sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Viikko 20 treeniä ja pihahommia

Mennyt viikko on ollut erityisen kuivaa ainakin täällä Nuuksion seudulla. Pölyä riittää ilmassa ja puiden siitepölykin on nyt todella runsasta. Edellisellä viikolla kuului käen laulantaa ensimmäisen kerran ja tällä viikolla näkyi ensimmäiset pääskyset. Kai se kesä tästä on nyt alkanut.

Omat treenit ovat hieman kärsineet pihahommista, tai pihahommat treeneistä. Aikaa ei tahdo riittää ihan kaikkeen ja kaikki etenee vähän hitaammin, kun se pienikin aika pitää jakaa niin moneen asian kesken. Pitää siis vaan asennoitua siihen, ettei kaikki tule valmiiksi hetkessä eikä kahdessa vaan osa asioista valmistuu vasta myöhemmin. Pihahommien lisäksi ehdittiin tällä viikolla nauttia vähän kulttuuristakin. Kävin coutsin kanssa ensimmäistä kertaa uudessa Oodi-kirjastossa ja samalla reissulla vielä katsomassa Cirque du Soleil-ryhmän Toruk-esitystä.

Oodin julkisivu
Coutsi virittää

Sain tehtyä tällä viikolla viisi juoksulenkkiä, joista neljä suuntautui Nuuksio poluille ja yksi oli lenkki töistä kotiin. Parilla lenkillä tuli juosta vähän reippaammin, mutta vielä aika kaukana maksimaalisesta vauhdista. Aika hyvältä tuntuu tuo reippaampikin vauhti tällä hetkellä. Palautumisen kanssa pitää kuitenkin olla koko ajan valppaana, varsinkin kun osa illasta menee vielä lapion varressa heilumiseen.

Lauantaina pidimme coutsin kanssa pienimuotoisen polkujuoksutapahtuman pääasiassa paikalliselle asukasyhdistykselle. Coutsi kävelytti osan porukasta Soidinsuon ympäri, kun itse vedin pienempää ryhmää Nuuksio Backyard Ultra reitin ympäri. Samalle kerroin erilaisia polkujuoksuun liittyviä asioita, joita mukana olleet kuuntelivat innolla. Oli mielenkiintoinen ja leppoisa tapahtuma ja nyt polkujuoksu on taas napsun tutumpi laji muutamille innokkaille.
Polkujuoksun innostamina
Tämän vuoden kisakalenterikin selkeni syksyn osalta, kun ilmoittauduin mukaan Onnin SuperPePiin. Matka on kuitenkin tällä kertaa vain yksi kierros, kun maasto taitaa olla sen verran rajua, ettei kolmelle kierrokselle uskalla tässä kunnossa lähteä. Hienoa on kuitenkin olla mukana uudessa kisassa, jollaista ei aikaisemmin ole kokenut.

Alla pari houkutteluvideota kisaan.





Perjantaina julkaisimme Polkuporinoissa mielenkiintoisen jakson valokuvauksesta, jossa haastateltavana oli Juha Saastamoinen. Juha on monille tuttu jo usean vuoden takaa, kun hän on ollut mukana hoitamassa valokuvausta eri polkujuoksutapahtumissa. Kannattaa taas kuunnella Juhan tarina.


sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Viikot 18 sekä 19 ja Bodom Trailia

Kiirettä riittää kaikilla rintamilla. Tästä huolimatta lenkilläkin ehtii välillä käydä. Ei ehkä ihan niin paljon kuin suunnitelma sanoo, mutta sen verran ettei huono omatunto kuitenkaan pääse vaivaamaan. Pihahommat helpottivat nyt hieman, kun nyt kaikki on enää kiinni omaista aikatauluista. Mennyt kunnallistekniikkaprojekti sekä siinä ohessa tehty salaojaremontti ovat nyt jokseenkin kunnossa ja nyt tarvitsee enää saada pihalla pinnat kuntoon. Tämä äitienpäivä onkin mennyt kukkia ja nurmikkoa istuttaessa. Sen lenkin lisäksi.

Myös Nuuksiossa remontoidaan...portaita
Nuuksio Backyard Ultran osallistujalista julkaistiin myös eilen. Listassa on nyt 17 nimeä, joten vielä mahtuu mukaan. Kisan järjestelypuolella on vielä paljon hommaa, mutta eiköhän nekin asiat saada kesän aikana järjestykseen. Naisia on toistaiseksi vain kaksi ilmoittautunut, joten heitä kaivataan vielä mukaan. Kisaformaatti sopii loistavasti naisille ja he tulevat varmasti olemaan mukana taistelemassa ensimmäisen Nuuksio Backyard Ultran voitosta.

Lauantain yhteislenkiltä
Treenien puolesta nämä pari viikkoa ovat olleet vähän sellaista tasapainoilua. Kovemmat treenit ovat vielä saaneet osin odottaa, kun pari lenkkiäkin on remonttien takia jäänyt tekemättä. Viime viikonloppuna juostu Bodom Trail oli yksi hyvä kovavauhtinen kisa, joka kävi myös hyvästä treenistä. Koska edellisestä reipasvauhtisesta lenkistä alkaa olla yli puoli vuotta en odottanut itse kisalta tai loppuajalta paljoa. Tavoite oli pystyä juoksemaan tasainen kisa ja päästä alle kahden tunnin.

Kisa lähti rauhassa liikkeelle. Yleensä juoksen ekan kilsan hiekkatiellä aina vähän liian kovaa. Nyt juoksin aika rauhassa alun ja poluille päästessä en lähtenyt ryntäilemään muiden ohi vaan ohittelin muita ainoastaan helpommissa leveissä kohdissa. Koko ensimmäinen kierros meni hyvässä porukassa ja juttua riitti muiden kanssa. Toiselle kierrokselle jatkoin edelleen samaa vauhtia vaikka ehkä pienen vauhdinlisäykseen olisi ollut rahkeita. Noin kilsa ennen maalia vilkaisin kelloa ja olin aika ihmeissäni sen näyttävän alle 1.48. Siitä sitten loppuirvistys ja maalissa kello näytti peräti 11 sekuntia parempaa aikaa kuin viime vuonna. Loppuaika 1.52.45, näyttää siis oikein hyvältä tuleva Sinister7 kisan kannalta. Tulokset. Kuvia.

Kuva Onevision / Juha Saastamoinen
Kisakeskusta

Kannustus oli taas mahtavaa ja muutenkin järjestelyt sujuivat totutulla tasolla. Tämä oli kiva aloitus kotimaiseen kisakauteen.

Porinapuolellakin olemme ajatelleet harventaa julkaisuja, mutta mielenkiintoisia kohtaamisia ja tarinoita vaan tulee, joten ainakin toistaiseksi näyttää jatkuvan ennallaan julkaisutkin. Teimme pari viikkoa sitten väliporinat ja tällä viikolla hyvinvointivalmentaja Taina Liukkonen porinoi Sarin kanssa stressistä eri vinkkeleitä huomioiden. Ensi viikolla päästäänkin kuulemaan valokuvauksen saloja. Edelleenkin tavoitteenamme on löytää uusia näkövinkkeleitä, joissa on jokin kosketuspinta kestävyysurheiluun.

Sari ja Taina - stressinkarkoittajat


Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...