keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Kulmakurulla

Neljäs hiihtopäivä on samalla toiseksi viimeinen päivä Saariselällä. Aika on mennyt nopeasti ja tuntuukin, että viikko on todellakin liian lyhyt aika näin hienoissa maisemissa. Tosin hiihtämisen puolesta yläkroppa oli tänään iltapäivällä jo sitä mieltä, että voiteluryhmä laitetaan tämän reissun jälkeen vaihtoon. Yhtään kunnollista voitelupäivää ei ole takana ja naapurilla on suksi luistanut paljon paremmin. Tää onkin näemmä välineurheilua.
Joka tapauksessa aamu valkeni auringon paisteessa vajaan 20 asteen pakkaslukemin. Ainut kartoittamaton alue tähän asti on ollut tuo läntinen puoli Saariselkää, joten sen suuremmin ei päivän reittiä tarvinnut miettiä. Lähdin liikkeelle Saariselän keskustasta kohti Tolosjokea ja siitä eteenpäin Kulmakurulle. Homma lähti liikkeelle heikosti, kun en meinannut löytää edes ladun lähtöpaikkaa. Latukartassa tuo Tolosjoelle kulkeva latu on merkattu lähteväksi kahdesta eri paikasta ja tietysti piti käydä kääntymässä ensin siellä väärässä paikassa. No, lopulta oikea paikka löytyi ja päästiin matkaan. Ensimmäiset kilometrit ovat helppoa maastoa, mutta jo eilisestä tuttu viima hivelee poskia mukavasti. Eilisestä viisastuneena olin ottanut mukaan kommandopipon, mutta eihän sitä vielä tässä vaiheessa tarvita. Reitti kulkee kapeassa solassa ja aina välillä vauhti nousee melko reippaaksi.



Kohta latu yhtyy Tolosjoen kanssa ja muutaman kilometrin jälkeen on edessä Tolosjoen tulipaikka. Jatkan matkaa saman tien, koska edessä on reipas nousu Kulmakurulle. Nousu on ainut pätkä koko Saariselän latuverkostossa, joka on merkattu mustalla värillä. Pituutta sillä on noin kolme kilometriä. Huomaan kuitenkin aika pian, että latu on vedetty edestakaisin rinteeseen, jolloin ei synny kovinkaan vaativaa nousua. Vain muutamassa paikassa joutuu turvautumaan haarakäyntiin. Toistaiseksi suksien pohjassa on vielä hieman pitovoidetta.
Ylhäällä Kulmakurun näköalapaikalla avautuu hienot maisemat. Maa näyttää aikoinaan revenneen kahtia, jättäen muutaman kymmenen metrin jyrkän pudotuksen kurun pohjalle. Suunnistaessa tämä tulisi varmasti ottaa huomioon reitinvalintaa tehdessä.



Matka jatkuu nyt etelään päin auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta suoraan kasvoihin. Tuuli tuivertaa takaa, joten meno on mitä parhain. Reitti palaa Pikku-harrinojan tulipaikan kautta takaisin Tolosjoelle ja jatkaa sitä pitkin jonkin matkaa. Tolosjoki on aikoinaa ollut ja on ehkä vieläkin kullankaivajien aluetta. Reitin varrella on vanhoja asuntovaunuja ja lahonneita hökkeleitä, joissa kullanhuuhtojat ilmeisesti majoittuvat kesällä kultaa huuhtoessaan.
Viimeiset kilometrit ennen Kakslauttasta ovat melkoista uurastamista. Maasto ei ole kovinkaan vaativaa, mutta suksi on vaan yksinkertaisesti huono. Pito on loppu ja luistoa nyt ei ole koko viikkoon ollut. Päätän pitää tauon Kakslauttasessa ja miettiä reittiä loppupäiväksi.
Kuuma mehu ja munkki piristävät hieman, mutta päätän sittenkin palata takaisi mökille melkeinpä suorinta reittiä. Kolme vuotta sitten Äkäslompolossa pisin hiihtopäivä oli runsaat 100 km käydessäni Levillä kääntymässä. Näillä suksilla ei olisi toivoakaan selviytyä sellaisesta reissusta. Tosin sinä talvena oli hiihtokilometrejä alla hieman enemmän kuin nyt.
Viimeinen runsas kymppi tulee suht mukavasti vaikka vastassa on taas tuo kylmä tuuli. Mökille tullessa on aikaa kulunut runsaat neljä ja puoli tuntia. Se on noin kymppi tunnissa, ultravauhtia.

Ei kommentteja:

Viikko 45 ja viikonloppu Vierumäellä

Vuosi lähenee loppua, mutta kelit ovat tälläkin viikolla olleet tukevasti lämpimän puolella. Alkuviikosta taisi yhtenä yönä käväistä pakkas...