset hotellin mukavaan lämpimään vuoteeseen, ihanaan uneen, pois väsymyksestä, kylmästä ja pimeästä. Ajattelin jättäväni leikin kesken Courmayeurissa. Saisin kyydin hotellille Arilta. Jokaisessa kisassa tulee hetkiä, jolloin houkutus keskeyttämisestä saattaa saada yliotteen. Tällä kertaa olin onnekas ja juoksuseurani ei ottanut vakavasti kesteyttämisajatuksiani, vaan kannusti jatkamaan. Courmayeuriin saapuessamme vastaan tuli juuri huollosta lähdössä oleva Anni, joka huikkasi mennessään ettei mitään keskeytyssuunnitelmia vaan maaliin saakka. 



Ari ja tytöt olivat huollossa, sinistä taivasta näkyi pilvien lomasta ja yön murheet tuntuivat kaukaisilta. Matka jatkui, sovimme Arin kanssa seuraavat treffit Vallorcineen seuraavaksi aamuksi. Nousu Bertolliin oli juuri niin jyrkkä ja kamala kuin muistelin, Bonatin maja oli edelleen hämäävästi kauempana kuin luulisi. Uni painoi edelleen hetkittäin silmäluomet väkisin kiinni, ja lopulta nukuin Bonatin majalla terassin kivilaatoituksella Karin kahvipaussin ajan. Arnouvatista ei päässyt jatkamaan eteenpäin pukematta sadehousuja ja sadetakkia päälleen. Italian ja Sveitsin raja, kilpailun korkein kohta Grand Col Ferret oli kietoutunut hyiseen pilveen ja pohjoistuuleen. Huipulta alas päästyämme oli aika sytyttää otsalamput toistamiseen. Olin pelännyt kisan toista yötä. Sen tuomaa väsymystä, hallusinaatioita, kaikkea. En ollut koskaan valvonut 2 vuorokautta putkeen. Lopulta yö oli helpompi kuin ensimmäinen. Tiesin että aamu tuo mukanaan maaliintulopäivän. Ei enää uutta valvottavaa yötä. Reitin kulkiessa alhaalla laaksoissa tasaisella juoksin pitkiä aikoja silmät kiinni. Pyysin Karia huutamaan jos meinaan juosta ojaan. Väsymys aaltoili. Kun Kari laittoi väliaikatietoa vaimolleen, nukuin muutaman minuutin halkopinon päällä. 

Kun koimme olevamme turvassa aikarajoista, pidimme jopa 15min unitauon puistonpenkillä ennen nousua Champex Laciin. Olin odottanut palonsekaisesti matkaa Champex Lacista Trientiin. Fenetre d’Arpettea. Kivikkoa. Teknisyyttä. Kun lamppujono Champexista lähti kipuamaan kuun valossa aivan toisaalle, huokasin helpotuksesta. Toisaalta olin pettynyt. Kisareitti oli helpompi, mutta Arpette vaelluksemme ehdottomasti hienoin kohta. Vallorcinessa tapasin vielä Arin ja tytöt. Aikaa maaliin oli riittävästi. Nousu La Flegerelle ja alas maaliin. Sää muuttui aurinkoiseksi, maali häämötti puolimaratonin päässä! Alas päästyämme vastassa olivat ensimmäiseksi Ali ja Sanna. Viimeinen reilu kilometri hurraavassa Chamonixissa jää mieleeni ikuisesti. Nautin tunnelmasta. Nieleskelin kyyneleitä. Minä tein sen! Loppusuoralla näin Arin ja tytöt, Martta juoksi kanssani maaliviivan yli. Itku, helpotus, onni. Ei koskaan enää ja heti uudestaan. UTMB on elämys isolla E:llä. Kokemus jää mieleeni ainutkertaisena, enkä tiedä haluanko koskaan rikkoa tämän kerran taikaa. Alpeille palaan varmasti, harvassa paikassa olen yhtä onnellinen kuin vuorilla. Onnellinen olen myös perheestäni, joka on mukana hullussa harrastuksessani. Uskon heidän olleen minua varmempia maaliin pääsemisestäni. 



Venlan sanoin: kohti maalia, ja sen yli! 

Kuvat Ali Leivo, Sari Heerman, Venla

Anni puolestaan jakaa erikoisen Romanian kilpailun raportin:

Transylvania 50->30K, 2017 Selailin aikanaan ”eksoottisissa” paikoissa järjestettäviä UTMB-pistekisoja ja huomioni kiinnittyi Transylvania 100 nimiseen tapahtumaan. Aloitus ja lopetus itse kreivi Draculan linnalla, reitti ympäri sumuisen ja temperamenttisen Bucegin massiivin. Eihän tällaista mahdollisuutta voi jättää välistä! 



Kävin ”juoksemassa” kyseisen kisan (50K) ensimmäisen kerran vuonna 2016, mutta koska Antilta jäi startti väliin polven loukkaamisen seurauksena, oli tarkoitus ottaa favorit i repris. Sen verran huikea oli edellisen vuoden kisa ollut. 

Romania on kohteena vähän erilainen kuin länsi Euroopan kohteet, mikä tuo tiettyä eksotiikkaa ja jännitystä. Alueen retkeilymielessä epämiellyttävempi erikoisuus on paimenkoirat, jotka hyökkäävät ennen, kun kysyvät kysymyksiä. Onneksi koirat oli luvattu pitää kiinni kisan aikana. Kisaohjeissa löytyvät koirankarkoitusohjeet tuli kuitenkin luettua muutamaan otteeseen. 

Startti oli kl.7 aamulla, aurinko oli juuri noussut ja idylliset pellot ja kukkulat kylpivät kullassa. Olimme positiivisesti yllättyneitä, sillä piti olla pilvinen päivä. Ehkä maisemat eivät olisi kadoksissa sittenkään. Alun lempeämmän startin jälkeen alkoi varsinainen kipuaminen. Siinä missä monessa paikassa polku kiemurtelee ylös jyrkimpiä rinteitä, on Romaniassa polut vedetty suorinta linjaa pohjalta huipulle. Turha kuvitellakaan, että kantapäitä saisi koskemaan maahan. Olin varoittanut Anttia asiasta, mutta silti taisi tulla yllätyksenä :D. 



Pilvipeitto tiivistyi, mitä ylemmäksi nousimme. Reitti seuraili vaelluspolkuja, jotka oli merkitty korkeilla puu- pylväillä. Sumussa ruskea- harmaa ei ole erottuvin väri. Värikkäitä kreppejä oli aina välillä. Liikkuvat pilvet muuttivat näkyvyyttä sadasta metristä muutamaan metriin sekunneissa, joten näkyvyyden ollessa nolla, ei auttanut, kun pysähtyä. Oli vaikea nähdä minne polku meni, joten kuinka ollakaan, ei jossakin vaiheessa kreppejä enää näkynytkään, emmekä osanneet sanoa, koska viimeisin kreppi olisi näkynyt. 

Ei kuin takaisinpäin. 

Tunnin harharetken jälkeen, löysimme risteyksen, josta olimme vahingossa jatkaneet suoraan, kun reitti olisi tipauttanut sivuun kulkemastamme harjanteesta. Emme tosin olleet ainoat, jotka olimme tehneet harharetken. Ei kun reittiä pitkin, joka näytti enemmän lumiliukumäeltä kuin vaelluspolulta. 



Ensimmäisessa huollossa tankkasimme huolella, sillä edessä olisi retken eeppisin paikka. Luminen, jäätävän jyrkkä kanjoni, jossa matelu kuvaa paremmin etenemistä kuin edes tunkkaaminen. Tuuli puhalsi ja olo oli kuin vuoristoleffassa. Näkyvyys oli heikko ja totesimme, että maisemat olisivat toiveajattelua, sillä pilvet puskivat ylös siten, että loppureitti olisi pilvessä. 



Päästyämme kanjonin ylös, oli mahdollisuus vaihtaa reittiä viideltä kympiltä kolmelle kympille. Vaikka vähän pisti vastaan, suostuin vaihtamaan reittiä ajatuksena, että jaksaisimme näin käydä seuraavana päivä hyvävoimaisena retkeilemässä loppureitin. Saisimme ehkä jopa nähdä vähän maisemia! Olisi lisäksi hyvinkin mahdollista, että cut-off tulisi vastaan harhailujen ansiosta 

Ei kun ilmoitus järjestäjille, että suunnitelma muuttui, ja alas pystysuoraa vuoren rinnettä, eli ”aloittelijoiden reittiä” :D. Käsien käyttö ja pyllymäki tulivat tutuksi, mutta laskemamme notko oli upea. Suunnitelman muutos ei enää harmittanut, sillä tämähän oli uusi seikkailu. Eipä muuten tulisi käytyä. 



Laskeutuminen vuorelta ja juoksu maaliin tuntuivat raskaalta. Miten 30K reitti voikaan olla niin raskas! Ruokaa napaan ja jalat kohti kattoa! Illalla kuu loisti punaisena Draculan linnan yllä. Keli oli vaatinut keskeyttämisuhrinsa. 

Seuraavana päivänä lähdimme suunnitellusti katsastamaan loppureittiä. Keli oli dramaattinen, ja pääsimme nauttimaan aidosta Bucegin tunnelmasta. Kyllä Dracula on löytänyt itselleen sopivan kodin. 

Käykää ihmeessä katsomassa meininkiä Antin tekemästä eeppisestä videosta. Materiaalia kisareitiltä sekä itse kisapäivältä, että seuraavan päivän uusintakierrokselta. Voin suoraan sanoa, että käyttämäni kuvat eivät anna oikeutta Bucegin moniuloitteisuudelle, kauneus, majesteetiilisuus, armottomuus, eeppisyys, taianomaisuus, mutta Antti onnistui loistavasti vangitsemaan kaiken, mikä tekee Transylvania 100K kisasta yhden, joka aina palaa mieleeni. 

Video


sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Päivi Frantsi - häpeätkö hävetä

Tällä viikolla meillä oli mahdollisuus keskustella Päivi Frantsin kanssa häpeästä. Lisäksi Päivi kirjoitti aiheeseen liittyen alla olevan tekstin. Hyviä luku- ja kuunteluhetkiä.


Häpeä on yksi ihmisen perustunteista. Se liittyy kokemukseen epäonnistumisesta suhteessa itselle asetettuihin vaatimuksiin tai virheen tekemiseen. Häpeä on läheistä sukua syyllisyydelle. Tosin syyllisyys on helpompi tunne: syyllisyys kohdistuu tekoon tai tekemättä jättämiseen, sitä koetaan tietystä asiasta, mutta häpeä kohdistuu koko ihmiseen. Häpeässä on kyseessä oma ihmisarvo, ihminen voi tuntea koko itsensä huonoksi tai vääränlaiseksi.


Häpeä on yleismaailmallinen ilmiö, se koskee kaikkia kulttuureja. Meillä Suomessa on perinteisesti opetettu, että lapsi pitää kasvattaa hiljaiseksi ja tottelevaiseksi. Vielä viime vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä ajalteltiin, että lapsi ei saa näkyä eikä kuulua. Se on synnyttänyt mitätöivää ja halveksivaa lasten kohtelua. Sukupolvien ketjussa se voi vaikuttaa vieläkin, vaikka nykyään jo ymmärretään, että niin ei kannata tehdä. Nyt ymmärretään aiempaa paremmin, että häpeästä voi tulla lapselle paha kahle, kun se alkaa määrittää ihmisen itsetuntoa. Se taas voi rajoittaa elämänvalintoja: ei esimerkiksi uskaltauduta kunnolliseen ihmissuhteeseen tai hakeuduta kykyjä vastaavaan työhön. 

Alamme tuntea häpeää hyvin pian syntymän jälkeen eli heti vauvasta lähtien. Tutkimusten mukaan jo alle 1-vuotiailla on havaittu häpeän kokemuksia, joskaan ihan pieni lapsi ei vielä osaa nimetä ja tiedostaa niitä. Vanhemmilla on suuri merkitys siinä, että he auttavat lasta säätelemään ja tunnistamaan tunteita ja selviämään niiden kanssa. Esimerkiksi vauvalla katsekontaktiin ja tarpeisiin vastaaminen on niitä tärkeitä asioita, jotka alkavat vaikuttaa häpeän kehittymiseen.

Lievässä muodossa häpeä on hyvä tunne, se estää meitä tekemästä väärin toisille ja käyttäytymästä epäsopivasti. Ongelmia tulee silloin, jos häpeän kokemukset ovat todella vahvoja jo lapsuudesta lähtien. Silloin häpeästä voi tulla minuutta määrittelevä narratiivi ja vahva osa identiteettiä.

Se mitä hävetään, riippuu sekä sosiaalisesta yhteisöstä että yksilöstä. Häpeä on vahvasti kulttuurisidonnainen tunne. Ihmiset häpeävät sitä, mikä on itselle ja yhteisölle tärkeää. Aika tyypillisiä ovat oma ulkonäkö, omat luonteenpiirteet, omat puhumiset ja tekemiset sekä oma suoritukset erilaisissa tilanteissa. Esimerkiksi ylipainoa hävetään, koska ulkonäkökeskeisyys on ajassamme vahvasti esillä, ja se monesti siirtyy myös käytännön elämään. Myös työ on tosi tärkeä arvo meillä, työttömyys taas on sen vastakohta, joten siksi myös työttömyys aiheuttaa meillä usein häpeää. Mutta jos on hyvä itsetunto eikä ole häpeän koteloitumaa sisällä, niin kestää paremmin pettymyksiä, eikä määrittele koko ihmisarvoaan jonkin tietyn asian kautta.

Miten häpeän kanssa sitten voi elää? Ensimmäinen askel on häpeän tiedostaminen. Toinen askel on se, että hyväksyy häpeän: vaikka se on epämiellyttävä tunne, niin se saa olla ja se on ihan normaalia. Huumorikaan ei ole pahitteeksi ja häpeän kokemuksia kannattaa myös jakaa toisten ihmisten kanssa. Silloin viimeistään huomaa, että kaikki me häpeämme eri asioita. Omaa herkkyyttä ja haavoittuvuutta voi myös arvostaa, koska häpeä on yksi asia joka tuo inhimillisyyden esiin.

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Mikael Fogelholm - Selättääkö huoli ilmastomuutoksesta urheilun proteiinimyytin?

Tällä viikolla saimme mahdollisuuden keskustella kasvispohjaisen ruokavalion sopivuudesta kestävyysurheilijalle professori Mikael Fogelholmin kanssa. Mitä asioita urheilijan ja liikkujan tulee ottaa huomioon kasvisruokavaliota tai vegaaniruokavaliota noudattaessaan? Näihin ja muihin kysymyksiin saimme vastauksia tämänkertaisessa Polkuporinoiden jaksossa. Lisäksi alla vielä Mikaelin artikkeli aiheeseen liittyen.








Mikael Fogelholm
Ravitsemustieteen professori, Helsingin yliopisto
Maastopyöräilijä ja pyöräsuunnistaja

Urheilijoilla on ollut jo antiikin Kreikan ajoista lähtien vahva uskomus siihen, että proteiinia tarvitaan hyvän suorituskyvyn varmistamiseksi. Parituhatta vuotta sitten ei tietenkään osattu puhua proteiineista, mutta etenkin painijoiden, mutta myös juoksijoiden kerrotaan syöneen ihan uskomattomia määriä lihaa. Ja tämä tapahtui aikakautena, jolloin liha oli ylellisyyttä kaikissa muissa yhteiskuntaluokissa, aivan yläluokkaa lukuun ottamatta.

Ravitsemustieteen pioneeri, saksalainen professori Justus von Liebig arveli vielä 1800-luvun lopussa proteiinin olevan lihaksen tärkein energianlähde. Oikeastaan vasta juuri ennen toista maailmansotaa alettiin ymmärtää hiilihydraattien merkitys fyysiselle suorituskyvylle. Vähitellen kestävyysurheilussa huomio siirtyikin selkeästi hiilihydraatteihin. Sen sijaan voimaurheilussa ja kuntosaleilla jatkuu edelleen sitkeä usko proteiinien suureen tarpeeseen urheilijoilla, sekä siihen, ettei ilman proteiinilisää ainakaan lihas kasva. Proteiinien myyntiä myös muille kuin voimalajien harrastajille on viime vuosina helpottanut se, että yhä useammat uskovat suurten proteiinimäärien olevan jostain syystä hyödyllisiä.

Proteiini- ja lihabuumin rinnalle on kuitenkin viime vuosina noussut huoli etenkin lihan aiheuttamasta hiilijalanjäljestä. Mitä paljon liikkuvan ihmisen pitäisi tästä ajatella?

Mitä enemmän ihminen liikkuu ja kuluttaa energiaa, sitä enemmän hän myös syö. Tämä asettaa liikunnan harrastajat ilmastonmuutoksen kannalta mielenkiintoiseen tilanteeseen: jos tavallisen ihmisen sekaruokavalio aiheuttaa noin kuuden hiilidioksidikilon päästöt, voi urheilijalla määrä olla kaksinkertainen. Urheilija ja ahkera liikunnan harrastaja voi kuitenkin kompensoida suurempaa energiankulutusta vähentämällä lihan ja myös muiden eläinkunnan tuotteiden käyttöä.

Olisiko siirtyminen kohti kasvisruokavaliota ongelma? Riittääkö se tuomaan tarvittavat proteiinit urheilijalle?

Tutkimusten mukaan urheilijoiden proteiinien tarve vuorokaudessa on enimmillään 1,5—1,8 g kehon painokiloa kohti. Tämä on noin kaksinkertaisesti liikuntaa harrastamattomaan verrattuna. Mutta jos harjoittelee paljon, myös energian tarve ruoasta kasvaa. Kun syö enemmän, myös suurentunut proteiinien tarve tulee ihan hyvin katettua tavallisella ruokavaliolla. Mikäli ruokavalion muutos kohdistuu lähinnä lihan kulutuksen vähentämiseen, säilyvät sekä proteiinien laatu, että määrä helposti hyvinä. Kun lihan tilalle tulee kalaa ja palkokasveista saatavaa proteiinia, koko ruokavalion laatu itse asiassa paranee.

Suurin vähentyminen hiilijalanjäljessä saadaan siirtymällä vegaaniruokavalioon. Sen haasteita urheilijalle voivat olla riittämätön energiansaanti, proteiinien huonompi laatu eli aminohappokoostumus sekä joidenkin suojaravintoaineiden (esim. B12-vitamiini, D-vitamiini, kalsium, rauta ja jodi) saannin niukkuus. Nämä asiat ovat ratkaistavissa: rasvaa ei pidä pelätä etenkään vegaaniruokavaliossa, kuitupitoista viljaa ja palkokasveja on syötävä aminohappojen monipuolisen saannin varmistamiseksi, on valittava täydennettyjä elintarvikkeita ja mahdollisesti myös otettava ravintolisiä.

Viime vuonna julkaistu dokumentti ”The Game Changers” väitti, että siirtyminen vegaaniruokavalioon parantaa fyysistä suorituskykyä uskomattomia määriä. Vaikka lihan ja suuren proteiinimäärän ylivoima urheilussa on selvä myytti ja väärä uskomus, ei tätä pidä kuitenkaan kumota toisella, yhtä väärällä myytillä.

Monen tyyppinen ruokavalio tukee hyvän fyysisen suorituskyvyn – jopa huippusuorituskyvyn – savuttamista. Mutta sekä huoli ilmastonmuutoksesta, että terveys voisivat ajaa urheilijoitakin pohtimaan nykyistä vahvempaa kasvispainotusta.

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Ekologiset valinnat - Miika Vuorio ja Patagonia

Polkuporinoilla oli hieno mahdollisuuus keskustella Patagonian edustajan Miika Vuorion kanssa urheiluvaatteiden ja varusteiden ekologisuudesta. Kestävä kehitys on yksi valistuneen ulkoilijan arvoista ja seuraavassa Miika käy läpi Patagonian arvoja ja jakaa myös vinkit varusteiden valintaan.


Alla vielä Miikan blogiteksti aiheesta.


Patagonian tarina yrityksenä on kiehtova. Miten kiipeilyhakapajasta tuli ikään kuin vahingossa miljardibisnes ja miten yrityksen omistaja, vastahakoinen bisnesmies, ajattelee tästä kasvusta. Mitä vastuita kasvuun ja yrityksen talouteen liittyy ja mitkä ovat niiden varjopuolia. Patagonian missio on valtava: pelastaa maapallo – mitä ihmettä se tarkoittaa käytännössä?

Oli hienoa päästä polkuporinoihin keskustelemaan tärkeästä asiasta: varustevalintojemme vaikutuksiin liittyen. Minulle ulkoiluvarusteet muodostuivat harrastuksesta intohimoksi ja elinkeinoksi, nyt olen toiminut yrittäjänä alalla pian kahdentoista vuoden ajan. Olen saanut työskennellä outdoor -välineiden parissa parikymmentä vuotta – koko aikuisikäni. Toimin Patagonian edustajana Suomessa ja Baltiassa, ja toinen yritykseni edustaa mm. Black Diamondia sekä La Sportivaa. Seuraan siis varusteiden kehitystä ja siihen liittyvää muutosta aitiopaikalta. Polkuporinoiden jaksossa pohdimme vaateteollisuuden eettisiä ja ekologisia vaikutuksia Patagonian esimerkin kautta.




Patagonia on perheyritys. Ympäristön kunnioittaminen ja luonnon suojelu on ollut kantavia ajatuksia Patagonian perustaja ja omistaja Yvon Chouinardin liiketoiminnassa jo ennen Patagonian perustamista 1973. Chouinard päätyi outdoor- välineiden valmistajaksi 1957 rahoittaakseen rakasta harrastustaan takomalla ja myymällä kiipeilyhakoja. Kuusikymmentäluvulla Chouinard Equipmentista tuli Pohjois-Amerikan suurin kiipeilyvälineiden valmistaja kiipeilybuumin myötä. Kiipeilyn suosion kasvu alkoi kuitenkin näkyä kiipeilykallioilla kulumisena, ja havaittuaan tämän Chouinard alkoi ystäviensä kanssa kehittää kiipeilyn ”clean climbing -ideologiaa” 1970 -luvun taitteessa. Vaatteet lisättiin Chouinardin katalogiin 1970-luvun alussa, kun kaulukselliset rugby-paidat todettiin sopiviksi kiipeilyyn. 1973 vaatemyyntiä varten perustettiin Patagonia. Liiketoimi pyöri omien harrastusten ja elämäntavaran ympärillä, ja ympäristöaktivismi oli alusta asti osa toimintafilosofiaa.




Patagonia on jo 90-luvulta asti ollut tunnettu raflaavista arvoistaan:


”Build the best product.
Cause no unnecessary harm.
Use business to inspire and implement solutions to the environmental crisis.” 


    1. Build the best product

Patagonia on aina valmistanut vaatteita ja varusteita hiljaisiin lajeihin. Polkujuoksijaa, kiipeilijää, hiihtäjää, perhokalastajaa ja surffaajaa yhdistää se, että varusteita käytetään elementeissä, joissa niiden pettäminen voi olla jopa kohtalokasta. Suunnittelemme tuotteita, jotka todella kestävät, koska jopa 97% tuotteen hiilijalanjäljestä syntyy sen valmistuksessa. Useimmat teknisistä tuotteistamme on suunniteltu erittäin vaativaan käyttöön, emmekä tuo markkinoille tuotteita, jotka eivät läpäise vaativia kenttä- ja labratestejämme.

Osa tuotteen suunnitteluprosessia on mahdollisten korjaustarpeiden huomioiminen etukäteen. Yhtiöllä on omat korjauspisteet eri mantereilla, joissa on käytettävissä laajat materiaalivarastot. Renon korjauspalvelu on Pohjois-Amerikan suurin, siellä tehdään vuosittain yli 40.000 korjausta. Koska kuitenkin kuluttajilla on halu uudistaa omaa vaatekaappiaan, Patagonialla on ollut oma käytettyjen tuotteiden osto-, korjaus- ja jälleenmyyntikanava Worn Wear vuodesta 2004. Jo tätä ennen käytettyjä vaatteita oli kerätty materiaalin kierrätykseen. 


    2. Cause no unnecessary harm.
Patagonia oli ensimmäinen brändi, joka aloitti kierrätetyn polyesterin (postconsumer recycled) käytön vuonna 1993. Siitä lähtien olemme kasvattaneet kierrätettyjen materiaalien osuutta mallistossamme. Patagonian kokoluokassa muutokset ovat merkittäviä, esimerkiksi kun tälle kaudelle vaihdoimme myydyimmän fleecemme materiaalin kierrätyspolyesteriin, käytimme näin tässä tuotteessa sesongin aikana 75miljoonaa muovipulloa fleeceissä kaatopaikalle viennin sijaan.

Siirryimme luomupuuvillan käyttöön vuonna 1996, kun ymmärsimme kuinka saastuttavaa ja kuluttavaa puuvillatuotanto on. Tänä keväänä aloitamme uuden kokeilun, puuvillamalliston, jonka puuvilla on viljelty uudistavan maanviljelyn periaatteiden mukaisesti. Näin pystymme sitomaan ilmaston hiilidioksidia maaperään.

Eettinen ja alkuperäseurattava untuva otettiin käyttöön 2011 ja lisäsimme kierrätetyn untuvan mallistoon vuonna 2016.

Surf -mallistomme märkäpuvut ovat rainforest alliancen sertifioimia ja tehty Yulex – luonnonkumista. 

Vastuullisuus ei kuitenkaan ole vain tuotteita ja materiaaleja, siksipä Patagonia on nykyään maailman suurin Fair Trade -vaateyhtiö. Olemme maksaneet Fair Trade bonuksia 49.200 työntekijälle (syksy 19). Jos kaikki outdoor -firmat tekisivät näin, olisi sen vaikutuksen piirissä jo 9,5miljoonaa työntekijää, ja tämäkin olisi vain 16% koko mailman vaateteollisuudesta. Työsarkaa siis todellakin riittää – ja tässä meillä kuluttajilla on merkittävä vaikutusmahdollisuus ja vastuu.

Yritys on myös sertifioitu B-corp. Se on ulkopuolinen sertifiointi yritysvastuullisuudesta. Käsittelemme yrityksen vastuullisuusasioita Patagonia.comissa Footprint Chronicles -osiossa. Tällä sivulla pääsee tutustumaan Patagonian koko toimitusketjuun ja siihen liittyvään vastuullisuustyöhön. 

    3. Use business to inspire and implement solutions to the environmental crisis

Yvon Chouinard on ollut yksi ”1% for the planet” -organisaation perustajista. Suuntaamme 1% kaikesta myynnistämme ruohonjuuritason organisaatioille. Vuosien varrella yritys on lahjoittanut mm. tätä kautta muutaman sata miljoonaa ympäristötyöhön ja ollut vahvana kumppanina erilaisissa ympäristöaktivistien hankkeissa ja -kampanjoissa. Mikä tahansa ympäristön suojeluun liittyvä hanke voi hakea rahoitusta tai tukea Patagonialta.

Ympäristöongelmien tukeminen vaatii näkyvyyttä. Tätä varten Patagonialla on oma elokuvayhtiö, joka tekee dokumentteja hankalista aiheista ja ympäristöongelmien taustoista. Yksi viimeisimmistä on elokuva Artifishal, joka pureutuu kalankasvatuksen aiheuttamiin ongelmiin.

Ruuantuotanto on merkittävä osa hiilijalanjälkeämme ja maaperän köyhtyminen on valtava ongelma. Voidakseen tutkia asiaa ja vaikuttaa maatalouteen, Patagonia perusti Provisions-liiketoiminnan.

Uusin työkalu ympäristötyöhön meillä on Patagonia Action Works. Se on portaali, jossa ihmiset voivat lahjoittaa osaamistaan tai rahaa paikallisille ympäristöjärjestöille. Marraskuun Black Friday -kampanjoinnin sijaan Patagonia päätti tänäkin vuonna tehdä jotain erilaista, ja keräsi Action Worksille lahjoituksia, jotka yhtiö tuplasi. Kokonaispotiksi syntyi 20m$.

Muutos vaateteollisuudessa on väistämätöntä. Patagonian tavoitteena on saada yrityksiä mukaan muutoksen toteuttamiseen ja useat kehittämämme asiat ovatkin vapaasti jaettavissa. Muutos sisältää paljon erittäin hankalasti toteutettavia asioita, kuten DWR-käsittelyn muuttaminen fluorohiili-vapaaksi. Tällaisissa valtavissa kehitysprojekteissa teemmekin yhteistyötä alan muiden toimijoiden kanssa. Patagonia rahoittaa myös uuden sukupolven vastuullisia yrityksiä Tinshed Ventures -rahastonsa kautta. Poliittinen päätöksenteko ei ole riittävän tehokasta ilmastonmuutoksen ja ympäristötuhojen estämiseksi. Näin ollen Patagonian ajatus on, että yritysten ja liike-elämän on johdettava muutosta. Olemme halunneet toimia esimerkkinä eettisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävästä toiminnasta. Iloksemme tämä muutos on ollut vahvasti nähtävissä outdoor-alalla viime vuosina.

Patagonian missio

Vuosi sitten Yvon Chouinard halusi haastaa työntekijöitään luomaan entistä kovemmat tavoitteet. Näin syntyi uusi missiomme.


”We are in business to save our home planet”

Jotta lause ei olisi vain korulause, tavoitteenamme on, että koko yritys ja kaikki sen toimitusketjut ovat hiilineutraaleita vuoteen 2025 mennessä. Toimitusketjujen liittäminen tähän on tärkeää, koska 97% päästöistämme syntyy siellä. Patagonian omat toimistot ja myymälät ovat hiilineutraaleja jo 2020. Tulemme käyttämään vain kierrätettyjä, uusiutuvia, biopohjaisia ja jäljitettäviä materiaaleja tuotteissamme 2025.

Kuluttajan rooli vaateteollisuuden pakollisessa muutoksessa on merkittävä. Jokaisen meistä kuluttajista on perehdyttävä vastuullisuuteen.

  • Tarvitsetko todella uutta tuotetta? 
  • Voitko kierrättää tai jälleenmyydä vanhan tuotteen? 
  • Onko valitsemasi tuote oikeasti kestävä ja korjattavissa? 
  • Onko halpa hinta itseisarvo? 
  • Mahdollistaako jälleenmyyntihinta toimeentulon kaikille toimitusketjun portaille? 
  • Mistä materiaaleista ja missä tuote on valmistettu?  Mistä materiaali on tullut?
Kotimaiset polkujuoksun ja retkeilyn erikoiskauppiaat tekevät valtavasti työtä perehtyäkseen näihin vaativiin kysymyksiin mallistojaan valitessaan. Niin sanottu viherpesu ja valmistajien monet korulauseet johtavat kuluttajia harhaan. Kotimaisten jälleenmyyjien asiantuntijat on koulutettu auttamaan kuluttajaa näissä vaativissa kysymyksissä. Kuluttajan pitää kysyä ja äänestää euroillaan. Hyvin pieniltäkin tuntuvilla asioilla voi olla merkittävä vaikutus. 


 ”There is no difference between a pessimist who says, ”Oh it’s hopeless, so don’t bother doing anything” and an optimist who says, ”Don’t bother doing anything, it’s going to turn out fine anyways. Either way, nothing happens.” Yvon Chouinard 

Lukusuositus: 
Mikäli haluat pureutua tarkemmin Patagonian historiaan ja erityiseen bisnes-kulttuuriin, suosittelen luettavaksi Yvon Chouinardin Let My People go Surfing -kirjan. Itse vastuullisuudesta, omista virheistämme ja tiestä kohti tavoitteitamme Chouinard on kirjoittanut kirjan The Responsible Company.

Varusteet polkujuoksuun:
Kaikki malliston vaatteet ovat Fair Trade -ommeltuja ja käyttävät kierrätysmateriaaleja vähintään 50% materiaalivolyymista. Kevään uutuutena julkaisemme aktiivisessa yhteistyössä polkujuoksutiimiläistemme kanssa suunnitellun High Endurance Kit:in. H.E.K sisältää useita todellisia käyttöinnovaatioita vaativaan vuorijuoksukäyttöön, ja tuotteista on omat versiot naisille ja miehille. Kotimaassa tuote on saatavilla polkujuoksun erikoiskaupassa Treelinessa, ja se on esittelyssä myös huhtikuussa järjestettävässä Trail Run Expossa Tampereella. 


sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Heikki Hihnala - ultramelonnasta ultrajuoksuun

Polkuporinoilla oli hieno mahdollisuus päästä kuuntelemaan Heikki Hihnalan tarinaa hänen lukuisista retkistään ympäri maailman. Polkuporinan-jakson pääset kuuntelemaan alta.




Heikki kirjoitti myös kattavasti blogiin, joten voitte syventyä Heikin sanomaan myös sitä kautta. Ensimmäistä kertaa kokeilemme myös itse blogi-kirjoituksen lukemista, jotta sen voi lukemisen lisäksi tai sijasta myös kuunnella. Olkaa hyvät.


Polkuporinat Heikki Hihnala
Oli ilo päästä mukaan Polkuporinat sarjaan. Tahdon samalla kiittää Mikaelia suomalaisen polkujuoksun ja ultraharrastamisen dokumentoinnista ja mielenkiintoisten juttujen sekä henkilökuvien tekemisestä.

Oma tarinani polkujuoksussa alkoi vuonna 2008, kun ensimmäiset polkujuoksukisat tulivat Suomeen ja Baltiaan. Vaarojen maratonin järjestelyapuna toimimisen seurauksena sain kutsun 2008 Mammutti Marssiin 100km ja Liettuaan Siguldas 55km maratonille, joista molemmat kulkivat aika kivasti. Siguldas Maratonilla pääsin miesten sarjassa mitaleille ja lajiin oli helppo jäädä koukkuun. Toki pohjana tätä ennen oli jo useampia vuorokausien mittaisia seikkailukisoja, joissa ultramaraton-mittaiset juoksuosuudet ovat arkipäivää. Niistä voi lukea tarinoita pitkän aikaa päivittämättä olleesta blogista, joka löytyy osoitteesta: omjakon.blogspot.com

Tätä nykyä olen kiertänyt ultrakisoja 18 vuotta ja ultramittaisia kisoja on takana lähes sata (Melonta, Juoksu, Pyöräily, seikkailu-urheilu, SUP-melonta). Eniten meriittejä on tullut melonnasta ja seikkailu-urheilusta, mutta polkujuoksu ”heikoimpana” lajina on noussut vuosi vuodelta yhä tärkeämmäksi osaksi harjoittelua, sillä sitä on helppo harrastaa ja se toimii tehokkaana hapenoton kehittäjänä myös muihin lajeihin. Nykyisin suosin n.100km juoksukisoja, niihin pystyn peruskunnon pohjalta osallistumaan ilman isompaa valmistautumista. Pidemmät matkat vaativat merkittävää panostusta ja palautumista, joka ei aina palvele kauden ykköskisoja. Seuraavaksi tekstiä niistä aihealueista, jotka polkuporinavierailun jäljiltä jäivät omaan mieleen.

Ryhmädynamiikka ja hyvän joukkueen perustaminen:
Seikkailu-urheilussa ja joukkueena käytävissä ultrakisoissa kilpailukykyisen joukkueen löytäminen tai perustaminen on äärimmäisen haastavaa. Pelkästään vaadittava fyysinen kunto ja eri lajien osaaminen rajaa pois n. 99% ihmisistä. Sen jälkeen alkaa vasta yleensä se ”mielenkiintoisempi” osuus, kun pitää pohtia ketkä jäljelle jäävistä ovat mahdollisesti kiinnostuneita kisaamaan, ovat ryhmässä toimimisen taitojen sekä motivaationsa kannalta sopivia joukkueeseen ja kenellä on aikaa treenata sekä lähteä reissuun.






Yhtenäisyys:
Hyvää ryhmädynamiikkaa on maailmalla tutkittu paljon ja viime aikoina siitä on tullut melkoinen hottis-aihe kirjoissa niin Erkka Westerlundin kuin Sampo Kaulasen ja muiden kilpailuhenkisten ihmisten ”elämähallintaoppaissa”. Fakta kuitenkin on, että yksittäistä kultaista keskitietä ei ole sen osalta vielä löydetty enkä usko, että tullaan löytämäänkään. Omissa seikkailu-urheilujoukkueissa olemme pyrkineet löytämään joukkueeseen jäseniä, joilla on selkeät yhteiseen päämäärään tähtäävät tavoitteet sekä ymmärrys toiminnasta ja vaatimuksista millä ne ovat saavutettavissa. On myös olennaisen tärkeää pohtia, saadaanko jäsenellä jotain etua joukkueelle joukkueena. Kuten Huuhkajien Tim Sparv on sanonut; ”Jos jäsenet eivät laita joukkuetta yksilön edelle, on hankala menestyä”. Tämän lisäksi on kriittisen tärkeää myös joukkueen sisäinen henkilökemia. Parhaassa mahdollisessa tilanteessa tiimillä on myös kivaa keskenään myös kisojen ulkopuolella, sillä yhteen hitsautuminen ja tiimin sisäisen saumattoman yhteistyön ymmärtäminen ja kehittäminen on poikkeuksetta aina parantanut menestymismahdollisuuksia. Myöskään taustalla olevia tukijoukkoja ei tule unohtaa: perheenjäsenet, huoltajat ja muut ovat tärkeää huomioida, sillä ilman vahvaa taustatukea on hankala lähteä henkisesti hyvin latautuneena menestymään pitkiin kisoihin.  Ideaalitilanteessa joukkue säilyisi yhtenäisenä mahdollisimman kauan. Kisakokemuksen karttumisen myötä myös ryhmän dynamiikka ja ylipäänsä kaikki toiminta kehittyy. Tämä tosin on haastavaa muiden elämässä olevien velvoitteiden, haasteiden ja myös hyvän kunnon säilyttämisen osalta. Elämän tilanteet muuttuvat ja välillä toipuminen pitkien kisojen välillä voi viedä jopa vuosia. Joukkueen eteen kisatessa keskeyttämiskynnykset ovat korkeita ja silloin myös vammat saattavat tulla huomattavan vakaviksi, jos omia ja joukkueen rajoja ei ole tarpeeksi tiedostanut. Esimerkkinä Yukon-1000 mailin melonnan voiton 2014 jäljiltä vammojen palautuminen hyvään melontakuntoon vei itseltäni liki kaksi vuotta. Mestaruus tuli joukkueellemme edelleen voimassa olevalla ennätyksellä, mutta tuli myös yksilönä ”jäykkyyttä” lihaksiin, niin että seuraavana vuonna melonta jäi hyvin vähille.



Pitkäjänteisyys harrastamisessa:
Moni asettaa tavoitteensa muun muassa sosiaalisen median harrastetuttujen ja lehtiartikkelien pohjalta helposti liian lyhyelle aikajaksolle, joka kasaa helposti liikaa paineita suorittamiseen ja sen myötä tekeminen voi tyrehtyä ennen kuin se ehtii kunnolla edes alkaakaan. Oma kisaamiseni on aina pohjautunut pitkäjänteisyyteen. Itse olen pyrkinyt asettamaan jokaiselle kaudelle selkeän yksittäisen päätavoitteen joko parini tai joukkueeni kanssa. Esimerkkejä kuluneen vuosikymmenen pääkisoista: Endurance Quest seikkailukisa 2012(voitto), Le Petite Trotte (PTL) 2013(4.sija) ja 2015(3.sija) Yukon 1000-melontakisa 2014 (Voitto ja reittiennätys), ARWS China seikkailukisa 2016 7.sija, ARWS Expedition Africa seikkailukisa 2018(3.sija), ARWS Croatia 2019 12.sija) . Näiden lisäksi plakkariin on kertynyt paljon hyviä harjoituskisoja. Niissä on yleensä ollut tavoitteena hyvä harjoitus ja kokemuksien kartuttaminen ilman turhia suorituspaineita, kuin todellinen tavoite menestyä. Hyvässä joukkueessa ja tsemppaavassa ympäristössä isojen tavoitteiden saavuttaminen on huomattavasti yksin harjoittelua helpompaa ja silloin on mahdollisuus saada kannustusta treenaamiseen ja kisaamiseen. Sitoutuneen joukkueen kanssa toiminta pysyy pitkäjänteisenä, jolloin omaa ja treenikavereiden tasoa on helpompi nostaa reaaliteettien puitteissa. Silloin ei ole jatkuvaa tarvetta ylittää rajoja liikunnan harrastamisessa. Joukkueena ja yksilönä kannattaa pohtia omaa motivaatiota ja millaisilla tavoitteilla aikoo kisata. Usein maaliin pääsy on jo hyvä tavoite. Kovia suorituksia haettaessa kannattaa asettaa tavoitteet reippaasti korkealle ja kertoa niistä avoimesti. Ja sitten kun kaikki menee pieleen, niin saa tavoitteesta kuitenkin aina hyvän ”parhaani yritin”-tarinan runsailla peukutuksilla. Ja oma 2020-vuoden päätavoite tulee olemaan seikkailu-urheilun EM-kisat Tanskassa. Nyt sinne lähtöön ja pärjäämiseen oma usko on kova, mutta syyskuussa sitten näkee miten kisa meni.



Henkinen vahvuus:
Pitkät kisat ovat henkisesti hyvin kuormittavia, koska muuttujia on paljon ja monet asiat eivät mene alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti. Joukkueen eteen joutuu usein venymään paljon ja kaikilla on heikkoja ja vahvoja hetkiä, jotka saattavat lisätä hermostuneisuutta. Omia rajoja pitää olla valmis venyttämään usein hyvinkin pitkälle. Jos esimerkiksi joukkueen vauhti on hyvää mutta oma eteneminen tuntuu haastavalta, niin silloin joutuu usein venymään fyysisen puolen lisäksi henkisesti, jottei anna vahingossa liikaa tasoitusta kilpakumppaneille. Usein tämä tulee vastaan hankaluuksien koittaessa, kun on ongelmia esim. syömisen tai nukkumisen kanssa tai muuten olosuhteiden ollessa haastavat. Hankalia tilanteita varten on tärkeää valmistautua ja harjoitella henkisesti. Kisojen aikana omaa jaksamista voi venyttää, itse kullekin parhaiten sopivalla tavalla. Omakohtaisia esimerkkejä ovat mm. kovien tehtyjen harjoitusten muisteleminen, maalissa olevan kylmän oluen odotus, Volgan lauttureiden tyyliin laulaminen tai joukkuekavereiden hyvillä jutuilla viihdyttäminen.



Miten päästä mukaan seikkailu-urheilun tai muun ultrajoukkuelajin harrastamiseen:
Hanki tarvittava fyysinen ja henkinen pohja sekä asennoidu oikein. Tähän polkujuoksu on erittäin hyvä harjoittelumuoto. Kun uskot asenteesi, lajitaitojen ja kunnon olevan riittävällä tasolla, niin kerro haaveistasi jollekin lajia harrastavalle, pyydä mukaan päästä lenkille tai lyhyeen kisaan antamaan näytöt omasta osaamisestasi. Jos heti ei itselle sopivaa joukkuetta löydy niin on erittäin hyödyllistä koittaa päästä yksittäisiin harjoituksiin tai kisoihin muiden joukkueiden tai kokeneiden harrastajien kanssa. Tällöin voi oppia paljon muilta harrastajilta, saada kehittymisideoita ja toimintamalleja erilaisiin olosuhteisiin. Tällöin yksittäisiin kisoihin tähtääminen ei jää erilliseksi tapahtumaksi. Tätä pohjaa on mahdollista soveltaa myös muissa ultralajeissa, esimerkiksi käymällä lenkeillä eri paikkakuntien aktiivijuoksijoiden kanssa. Tätä tapaa suosin myös itse, välillä reissuissa tapaa maailman huippuja myös kisojen ulkopuolella ja heiltä olen saanut vinkkejä omaan harjoitteluuni. Haaveet eivät aina toteudu helposti, mutta kun niihin uskoo ja on valmis panostamaan tarpeeksi, niin ne kaikki ovat saavutettavissa. Tai sillä ainakin kannattaa harjoittelukauden aikana itseään motivoida. ☺  

Ja linkkejä Suomen kansallisiin seikkailukisoihin, joista on hyvä aloittaa:
Lost in Kainuu
Porin Raasto
Multievent.fi
Multisport.fi
Ja Suomen aktiivisimman bloggaaja seikkailija, sivuille: Napapiirin Seikkailija







sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Mielihyvää tasapainossa keho ja mieli!

Tällä kertaa saamme kuunnella ja lukea Taina Liukkosen ajatuksia viikon podcast teemaan liittyen.


Liikunnan aikainen nautinto on parempi innostaja kuin pakko – jos luot itselle mielikuvaa, että joka kerta otetaan mittaa kehon suorituskyvystä mielen ehdoilla ja kehon viestejä ei kannata kuunnella. Tämän rajoittava uskomus tarvitsee minun mielestä vähän ravistelua. Suosittelen liikunnan aikana keskittymään omaan sisäiseen puheeseesi. Havainnoida millaista sisäistä puhetta liikunnassa käytät ja millaisia itseä koskevia määrityksiä voit siitä havaita? Miten havaitsemasi määritelmät vaikuttavat mielialaasi, onnistumiseesi ja liikunnan aikaisen pystyvyyden tunnistamiseksi. 


Voit tätä kautta saada selville myös rajoittavia uskomuksia. Kuten palautumista rajoittava uskomus ”hapottaa jalkoja, olisiko ollut parempi tehdä palauttava harjoitus?" "Ei, en ole ennenkään maitoillut, nyt mennään eikä valiteta." Jollekin tämä on toisin päin ja raskaat harjoitukset koetaan itselle sopimattomiksi. ”Kuten minulla ei ole kykyjä hengästyttävään liikuntaan”. Kun huomaa itseä rajoittavan uskomuksen sinulla on täysi valta päättää, vapaudutko siitä tai jatkatko sen kanssa. Jos vapautat, annat tätä kautta itsellesi mahdollisuuden nähdä itsesi ja elämäsi kokonaisuus laajemmin.



On hyvä myös havainnoida liikunnan aikaisia ilmeitä, itsestä lähteviä äännähdyksiä, hengityksen kautta syntyvää tunnetta kehossa, että mielialaa, millä käynnistät seuraavan sarjan. Entä mikä on sinulla päällimmäinen tunne tai tunteet, kun ajattelet päivän tulevaa treeniä? Näetkö itsesi vain treenikoneena, jonka suurin tehtävä on kurittaa kehoa ja mieltä. On siis hyvä välillä miettiä itse asettamiaan rajoja itselle. Mitä pitäisi tuntua, missäkin harjoituksessa ja mitä on sinulle syvin motiivi liikunnassa? Joskus rajoittama uskomus voi olla, että mielihyvää tuottava liikunta koetaan pehmovauhtiseksi, jota kunnon liikkujat eivät tarvitse. Jokainen liikuntakerta pitää olla kova, raskas ja pitkä, jotta keho että mieli vahvistuvat. Näin voi uskoa pitkäänkin ja voit ottaa isojakin riskejä palautumisen kustannuksella. Mitä jos kokeilet ottaa sisäisen puheesi ja kehon havainnoinnista säännöllisen tavan? Koska ihmisen mieli osaa vaatia paljon enemmän mitä keho pystyy tekemään. Kun otat sisäisen puheen havainnoinnin käyttöön, sallit kehollekin mahdollisuuden tulla kuulluksi. 



Negatiivisen stressin purkukeinona liikunta on toimiva, erityisesti liikunnasta aiheutuvan euforian toimesta. Raskas kuormittava liikunta on keholle ja mielelle aina stressiharjoitus, joka on hyväksi sopivasti annostellen. Liikasaati tarkoittaa usein sitä, että raskas liikunta on päivittäinen rutiini, jossa ei rutiinin kautta edes huomaa mielihyvän puuttumisesta.

Vegaanista väliporinaa

Tällä viikolla julkaisimme Polkuporinoiden väliporinat jakson 4 tänä vuonna. Aiheita olisi ollut taas enemmänkin, ja toki nyt kaiken muun k...