tiistai 28. huhtikuuta 2020

Firstbeat analyysimme

Kiitos vielä Tuomakselle Polkuporinoissa vierailusta.

Nuuksion taikaa Tuomaksen kanssa
Ohessa lisää vieraskynä Tuomas Forssin ajatuksia:

Ensinnäkin, ultramatkoihin kohdistuva urheilu on todella järjetöntä touhua. Ja sehän siinä juuri kiinnostaakin! Kiinnostaa jokainen tarina vanhan ja hikisen juoksutakin alla. Kiinnostaa jokainen yhdessä juostu tai poljettu kilometri. Kiinnostaa jopa kaikista pahimmat epäonnistumiset. Miksi tehdä jotain ihan tavallista urheilua, kun voi vähän hullutellakin?

Kun mietitään äärimmäistä kestävyysurheilua, niin kyse on ainakin yksilön kovasta suorituskyvystä ja sen mahdollisimman taloudellisesta hyödyntämisestä. Siitä löysinkin hyvän kuvion, joka ei valitettavasti selkeytä intohimoisenkaan harrastajan treenikuvioita tai pohdintoja omasta kehityksestään. Vai olenko väärässä? Kuvio löytyy blogin lopusta, jos haluat lähteä maksimoimaan suorituskykyä sen avulla ☺ Kuvion mukaista, liian monimutkaista urheilusta ei mielestäni kannata tehdä. Absoluuttinen huippu-urheilukin perustuu siihen, että jokaiseen osa-alueeseen on tarvittaessa tarjolla asiantuntija. Mutta entäpä, jos nämä kuviot ja kaaviot tappavat sen tärkeimmän, eli huippusuoritukseen johtavan FIILIKSEN? Esimerkiksi FLOW-tilaa kuvataan tilaksi, jossa lennetään kuin autopilotilla, ilman yhtään suoritusta häiritsevää ajatusta. Mieli on nimittäin kuin laskuvarjo. Se ei toimi, ellei se ole auki.

Ihmisen keskushermosto koostuu aivoista ja selkäytimestä. Keskushermostosta viedään käskyjä joko motorisia hermoja tai autonomisia hermoja pitkin kehon ääreisosiin ja sisäelimiin. Autonominen (tahdosta riippumaton) hermosto jakautuu sympaattisen ja parasympaattiseen osaan. Sympaattinen osa kiihdyttää elintoimintoja ja parasympaattinen osa hidastaa niitä. AUTONOMISELLA HERMOSTOLLA ON TÄRKEÄ ROOLI ELIMISTÖN TASAPAINON YLLÄPITÄMISESSÄ.

Firstbeat hyvinvointianalyysi mittaa äärimmäisen luotettavasti autonomisen hermoston toimintaa. Perusperiaate on, että kun syke nousee, niin sykevälivaihtelu laskee, jolloin sympaattinen hermosto on aktiivinen. Kun syke laskee, niin sykevälivaihtelu nousee, jolloin hermoston parasympaattinen osa aktivoituu. Arkipuheessa sympaattinen hermosto on ”stressihermosto” ja parasympaattinen ”palauttava hermosto”. Firstbeat mittaa ja analysoi muun muassa liikunnan terveys- ja harjoitusvaikutukset (TE-asteikolla), unen ja palautumisen laadun, stressin ja palautumisen tasapainon, energiankulutuksen sekä maksimaalisen hapenottokyvyn (vo2). Näillä tiedoilla saadaankin riittävä ja luotettava kuva elimistön tasapainosta. Kokonaisuuden ja elimistön tasapainon kannalta erityisen kiinnostavaa on, että kun aivot ovat stressimoodissa/hälytystilassa tai pelkästään tulkitsevat tilanteen uhkaavaksi, siitä seuraa autonominen vaste eli sillä on vaikutus autonomiseen hermostoon. Kun aivot ovat hälytystilassa, estyy esimerkiksi kognitiiviset toiminnot ja luovuus. Kun aivot tulkitsevat tilanteen tarpeeksi uhkaavaksi, on käytössä vain kolme moodia: taistele, pakene tai jäädy. Firstbeat-mittauksen isoin hyöty onkin yhdistää yksilön psyykkiset tuntemukset ja fysiologinen data.

Elimistön pitää olla tasapainossa kehittyäkseen. Urheilun superkompensaatio (eli kehitys) ei tapahdu, jos harjoituksista tai stressistä ei palauduta. Maksimaalista kehitystä haettaessa voidaan elimistön tasapainoa horjuttaa väliaikaisesti ilman kunnollista palautumista, tämä vaatii kuitenkin osaamista ja tarkkaa harkintaa. Hallitsemattomaan ylikuormitustilaan ajautuneella on pitkä matka takaisin tasapainoon. Pitkälle treenin ja levon tasapainoilussa pääsee kuitenkin kysymyksellä, onko kyseessä otto omasta pankista vai talletus omaan pankkiin? Kun treenaat palautuneena, on kyseessä talletus, kun taas alipalautuneena, on kyseessä otto. Jotta saldo kasvaa, on oltava enemmän talletuksia kuin ottoja.

Olemme fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus. Kuinka moni harjoittaa mieltään kuin kehoaan? Mitä, jos seuraava kehitys tulisikin mielen vahvistamisesta? Tiedetäänkö prosessikaavioiden luvatussa maassamme edes, että mielen taitoja voi harjoitella ja kehittää? Väitän, että yksilöiden ja ryhmien potentiaalista jää osa käyttämättä ilman mielen harjoittelua. Kuinka moni on tehnyt lajistaan psyykkisen analyysin? Harjoittanut itseluottamustaan pystyvyyden tunnetta ruokkimalla? Buustannut motivaatiota monipuolisella ja selkeällä tavoitteenasettelulla? Harjoitellut laajaa ulkoista tai kapeaa sisäistä keskittymistä? Entä tunteiden säätely tai itsepuhelu? Muun muassa näiden ominaisuuksien harjoittamisen tarkoitus on vapauttaa urheilijan kapasiteettia käyttöön ja suuntaamaan keskittyminen vain suorituksen kannalta olennaisiin asioihin. Ja siis kohti FLOW-tilaa!
Kuvio lähteestä: Mero, A., Nummela, A., Kalaja, S., Häkkinen, K. 2016. Huippu-urheiluvalmennus.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Polkuporinat 100. jakso ja Polar Grit X ensipuraisu

Tällä viikolla tuli täyteen sata jaksoa Polkuporinoita! Huikea reissu! Iso kiitos kaikille sarjan vieraille, joilta olemme kuulleet tarinoita ja tietoa eri aiheista. Tässä vielä linkki meidän sadanteen jaksoon. Intovalmennuksen Tuomas Forssin kirjoitus Firstbeat mittauksesta julkaistaan tulevalla viikolla.


Polar julkaisi tällä viikolla uuden outdoor-urheilukellon Polar Grit X. Sain kellon postista perjantaina ja illalla synkkasin sen omien asetusten mukaiseksi Polar Flow ohjelmassa. Samalla kelloon asentui uusin ohjelmaversio. Kaikki sujui ongelmitta.





Uusi Grit X kello tuntuu kädessä todella jämäkältä. Kello on läpäissyt useita armeijatason testejä lämpötilan, pudotuksen ja kosteuden suhteen ja sen kyllä tuntee erona Vantage Vhen. Toinen iso ulkoinen ero on paluu V800 kellosta tuttuihin pyöreisiin ja isompiin painikkeisiin. Grit X kellossa on myös standardi ranneke, jolloin sen voi vaihtaa haluamakseen. Tätä vaihtoehtoa ei Vantage Vssä ole.


Alhaalta ylös: V800, Vantage V Titan, Vantage V ja Grit X

Grit X ja Vantage V

Yksi kiva ominaisuus uudessa kellossa on sääennusteen näkyminen kellossa. Tämä vaatii yhteyden puhelimeen, mutta jossain repussa tai taskussa se yleensä kulkeekin. Nyt vilkaisu ranteeseen riittää sääennusteen näkemiseen. Tämä oli kiva lisä nyt viikonloppuna, kun lähdin lenkille heti aamulla ja sääennusteteen pystyi katsomaan suoraan kellosta.

Ehdin juosta viikonlopun aikana yhteensä 60 kilsaa parilla lenkillä, joiden aikana alla oleva data kertyi. Ei siis tähän hätään mitään sen enempää testausta, mutta ensi viikolle olen suunnitellut vielä pari kolme mielenkiintoista lenkkiä.

Lauantainen lenkki lähti liikkeelle Solvallasta, josta juoksin hetken NBU reittiä ja siitä sitten pienempiä polkuja pohjoiseen kohti NC reittiä. Siitä juoksin NC reitin loppuun pienin poikkeuksin. Haukkalammen kiersin vähän kauempaa, koska siellä on nyt Korona-aikaan paljon ulkoilijoita, varsinkin nyt viikonloppuna. Lenkistä tuli vajaa 25 kilsaa ja aikaa kului 2:36.
Lenkillä uusi Grit X oli oikeassa ranteessa ja Vantage V vasemmassa. Alla on sykekäyrät molemmista kelloista. Molemmat tuntuivat olevan hyvin synkassa keskenään sekä oman tuntemuksen kanssa.



Grit X datat lauantain lenkiltä

Vantage V datat lauantain lenkiltä

Sunnuntaina lähdin liikkeelle hotelli Nuuksiosta ja juoksin pohjoiseen Salmeen asti, josta sai mukavasti vesitäydennystä. Juoksin sieltä vähän eri reittiä Kattilaan ja siitä taas NC reittiä kotiin. Matkaa kertyi 36 km ja aikaa kului 3:50. Alla löytyy vastaavat datat sunnuntain lenkiltä


Sykekäyrät
Sykekäyrän loppupuolella on kellojen välille tullut jostain syystä eroa. Vangagen mukaan sykä on käväissyt poikkuksellisen ylhäällä ja palannus sitten sieltä alas. Grit X on samaan aikaan näyttänyt laskevaa sykekäyrää. Tarkistin paikan tuosta juoksemastani reitistä ja en muista siinä tapahtuneen mitään poikkeuksellista. Veikkaan Vantage Vn käyrää vääräksi, mutta hankala sanoa mikä on totuus. Joka tapauksessa taas molemmat kellot hyvin synkassa keskenään.

Polar Grit X datat


Polar Vantage V datat
Näiden kahden lenkin jälkeen, kun laitoin Grit X kellon lataukseen niin akku näytti 83% jäljellä olevaa lataustasoa.

Tulevalla viikolla on ajatuksissa vielä testata tuota "mäkilaskuria" ja Grit X rannesykettä vs. Vantage V sykevyöllä jos aikataulut sallivat. Lisäksi tarkoitus on tutustua paremmin tuohon Komoot-karttapalveluun, jonka kautta voi suunnitella uusia reittejä.

Tämän päiväisellä lenkillä unohtui vähän tuo tankkaus viimeisen tunnin aikana ja noin kolme kilsaa ennen kotia meinasi homma mennä kävelyksi. Ehkä tuo Grit X kellon uusi tankkausmuistutus olisi toiminut tässä kohtaa ja loppu olisi tullut paremmin. Myös tähän ominaisuuteen palaan myöhemmin.

Polariin liittyen voit käydä kuuntelemassa viime vuonna tekemämme jakson Polkuporinoihin:

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Koronan aikaan kotioloissa

Viimeiset viisi viikkoa on tullut tehtyä töitä kotitoimistolta. Omasta puolesta tilanne on ollut mitä mainioin. Työt tehdään samaan tapaan kuin aikaisemmin, eli puhelinpalavereissa ja omassa tiimissä, joka on ympäri maailman eri aikavyöhykkeillä. Yhteydenpito on jopa tehokkaampaa, kun työkone on pöydällä auki 24/7 ja aina voi kuitata muutaman sähköpostiin tulleen kysymyksen. Toisaalta vapaa-ajan ja työn erottaminen on tullut entistäkin vaikeammaksi.

Treenien kannalta tilanne toimii myös hyvin. Pariin kertaan on tullut tehtyä lyhyempi lenkki päivällä. Lisäksi poluille pääsee siirtymään lähes kotiovelta ja työmatkalla oleva asfaltti jää käytännössä kokonaan pois ohjelmasta. Muiden tukiharjoitusten osalta tilanne voisi olla parempi, sillä lihaskuntotreenit ovat punttisalin poisjäämisen kautta vähentyneet huomattavasti. Jotenkin se oman kehon painolla tehty lihaskuntotreeni ei nyt ole maistunut.

Olemme siis olleet täysin kotioloissa poislukien kerran viikossa ollutta kauppareissua. Nuuksiossa on ollut viikonloppuisin todella paljon porukkaa ja siksi lenkit ovatkin suuntautuneet vähän pienemmille poluille noiden pääväylien sijasta. Poluillakin on ollut hyvä pitää turvaväliä ja välillä on tullut juostua enemmän polun vieressä metsässä kuin polulla.

Myös kevään ohjelma on mennyt vähän uusiksi. Itselläni ei ollut suunnitelmissa mitään isompaa polkukisaa, mutta olimme toukokuun lopussa menossa Kanadaan pariksi viikoksi ja se reissu jää nyt väliin. Sillä reissulla olin suunnitellut käyväni Squamish50 kisan maastoissa juoksemassa. Yksi heidän järjestämä yhteislenkkikin olisi sopinut meidän aikatauluun, mutta sekin sai nyt jäädä. Noilla seuduilla en aikaisemmin ole poluilla käynyt, mutta onneksi reissu ei siirry kuin vuodella eteenpäin, joten sen verran jaksaa kyllä odottaa.

Yksi suurimpia harmituksia kisakalenterin suhteen on Jukolan viestin peruuntuminen kokonaan tältä vuodelta. Sinne oli taas Raivojuoksijan kanssa vähän omia suunnitelmia, mutta ne siirtyvät myös vuodella eteenpäin. Rovaniemellä järjestettävästä Jukolasta ei mitenkään voi ajatella olevansa poissa.

Kauden päätapahtumaan Coloradossa on vielä aikaa, mutta aina välillä tulee tunne, että mitenköhän senkin kisan käy tänä vuonna. Yhdysvallat on iso maa ja Korona-virus on levinnyt isossa maassa hyvin epätasaisesti. Molemmat rannikot näyttävät saaneen muuta maata enemmän tartuntoja, mutta todellista tilannetta ei varmasti tiedä kukaan. Lisäksi pelkään, että tulevat presidentinvaalit sekoittavat tiedonkulkua ja tilanteesta on entistä vaikeampaa saada selkoa. Ainakin tänne kauas Suomeen.

Tulevat viikot ratkaisevat myös meidän oman, Nuuksio Backyard Ultra, kisan toteutumisen. Aikaa kisaan on vielä 10 viikkoa ja Suomen viranomaiset toivottavasti kertovat seuraavan parin viikon aikana miten Suomessa järjestettävien tapahtumien osalta kesällä toimitaan. Jos rajoituksia vielä silloin on niin toivotaan, että meidän suhteellisen pieni kisa voitaisiin kuitenkin vetää läpi. Toki tässäkin on sanomatta selvää, mutta kertaan nyt kuitenkin, että kaikkia rajoituksia tulemme varmasti noudattamaan ja kaikkien juoksijoiden ja huoltajien terveys menee kuitenkin tämän tapahtuman edelle.

Perjantaina julkaisimme viimeisimmän jaksomme Polkuporinoista. Siinä haastateltavana oli Joonas Kortelainen ja aiheena Joonaksen intohimo eli skimo tai skimountaineering tai vaan vuorihiihto. Jaksossa kävimme läpi lajiin liittyviä varusteita ja kisoja sekä Joonaksen omaa taustaa ja tekemistä.
Voit käydä kuuntelemassa jakson alla olevan linkin kautta.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Makrokuvista mörönkakkaan - haastateltavana elämänjanoinen Endorfiininmetsästäjä

Tällä viikolla Polkuporinoiden vieraana oli mörköjä pelkäävä Terhi Jaakkola, joka paremmin tunnetaan Endorfiininmetsästäjänä.

Itse Polkuporinajakso löytyy täältä:


Saimme Terhiltä vierailijakynän muodossa tarinan vinkkeineen:

Home Sweet Home - kotona Kyyhkylässä
Tässä blogikirjoitus Terhin lukemana:
Helmikuussa 2020 aloitan oman elämäni selviytymispelin, jossa tavoitteena on siirtää kahdeksan kuutiota laatikoita Pohjois-Kirkkonummelta Suomen itäisimpään kuntaan Ilomantsiin. Kellon rutina ulottuu korvista rahapussiin hetkenä, jona avaan kännykkään saapuneen linkin kautta vuokrapakettiauton oven.

Kesken tätä leikkiä tipahtaa postilaatikkooni viesti otsikolla: "Polkuporinat - haastattelupyyntö". Iloisena heitän muuttorukkaset nurkkaan ja ryhdyn kirjailemaan myöntävää vastausta. Heermanin hersyvän pariskunnan Sari ja Mikael ovat olleet ohuenlaisia moi-tuttuja. Sellaisia, joiden kohdalla hieman nyökkää ja hymyilee. Emme tunne toisiamme, mutta olemme kolunneet samoja polkuja ja tapahtumia jo vuosien ajan. Se, mitä he eivät tienneet on, että lapsuudenkotini sijaitsee heidän kodistaan iltalenkin päässä, ja että junnuvuosieni harvojen maantielenkkien reitti kulki ihan heidän nurkaltaan.

Lupaan tulla haastateltavaksi, jos saan tulla heti, koska myöhemmin kotiosoitteidemme välimatka olisi viiden sijaan yli 500 kilometriä.

Jälkikäteen luettuna Polkuporinoiden esittelyteksti naurattaa: "Polkuporinat on kestävyysurheiluun keskittyvä podcast-sarja, jossa pohditaan urheilua kokonaisvaltaisesti eri näkökulmista.”

Niin, olenhan toki kestävyysurheillut, treenannut ja kisannut ja kaikkea tätä erityisesti junnuvuosinani Polkuporinoiden kotipesän lähimaastoissa. Mitä pulinoita bitteihin taltioitui, onkin sitten ihan toinen tarina. Keskustelu ryöppyää ja rönsyilee, tunnelma on luottavainen ja välitön. Jossain vaiheessa muistan kauhukseni: Tämähän oli jollain tavalla polkujuoksuun liittyvä podcast! Nyt yleisö pettyy! Kaivan hihasta hädissäni pienen ässän ja mutisen: "Niin olen minä menossa sinne UTMB-juoksuunkin (tosin vain CCC-matkalle), sehän on sellainen polkutapahtuma."

Väkisin ja pakolla lopetamme pulinan, vaikka yhteistä juttua olisi riittänyt kolmeksi viikoksi. Lupaan kirjoittaa aiheesta heille pienen tekstin. Väliin mahtuu vuolasta elämää, kunnes saapuu maaliskuu 2020, joka muuttaa kaiken. Nyt tuo hilpeä pulinatuokio, muuttolaatikot ja pitkin poikin maakuntia ajelu tuntuvat viattomuuden ajalta, kuin lapsuudelta. Vai oliko se todellinen elämä ja tämä, viruksen aika, elämää dystopiassa? Kumpi on totta, kumpi kirjan sivuilta karannutta?  

Peurajärvellä Itä-Suomessa marraskuu 2019
Syvemmälle podcast-jakson aiheisiin voit sukeltaa alle listattujen linkkien avulla:   

Upea luonto ja loputtomat retkeilymahdollisuudet – tärkeimpiä syitäni muuttaa Pohjois-Karjalaan 


Marraskuu 2019 Pohjois-Karjalassa
Tiilikkajärvellä
Tyypillisin luisteluasento
Muutamia vapaaehtoisvuoden aikana kohtaamiani loistotyyppejä 


  • Ginny - teräksinen paketti hersyvää huumoria sekä kaikki-järjestyy ja kääritään-hihat -asennetta. Wild Greenland -yrityksen perustaja. https://www.wildgreenland.com/ 

Yö riippumatossa Peurajärvellä marraskuu 2019
Linkkejä vapaaehtoispaikkoja listaaviin palveluihin 

  • Pohdithan ennen paikan valintaa, onko tarjolla oleva kohde eettinen valinta? Autatko aidosti vai vietkö vahingossa paikalliselta työpaikan? 

Islantilaisella lammastilalla Hosulin kanssa
Mikä tekee Islannista niin ihanan? 

Retkiluistelemassa Tiilikkajärvellä

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Elämänkestoista liikuntaa vieraidemme sanoin, Stig Heerman ja Unto Tanttu

Tämän viikon Polkuporinoissa oli mukana kaksi veteraanisuunnistajaa, Unto Tanttu Keravan Urheilijoista sekä Stig Heerman Rasti-Lukosta.

Kuten oheisessa jaksossa saammekin kuulla, liikunnan ei tarvitse päättyä tiettynä ikävuonna. Se ehkä muuttaa muotoaan. Tehy-lehden artikkelissakin kerrotaan, miten liikunta hidastaa ikääntymistä. UKK-instituutin sivuilta löytyy myös tietoa iän tuomista muutoksista ja Liikuntaneuvoston sivuilta tilastoa ja tietoa. Käypähoito-ohjeet ovat keränneet myös hyvin yhteen tärkeitä asioita, mitä on hyvä iän myötä muistaa. Ja eikun kuuntelemaan kavereiden vinkkejä ja tarinoita:



Stig Heerman kertoo omaa tarinaansa näin:

Helsingin olympiakisoista 1952, saatiin naapuripoikien kanssa kimmokkeen raivata lähimetsässä sen verran tilaa, että siellä pystyttiin pitämään kilpailuja keskenämme. Siellä juostiin, hypättiin korkeutta ja pituutta ja hauskaa oli. Talvisin paikallinen urheiluseura järjesti hiihtokilpailuja melko taajasti ja muulloin laskettiin mäkiä, mitä vaativampia, sen paremmin. Silloin ainoa suksimateriaali oli puuta ja yhtenä talvena katkaisin seitsemän paria suksia, isäni sanoilla, niissä mäissä. 

Jossain vaiheessa 15 - 16 vuotiaana tuli suunnistus kuvioihin, kun yksi kaveri sai jostain itselleen paikkakunnan alueelta suunnistus/peruskartan ja sen kanssa rymisteltiin metsää pitkin ilman sen kummempia opastuksia. Mopo-, auto- ja opiskeluiät sekä perheenperustaminen hillitsivat jonkin verran systemaattista liikuntaa mutta ainahan jotain pientä tuli tehtyä. 

Vuonna 1969 muutettiin Uuteenkaupunkiin ja 70-luvun alussa yksi innokas suunnistaja, Heikki Vennelä, alkoi opastamaan meitä suunnistuksen saloissa. Meitä oli noin parin kymmenen hengen ryhmä, joka kokoontui viikottain. Kiersimme metsässä 25-tonnisella, kolmivärisellä kartalla. Päävärien, valkoisen ja mustan lisäksi vesistöt oli sinisellä merkattu. Sittemmin siirryttiin piirikunnallisiin ja kansallisiin kilpailuihiin, joka johti siihen, että kahdeskymmenesseitsämäs Jukolan Viesti Niinisalossa oli minun ensimmäinen Jukolan viestini Vakka-Rastin väreissä. 


Siitä viestistä muistan sen verran, että oli kylmää, sateista, jännitystä, hermoilua ja ykkösen jälkeiseen ojaan putosin polvia myöten. Kahdella ensimmäisillä rasteilla harhailin jonkun verran, mutta loppumatka meni putkeen. Reitin varrella oli ylitettävänä isoja ojitettuja suoalueita mikä kylmyyden lisäksi teki reitin raskaaksi. 



Vaihdosta löyti Viitasen Veijon ottama valokuva jossa luovutan viestikapulan seuraavan eli kuudennen osuuden viejälle Roy Hellström`ille. 

Tästä tuli sitten kahdenkymmenenviiden Jukolan viestien, ei katkeamaton, putki joka päättyi vuonna 2010 Kytäjä kakkosen jälkeen. Monen moisia kommervenkkiä on vuosien varrella sattunut ja tapahtunut, milloin rastit ovat olleet hukassa, useinkin sekä paljon muutakin enemmän tai vähemmän hauskaa. Erityisesti mieleen on jäänyt vuonna1981 Kytäjällä, kun jouduin/pääsin varamiehenä vesisateessa toiselle osuudelle lainalampulla, jota väitettiin kestävän toimintakuntoisena koko osuuden. Alku menikin tosi hyvin ja saavutin naapuriseuran suunnistajan jonka kanssa juoksin muutama rastiväli kunnes yhtäkkiä en nähnytkää karttani enää kovinkaan hyvin todettuani lampuni sammuneeksi. Sovittiin kaverin kanssa, että tulen hänen vanavedessä eteenpäin mutta muutama rastivälin jälkeen meillä oli eri hajontaa jolloin suuntasin yksin pohjoispuolella olevalle tielle ja juoksin sitä pitkin kunnes saavuin aukolle jossa etäisyys seuraavalle rastilleni oli muutama sataa metriä, ja jäin tielle odottamaan mahdollista ”veturia”, että pääsisin metsästä pois. Hetken päästä sinne tulikin, tietä pitkin HS:n kaveri jolta pyysin kyytiapua ja hän suostui siihen kun näki tilanteeni. Loppumatka menikin, yhteistyöllä, todella hyvin ja kun tulin pesusta naapuriseuran kaveri, josta erkanin pimeellä lampulla, tuli vastaan ja tokasi ”kui olet jo täällä”. Pesun jälkeen päätettiin perheen kanssa lähteä kotiin ja siitä tulikin vielä isompi urakka kuin edellinen viestiosuus, koska auto jouduttiin ”kantamaan”, apujoukkojen kanssa, pellolta pois. 

Erityisesti muista myöskin vuoden 1985 Jukolan Laitilassa kun pääsi ensimmäinen kerta pojan, Mikaelin, kanssa samaan joukkueeseen. Poika joutui odottamaan isänsä pitkän tovin, kun tuli törttöiltyä jo eka rastilla. Molemmat selvisivät kuitenkin metsästä pois, poika huomattavasti paremmin. 

Tosi varhaisessa vaiheessa perhe liittyi mukaan suunnistusrientoihin, molemmat lapset aloittivat varhaisessa vaiheessa kansallisissa rastiviikoissa kotimaassa, lähinnä Kainuussa sekä Ruotsissa ja sittemmin viesteissä. Jossain vaiheessa alkoi valmennus kiinnostamaan ja kouluttauduin A-valmentajaksi ja suunnistus lajina. Oman valmentautumisen ohella olen saannut tehdä yhteistyötä monien hyvien suunnistuspersoonien kanssa mukaan lukien omat lapset. 80-luvun alkupuolella muutimme Raumalle ja jonkun vuoden kuluttua siirryttiin edustamaan Rasti-Lukkoa jossa hyvien kavereiden ansiosta on joukkueena tullut hyviäkin tuloksia. Menestykset luo paineita jonka kautta liikkuminen tulee luonnostaan, ei kehtaa olla ns rapakunnossa. 

Vaellukset lähiseuduilla sekä Lapissa, missä ollaan koluttu lähes kaikki luonnon- ja kansallispuistot viidentoista vuoden aikana, kuuluvat myöskin liikunnan iloihin, kun kavereiden kesken saa väitellä missä ollaan ja miten päästään kulloinkin määränpäähän. Alussa kannettiin teltta mukaan, sitten käytettiin autiotupia yöpymisessä, mutta viimeiset vuodet olemme tukeutuneet varaustupiin, mihin varmasti pääsee. 



Eläkkeelle jäätyäni alkoi uusi vaihe ns veteraanisuunnistukset johon ensimmäinen kosketus oli 2007 Kuusamossa, josta innostuin niin, että putki katkesi vasta Tanskan kilpailuun 2018 kun jalka ei ollut sillä tuulella, mutta jatkui Riikassa 2019 sekä ensi vuonna Slovakiassa. Näiden kisojen myötä olen saannut tutustua sellaisiin paikkoihin ja maanosiin, kuten Australia, Brasilia, Aukland sekä lukuisiin Eurooppan maihiin. On kiinnostavaa tutustua eri kulttureihin, ruokiin ja ihmisiin, erilaisia maastoihin ja karttoihin, saada uusia ystäviä ja vuodesta toiseen tavata niitä näissä merkeissä. Joka reisun alla jännää millainen kämppäkaveri sieltä ilmestyy ja miten hänen kanssa synkkaa, kun ollaan useita viikkoja yhdessä. Hyvin on tähän asti mennyt, varmasti senkin takia, että suunnistaja on tottunut moniin erikoisuuksiin eikä ole turhan kranttu. Ruokailusta tuli mieleen reissun kun Auklandin matkalla jäätiin menomatkalla pariksi päiväksi Hong Kongiin ja päivällä piti jotain syödä, niinpä lähdimme kämpiksen kanssa kaduille ja löysimmekin ruokapaikan jossa oli paljon ihmisiä, merkiksi siitä, että ruoka voisi olla hyvä. Meille raivattiin pöydä ja tuotiin ruokalista, paikallisella kielellä varustettuna. Sitä tutkittiin ja neuvoteltiin kaverin kanssa, mitä kaikki tarkoitti kunnes naapuripöydästä vanhahko lady nauroi ja alkoi, huonolla englannin kielellä, opastamaan meitä mitä meidän olisi syytä tilata, ja näin tehtiinkin. Kun meille kannettiin tilauksemme eteen siinä seassa oli molemmille kippo jossa oli kirkasta nestettä ja kuviteltiin, että sitä pitää juoda jolloi lady sanoi ja näytti, että siinä pestään ruokavälineet ja sen jälkeen kädet. Näin tehtiin ja hyvin meni paitsi, että naapuripöydässä oli hilpeä tunnelma kun tutkittiin kaikkea mitä eteemme oli tuotu, kaikkiin ei kuitenkaan tohdittu kajota kun ei mitään tietoa siitä mitä se sisälsi, kuitenkin kaikki se mitä syötiin oli ok. Mieluisista liikuntamuodoista voisi suunnistuksen lisäksi vielä mainita hiihtäminen, eteenkin Lapissa kevättalvella sekä pitkiä pyöräilyretkiä joista kovastikin nautin.

Unto puolestaan muistelee Jukolaa seuraavasti:

Jukola jorinaa

Jukolan viesti, maailman suurin viestisuunnistustapahtuma, kerää vuosittain lähes 20 000 rastinetsijää eri puolilta maailmaa kokemaa suomalaisen metsäsalaisuuden. Ensimmäinen Jukolan viesti juostiin kesäkuussa vuonna 1949. Itse näin päivänvalon pari viikkoa tuon tapahtuman jälkeen.

Omat kokemukseni Jukolasta alkavat vuodelta 1977. Joukkuetoverini olivat jostain ihmeellisestä syystä valinneet minut viestin aloittajaksi. Olihan minulla hyvä fyysinen kunto. Vain suunnistustaito puuttui, ja toin viestin viimeisten joukossa vaihtoon. Tuli kuitenkin hyväksytty suoritus ja joukkue sai juosta viestin maaliin onnistuneesti.


Maaliviiva häämöttää 1987 Jukolassa Hollolassa
Nyt on takana omien laskelmieni mukaan 36 juostua Jukolaa. Kahdesti olen ollut vastuullisissa järjestäjätehtävissä, ja muutama kerta on jäänyt välin ulkomaille sattuneiden työtehtävien takia.

Jukolassa yhdistyy erinomaisella tavalla fyysinen ja henkinen kulttuuri. Jo nimi Jukola viittaa Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen. Niinpä viestin voittajajoukkue julkistaakin palkintoseremoniassa Jukolan sanoman, jossa yhtenä osana on katkelma Kiven romaanista. Tästä hienosta yhteensovittamisesta kiitos kuuluu 40-luvun ideanikkareille. Itselleni syttyi intohimo veljesten tarinaan 90-luvun alussa, kun paneuduin vuoden 1995 Jukolan kenttäpäällikön tehtäviin. Luin tarinan moneen kertaan, ja vieläkin saatan iltalukemiseksi ottaa pätkän tarinasta. Hieno kirja.

Tarinoita Jukolasta, ja erityisesti sen öisistä kommelluksista, riittää. Vaikka romaaniksi asti. Tässä yksi omistani: Pyhä-Luosto Jukolassa 90-luvun alussa juoksiin pitkää yöosuutta. Loppumatkasta alkoi krampata ja polvistuin hieromaan lihaksiani aamuhämärässä. Tulihan siihen kaveri kysymään, että tarvitsenko apua. No ei hätää, kyllä tämä tästä. Seuraava kysymys olikin, tiedänkö missä ollaan. Tiesin tarkalleen ja yritin kartasta selittää paikkani. Kun tämä kommunikointi ei tuntunut onnistuvan, otin kartan ja jatkoin matkaa. Huomatakseni, että eihän tämä kartta ole omani. Onneksi tavoitin kaverin rinteestä ja sain karttani vaihdettua ilman sen suurempia neuvotteluja.

Yksi ulottuvuus Jukola-kokemuksissani on uusien joukkuekavereiden sparraaminen. Pienessä työyhteisössä syntyi 90-luvulla voimakas halu juosta Jukola läpi. Ensin opeteltiin yhdessä teoriaa, sitten keväämmällä metsään. Ja viiden ensikertaliasen, suunnistusta muuten harrastamattoman kanssa homma hoidettiin. Saman tyylinen projekti on tehty aivan viime vuosina sukulaisseurueen kanssa. Näissä molemmissa on ollut hieno tunne yhdessä tekemisen voimasta. "Me teimme sen" oli myös moninkertaisen Jukola-organisaattorin ja suunnistusmestari Veikko Kostiaisen iskulause. 

Seuraavaa Jukolaa odotellessa!


Pasi Koskinen ja syövän jälkeinen ultraelämä

  MUUTTOLINTUJEN AIKAA Matkailuautomme etuosassa on uniikki kuva lunneista symboloimassa minun ja elämäni valon, Kirsi Martikaisen yhteis...