sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Kevät tulee

Edellisen Saariselkäviikon jälkeen ollaan taas päästy vähän juoksun makuun, kun sukset on nostettu varastoon. Hiihtokilometrejä ei lopulta tullut viidessä päivässä kasaan kuin 177 km, mikä oli vähän vähemmän kuin mitä olin etukäteen toivonut. Siihen kun lisätään pari aikaisempaa hiihtolenkkiä, ei tämän hiihtotalven kilometrit nousseet kuin vajaaseen 200 km. Se ei ole paljoa näin hyvänä lumitalvena.

Muuten juoksurytmin löytyminen on ollut hiukan hakusessa. Metsän puolella polut ovat niin huonossa kunnossa, ettei sinne ole paljoa asiaa seuraavien viikkojen aikana. Toisaalta pyörätiet alkavat olla jo lumesta ja jäästä puhtaat, joten niillä juokseminen onnistuu vähän liiankin hyvin. Vauhti tahtoo helposti karata vähän liian kovaksi, joten aika tarkkana saa olla.



Tällä viikolla on lumet saneet kyytiä vuoroin sateen ja vuoroin auringon sulattamina. Tiistaina kotiin juostessani kuului peltoaukean takaa metson kolkuttava ääni soidinmenojen merkiksi. Taitaa olla vasta toinen kerta, kun kuulen luonnossa tämän äänen, mutta ei siitä voi erehtyä. Sen verran selkeä se oli. Viereisen hevostallin hevoset olivat jotenkin levottomia. Mahtoiko johtua minusta vai metsosta.
Torstaina oli töiden jälkeen erikoista ohjelmaa, kun etupihalla kasvanut iso kuusi kaadettiin. Rungon paksuutta en mitannut, mutta käsiä siitä ei ympäri saanut, joten taisi se olla melko iso. Pätkittynä siinä oli 75 kpl sellaisia 33 cm pituisia pöllejä, eli mittaa puulle tuli vajaat 25 metriä. Kyllä sillä jonkin aikaa saunaa lämmittää.

Perjantaina ja lauantaina tulikin sitten tehtyä useampi tunti puuhommia. Pelkästään noiden oksien setviminen vie useamman päivän varsinkin kun lunta on maassa yli polvenmitan. Itse pöllien halkaisu ei ole ihan mahdoton homma, mutta sitten ne pitää vielä siirtää ylämäkeen takapihalle puuliiterin luokse. Siinäpä on hyvää treeniä.

Viikon saldoksi tuli runsaat 15 tuntia treeniä, jossa juoksukilometrejä yhteensä 110 km.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...