sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Takaisin baanalla

Kuluneella viikolla on otettu taas jättiaskeleita kohti kevättä. Varsinkin nyt viikonlopun aikana on lämpöä riittänyt vaikka sunnuntaina olikin vielä melko viileä tuuli. Viime keskiviikkona töistä kotiin juostessani oli tienposkessa ensimmäiset leskenlehdet.



Ja lauantaina juostessani Solvallaan suuntaan näin ensimmäiset perhoset. Myös pyöräilijät ovat ryömineet kellareistaan putsattujen teiden päälle nauttimaan aurinkoisesta ja hienosta ilmasta.

Treenit ovat menneet suht hyvin vaikka välillä on ollut melko raskasta menoa. Maanantain pidin juoksuvapaata, kun päivä meni puusavotassa. Vaikka juoksua ei tullut metriäkään niin tämä käy kyllä hyvästä voimatreenistä. Tiistaina juoksin töistä kotiin ja vaikka meno tuntui tukkoiselta niin pidin matkalla parasta vauhtia koko kevään aikana. Illalla vielä lyhyt kuntopiiri kotona. Keskiviikkona kävin fillarilla töissä ja illalla oli tiedossa lisää lihastreeniä puusavotan muodossa. Tuollaisen jälkeen maistuu iltapala melko hyvälle.
Torstaina kävin vaihteeksi matolla juoksemassa parin tunnin siivun. Olipa pitkästyttävää hommaa. Ei meinannut millään kulua tuo kaksituntinen vaikka edessä oli telkkarikin.
Alkuviikon vähäinen juoksu tarkoitti tuntien keräämistä viikonloppuna. Perjantaina juoksin Siikajärveä ympäri neljästi käyden kerran välillä kotona. Alku meni joutuisasti, mutta 90 min jälkeen olo muuttui todella raskaaksi enkä saanut sykkeitäkään pidettyä kurissa. Lopulta lyhensin lenkkiä suunnitellusta neljästä tunnista vajaaseen kolmeen ja puoleen. Lauantaiaamuna olo ei ollut kovinkaan reipas ja meinasin jättää kokonaan tälle päivälle suunnitellun lenkin väliin. Päätin kuitenkin lähteä hitaasti kokeilemaan ja kyllä kannatti. Juoksu tuntui hyvälle ja jalat olivat yllättävän tuoreen oloiset. Vielä alkuviikosta vaivannut yskäkin oli antanut periksi. Lauantaille tuli tehtyä vielä neljä tuntia puuhommia, joka senkin luulisi hieman verottavan juoksua. Sunnuntaille olin suunnitellut toisen nelituntisen lenkin, mutta juoksin vain kolme, kun tuo asfaltilla juoksu alkoi tuntumaan sen verran lonkissa. Vaikka tänään juoksu kulki niin kyllä huomasi, miten olisi hienoa taas pitkästä aikaa päästä juoksemaan metsässä. On tämä asfaltilla höylääminen vaan niin kovaa hommaa jaloille.
Viikon saldoksi tuli runsas 18 tuntia treeniä, jossa noin 13 tuntia juoksua. Loput pyöräilyä, voimatreeniä ja kuntopiiriä. Lauantain ja sunnuntain lenkin juoksin Solvallaan menevää teitä ja on se vaan melkoista vuoristorataa. Pitkää ja paikoin aika jyrkkääkin ala- ja ylämäkeä. Tämä on mainio paikka harjoitella. Myös viime vuoden E24 suojelija tuli vastaan omalla treenilenkillään.

Ei kommentteja:

Viikko 45 ja viikonloppu Vierumäellä

Vuosi lähenee loppua, mutta kelit ovat tälläkin viikolla olleet tukevasti lämpimän puolella. Alkuviikosta taisi yhtenä yönä käväistä pakkas...