tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kolmas lomaviikko ja Konstan-kierros

Kolmas lomaviikko alkoi tulisena ja sateisena. Se ei kuitenkaan pahemmin haitannut, kun vietimme päivän Tallinnassa. Päivä meni kevyen kävelyn ja kyläilyn merkeissä Aunt-Irjan luona. Loppuviikolle luvattiin kuitenkin jo kuivempaa keliä. Tiistaina vietettiin kotipäivää ja ehdinkin tehdä kaksi lenkkiä. Aamupäivällä ja iltapäivällä kävin kiertämässä runsaan puolentoistatunnin lenkin maastossa. Ilma oli jo parempi kuin maanantaina. Lenkkien välillä tuli puuhasteltua puuvajan laajennuksen kanssa. Se taitaa olla meillä vähän sellainen ikuisuusprojekti.

Keskiviikkona lähdettiinkin sitten kohti Palsinajärveä ja Konstan-kierrosta. Edellisestä kerrasta oli kulunut jo kaksi vuotta, kun viime kesänä aika meni sohvan pohjalla liikuntaa välttäen. Nyt tilanne oli kuitenkin eri ja vaikka kunto ei ihan samalla tasolla vielä olekaan niin päivään lähdettiin täysillä mukaan. Päävalmentaja oli laatinut apuvalmentajien kanssa tiukan päiväohjelman.

Saavuttuamme perille olivat jalat hieman jäykät kolmen tunnin automatkan jälkeen. Kävimmekin heti alkuun kiertämässä fillareilla Palsinajärven reitin, jotta saimme jalkoihin taas hieman eloa. Sen jälkeen ei muuta kuin juoksukamat päälle ja alkuverryttelyyn. Kevyen verryttelyn jälkeen juoksuun, joka alkoi totutun kovaa. Eka kilsa meni 3.29 eikä meno tuntunut ihan pahalle... vielä. Toinen ja kolmas kilometri ovat raskaita ja pientä ylämäkeäkin löytyy. Tunnen, että pistos on tulossa päälle ja joudun hieman keventämään vauhtia. Kolmas kilometri on hitain kilometriajan jäädessä 3.56. Neljännen kilometrin aikana noustaa yksi terävä mäki ja kohta sen jälkeen alkaa taas asfaltti. Kolme viimeistä kilsaa menevät kaikki 3.40-3.45 haarukkaan. Viimeinen kilsa menee. 3.39. Loppuaika on 23.25. Ero kahden vuoden takaiseen aikaan ei tule kuin 33 sekuntia, joka on tilanteen huomioiden todella rohkaiseva tulos. Muutamilla yksinkertaisilla jutuilla ajasta lähtisi helposti pois ainakin se minuutti.

Loppuverryttelyiden jälkeen lähdimme palauttelemaan vesijuoksun merkeissä. Juoksuvyö päälle ja järveen. Tavoitteena oli päästä vastarannalle ja takas, johon aikaa meni noin 20 minsaa. Vesijuoksun jälkeen palauteltiin jalkoja vielä lähdeveden viileässä virtauksessa. Tässä vaiheessa oli hyvä antaa jalkojen vähän levätä ja antaa yläkropalle hommia. Vuorossa olikin melontaosuus. Yhden kajakin sijasta käytössämme olikin nyt kaksi kajakkia, kun Mirja oli hankkinut uuden retkikajakin. Lyhyen kokeilun jälkeen meloin noin kilsan matkan pienelle laavulle. Sinne päästäkseen piti meloa kapeaa puroa pitkin ja alittaa yksi silta. Normaalisti siitä ei pääse kanootilla, mutta tänä vuonna vesi on niin korkealla, että kanootilla pääsi hienosti ilman mitään vaikeuksia. Laavun löytämisessä oli pieniä vaikeuksia, mutta onneksi Markku oli ohjaamassa oikeaan paikkaan, kun meikäläisellä meinasi usko loppua kesken. Kääntöpaikalta melottiin takaisin Joukon kanssa, joka oli tullut myös käymään kääntöpaikalla.

Melontaa uudella kajakilla apuvalmentajan opastuksella.

Melonnan jälkeen laitettiin monot jalkaan ja lähdettiin perinteisesti rullasuksilla tekemään lenkkiä. Meikäläinen eteni pitkien hiihtokisojen tapaan pääasiassa tasatyönnöllä. Tämä johtui ainoastaan hieman epävarmasta hiihtotekniikasta. Markkulla tuli täyteen 600 rullakilsaa tämän päivän treenin yhteydessä. Vau! Onnittelut Markulle!


Markku, Jouko ja meikäläinen

Rullaluistelun jälkeen pidimme lyhyen lounastauon, jonka aikana nautimme kevyen salaatin ja maitolasit/mehulasit.  Paljoa ei voinut tankata, sillä edessä oli vielä päivän päättävä pitkä pyöräkisa.

Onko satula oikealla korkeudella?

Lounaan jälkeen oli edessä pyöräreissu, joka oli tarkoitus tehdä lähelle tulevaa 2013 Jukolan maastoa. Pyöräksi tuli valittua Mirjan Trekin pöyrä, joka toimi moitteetta kovemmassakin maastossa. Fillaroimme Joukon kanssa osin pieniä hiekkateitä ja välillä vähän isompiakin teitä runsaat 2,5 tuntia. Matkaa tuli vajaat 50 kilsaa. Välillä oltiin vähän hukassa, mutta aina vähän ajan kuluttua löysimme taas takaisin tutuille reiteille. Pyöräilyn jälkeen olimme valmiit kömpimään saunaan ja nauttimaan aidon puusaunan lämmöstä. Kroppa sai ansaitsemansa levon.

Konstan-kierroksen jälkeinen päivä torstaina meni levon merkeissä. Pientä puuhaa pihalla, mutta ei mitään varsinaista lenkkiä. Perjantaina juoksin kevyen puolentoistatunnin lenkin taas maastossa. Lauantaina oli vuorossa runsaan kahden tunnin lenkki samoilla poluilla kuin koko loman on tullut juostua. Iltapäivällä tehtiin coachin kanssa kolme tuntia puuhommia pätkiessä ja kantaessa viime Tapanina kaatuneita puita puuvajan viereen pilkottaviksi. Sepäs olikin tehokasta treeniä, kun olkapäällä oli puupölli ja askeleet veivät ylämäkeen kohti puuvajaa.

Sunnuntaina tuli juostua runsaan puolentoistatunnin lenkki maastopolkuja pitkin. Keli oli todella lämmin ja hiostava. Sykkeet olivat ihan eri tasolla kuin normaalisti tällä lenkillä. Oliskohan kuuma keli ja eilinen puiden kantaminen vähän verottaneet menoa. Lenkin lopussa kävin Siikajärvellä uimassa, riisuin vain lenkkarit ja sukat ja hyppäsin järveen. Vesi oli sen verran lämmintä, ettei se paljoa viilentänyt menoa. Siitä sitten taas tossut jalkaan ja viimeiset kilsat kohti kotia. Jokunen rannalla ollut auringonpalvoja hieman katseli pitkään.

Viikolle kertyi yhteensä runsaat 14 tuntia treeniä. Juoksua tuli 95 kilsaa.

Kesä on edennyt siihen vaiheeseen, että viimeinkin keväällä istutettu Gladius alkaa kukkia. Kahdesta istutetusta sipulista vain toinen jaksoi kukkia tänä kesänä. Joka tapauksessa aivan mahtavan näköinen kukkavana. 



Gladius kukkii heinäkuun lopulla.

Tulevalla viikolla on edessä Skotlannin kisan valmistelut. Kyseessä ei ihan olekaan pelkkä juoksukisa vaan edessä on myös tarkkaa suunnistusta. Järjestäjät ovat lähettäneet materiaalia tipottain ja paljon on joutunut sähköpostilla kyselemään. Onneksi Lee on ahkerasti vastaillut kaikkiin meikäläisen kysymyksiin. Kamoja on mittailtu ja käyty läpi, joten saa nähdä miten painavaksi reppu alkaa päätyä.


Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...