perjantai 13. helmikuuta 2009

Jälkihöyryjä

Vajaa kaksi viikkoa on kaksnelosesta takana ja virustauti tuntuu nyt olevan voiton puolella. Lääkäri kun ei muuta keksinyt niin laittoi meikäläisen vielä toiselle antibioottikuurille. Se saadaan loppuunsyödyksi sunnuntaina. Ensi maanantaina käyn vielä labrassa ottamassa melkoisen nipun verikokeita. Samassa yhteydessä on vielä työnantajan järjestämä määräaikaistarkastus, kun tuli noita pyöreitä vuosia alkuvuodesta täyteen. Saa nähdä mikä on tuomio.

Kisan jälkeen en ole vielä juossut kertaakaan ja ainut kerta, kun verkkarit on ollut jalassa, oli eilen punttisalikäynnillä. Tein kevyesti reisiä ja vatsa/selkä treeniä puolen tunnin ajan. Ei tuntunut pahalle, mutta silti on tunne, ettei juoksutreeneillä ole vielä kiirettä. Lisäksi viime viikonlopun vesisateet etelässä saivat tienpinnat ihan jäisiksi, joten sekään ei nyt innosta juokseman ulkona. Viikonloppuna voisi käydä hiihtämässä ensimmäistä kertaa näillä lumilla.

Näiden kahden viikon aikana olen myös ehtinyt pohtia näitä tämän vuoden treeenimetodeja. Viime vuonna toteutetussa Cooperin-metodissa ei sinänsä ole mitään vikaa, hyviä tuloksia se tuotti koko vuoden, vaikka tuota edellistä ja samalla parasta treeniputkea ei sitten päässytkään kokonaisuudessaan ulosmittaamaan. Ajatuksissa on kuitenkin ollut kokeilla tänä vuonna jotakin uutta. Syksyllä juostava neljäkasi vaatii varmaan myös hieman uudenlaista ajattelua. Olen alkanut keräämään tietoa tuosta matkasta, mutta kovin paljoa ei löydy juuri neljäkasille harjoittelusta ja valmistautumisesta. Kisaraporttien muodossa löytyy jotakin tietoa mm. seurakavereiden kirjoittamina, mutta siihen ovat löydökset tähän mennessä jääneet.

Edit: huomasin äsken, että Sakura-Michi kisan sivuille oli päivitetty lähtöluettelo tämän vuoden kisasta. Paljoa ei järjestäjiltä ole infoa tippunut toistaiseksi, mutta tämä nyt ainakin vahvistaa ilmoittautumisen olevan kunnossa omalta osalta. Kisassa on tänäkin vuonna perinteisesti 80 kotimaista ja 20 ulkomaista juoksijaa.

ps. päivän luku on nyt 12 (I’m a chocoholic and I have now been sober for 12 days). Eilen oli ekan kerran vaikeeeeeta ruokakaupassa, mutta lopulta kaikki meni hyvin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olihan siellä muutama tuttu nimi tuolla listalla, mutta noista jaappaniksi (vai mitä se nyt onkaan) kirjotietusta nimistä en kyllä ottanut selvää.

Toivottavasti on tauti voiton puolella.

Anonyymi kirjoitti...

Myös täältä toivotaan Mikaelille pikaista paranemista! Kiva kuulla, että tauti on jo pikkuhiljaa talttumassa ja pääset taas pikkuhiljaa juoksentelemaan.

Koitin selailla Sakura-Michin lähtölistaa ja iloinen yllätys oli että myös Outi ja Veikko löytyi listalta! Ja jos huonolla japaninkielentaidollani oikein ymmärsin niin Takehiro Matsushitakin on mukana, vaikka Yuki kertoi jostain (Takehiron kotisivulta?) lukeneensa ettei hän olisi päässyt mukaan. Makoto Suzukia en listalta löytänyt.

Ja hauska yhteensattuma on Daniel Ernst, joka tuli näköjään 3min meidän jälkeen maaliin Spartathlonilla. En kyllä yhtään muista minkä näkönen mies oli.

Naisista silmään pisti "Singer-ompelukone" Kimie Noto ja MM-luokan vipeltäjä Masae Kamura.

Vertiltä terkkuja Rusinalle ja Lakulle :)

Anonyymi kirjoitti...

20 ei-japanilaista juoksijaa, joista peräti 5 Suomesta - aika hyvä edustus

Tsemppiä valmistautumiseen.

- Jari T.

Sari kirjoitti...

Moi,

joo - paljon on suomalaisia lähdössä mukaan. Ja kiinnostus kisaa kohtaa näyttää vaan lisääntyvän meillä täällä Suomessa. Kohta on varmaan oma maakiintiö ;-)

Muista juoksijoista ei itselleni ole yhtään tuttua, mutta tosiaan paljon on Spartan läpijuosseita mukana. Hieno kisa on tulossa.

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...