sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Viikko 12 ja kynnystestit

Viime viikonlopun jälkeen kropassa tuntui pientä väsymystä, joten suunnittelin tarkoituksella maanantaille lepopäivän. Ainoa ohjelmassa ollut treeni oli jooga, joka sekin jäi työkiireiden takia harmillisesti väliin. Lisäksi illalla oli Samban kokous keskustassa, joka sekin vei oman aikansa. Kevyen alkuviikon vastapainoksi suunnitelmana oli saada tunnit kasaan viikonloppuna.

Tiistaina juoksin peruslenkin töistä kotiin. Kylmä vastatuuli vei ajatukset takaisin TRG:n lämpimille poluille, jotka tähän aikaa vuodesta tuntuvat paljon houkuttelevammilta. Harjoittelu niissä olosuhteissa ja maastoissa toisi mukavaa vaihtelua nykyiseen pitkään kylmään talveen. Toisaalta päivän pidentymisen on tällä viikolla huomannut selvästi, kun aamuisin ei enää ole ihan pilkkopimeää töihin lähtiessä. Ehkä se kevät alkaa täälläkin kohta näkyä.

Keskiviikkona tein puolen tunnin hyvän salitreenin, vatsalihakset tuntuivat vielä pari päivää treenin jälkeen. Illalla juoksin vajaan parin tunnin tielenkin. Selässä kulki vähän isompi reppu

Torstaina ja perjantaina tein vain lyhyet lenkit, kun lauantaina oli suunnitelmissa osallistua Samin järkestämään kynnystestiin Esport areenalla. Torstaina illalla oli vielä pitkästä aikaa hieroja.

Perjantaina kävimme coutsin kanssa Nuuksiossa hölkkäkävelemässä ja nauttimassa kuutamon valosta. Alla muutama kuva. Olipa todella hieno nauttia työviikon päätteeksi melko keväisestä kelistä.




Lauantaina suuntana olikin Esport areena, jossa ohjelmassa oli kynnystestien tekeminen muutaman vuoden tauon jälkeen. Testi meni niin, että tein ensin vajaan 15 minuutin verkat ja siitä sitten 6 kappaletta tonnin vetoja. Vetojen välissä juostiin kierros loppuun ja otettiin verikoe. Heti verikokeen perään alkoikin seuraava veto, joista jokainen veto tehtiin vähän edellistä korkeammilla sykkeillä ja viimeinen veto sitten tasaisen täysillä. Edellisestä testistä oli kulunut jo viisi vuotta ja muutenkin tämän tyyppisiä kovia treenejä on tullut tehtyä todella harvoin.

Ensimmäiset vedot meni leppoisasti hölkäten omaa perusvauhtia, sykkeet vähän normaalia korkeammalla ehkä testitilanteesta johtuen. Kolmas tonni mentiin 5:03 vauhdilla ja 145 sykkeillä. Neljänteen tonniin nostettiin sykkeitä taas 10 pykälällä ja vauhti oli 4:36. Tässä tuntui jo siltä, että joutuu tekemään töitä jonkin verran. Verta tuli sormen päästä jo melkein suihkun lailla. Viidenteen vetoon taas kymmenen pykälää lisää ja vauhdit nousivat nyt 4:08. Juoksu kulki edelleen aika mukavasti ilman sen suurempaa ahdistusta. Sitten olikin viimeisen vedon vuoro. Lähdin vähän hitaasti liikkeelle, mutta pian sykkeet jo olivat yli 170 ja ekan kierroksen jälkeen 175 kuten pitikin. Ihan ei uskaltanut täysillä päästellä, kun ei tiennyt miten pahasti homma sakkaisi ennen tonnin täyttymistä. Vedon lopussa kello näytti viimeiselle tonnille ajaksi 3:32 sykkeiden ollessa siinä 175 tienoilla. Coutsi jos olisi ollut kannustamassa kuten viimeksi ("yrjö lentää") niin varmasti olisi pari napsua saatu enemmän irti.

Tuloksia laktaattimittauksista en ole vielä saanut, joten sen enempää ei vielä tiedä tuloksista. Toisaalta tunne oli ihan hyvä vaikka vastaavia harjoituksia ei ole tullutkaan tehtyä. Tulevalle kesälle on suunnitelmissa juosta useampia lyhyitä polkukisoja, joten ehkä se vauhtikin sieltä alkaa paranemaan. Tulevan kesän suunnitelmat pitäisi selvitä tässä maaliskuun jälkeen, joten niistäkin voisi muutaman sanan kertoa jopa jo seuraavassa postauksessa.

Sunnuntaina tein lyhyemmän polkulenkin Nuuksiossa. Viikolle tuli yhteensä runsaat 10 tuntia, josta 85 kilsaa juosten.

Karhunkierroksen lumitilanne näyttää varsin mielenkiintoiselta. Toivottavasti kevät alkaa jossain vaiheessa lämmetä, koska muuten voi kisasta tulla taas aika vaativa.


Viikonloppuna kisataan myös Barkley Marathons, joka käynnistyi eilen lauantaina iltapäivällä Suomen aikaan. Keli on Twitterin perusteella todella vaativa tänä vuonna. Kisan kärjessä oleva Gary Robbins aloitti kolmannen kierroksen 23:24h jälkeen. Paljoa ei ole marginaalia tuohon 60 tuntiin, mutta toivotaan Garylle parasta. Ruotsin Johan Steene on kärkeä perässä pari tuntia kahden kierroksen jälkeen.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Viikko 11 ja Nuuksion polut

Kevät ei ole vielä ihan päässyt käyntiin vaikka päivisin aurinko lämmittää jo melko mukavasti. Pakkasta on riittänyt vielä päivisin ja kylmä pohjoistuuli on puhaltanut tällä viikolla vaatien pientä lisäpukeutumista ulkolenkeille. Sääennuste ensi viikolle on edelleen pakkasta eikä selvää käännettä lämpimään ole vielä luvassa.

Treeniviikon rytmitys alkaa asettua vanhoille tutuille urille. Maanantaina kävin fillarilla töissä, jonka lisäksi oli perusjoogat. Pyörätiet eivät olleet kehuttavassa kunnossa, mutta leveämmällä nastarenkaalla pärjäsi eikä yhtään kaatumista edes päässyt käymään. Tämä taisi olla vasta toinen kerta tänä vuonna, kun ehdin käydä fillarilla töissä. Tiistaina tein salitreenin, jossa oli mukana jo joitakin hyppysarjoja. Tiistaille ei muuta tullutkaan ja keskiviikosta tuli kokonaan lepopäivä.

Loppuviikon kävin jokaisena päivänä Nuuksion poluilla. Torstaina juoksin parin tunnin lenkin osin metsän puolella ja osin poluilla. Hanki ei vielä kanna metsän puolella ja juoksemisesta ei juurikaan voi puhua, kun se on pääasiassa kävelyä. Tutun kotipolunkin kanssa oli vaikeuksia, kun ympärillä oleva metsä oli kaadettu eikä polkua tai maisemaa tunnistanut lainkaan. Lopulta polku kuitenkin löytyi hakatun alueen toiselta puolelta. Perjantaina juoksin 1,5 tunnin lenkin poluilla. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta kuten torstainakin. Aivan mahtava fiilis vaikka toisaalta kylmä tuuli teki kelistä vaativamman.




Lauantaina olin järjestänyt Sambalaisille yhteislenkin Solvallan ympäristössä. Reittivaihtoehtoja oli aika paljon, mutta lopuksi päätimme lähteä katsomaan missä kunnossa NC reitin itäpuoli oikein on. Melko alusta lähtien reitti oli käytännössä lumen peittämä ja jouduimme kävelemään syvässä lumessa. Välillä löytyi hieman parempaa uraa, mutta kohta taas askel meni hangesta läpi ja juoksu loppui siihen. Käytimme hyväksi reitin varrella olleet järvet, koska siellä hanki kesti hyvin. Lopulta saimme kasaan 15 kilsaa ja varsin tehokas treeni. Lumessa tarpoessa koko kroppa saa tehdä töitä pelkästään pystyssä pysymiseen. Treenin jälkeen vaihdoimme kuivat vaatteet ja kävimme lounaalla Solvallan Haltiassa.

Bart, Topi ja Anne-Mari

Sunnuntaina aamu valkeni puolipilvisenä, mutta se ei vaikuttanut päivän suunnitelmiin. Tarkoitus oli lähteä jo kasilta kiertämään polkuja, koska iltapäivälle oli muita suunnitelmia. Poluilla vierähti runsaat pari tuntia. Sunnuntaille luvattu föhn-tuuli taisi kiertää ainakin Nuuksion vaikka ehkä napsun verran oli lämpimämpää. Jokin tuntematon uusi elänlajikin tuli poluilla vastaan. Alla kuva, kuka tunnistaa?



Iltapäivästä kävin vielä läheisellä Sahajärvellä, jossa vietettiin Siikajärven Kevätriehaa. Järvelle oli aurattu ja jäädytetty talven aikana runsaan kilometrin jäärata, jota kävin kiertämässä. Ehkäpä monen vuoden luistelutauon takia säären etuosa oli tulessa jo vartin jälkeen. Tämän jälkeen siirryinkin hernekeiton syöntiin. Se sujuikin jo paremmin.

Vanhat hokkarit

Koiravaljakko oli riehan suosituin laji

Viikolle kertyi yhteensä 12 tuntia treeniä, jossa 8h/65 km juoksu ja 2h/38 km fillaria. Ihan kohtuullinen viikko, ainakin loppuviikko.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Viikko 10 ja Samban leiri

TGC:n jälkeinen aika on mennyt edelleen pienen sairastelun merkeissä. Ulkoliikunta jäi vielä vähäiselle alkuviikosta ja muutenkin tein vain pari pientä kokeilua siitä, miten kroppa reagoi sykkeiden nostamiseen. Maanantaina halusin jatkaa jooga-tunteja parin väliin jääneen kerran jälkeen. Kroppa tuntui aika jäykältä, osin ehkä siitäkin syytä, että kisasta oli kulunut vasta runsas viikko. Tunti teki kuitenkin hyvää eikä mitään takapakkia tullut. Tiistai meni töiden merkeissä, mutta keskiviikkona kävin tekemässä kevyen salitreenin. Ei sen kummempaa, mutta pientä herättelyä kaikille lihasalueille. Tämänkään treenin jälkeen ei tullut sen kummempaa takapakkia.

Torstai oli ihan lepoa, mutta perjantaina suuntana oli Solvallan opisto ja Samban viikonloppuleiri. Heti leirin alkuun oli vuorossa Eetun vetämä mäkitreeni Swinghillissä. Alkuverkkojen jälkeen tehtiin kolmen vartin setti nousuja omaan tahtiin. Nousu oli jaettu kolmeen segmenttiin, joissa jokainen segmentti juostiin edellistä kovempaa. Ja alas tietysti sitten palautellen. Itselle treeni oli ensimmäinen juoksutreeni sitten parin viikon takaisen kisan. Ehdin tehdä kahdeksan nousua, joista jokainen tuntui vielä hyvälle. Ihan kaikki ei ollut pelissä viimeisellä kovalla osuudella. Lumi oli mukavan pehmeää, mutta toisaalta pientä vääntöä tuli jalkoihin alamäkeen loikkiessa.

Lauantai oli tiukkaa ohjelmaa aamusta iltaan. Aamupalan jälkeen Sami piti harjoitteluun liittyvän luennon, jossa sivuttiin juoksuharjoittelun kaikkia osa-alueita. Paljon tuli uutta asiaa ja ajatuksia, joita voi peilata omassakin harjoittelussa ja sen suunnittelussa. Ajankohta tälle luennolle ei olisi voinut olla parempi, kun seuraavan viikon aikana on tarkoitus suunnitella harjoitusrunko elokuussa kisattavaan UTMB-kisaan asti. Tähän perään Sami veti vielä 1,5 tunnin sisätreenin, jossa taas käytiin läpi monipuolisesti koko kropan lihakset mm. erilaisilla koordinaatio-harjoituksilla.

Sami ja hänen terveiset

Iltapäivän treeniaihena oli Rymy. Janne oli tullut vetämään Samballe perinteisen rymy-treenin Solvallan  lähimaastoissa, jotka soveltuvatkin tähän mainiosti näin lumisena talvena. Pari tuntia meni mukavasti mäkiä noustessa ja laskiessa. Lunta oli yllättävän paljon ja se pehmensi alastuloja mukavasti. Edellisestä rymy-treenistä on itsellä kulunut jo jonkin aikaa, joten oli taas mukava päästä leikkimään lumeen. Illalla oli vielä Päivin luento motivaatiosta ja tavoitteista. Siinä tuli monille varmasti hyviä kysymyksiä mietittäväksi. Ja vaikka kaikki ei heti viikonlopun aikana kirkastunutkaan niin varmasti monella jäi omat kysymykset taustalle prosessoitavaksi. Saunan ja iltapalan jälkeen itsellä meno alkoi hyytyä ja nukkumatti kutsui jo ennen kymmentä.

Rymyporukkaa

Sunnuntaina vuorossa oli "viikon pitkis". Edellispäivän rymyn sijaan nyt tarkoitus oli päästä vähän juostavammille poluille ja suuntasimmekin Haukkalammen suuntaan, jossa muut ulkoilijat olisivat tampanneet meille hyvät polut juostavaksi. Tämä onnistuikin hyvin ja jopa Romvuoren yli menevä polku oli erittäin hyvässä kunnossa. Jatkoimme siitä länteen ja Holma-Saarijärven kautta Mustalammelle ja Haukkalammelle. Tästä kiersimme vielä Nahkiaispolun, jonka jälkeen palasimme samoja jälkiä opistolle. Vauhti oli mukavan leppoisa. Kokonaisaika jäi itsellä vähän tuosta tavoitellusta kolmesta tunnista, mutta sillä ei ole merkitystä. Kärkiporukka teki vielä lisälenkin opiston maisemissa.

Rauhallisen alkuviikon päätteeksi siis varsin hyvä viikonloppu. Ja mikä parasta niin olo tuntuu nyt hyvälle ja toivottavasti flunssat alkaa vihdoinkin olla voitettu. Alla kuvia sunnuntain lenkiltä.









sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

TransGranCanaria raportti

TransGranCanarian -kisan alustus taisi tulla jo ennen kisaa kirjoittaessani FB:n puolelle. Siellä oli läpikäytynä vähän omia tuntemuksia ennen kisaa. Joka tapauksessa toiveissa oli saada ehjä suoritus takareisi mukaan lukien.

Kisan lähtöpaikkana toimi Las Palmasin rantahietikko, jota hölkättiin parin kilsan verran ennen nousemista rantatielle ja siitä ensimmäiseen mäkeen. Rantahietikolla kannatti juosta mahdollisimman lähellä vesirajaa, jossa hiekka ei upottanut juurikaan. Pari juoksijaa näin aloittavan muovipussit jaloissa, mutta se tuntui kyllä liioittelulta. Ennen lähtöä ilmoille kajahtanut espanjalainen kansallislaulu ei nostanut lähtötunnelma ihan UTMB:n tasolle, mutta ehkä omakaan lataus ei ollut samanlainen tässä kisassa.
Coutsin sylissä ennen lähtöä

Jussin ja Annin kanssa lähtötunnelmissa
Reittiprofiili
Toisesta lähtöryhmästä lähtiessäni vauhti oli aika rauhallinen eikä sijoitus alussa muuttunut varmaan paljoakaan. Tammi- ja helmikuun sairastelut aiheuttivat sen, että halusin pitää heti lähdöstä matalan syketason. Ja tällä kertaa siinä melko hyvin onnistuinkin. Muutaman kilsan jälkeen törmäsin Jussiin ja mentiin sitten ensimmäinen ylämäki yhdessä. Taustalla Las Palmasin valot loistivat kirkkaina.

Ennen ensimmäistä huoltopistettä (Arucas) 16 kilsan kohdalla huomasin unohtaneeni teipata pari varvasta. Huollossa istahdinkin alas teippaamaan varpaat heti energia- ja vesitankkauksen jälkeen. Vähän meni aikaa hukkaan, mutta se oli pakko tehdä. Tunne varpaiden hiertymisestä loppui saman tien. Matka jatkui tästä vähän jyrkempää ylämäkeen, jossa nappasin sauvat avuksi. Sauvat rytmittivät kävelyä mukavasti ja ehkä vauhtikin oli hieman parempaa kuin ilman niitä.

Fontanalesin huolto 39 kilsan paikkeilla tuli vastaan 5,5 tunnin jälkeen, mikä oli ihan hyvä uutinen. Aikataulu tuntui ihan hyvältä varsinkin, kun tehot olivat varsin maltilliset alussa. Uskoin myös ehtiväni mukavasti Artenaraan ennen "kuuskymppisen" kisan alkua. Pystyin edelleen kävelemään pitkät nousut reippaasti ja kaikki tasaiset ja alamäet tulin juosten. Jostain syystä kuitenkin vauhti hidastui parilla seuraavalla osuudella, jossa nousua oli suhteessa isompi osa matkasta. Artenarassa olin suunnitellut syöväni tarjolla olleen keiton, kun vatsassa alkoi jo vähän nälkä kurnia. Tämä venytti huoltotaukoa sen verran, että kuuskymppiset olivat juuri ehtineet päästä liikkeelle. Palatessani huollosta reitille olin yhdeksänsadan juoksijan perässä odottamassa omaa vuoroani päästä polulle, jolle mahtui yksi juoksija kerrallaan. Tässä kohtaa ei ollut ihan hyvät fiilikset. Yritin poukkoilla polun sivusta muiden edelle, mutta rinne oli niin hankala edetä, ettei se ihan helposti onnistunut.

Siinä sitten vuoroin seistiin ja käveltiin ensimmäistä mäkeä kolme varttia ennen kuin tilanne alkoi vähän helpottamaan. Seuraavalle huoltopisteelle Tejedaan yritin pitää alamäessä vielä kohtuullista vauhtia päästäkseni juoksumassasta eroon. Ennen Tejedaa törmäsin Lindqvistin Anttiin, jonka kanssa vauhdit sopi aika hyvin yksiin. Tai ainakin siten, että näimme useampaan kertaan, kun Antti oli nopeampi alamäessä ja minä taas ylämäessä. Välissä ehdittiin juttelemaan ja tietysti ottamaan parit selfiet.

Nousu Roque Nublolle olisin voinut mielelläni jättää tekemättä, mutta kun pääsin perille ei vaivannäkö enää harmittanut. Maisema oli jotenkin maaginen. Aurinko paistoi, mutta taivaanrannassa oli sen verran pilviä, että Teneriffalla sijaitsevalle Teidelle ei pystynyt näkemään. Tasanteen laidassa sijaitsevat kaksi korkeaa kivipaasia olivat jotenkin epätodellisia. Pari kilometriä myöhemmin tulimme Garanon huoltoon, jossa odotti oma drop-bägi.

Antin kanssa Roque Nublolla


Tyhjensin repusta ylimääräisen aluspaidan ja takin, joita olin kantanut varmuuden vuoksi mukana. Mukaan lähti kasa geelejä ja irtokarkkeja. Lisäksi vaihdoin uuden akun otsalamppuun. Olin etukäteen miettinyt jättäväni sauvat Garanoon, mutta pidinkin ne mukana, kun ajattelin niistä olevan vielä loppumatkalla iloa. Garanossa sain syötyä pienen kipollisen pastaa, josta olen erityisen tyytyväinen. Ohessa muutama kuva edelliseltä maanantailta matkalta Garanosta Tunteen.


Kivipolkua Tunteen





Garanosta pieni nousu ja sitten pitkä lasku Tunteen, jonka pystyin melko hyvin juoksemaan. Tämä väli oli tuttu ennestään, kun olimme edellisenä maanantaina käyneet Asmon kanssa juoksemassa sen. Välillä pelkäsin juoksevani reidet alta ja siitä syystä pidinkin välillä pientä kävelytaukoa alamäessä. Tunteen tulin noin 10 minuuttia hitaammin kuin maanantaina, joka oli taas ihan hyvä merkki. Fiilis oli korkealla, kun Tuntessa coutsi oli myös ensimmäisen kerran vastassa. Matkaa oli takana 98 kilsaa ja 30 kilsaa jäljellä maalin.

Tästä alkoivatkin sitten kisan hankalimmat vaiheet. Tuntesta pieni nousu ja taas pitkä ja edellistäkin jyrkempi lasku Ayagauresiin. Tuo laskuosuus oli meikäläiselle todella hidas sen jyrkkyyden ja teknisyyden takia. Jaloissa alkoi yksinkertaisesti voimat loppua ja varsin ohueksi jäänyt harjoituskausi alkoi näkyä tekemisessä. Ayagauresissa ei enää mikään oikein maistunut, mutta onneksi coutsissa oli tarjota vissyä. Se toimii aina.

Vissyä pulloihin
Ayagauresista piti olla helppoa alamäkeä loppumatkan, mutta se jäi multa kokematta. Ensin käveltiin leveää hiekkatietä vuorenrinnettä ylös paahtavassa auringossa ja sitten taas lyhyt jyrkempi lasku teknistä polkua. Sen jälkeen sellaista ojanpohjaa, jossa oli riittävästi kiviä. Viimeistään tässä kohtaa jalassa ollut Hokan tossu sai kiitosta jalkapohjilta. Lopussa oli vielä pari pienempää huoltoa, joista ensimmäisessä otin vielä vähän lisää vettä. Vikassa huollossa tarjottiin grillimakkaraa, mutta se ei oikein maistunut.

Viimeinen huoltopiste
Etutaskussa lamppu odotti pimeää, mutta pääsin hyvissä ajoin valaistuille kaduille vaikka vauhti ei enää ollut kaksinen. Ympärillä pyörä muutama muu satakaksvitosen juossutta, mutta tässä vaiheessa en jaksanut rynniä kenenkään ohi. Vielä viimeinen mutka ja kaarto loppusuoralle. Vaikka kello oli vasta puoli kahdeksan illalla oli vastassa aika vähän porukka kannustamassa. Ei haitannut, kun maali tuli vihdoin vastaan ja kaikkein tärkeimmät ihmiset olivat kuitenkin siellä. Ensimmäisenä mielessä paistoi kiitollisuus siitä, että kahdeksan kuukautta ja kolme päivää aikaisemmin leikattu takareisi ei kiukutellut kertaakaan matkalla. Ei kertaakaan! Loppuaika 20:27.




Antin kanssa maalissa
Asmon kanssa poseeraamassa

Ja vielä Vuorenpeikkojen kanssa poseeraukset

Varsin onnistunut testilenkki. Tässä kohtaa ei voi muuta sanoa. Vielä kaksi viikkoa ennen kisaa mietin matkanvaihtoa puolet lyhyemmälle matkalle, mutta se ei tuntunut oikealta, kuten taisin jossain kirjoittaa. Vaikka takareisi oli vähän vihoitellut vielä viimeisien lenkkien yhteydessä, en halunnut vaihtaa matkaa vaan tehdä sovitun testilenkin syksyn UTMB:tä varten. Tästä on todella helpottavaa aloittaa kunnon harjoittelu kohti elokuuta.

Kisan väliajat
Vielä muutama sana varusteista ja reitistä. Tämä oli meikäläiselle ensimmäinen kerta saarella, joten aikaisempaa kokemusta ei ollut. Aika monessa paikassa on tullut vuosien mittaan juostua, mutta Gran Canarian luonto ja vuoret olivat kyllä huimat. Kisan alussa ei ympäristöstä nähnyt pimeän takia paljoa muuta kuin kapean polun ja ympärillä nokkosta ja saniaista. Välillä mentiin kylien läpi asfalttiteitä ja taas painuttiin puskaan. Myöhemmin aamulla auringonnousu oli täysin maaginen. Mäntymetsän naavanpeittämä ja pitkähavuinen oksisto vei mielen suoraan Tarun Sormusten Herran -tarinaan. Välillä maan peitti valkea jäkälän kaltainen kasvusto. Kalliopätkien jälkeen kuljettiin taas pitkiä pätkiä neulaspoluista nauttien. Lippaassa oli vielä sen verran paukkuja ettei suurempia harhoja sattunut näillä tienoilla. Saaren eteläpää oli jo varsin erilainen, keväästä huolimatta kuivaa ja mielikuva kuin suoraan kuusta. Viimeinen sola Ayagauresista eteenpäin meni jo varapatruunoilla eikä ympäristöstä jaksanut sen enempää kiinnostua. Se jäi mieleen, että ojanpohjalla oli muutamia kiviä.

Varusteet toimi tällä kertaa melko hyvin. Hokan Stinson, jonka vanhemmalla mallilla juoksin 2014 UTMB:n, toimi itselläni hyvin tässä maastossa. Kokeilin alkuviikosta paria muuta tossua, mutta päädyin kivikkoisessa maastossa Hokaan ja se kannatti. Vähän pelkäsin etukäteen miten kiikkerä se olisi alamäessä, mutta nilkka pyörähti vain kerran ja sekin aika maltillisesti. Salomonin reppu toimi taas hyvin, mutta lötköpullojen kanssa oli paljon ongelmia. En saanut niitä kiristettyä tarpeeksi täytön jälkeen vaan osa juomasta pursusi aina ulos laittaessani pulloja etutaskuihin. Tähän meni harmillisesti aikaa hukkaan. Sauvoista oli selvästi apua tällä kuntotasolla, kun lähes kaikki ylämäet tultiin reippaasti kävellen.

Kiitokset coutsille ja Vuorenpeikoille huollosta. Kiitos myös kaikille tsempeistä sosiaalisessa mediassa.

Oma tulos LiveTrailin -palvelussa.
Trailrunning Finlandin uutisointi kisasta.

Tällä viikolla oli Suomen Kuvalehdessä artikkeli "Kohti mahdotonta", jossa käsiteltiin ihmisen äärirajoja. Haastateltavina oli viisi eri alojen henkilöä, jotka kukin toimii inhimillisen suorituskyvyn äärillä. Yhtenä osa-alueena oli ultrajuoksu, jonka yhteydessä olin haastateltavana. Kannattaa käydä lukemassa kaikki viisi haastattelua.


Kolme viikkoa ja kohti Sinister7 kisaa

Kolme viikkoa on taas kulunut edellisestä päivityksestä. Aika on taas ollut vähän kortilla tai sanotaanko, että blogi jäänyt vähemmälle prio...