sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Syksy tulee

Mennyt viikko saatiin päätökseen aivan mahtavassa syyssäässä. Vielä alkuviikosta kelit olivat hieman epävakaiset, mutta viikonloppu on ollut pelkkää aurinkoa. Reipas tuuli on tosin puhaltanut, mutta sekään ei ole ollut mitenkään kylmä. Lauantaina kävimme coachin kanssa kävelemässä Nuuksion poluilla. Väkeä oli melkein tungokseen asti.







Keskiviikkona kävin esimmäistä kertaa kokeilemassa fysioakustista tuolia MacMentorilla. Tätä on ollut tarkoitus kokeilla jo jonkin aikaa, mutta koskaan ei ole tuntunut olevan siihen aikaa. Nyt kuitenkin on tilanne, että aikaa ja siksi tämä kannattaisi käyttää hyväksi. Kokeilimme pari erilaista sessiota, joista ensimmäinen oli enemmänkin rentouttava noin 20 minuutin jakso. Sen aikana taisin jopa nukahtaa, kun tuolin kuusi kaiutinta rytmittivät unta sopivasti. Toisen jakson aikana tehoja vähän lisättiin ja kohdistettiin enemmän selän alueelle. Tunne oli jännä, välillä tuntui kuin olisi ollut jossakin mankelissa, kun ääniaallot kulkivat alhaalta ylös rytmin ja nopeuden vaihdellessa jakson aikana. Tarkoitus olisi kokeilla fysioakustista tuolia vielä joitakin kertoja nähdäksemme olisiko siitä jotain apua nykyisiin vaivoihin. Sunnuntaina coachi teki vielä pitkän ja rentouttavan hieronnan.

Viikolle kertyi fillarointia ja pari punttisalikäyntiä. Sunnuntaina laitoin kesäpyörän varastoon ja laitoin talvipyörän kuntoon alkavaa kautta varten. Myös auto tuli pestyä ja vahattua. Nyt sekin on valmis loskaa ja suolaa varten.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...