sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannusviikko

Alkuviikko tulikin jo käytyä läpi eikä loppuviikostakaan mitään kummoista tapahtunut. Keskiviikon yhteislenkin jälkeen torstaina juoksin kevyen tunnin lenkin järven ympäri. Pientä kireyttä tuntui oikean jalan lonkan koukistajassa, joka varmaan johtui viimeaikojen metsäpainotteisesta harjoittelusta. Ja ehkäpä venyttelyn laiminlyönnistä.
Perjantaina Juhannusaattona käytiin coachin kanssa Veikkolan kentällä juoksemassa testijuoksu. Juoksu maistui vaikka ilma oli melko lämmin auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Etusuoralla puhalsi alussa navakka tuuli, joka kuitenkin ajan mittaan helpotti. Hyvin menneen lenkin jälkeen palattiin kotiin Juhannuksen viettoon.
Lauantaina pidin lepopäivän. Ohjelmassa oli paluu viikon takaiseen Valio-Jukolaan, kun katsoimme läpi miesten Jukolan viestin nauhalta. Venlat tuli katsottua jo viikolla. Kyllä sitä sattuu lähes ammattilaisillekin hurjia virheitä. Voittaja Kalevan Rasti taas suunnisti läpi kisan lähes virheettömästi. Oma suoritus meni harjoitusmäärään nähden yläkanttiin, kun ennen Jukolaan ehdin käydä kuntorasteilla ainoastaan neljä kertaa.

Sunnuntaina kävin taas Nuuksion Kattilassa kääntymässä. Edellisyönä oli satanut 20 milliä vettä, joten juoksin isompia polkuja pitkin. Vettä oli metsässä paljon eikä pienemmille poluille viitsinyt lähteä jalkoja kastelemaan. Runsaan parin tunnin lenkki kulki helpon oloisesti ja sykkeet pysyivät yllättävän alhaisina vauhdista huolimatta. Sateiden jälkeen ilma oli todella raikas hengittää. Alkumatkasta Nuuksion Nuoli tuli fillarilla vastaan hurjaa vauhtia.

Viikolle tuli harjoituksia yhteensä 11,5 tuntia, jossa juoksua 85 kilsaa. Kuntopiirit jäi tälläkin viikolla tekemättä.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...