Laura Andelin Polkuporinoissa - vanhempien valmennus

Nuuksio Backyardin jälkeinen viikko on mennyt siivotessa ja pestessä varusteita ja välineitä. Töissä oli vielä viimeiset kiemurat ja perjantaina suunnattiin Himokselle viikon lomalle.

Viime perjantaina julkaistu Polkuporinat Laura Andelinin kanssa on kuunneltavissa myös alla olevasta linkistä. Laura kirjoitti myös ystävällisesti muutaman vinkin blogiimme, jonka voit lukea tästä.
 
Laura Andelin – kuka, mitä ja missä?

Laura ja Sari

Tervehdys kaikille lukijoille ja kuuntelijoille ja kiitos mahdollisuudesta tulla kertomaan ajatuksistani Polkuporinoihin.

Olen koulutukseltani psykoterapeutti ja psyykkinen valmentaja Järvenpäästä sekä psyykkisen hyvinvoinnin palveluita tuottavan INTO Health ja Care Oy:n perustaja. Yrittäjäurani alkoi 2000-luvun alussa, kun perustin kollegani kanssa ensimmäisen yritykseni: sijaishuoltopalveluita tuottavan Lastensuojelupalvelut Laaban Oy:n. Olen työskennellyt 20 vuotta lasten ja perheiden parissa ja samalla opiskellen ja kehittäen psyykkisen hyvinvoinnin vahvistamisen osaamistani ja menetelmiä yhdessä asiantuntijaverkostoni kanssa. Osaamisen kehittäminen ja sen avulla saavutetut tulokset ovat vahvistaneet näkemystäni yksilön ja ryhmän hyvinvointiin ja toimintaan vaikuttamisen mahdollisuuksista.

Työni painopiste on muuttunut vuosien saatossa työn toteuttamisesta sen kehittämiseen ja ulottuu nykyään myös urheilusektorille. Vastaan edelleen sijaishuoltoyksiköiden hoidon laadusta ja sisällöllisestä kehitystyöstä. Molemmissa yksiköissä työskentelee osaava ja ammattitaitoinen henkilöstö, joka vastaa arjen hoitotyön toteutuksesta. Lisäksi koulutan eri ammattiryhmiä mm. lapsen kehitykseen, hoitotyön erityiskysymyksiin ja yksilön hyvinvoinnin vahvistamiseen liittyvien teemojen äärellä. Pidän työtäni erittäin mielenkiintoisena ja haluan jatkossakin keskittyä lasten, nuorten, perheiden ja työyhteisöjen hyvinvoinnin vahvistamiseen.

Erityisen innostavana pidän sitä, kun näen, miten psykologinen tuki tai psyykkinen valmennus voi auttaa eri ikäisten yksilöiden ja yhteisöjen voimavarojen vahvistamisessa, kyvyssä selviytyä ja palautua psyykkisestä kuormituksesta sekä suhteessamme muihin ihmisiin. Ihmisen mieli on suuri voimavara, jonka hyödyntämisen taidot ovat vasta löytymässä. Urheilusektorilla psyykkistä valmennusta hyödynnetään tällä hetkellä eniten huippu-urheilussa, lapsille ja nuorille suunnatut psyykkisen valmennuksen toimintamallit ovat vielä suhteellisen uusi asia. Uskon kuitenkin, että psyykkinen valmennus tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden laajempaan hyvinvoinnin tukemiseen myös lasten parissa. Työn vastapainona lataan akkujani uusperhearjessa mieheni, neljän lapsen ja belgianpaimenkoiramme kanssa maalaismaisemissa. Pidän vanhoista taloista, rakastan musiikkia ja innostun elämyksistä.

Psyykkinen valmennus – mitä ja kenelle?

Psyykkinen valmennus on yksilön hyvinvoinnin ja suoriutumisen vahvistamiseen tähtäävää ohjausta. Aihe kiinnostaa yhä enemmän monia urheilijoita, valmentajia ja vanhempia. Psyykkistä valmennusta voi toteuttaa eri keinoin harrastelijasta huippu-urheilijaan saakka. Psyykkisessä valmennuksessa käsiteltävät teemat voivat liittyä esimerkiksi itsetunnon vahvistamiseen, keskittymistaitoihin, tunteiden säätelyyn, epäonnistumisten kohtaamiseen ja kilpailemisen taitoihin. Haluan osaltani laajentaa yhteistyötä alan toimijoiden, vanhempien ja seurojen kanssa sekä lisätä tietoa yksilön psyykkisten voimavarojen vahvistamisesta osana urheiluharrastusta.

INTO Health ja Care Oy:n psyykkisen valmennuksen asiantuntijat työskentelevät tällä hetkellä eri ikäisten ja tasoisten urheilijoiden, seurojen ja yritysten kanssa ympäri Suomea. Yksi valmennusmalli on kuitenkin herättänyt kentällä eniten kiinnostusta ja keskustelua: läpi kauden kestävä lasten psyykkinen valmennus, jota toteutetaan valmentajien ja vanhempien kanssa. Osa kiinnostuksesta johtuu todennäköisesti siitä, että olemme uuden asian äärellä ja tällaista valmennusmallia ei ole ollut aikaisemmin saatavilla. Osa taas siitä, että vanhemmat ovat halukkaampia saamaan lisää tietoa urheilevan lapsen kehitykseen ja kasvuun vaikuttavista asioista. Psyykkisestä valmennuksesta on puhuttu pitkään, mutta se, miten valmennusta toteutetaan lasten kohdalla säännöllisenä osana harjoittelua, on jäänyt osittain ratkaisematta. Pyrimme tuomaan urheilusektorille psyykkisen valmennuksen menetelmiä, joita voitaisiin hyödyntää laajasti eri lajien keskuudessa, iästä riippumatta.

Lasten psyykkinen valmennus – työskentelyä vanhempien ja valmentajien kanssa

Urheilevien lasten hyvinvoinnin tukemiseen tähtäävässä mallissa psyykkisen valmennuksen menetelmät opetetaan lapsen ympärillä toimiville aikuisille. Lapsen mielen taitoja vahvistetaan siis arjesta tuttujen aikuisten kautta. Lapsen vanhemmat ja valmentajat viettävät lapsen kanssa usein paljon aikaa, joten paras hyöty lapsen ohjaamisessa saavutetaan ohjaamalla, tukemalla ja kertomalla lapsen ympärillä toimiville aikuisille, mikä on lapsen psyykkisen hyvinvoinnin kannalta hyödyllistä. Tällöin lapsi oppii mielen taitoja luontevana, säännöllisenä ja toistuvana osana arkea ilman sen kummempaa ”työtä”. Lapsi opettelee usein paljon uusia taitoja urheiluharrastuksen parissa ja koulussa, tästä syystä aivot käyvät välillä kuumana. Jos aivojen tietoämpäriin kaadetaan kerralla liikaa, osa valuu yli. Siksi psyykkisen valmennuksen prosessissa huomioidaan vahvasti lapsen arjessa vaikuttavien tuttujen aikuisten läsnäolo. Oman mielen ymmärtäminen ja mielen ohjaamisen taidot ovat tärkeitä ja hyödyllisiä taitoja, joiden varhainen opetteleminen auttaa myös kehityksen myöhemmissä vaiheissa. Lapsen kasvaessa psyykkisen valmennuksen menetelmiä opetetaan enemmän suoraan nuorelle. Tuttuja kysymyksiä lasten harrastamisen parissa ovat esimerkiksi:

• mitä tehdä kun motivaatio laskee ja lapsi ei halua lähteä harkkoihin?
• kamat ja sanat lentää - miten voin tukea lasta epäonnistumisten äärellä?
• mitä eri ikäkausina voi vaatia lapselta ja mitä ei?
• kuinka tuen lapsen yksilöllistä kasvua?
• lapsi loukkaantuu harrastuksen parissa ja treenit jää – mitäs nyt?
• tasojaot ja taitojen erilaisuus – uhka vai mahdollisuus?
• erimielisyyksiä joukkueessa ja joukkueen ulkopuolella – mitä tehdä?

Psyykkinen valmentaja on yksilön ja joukkueen toiminnan ja toimintaan vaikuttavien tekijöiden asiantuntija ja pystyy parhaimmillaan tukemaan vanhempia ja valmentajia niiden kysymysten äärellä, jotka nousevat pintaan. On mielestäni tärkeää, että urheilevien lasten ja nuorten parissa oivalletaan, että heidän elämässään vahvasti vaikuttavien luotettavien ihmisten merkitys on todella suuri. Lapsi harjoittelee kotona monia psyykkisen valmennuksen asioita (keskittyminen, sosiaaliset taidot, tunteiden säätely jne.) luonnostaan ja toistaa oppimaansa. Jos pystymme vaikuttamaan tähän luonnolliseen oppimisen kehään osana arkea, olemme jo pitkällä. Fyysisessä harjoittelussa tarvitaan toistoja, psyykkisten taitojen oppimisessa myös. Ja me aikuiset olemme tässä tärkeässä roolissa. 

Visiona vahva yhteistyö

Ihmisten kanssa työskenteleminen on ollut työskentelyni keskiössä aina ja motivoi minua edelleen. Visioni on, että vuosien kuluessa lajiliitot, urheiluseurat ja joukkueet työskentelevät siten, että psyykkinen valmennus on luonnollinen ja säännöllinen osa toimintaa ja kuuluu automaattisesti myös urheilevan lapsen ja nuoren arkeen. Uskon, että hyvinvoinnin ja sitä kautta menestymisen pohja luodaan lapsena. Vahva pohja voi kantaa läpi nuoruuden ja saa aikaan parhaimmillaan sitä menestystä, johon yksilö tähtää. Siihen myös me tähtäämme!

Mika Talvisilta eli Kapteeni Solisluu Polkuporinoissa

Viikonloppu on mennyt historian ensimmäisen Nuuksio Backyard Ultra kisan järjestelyissä. Mahtava viikonloppu takana ja uskon, että myös paikalla olleet kisaajat, huoltajat ja talkoolaiset pitivät tapahtumasta. Kunhan tässä savu hälvenee, niin laitamme palautekyselyä tulemaan ja keräämme myös yhteen kaiken kuva, video ja tekstimateriaalin ja laitamme sen kaikille jakoon.
Ensi vuonna kisaamme 26. kesäkuuta alkaen ja ilmoittautuminen alkaa tässä lähiaikoina.

Perjantaina julkaistu Polkuporina on herättänyt paljon vastakaikua kuulijoissa, mikä onkin ollut hienoa kuulla.


Tässä vielä Mikan omaa tarinaa:

Yllätyin Sarin ehdotuksesta vierailla Polkuporinoissa jutustelemassa uupumuksesta ja siitä selviytymisestä. Olin aiemmin lukenut Sakuran blogista tekstin itsemyötätunnosta. Tuo teksti sai minut lähettämään linkin blogiini, jossa pohdiskelin työuupumustani, aina diagnoosista toipumiseen. Uupumus on todella yleistä tällaisena suorituskeskeisenä aikakautena, mutta harva uskaltautuu tulemaan ongelmansa kanssa julkisuuteen. Päätin tarttua haasteeseen ja kertoa tarinani.

Ruuvi työssä kiristyi huomaamatta. Kiireisen työtahdin yritin kuitata treenaamalla enemmän ja kovemmin, mikä palautumisen sijaan antoi oravanpyörälle lisää vauhtia. Stoppi tuli vasta Nuuksio Classicilla, kun huimaus, ihon kylmänhikisyys ja sydämen tiheälyöntisyys saivat keskeyttämään juoksun. Lääkäri oivalsi nopeasti ongelman todellisen taustan ja edessä oli sairausloma, sekä resepti lääkkeistä. Parin päivän itsesäälissä rypemisen jälkeen, päätimme vaimon kanssa ettei lääkehoitoa aloitettaisi. Työpsykologilla kävin vain kerran, enkä tuntenut saavani siitä todellista hyötyä. Avainasemaan toipumisessa nousivat luotetut kaverit sekä vaimo, jonka kanssa olemme kykeneet jakamaan ilot ja surut, niin myötä- kuin vastamäessäkin. Sain aikaa löytää itseni, sekä tukea hyväksymään itseni kaikkine puutteineen. Luonto oli suuressa roolissa koko prosessin ajan, tarjoten alustan kiireettömälle ulkoilulle ja toipumiselle. Kävelin lukemattomat tunnit Torronsuon pitkospuilla sekä Liesjärven kansallispuiston maisemissa. Suo oli hyvä kuuntelija. Se ei vaatinut olemaan enemmän kuin oli valmis olemaan, vaan hyväksyi kulkijan omana itsenään.

Paluu työelämään ei ollut ongelmatonta. Väsyin helposti, eikä normaalia resilienssiä ollut. Olin päättänyt selviytyä huumorilla ja hymyilemällä paljon. Välillä tuntui kuin kasvot olisivat olleet halvaantuneet, eikä hymyä tuntunut löytyvän. Vähitellen aloin taas näkemään luonnon kauneuden, kuulemaan lintujen laulun sekä haistamaan erilaiset tuoksut. Oli huikeaa tuntea pitkästä aikaa tunteita. Yritin löytää huumorin vaikeinakin aikoina.

Mitä tehdä, jos epäilet uupumusta? 
- Hidasta tahtia. Unohda suorittaminen.
- Hoida uni sekä ravinto kuntoon 
- Älä jää yksin ongelman kanssa. Pienestäkin murheesta tulee helposti iso, kun pyörittelet sitä mielessäsi. 
- Arvosta itseäsi sellaisena kuin olet. Pidä puolesi. 

Linkki blogin tekstiin.

 Terveisin -mixu 

Jukka Kukkonen Polkuporinoissa

Saimme viimeinkin Jukan kanssa aikataulut sopimaan ja heinäkuussa Nuuksio Backyard Ultran yhteislenkin yhteydessä teimme runsaan tunnin mittaisen jakson Polkuporinoihin. Jukalla on varsin mittava ura kestävyysurheilun parissa. Hän on myös ehtinyt nähdä miten asiat ovat vuosien varrella muuttuneet.

NBU lenkillä

Jukka on kirjoittanut omaa blogiaan jo vuosia ja tässä linkki sinne. Jukka kirjoitti myös muutaman sanan blogiini ja sen voitte lukea nyt tästä.

Olen Jukka Kukkonen, 57-vuotias (vuori)polkujuoksija Helsingissä. Podcastien innokkaana kuuntelijana olin iloinen päästessäni mukaan Polkuporinoihin. Oli mielenkiintoista tehdä haastattelu ulkosalla pääkaupunkiseudun parhaimpien polkujen vierellä Nuuksiossa.

Polkujuoksu ja erityisesti vuoret ovat aina kiinnostaneet minua. Nuorempana kisailin kuitenkin lähinnä kaupunkimaratonien ja täyden matkan triathlonien maailmassa. Mahtavimmat elämykset olivat Ironman Hawaii 1988 ja Lanzarote 1991. 90-luvulla juoksin mielenkiinnosta muutamia maantieultria.

Kävin myös Sveitsissä juoksemassa useita noin 10-20 km jyrkkiä vuorijuoksuja, joissa yleensä noustiin pikkukylästä lähimäen huipulle. Swiss Alpine Marathon -tapahtuman pisimpänä vaihtoehtona tarjottiin 67 km ultrajuoksun ja vuorijuoksun yhdistelmää. Osallistuin siihen kokeilumielessä 1995, pääsin maaliin ja tykkäsin kovasti. Silloin ei vielä ultrapitkät polkujuoksut olleet suosittuja kuten nyt.

Sittemmin olen juossut Alpeilla monesti. Mieleen ovat jääneet erityisesti Trail Verbier St-Bernard 111 km, Transgrancanaria 125km, Swiss Irontrail 127, 201 ja 214 km, Lavaredo Ultra Trail 120 km, Eiger Ultra Trail 101 km, Zugspitze Ultra Trail 102km, Mozart 105 km, Swiss Peaks 360 km sekä tietysti satamailinen UTMB ja sisarkisa CCC.

Tällä vuosikymmenellä lajin suosio räjähti, ja tässä sitä nyt ollaan. Suosituimpiin kisoihiin on nykyään vaikea päästä. Tästä hyvänä esimerkkina on maailman vanhin ja arvostetuin 100 mailin polkujuoksu Western States, josta olen unelmoinut luettuani Dean Karnazesin kirjan Ultramarathon Man. Päästäkseen edes arvontaan on suoritettava joku järjestäjän valitsemista karsintakisoista. Kilpailijoiden määrä on 369, mutta joulukuun arontaan osallistui 6 tuhatta halukasta. Pääsin jonotuslistan kautta 2019 kisaan vain 3 viikkoa ennen kesäkuun viimeisenä lauantaina tapahtuvaa starttia. Eihän siinä muu auttanut kuin matkustaa Kaliforniaan ja juosta kisa.

Western States starttaa Squaw Valleyn olympiakylästä klo 5 aamulla 3-tonniselle lumihuipulle, mutta kaikenlaiset apuvälineet kuten sauvat tai kramponsit on kielletty. Lämpötila oli 2000 metrin korkeudella nollan paikkeilla. Nyt lunta oli normaalia enemmän Sierra Nevadan vuoristossa ja laskettelurinne oli edelleen auki. Paikalla oli melko brunsaasti laskettelijoita ja lumilautailijoita. Pohjoistuuli tuntui kylmältä ja starttasin takki päällä, hattu päässä ja hanskat kädessä.

Suurin haaste kisassa oli kuitenkin kanjoneiden kuumuutta hohkaavat seinämät. Juoksin kuumimmat osuudet jääkuutioilla täytetyssä lierihatussa. Tänä vuonna lämpötila pysyi kuitenkin alle 35 asteessa, mikä oli kuulemma epätavallisen viileää. Maaliin pitää päästä 30 tunnissa. Reitillä voi kohdata villieläimiä kuten karhuja, puumia ja käärmeitä. Jokien tai purojen ylityksiä on useita, eikä siltoja ole läheskään aina käytettävissä. Pieni kastautuminen ei ollut toisaalta haitaksi kuumuudessa. Hyttysiäkin oli paikoitellen.

Juoksijoille suositellaan omia avustajia virallisten huoltopisteiden lisäksi. Onnekkaasti sain omaan ryhmääni kisan hyvin tuntevat jenkeissä asuvat juoksijat: Dreama, Will ja Risto. Lisäksi mukaan päätyivät poikani Jon valokuvaajaksi ja Dreaman tytär Addie lapsenvahti Elleryn kera. Naisporukka yöpyi teltassa 50 km Robinson Flat huoltopisteellä hytisten. Me miehet yövyimme luksushotellin sviitissä lähtöalueella, paitsi Will, joka meni suoraan 100 km kohdalle Foresthilliin, josta hän juoksisi kanssani pacerinä American River joelle asti. Säännöt sallivat kilpailjoille yhden samalla (mutta keltaisella) juoksunumerolla varustetun apujuoksijan Foresthillistä maaliin asti. Pacer juoksija saa kannustaa ja opastaa reitillä, mutta muulina toimiminen eli kilpailijan varusteiden kantaminen on kielletty. Varsinkin yöpimeällä paceristä voi olla ratkaisevan suuri apu erilaisissa ongelmatilanteissa, kun oma väsymystaso alkaa vaikuttaa yllättävillä tavoilla.

Minulle ei kanjoneiden jälkeen tahtonut enää mikään mennä kurkusta alas ilman pahoinvointia. Michigan Bluffin drop bagistä ottamani varaotsalamppu ei tainnut olla riittävän kirkas, koska Foresthillin pihalle saapuessani kompastuin asvaltin reunaan. Lääkärintarkastuksen ja pienen paikkailun jälkeen pääsimme matkaan. Tehokkaiden otsa- ja käsivalojen avulla pääsin vauhtiin viilenevässä yössä. Sain taas syötyäkin jotain, ja saavuimme joelle nopeammin kuin tiimini osasi odottaa. Välipisteillä erämaassa ei ole aina toimivia yhteyksiä, joten vain yksi väliaikani näkyi netissä. Kun Dreamaa ei näkynyt, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pyytää sattumalta paikalla ollut kisan 1974 aloittanut legenda Gordy Ainsleigh paceriksi. Yli 70-vuotias teräsvaari Gordy suostui, mutta juoksutossuja pukiessa Dreama ilmestyikin. Hän oli joutunut jättämään auton kauemmaksi tien varteen ja tulemaan joelle järjestäjien bussikuljetuksella.

Pääsimme välittömästi pelastusliivit puettuamme ylittämään ison joen kosken alapuolelta ja kaikki oli taas kunnossa. Parista kaatumisesta ja täyden tyhjennyksen periaatteella suoritetusta pusikkokäynnistä huolimatta selvisin Auburniin Placer High Schoolin juoksuradalle kunnialla.

Törmäsimme metsäpolulla itse Dean Karnazesiinkin, joka vaikutti ilahtuneelta kertoessani hänen kirjansa olevan pääsyyllinen siihen, että alunperin innostuin tästä hullusta touhusta. Tiimikavereiden ympäröimänä ja yleisön kannustaessa tulin maaliin tällä ns. kultaisella tunnilla ajalla 29 tuntia 26 minuuttia.. Mahtava kokemus, jota on vaikea kuvailla, mutta helppo suositella uusia elämyksiä ja isoja vyösolkia arvostaville polkujuoksijoille. Ihmiset olivat jatkuvasti hyväntuulisia, avuliailta ja ystävällisiä. Tapahtuman ilmapiiri oli siten erityisen hieno.

Uuden La Sportiva Team Finlandin jäsenenä La Sportivan kisat kiinnostavat tietysti nyt erityisesti. Juoksin viime kesänä NUTS Ylläs Pallas 134 km ja tänä vuonna NUTS Karhunkierros 83 km. Ulkomailla kiinnostaisi jatkossa La Sportivan kisoista ainakin Leadville 100 Coloradossa 2800-3850 metrin korkeudessa.

Ensin on kuitenkin vuorossa toinen pitkäaikainen haaveeni Tor de Geants 330km Aostan laakson ympäri Italiassa. Startti on sunnuntaina 8.9. klo 12 ja maalissa pitää olla 150 tunnissa eli viimeistään lauantai iltana. Haasteelliseksi kisan tekee lähes 30 tuhatta nousumetriä. 'In bocca al lupo' italialaiset sanovat, kun toivottavat hyvää onnea: suden suuhun.

1-vuotiaan synttärijuhlaa - Polkuporinat

Kun alkuvuonna 2018 lähdimme työstämään ajatusta podcast-sarjasta, emme olisi uskoneet, miten huikea vuosi tästä tuleekaan. Sitä, mitä tulossa on, emme voi edes kuvitella. Kun julkaisimme ensimmäisen intro-osan, niin kyllähän se jännitti. Kuunteeko kukaan, onko tässä järkeä, onko meillä nyt oikeasti jotain järkevää sanottavaa. Se, että päätimme suunnata sarjan meidän vieraisiin, oli oikea päätös. Heissä asuu viisautta, jonka määrää ei voi sanoin kuvailla. Tämä mennyt vuosi on ollut meillekin huikea oppimismatka. Olemme oppineet uutta, saaneet kyseenalaistaa omia käsityksiä ja uskomuksia, ja kuten vuosijaksossamme totesimme, ihmisten takaa on löytynyt huikeita tarinoita, uusia ulottuvuuksia ja se heittäytyminen on ollut mahtavaa. Usein vieraat saattavat jännittää alussa - kuten me itsekin, mutta aika nopeasti luottamus on syntynyt ja porinointi on lähtenyt kivasti käyntiin. Paljastamme sen, että emme käsikirjoita ennakkoon juttuhetkeä, mindmapping-tekniikalla hahmottelemme, minne matka voisi viedä. Mutta luotamme intuition ja flown virtaan, se virtaa vieraan mukaan ja siitä me yritämme napata kiinni.


Olemme kesästä asti tehneet mielettömän antoisaa yhteistyötä RadioPlayn kanssa, josta meidän jaksot nykyisin löytyvät. Muutama vanha puuttuu vielä, mutta vanhatkin kuulijat voivat palata niihin lähitulevaisuudessa.

Mutta näin syksyn saavuttua voimme nostaa maljan ja onnitella itseämme ja kiittää kaikkia vieraita ja kuuntelijoitamme.

Hieman jaksossa raotimmekin tulevaa. Juoksuseikkailua tulossa, lisää mentaalitreeniä ja siihen lisäksi fyysistä treeniä. Ensi viikolla käynnistyy pitkä kisa Euroopassa ja saamme siihen liittyvää tarinointia sekä pitkään kestävyysurheilun parissa olleen urheilijan haastattelun. 

Tarkoitus on myös jakaa erilaisia kisakokemuksia, joten jos olet käynyt jossain eksoottisessa kisassa, laitapa mailia ja sovitaan miten jaamme kisatarinaasi. 

Henkiset voimavarat ovat se meidän juttu. Niin kisassa kuin elämässä ylipäätään. Mutta kun pitkässä kisassa välillä energiat hiipuvat tai väsymys painaa, siellä saattaa tulla mitä mielenkiintoisimpia näkyjä. Näitä meillä on tarkoitus kerätä ja tehdä niistä oma jakso. Mikset jakasi omaa tarinaasi, ja me kerromme sen sinun kertomanasi, nimellä tai ilman. Eli postia vaan tulemaan mikael@ultrastanleypark.com ja dokumentoidaan nyt nämäkin hullutukset yhteen jaksoon.

Syksy on ovella ja Nuuksio on kauneimmillaan, joten katso kuvia ja heittäydy mukaan kaikilla aisteilla luonnon voiman äärelle. 

Loppuun vielä muistutus, että 13.9. kello 18.00 starttaa Suomen ensimmäinen Backyard Ultra Nuuksiossa. Kuka on Suomen ensimmäinen Last Man Standing? Tule mukaan paikanpäälle kannustaan rohkeita kisaajia.

Syysterveisin tiimi Sari&Mikael