sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Viikko 43 ja MammuttiRuntu

Vaarojen Ultrasta oli ehtinyt kulua kolme viikkoa, jonka aikana kroppa oli saatu taas juoksukuntoon. Viikon loma lämmössä ja hehkussa olivat tehneet mukavasti tehtävänsä, kun perjantaina Runtun startissa kaikki tuntui hyvältä. Kisaa edeltävä viikko oli mennyt rauhassa perustekemisten merkeissä. Maanantaina ja keskiviikkona kävin fillarilla töissä ja tiistaina juoksin vähän reippaamman puolitoistatuntisen. Lisäksi tiistaina kävin punttisalilla ja kolmen viikon tauko aiheutti sen, että takareidet oli kipeinä vielä torstaina, jolloin pidin lepopäivän. Perjantaina kaikki oli kuitenkin kunnossa.

Kisavarusteiden pakkausta tein tässä pitkin viikkoa. Ainut suurempi kysymys oli tossuvalinta. Päätin lopulta vetää varman päälle ja valita perinteisen polkutossun eli Asicsen Nimbukset. Niissä riittäisi vaimennusta koko reissuun. Painoa olisi vähän muita enemmän varsinkin tossujen kastuttua, mutta eipä sillä suurta merkitystä olisi. Repulle tuli painoa 5,7 kg, jossa noin 2,5 litraa juomaa. Uimarastin jälkeen olin varannut kuivat alusvaatteet ja hanskat.


Kisa lähti liikkeelle vähän kangerrellen. Jouduin vähän säätämään reppua siinä porukassa juostessa, enkä ihan ehtinyt lukea karttaa. Porukassa oli pientä epätietoisuutta mihin suuntaan tulisi mennä, kun polkua meni ristiin rastiin pitkin mäkiä ja teinkin sitten oman reitinvalinnan. No eihän ne kaikki polut siinä omassa kartassa olleet ja mittakaavankin kanssa oli alussa vähän säätämistä. Tein sitten oikein kunnon pummin heti ekalle rastille, aikaa meni hukkaan sen verran, että ensimmäiset Marssisarjan kaverit tulivat vastaan palatessani taaksepäin etsimään jotain kiinnekohtaa. Marssilaiset olivat lähteneet vartin meidän perään.
Eka rastin "pieni" pummi

Lopulta eka rasti löytyi. Vähän ykkösen jälkeen Nopsakoipi tuli vastaan ja hänkin oli pummannut ekaa rastia. Muut tuntuivat jo menneen menojaan, mutta matkahan olisi vasta alussa eikä vartin pummilla olisi paljoa merkitystä. Kakkoselle ja kolmoselle matka sujui hyvin. Kolmoselle oikaisimme pellon reunoja pitkin heti Bonäsån ylitettyämme Tenholantietä pitkin. Nelos- ja vitosrasteille ei paljoa reitinvalintamahdollisuuksia ollut. Lompsittiin Nopsakoiven kanssa pääosin teitä pitkin. Ainoastaan vitosrastille tultiin pieni pätkä metsiä pitkin. Näillä kohdin törmättiin Ihan Hukassa tiimiin.

Kutosrastille reitinvalinnat erosivat melkoisesti. Ihan Hukassa tiimi veti ilmeisesti samaa tietä takaisin nelosen suuntaan, josta olimme tulleet. Nopsakoiven kanssa mentiin Öbyntielle ja sitä pitkin sillasta yli lahden toiselle puolelle. Siitä kuitenkin meidänkin reitinvalinnat erosivat. Nopsakoipi lähti kiertämään Hangontien kautta, kun minä olin vetänyt reitin vähän pienempiä polkuja ja teitä pitkin seuraavalle rastille. Matkaa olisi vähän vähemmän, mutta haastetta vähän enemmän. No, melko alussa sekosin poluissa vedin pienen matkaa ihan väärään suuntaan. Mutta onneksi kompassi on yösuunnistajan paras ystävä. Lisäksi oli pieniä ongelmia päästä kolme metriä leveästä ojasta yli. Alla tämän välin sekoilut (tuo edestakainen koukku etelään).


Niinhän siinä kävi, että törmättiin uudestaan Nopsakoiven kanssa vähän ennen rastia. Eli molemmat reittivaihtoehdot veivät prikulleen saman ajan.

Uimarastille mentiin pienen metsäoikomisen kautta. Uiminen oli yhtä virkistävää kuin aina. Oli oikein järjestetty luonnon liukumäki järveen, josta pääsi kivasti liukumaan narun varassa veteen. Suurin kirpaisu oli taas märkien pelastusliivien pukeminen päälle. Lämpötila tässä vaiheessa oli varmaan aika lähellä nollaa. Taivas oli ollut tähtikirkas koko alkuyön ja lämpötila oli laskenut yön mittaan. Uinnin jälkeen kuivat vaihtovaatteet ja lyhyt makkaransyöntitauko nuotion lämmössä. Heti nuotiolta lähdettyämme tuli todella kylmä ja oli pakko lisätä vähän vauhti, jotta saatiin taas kropassa lämmöt päälle.

Kasirastille lähestyttäessä aikaa meni vähän sekoillessa, kun kartassa ollut itäpuolinen polku puuttui kokonaan ja jouduimme tulemaan rastille enemmänkin kuulon avulla. Ysirasti olikin sitten Tammisaaren keskustassa Knipanin ravintolan kohdilla. Tällä välillä kuitenkin Nopsakoipi lähti käymään kisakeskuksessa hakemassa täydennystä. Itse luotin siihen, että matkalla löytyisi vettä jostain. Heti Knipanin jälkeen keskustassa oli motelli, jonka nettisivuilta oli etukäteen tarkistanut, että heillä olisi respa auki 24h. Meinasin, että sieltä mä ainakin saan vettä. No, ei sieltä kukaan tullut ovea avaamaan ja jäin ilman vettä. Matka jatkui kymppirastille. Rastille tultiin samaan aikaan Ihan Hukassa poikien kanssa.

Pari seuraavaa rastia meni ilman suurempia ongelmia. Päivä alkoi vähän sarastamaan vaikka aamuyöstä oli alkanut pilviä kerääntymään. Raaseporin linnan rastilla törmäsin Mahottoman kärkiporukkaan (Sakari ja Jari). Jari oli uimarastilla uimisen ja pukeutumisen jälkeen pudonnut uudestaan järveen(???) ja kastellut itsenä kokonaan. Järjestäjiltä saatujen kuivien vaatteiden ja lainapuhelimen avulla matka jatkui. Iso hatunnosto Jarille!

Kolmastoista rasti oli Runtun pohjoisin rasti (Grabbackan rauniot). Sinne oli matkaa linnalta vajaa kymppi. Huomasin juomasäiliön olevan ihan tyhjä ja nyt pitäisi oikeasti löytää juotavaa. Olin etukäteen katsonut kartasta, että tällä rastivälillä olisi yksi järvi, josta vettä voisi hakea jos ei mitään muuta keksi. Snappertunan ja Fagernäsin läpi juostessa monessa talossa oli valot, mutta väkeä ei ollut pihalla että olisi voinut käydä kysymässä vettä. Snappertunan kirkon kohdalla oli tien varressa kaivo, mutta avatessani sen kannen ei kaivo ollut kuin puolimetriä syvä ja pohjalla oli ämpäri jossa oli pari kolikkoa. Ei siis paljoa auttanut vai olisko pitänyt jättää kirkolle pari roposta. Mukana oli vain kakskymppinen ja sille saattaisi myöhemmin olla käyttöä, joten en sitten jättänyt mitään. Vähän tämän jälkeen tien varressa oli iso talo, jossa ei kuitenkaan näkynyt mitään valoja ikkunoissa. Sen sijaan rännin alla oli iso sininen tynnyri, johon oli varmasti kerääntynyt mukavasti sadevettä. Nopea hörppäys vettä ja hetkinen...hyvältähän tämä maistuu. Ei muuta kuin vesisäiliö repusta ja pari litraa mukaan. Sekaan vielä urkkajuomajauhetta niin energiatkin on kohdallaan. Jatkoin matkaa ja päätin nautiskella aamupalasta, eli mukaani tekemän ruisleivän. Sain kuitenkin vain puolikkaan syötyä. Jälkkäriksi vielä puolikas Tupla patukka. Vähän tämän jälkeen iski iso hätä, olisko ollut sadeveden vai ruisleivän ansiota?

Rastille tullessa oli tehtävänä ottaa postilaatikosta raunioiden pohjapiirustus ja etsiä rasti sen perusteella. Ensin menin kokonaan väärälle "rauniolle", kun tieltä tullessa näkyi ihan eri kiviröykkiöt vasemmalla. Postilaatikkoakaan ei näkynyt. No sitten näin ne oikeat rauniot noin 50 metrin päässä. Itse rastileima löytyi hyvin.

Seuraavan rastivälin vedin vähän pidemmän kaavan kautta palaten tietä pitkin aina Finbyntielle ja sieltä sitten länteen päin. Aika monet olivat tulleet suorempaan, mutta joutuneet ylittämään kynnöspeltoja ja muuta. Vähän ennen rastia tapasin Ilkan ja Annin, joiden kanssa edettiin yhdessä seuraavalle rastille. Vähän rastin jälkeen tuli Verkonpainolta viestiä, että pitäisi vähän kiristää tahtia, kun paikallinen media oli tulossa tekemään juttua. Matkaa maaliin oli noin parikymppiä. Lähdin siitä sitten jumppaamaan loppumatkaa vähän paremmalla vauhdilla. Ei se meno mitenkään helppoa ollut, mutta toisaalta ei se kävelykään paljoa oloa helpottanut. Mitä enemmän jaksaisi juosta niin sitä nopeammin pääsisi maaliin ja lämpimään suihkuun. Ammukahdeksasta asti alkanut sade oli kastellut kaikki vaatteet ja lisäksi tuuli oli paikoin aika navakka. Uintirastin jälkeen vaihtamani kuiva paita oli lyhythihainen eikä takki ollut mitenkään vedenpitävä. Kaikki kamat oli oikeasti läpimärät ja hieman kylmä alkoi jo tulla juoksusta huolimatta. Viimeisille rasteille tein vielä pienet metsäoikomiset.

Maalileimaus lähtikin sitten 13:08 vaikka olin itse laskenut olevani maalissa joskus 15:30 aikoihin. Ja sitäkin pidin vähän optimistisena.

Loppusuoralla


Sisällä lämpimässä vihdoinkin
Kisa meni omaan nykykuntoon nähden kyllä taas yläkanttiin. Noiden parin pumminkin kanssa aika oli hyvä. Varusteet toimivat hyvin, ehkä se vedenpitävä takki olisi sittenkin pitänyt pakata reppuun. Ruokaa oli taas ihan liikaa mukana, söin ainoastaan puolikkaan ruisleivän, kaksi geeliä ja pari suklaa patukkaa. Mustikkapiirakat ja muut jäi kokonaan syömättä. Vesihuoltokin onnistui kaikesta huolimatta. Ainoat ongelmat olivat oikeastaan jalkaterien kanssa, kun sukat ja tossut olivat käytännössä alusta asti märät. Kiitokset Nopsakoivelle vajaan 70 kilsan yhteislenkistä.

Kiitokset järjestäjille kaikesta nautinnosta ja tuskasta.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Viikot 41 ja 42 - latausta Pafoksella

Pari viikkoa on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Kolilta palattuamme pari viikkoa sitten ehdimme viettää kotona vain yhden päivän ennen kuin matka jatkui Kyprokselle ja siellä Pafokselle. Tiedossa oli viikon verran lämpöä ja aurinkoa. Ja tietysti energisiä Esa-luentoja.

Näkymä hotellin parvekkeelta

Rantoja pitkin hotellilta keskustaan

IVO ja "paikallinen Laku"

Viikon aikana oli sen verran hienot kelit, että pidimme vain yhden vapaapäivän lenkeistä. Juoksimme IVOn kanssa yhdessä, ei mitään kovin pitkiä lenkejä paitsi viimeisenä päivänä, kun luentoja ei enää ollut. Silloin hyppäsimme bussin kyytiin ja ajoimme sillä seuraavaan kylään. Siellä kiertelimme ensin rantaa pitkin ja sitten vähän ylemmäs sisämaahan. Ja sieltä takaisin hotellille. Se oli hieno lenkki, aurinkoa ja lämpöä riitti. Matkalla oltiin runsaat 5 tuntia ja välillä käytiin jäätelölläkin. Lisää juomista sai mukavasti ostettua pienistä kioskeista.






Paluu arkeen oli kuitenkin ankea, kun noin 30 asteen lämpötiloista tipahdettiin pariin lämpöasteeseen ja yöpakkasiin. Toisaalta uutiset runsaista lumisateista mm. Kolilla lämmittävät mieltä. Kolilla oli satanut parikymmentä senttiä lunta viikonloppuna. Ehkä se talvi ja lumi tulee aikaisin tänäkin vuonna.

Menneen viikon treenit ovat olleet maltilliset. Pientä pyöräilyä ja lenkkiä. Aika on mennyt opiskeluiden merkeissä, kun vielä kotitentin viimeinen palautuspäivä oli eilen lauantaina. Vielä yksi kotitehtävä pitää palauttaa tiistaihin mennessä. Kyllä se siitä.

Ensi viikolla aikaa menee myös Mammuttimarssin karttojen tekoon. Radat on julkaistu viime perjantaina ja kisakeskus on Tammisaaressa. Sääennusteesta ei ole vielä tietoa, mutta lokakuun lopussa uimarasti on aina uimarasti. Nam.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Viikko 40 ja Vaarojen Ultra

Kisaviikko oli varsin rauhallista oleilua. Maanantaina kävin fillarilla töissä ja tiistaina juoksin matolla kympin. Keskiviikko ilta meni koulunpenkillä ja torstai pakatessa. Perjantaina lähdimme puolilta päivin ajamaan kohti Kolia. Tarkoitus oli ehtiä vielä juoksemaan lyhyt lenkki pitkän automatkan päätteeksi, mutta kisamateriaalin hakemiseen ja muihin juttuihin meni sen verran aikaa, että lenkki jäi tekemättä. Ennen nukkumaan menoa perjantaina tehtiin vielä Heljän Oran johdolla mindfulness -harjoitus. Uni tuli hyvin ilman ylimääräisiä pyörimisiä.

Lauantaina kello soi jo vähän vaille viisi aamulla, jonka jälkeen syötiin tukeva aamupala ja pakattiin viimeiset kamat. Tossuiksi valitsin Salomonin SpeedCrossin, jotka tarjosivat paremman vaimennuksen VJ-sportin Irockiin verrattuna. Loppukesästä kipeytynyt kantapää tarvitsi enemmän vaimennusta, vaikkapa sitten tossujen pidon kustannuksella. Muuten juoksin pitkillä trikoilla ja aluspaidalla, jonka päällä oli t-paita. Kasivarsilla oli irtohihat ja päässä buffi. Aamu tuntui kovan tuulen takia todella kylmälle. 

Kylmä ennen starttia

Juuri ennen starttia

Kisa alkoi melko rauhallisella vauhdilla. Kärki taisi lähteä omille teille jo heti alusta, mutta seuraava porukka, jossa ilmeisesti olin mukana juoksi yllättävän rauhassa. Sitten jossain muutaman kilsan jälkeen vauhti nousi taas melkoisesti. Alun tieosuudella meikäläisestä meni muita ohi, mutta poluilla juostiin jonossa, kun paljoa ei ollut paikkoja ohitella. Kiviniemeen tullessa huomasin Hietalan Jannen olevan edellisessä veneessä menossa yli, joten ilmeisesti oma vauhti oli ollut pari napsua liian kovaa. Ylityksen jälkeen vesipisteellä täytin toisen pullon ja jatkettiin menoa tietä pitkin. Ennen ylitystä olleet porukat olivat hajonneet ja juoksin itsekseni ilman muita kilpailijoita.

Kohta aloin odottelemaan kuuluisaa Ryläyksen ylitystä, josta kaikki ovat puhuneet. Polulla loi normaalia enemmän juurakkoa ja kulmikkaita kiviä. En kuitenkaan mitään kovin hankalaa. Ainoastaan matkalla olleet erittäin jyrkät alamäet piti ottaa rauhallisesti, että ei olisi kaatunut naamalleen. Myös ylämäet joutui tunkkaamaan rauhassa ylös. Tasaiset kivikot ja loivemat alamäet pystyi hyvin juoksemaan. Toisen vesipisteen jälkeen alkoi arviolta noin 6-7 kilsan pituinen tieosuus, jonka aikana oikean jalan kantapää alkoi vaivata enemmänkin. Vauhti hidastui merkittävästi ja mieleen alkoi hiipiä pimeitä ajatuksia. Vaikka olin valinnut tukevammat tossut oli kantapää silti alkanut vaivata jo tässä vaiheessa. Metsässä kantapäässä ei ollut mitään kipuja, mutta tieosuudet olivat hankalia.

Ekan kierroksen lopussa nousu ensin laskettelurinteille ja lasku takaisin satamaan ja nousu takaisin Ukko-Kolille toivat pientä helpotusta, mutta totuus oli, että kantapää hidasti merkittävästi matkantekoa. Huollossa coachi oli varautunut nopeaan pysähdykseen, mutta meikläisellä ei ollutkaan mihinkään kiire. Mietittiin kantapäätä ja mitä sen kanssa kannattaisi tehdä. Vaihdoin kuivan paidan läpimärkien paitojen tilalle. Olin lähtiessä laittanut aivan liikaa vaatetta ja olin ensimmäisen kierroksen aikana hikoillut melkoisen määrän. Nesteen korvaaminen toisella kierroksella olisi tärkeää. Söin sisällä lämpimässä kahvilassa lautasellisen lihakeittoa ja join kupin kahvia. Coachi laittoi reppuun sillä aikaa uudet juomat ja geelit. Päätin ottaa särkylääkkeen, jos se vaikka auttaisi kantapään kipuun.

Lähdin melkenpä vähän vastahakoisesti toiselle kierrokselle noin vartin huoltotauon jälkeen. Kova tuuli puhalsi huoltoalueella ja kuivasta paidasta huolimatta kylmä alkoi hiipiä puseroon. Kerron coachille toisen kierroksen kestävän reilusti ensimmäistä enemmän.. Reitin alku laskee Ukko-Kolilta pitkän matkan alamäkeen ja melko nopeasti tunsin, että kantapään särky alkaa helpottaa.

Toinen kierros alkoi rauhallisella vauhdilla. Kilpailijat olivat hajaantuneet pitkin vaaroja ja saan juosta useita kilometrejä näkemättä muita. Yritin muistaa syödä ja juoda mahdollisimman paljon, koska nestettä oli kulunut runsaasti ekan kierroksen hikoilussa. Nyt toisella kierroksella yksi paita toimi paljon paremmin. Kiviniemessä ei venettä tarvinnut odottaa yhtään vaan pääsin heti nauttimaan hetken levosta soutuveneen penkillä.  Siinä nopeat tankkaukset ja valmistautumiset kohta tulevaan vesipisteeseen. Siellä tarjoiltu lämmin vesi maistui muuten todella hyvälle.

Toinen Ryläyksen ylitys oli selvästi ensimmäistä hitaampi. Mutta edelleen suurimman tuskan tuotti jyrkät ylämäet. Tässä vaiheessa jouduin kyllä jo kävelemään vähän loivemmatkin ylämäet. Sen sijaan alamäissä pystyin pitämään hyvää vauhtia. Taisi siinä joku kilpailija tulla selkä edellä vastaankin ja pääsin napsimaan pari sijoitusta. Viimeinen vesipiste ei tullut yhtään liian aikaisin. Olin jo vähän joutunut säästelemään juomaa ja jano oli melkoinen. Täytin molemmat pullot ja join vielä pari mukia vettä päälle. Sitten lähdettiin taas tahkoamaan sitä pitkää tieosuutta. Meno oli melko tuskaista ja pari kilpailijaa pääsi kuittaamaan ohi. Kantapää ei kuitenkaan enää vaivannut paljoa, mutta kunto oli vaan tässä vaiheessa loppu. Ei riittänyt yhtään puristusta vaikka pystyin kyllä juoksemaan koko matkan jyrkimpiä ylämäkiä lukuun ottamatta.

Viimeinen nousu Ukko-Kolille tuli sitten taas rauhassa. Muutamassa kohdassa pystyi jopa hiljaa juoksemaan, mutta suurin osa siitä tulee kävellen. Lopussa coachi oli kannustamassa viimeisten metrien voittamiseksi.

Loppunousu Kolille. Kohta tää on ohi.

Maalissa kello näytti 10.07. Siihen ei voi olla kuin erittäin tyytyväinen. Reitti on rankka ja vaatisi melkoisesti toisenlaista treeniä. Lisäksi tuo ongelma kantapään kanssa pitää nyt saada kuntoon. Keli oli tänä vuonna lähes ihanteellinen, jos miettii, että kisa järjestetään lokakuun alussa. Jalassa olleet Speedcrossit olivat paikoin märillä kallioilla juuri niin luikkaat kuin pelkäsinkin. Toisaalta ilman niiden tuomaa vaimennusta en olisi ehkä toista kierrosta päässyt kiertämäänkään. Kokonaisuutena reitti ei ollut niin tekninen kuin odotin ja tieosuuksia oli yllättävän paljon. Järjestelyt toimivat loistavasti. Suklaamunien kuoriutumista ei valitettavasti jaksettu jäädä seuraamaan.

Tulokset.

Gepsi- träkki:




Suomen maaedustaja ITRAssa Harri Jantunen nyt Polkuporinoissa

Viime perjantaina julkaistussa Polkuporinoiden jaksossa juteltiin kansainvälisestä polkujuoksujärjestö ITRAsta. Haastateltavaksi saatiin ku...