Näytetään tekstit, joissa on tunniste rymy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rymy. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Viikko 4 ja lepoviikko

Neljäs treenijakson alkoi luonnollisesti lepoviikolla. Nämä on usein niitä hankalimpia viikkoja, kun menohaluja kunnon noustessa kuitenkin olisi mutta enää ei kuitenkaan pysty vetämään ihan samanlaisia treenikausia kuin joskus aikaisemmin. No, 15 tuntia oli ladattu tälle viikolle ja se meni vain vähän yli.
Talvimaisemaa

Maanantai meni normaaliin tapaan työmatkapyöräilyn sekä joogan merkeissä. Kotiin ajaessa oli tarkoitus tehdä pieni lisälenkki, mutta pakkasta oli sen verran paljon että ajoin suoraa tietä kotiin. Päällä olleet varusteet eivät sittenkään ihan soveltuneet yli tunnin lenkkiin fillarin satulassa. Tiistaina kävin salilla ja illalla juoksin töistä kotiin. Vaihtelun vuoksi olin laittanut jalkaan Irockit, mutta pyörätiet olivat sen verran liukkaat, ettei niissä riittänyt pitoa. Ehkä painava reppu selässä heikensi myös tasapainoa jäisellä tiellä.

Keskiviikkona saimme lisää lunta Nuuksioon. Olisi ollut kiva käydä poluilla, mutta halusin säästellä tunteja loppuviikolle. Siispä juoksin matolla vajaan tunnin lenkin vähän reippaammalla vauhdilla. Myös torstai oli leppoisa, kun saunalenkki vaihtui koivuklapien kantamiseksi alapihalta yläpihan puuvajaan. Maanantaina toimitetut 4 kiintokuutiota koivua piti saada suojaan mahdollisimman pian.

Perjantaina lähdin taas töiden jälkeen Nuuksion poluille. Ohjelmassa oli kolmen tunnin polkulenkki. Keskiviikkona satanut lumi oli peittänyt hyvin jäljet syrjäisemmillä poluilla ja uutta uraa saikin tehdä koko lenkin. Kiertelin Romvuoren kautta Haukkalammelle ja siitä Kattilaan. Siitä sitten kelkkauraa pitkin NC reitin läntistä kieppiä Siikarantaan. Soidonsuo piti jättää väliin, kun lenkki olisi venynyt liian pitkäksi. Pieni eksyminenkin sattui lenkille, kun lähdin väärää kelkkauraa pitkin eikä ranteessa ollut kompassia. Pimeässä juostessa huomasin onneksi aika nopeasti reitin kaartavan liikaa vasemmalle, joten palasin takaisin ja valitsin toisen vaihtoehdon. Se johtikin tutummille seuduille.

Pientä jäätymistä varusteissa
Perjantaina julkaisimme myös uusimman jaksomme Polkuporinoista. Tässä lyhyt kuvaus aiheesta, jonka coutsi veti: "Entinen ammattinyrkkeilijä, nykyinen yrittäjä ja TFW-valmentaja Johanna Verho avaa ajatuksien kautta omaa ajatusmaailmaansa treenaamisesta ja stressistä, sekä sen vaikutuksista elämäämme. Johanna on aito taistelija, joten aukaise verhot hänen Boxer-taistelijan maailmaan".

Johanna ja coutsi vauhdissa!

Lauantaille sovittu käynti Imatralla peruuntui, joten käytin runsaat neljä tuntia koivuklapien kantamiseen puuvajaan. Kaikki puut saatiin coutsin kanssa suojaan ja nyt niitä riittää taas pitkälle eteenpäin. Ison puukassin kanssa tämä olikin hyvä jalkatreeni.

Sunnuntaina käytiinkin sitten Jussin kanssa talven ekalla lumirymyllä. Aurinko paistoi kirkkaana koko päivän eikä tuulta ollut yhtään. Pääsimme matkaan heti yhdeksän jälkeen ja suunnitelmissa oli kierrellä Hyppykallion seutuja neljän tunnin ajan. Alue on aika pieni, mutta korkeuseroja riittää. Ja luntakin maastossa oli yli 40 senttiä. Aika meni kuin siivillä hyvässä seurassa ja syvässä hangessa. Aivan maaginen päivä.

Auringonnousu

Mehutauko autolla

Joko tää loppu?
Viikolle kertyi vajaa 16 tuntia treeniä, jossa vajaa 11 tuntia juoksua/rymyä. Ensi viikolla palataan taas vähän isommilla määrillä.

Lumitilanne Nuuksiossa

Tällä viikolla TrailRunningFinland julkaisi myös polkujuoksuprofiilin meikäläisestä. Tässä linkki.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Viikko 7 takapainoitteisesti

Ensi viikolla alkava talvilomakausi sai muhkean aloituksen, kun nyt viikonloppuna satoi lunta eteläisintä Suomea myöden oikein komeasti. Nuuksiossa oli jo viime viikonloppuna mukavasti lunta ja tämä viikko on vain lisännyt sitä. Pienestä se kuitenkin on ollut kiinni, kun lämpötila on pyörinyt siinä nollan tuntumassa.

Viikko alkoi perinteisesti joogalla ja lenkillä töistä kotiin. Joogassa tehty flow-tyyppinen harjoitus toimi todella hyvin ja jalat olivat todella hyvässä kunnossa pitkästä aikaan. Oli todella ilo juosta kotiin. Tiistaina olin fillarilla töissä ja illalla tein pienen lisälenkin. Salille en päivällä ehtinyt.

Keskiviikosta tuli lepopäivä, kun työt vähän venyivät. Samoin kävi torstaina. Ehdin kuitenkin lounastauolla käväistä salilla, jossa normaalit hypyt ja kyykyt. Nyt tällä kertaa ei takareidetkään tulleet yhtään kipeiksi, kun edellisellä viikolla oli tehty samat liikkeet.

Perjantaina leikkasin töiden jälkeen kuusiaidan. Oli sen verran hikistä puuhaa heilua pitkien tikkaiden nokassa, että päätin tehdä lenkin turvallisesti sisällä matolla. Ilta oli kuitenkin se verran pitkällä, että runsaan tunnin lenkillä piti pärjätä. Polar Flow-palveluun on tullut jokin aika sitten uusi ominaisuus, joka mittaa askeltiheyttä. Maastossa ja poluilla sillä tiedolla ei ehkä tee niin paljoa, mutta matolla se on ihan mielenkiintoinen seurata. Perjantaisen mattolenkin askeltiheys oli 87. Se taitaa olla suht ok tällaiselle laiskalle juoksijalle.

Lauantaina oli sitten vuorossa viikon ensimmäinen lenkki Nuuksiossa. Tavattiin Jussin kanssa aamulla vakiopaikassa ja jatkettiin siitä pohjoiseen, välillä poluillekin eksyen. 

Uutta lunta lauantaina

Nuotiopaikka

Jussi 
Sunnuntaina lähdettiin Annan ja Jannen kanssa käymään Pirttimäessä syömässä tuoretta munkkia. Sen verran oli taas uutta lunta tullut, että meni runsaat pari tuntia päästä perille vaikka matkaa ei kertynyt kuin vajaa 12 kilsaa. Perillä lyhyt tauko ja tankkaukset. Sen jälkeen paluu takaisin, osin samoja jälkiä. Ja taas meni pari tuntia iloisesti lumessa rymyten. Nousumetrejä 1150m ja aikaa meni 4.10.
Iloisia tunnelmia voi katsoa Annan ottamilta videoilta: kuperkeikat ja pikkupoikien lumileikit.

Melko takapainoitteiselle viikolle kertyi tunteja 15, jossa juoksua 73 kilsaa.
Illalla vielä coutsin hierottavana. Ja kissat tietysti menossa mukana

maanantai 9. helmikuuta 2015

Viikko 6 ja Karhunkierros-simulaatio

Lumisateet jatkuivat viikonlopun yli vielä maanantaina. Lunta satoi parin vuorokauden aikana erittäin runsaasti. Lämpötila on ollut juuri ja juuri sen verran kylmää, että sade on tullut lumena alas.

Viikko on ollut täynnä monipuolista liikuntaa. Maanantaina ja keskiviikkona kävin fillarilla töissä. Vielä maanantaina pyörätiet olivat paikoin aika huonossa kunnossa, mutta keskiviikkona tilanne oli jo parempi. Maanantaina oli neljäs joogatunti ja tiistaina käytiin taas porukalla salilla. Tehtiin muutama uusi hyppysarja ja sen verran tehokkaasti, että takareisissä tuntui vielä perjantaina. Tiistaina juoksin lisäksi töistä kotiin. Torstaista tuli suunnittelematon lepopäivä. Aamulla nukuin vähän pitkäksi ja illalla olikin muuta ohjelmaa.

Niin ja keskiviikkona kylässä kävivät Ravitsemusopintojen vertaisryhmä. Jälkiruokana oli kaikkien ravitsemusoppien mukainen raakasuklaakakku. Nam.



Perjantaina tein taas matolla kiihtyvävauhtisen juoksutreenin. Juoksin ensin alle vitosen leppoisalla vauhdilla ja siitä sitten kilsan välein vauhtia lisäten. Tarkoitus oli juosta kahdeksan kilsaa kiihtyvää ja pari kilsaa verkkaa päälle. Reipas osuus tuntui kuitenkin viimeviikkoista helpommalle, joten sain tehtyä vielä yhdeksännennekin kilsan. Vauhti jo mukavasti alle neljän minuutin.

Lauantaina käytiin Miikka-Pekan kanssa Hyppykalliolla rymyämässä. Lähtö oli heti klo 8 jälkeen aamulla. Vähän mietin kotoa lähtiessä pitäiskö ottaa lamppu mukaan, mutta kyllä valoa riitti heti ensiaskeleista lähtien. Lämpötila oli nollassa tai asteen plussalla ja aamupäivän aikana auringonsäteet yritti hetkittäin puskea pilvien lomasta. Heti ensimmäisessä mäessä yllätyimme lumen suuresta määrästä. Sitä riitti pitkälti yli polven monissa paikoissa. Tiheimmissä kuusikoissa pääsi vähän jopa juoksemaan, mutta muuten meno oli melkoista taapertamista.

Suojakeli oli pudottanut lumet alas puista ja muodostanut jäisen pinnan lumen päälle. Tämä olikin paikoin kovaa ja terävää, joka sai sääret aika kipeiksi. Vaihteleva lumenpinta aiheutti juostessa välillä sen, että pystyssä pysyminen ei ollutkaan niin helppoa ja muutama hyvä sukellus tapahtui tämän johdosta. Tästä harjoituksesta muodostui hyvä Karhunkierros-simulaatio vaikka en tietenkään toivo vastaavaa lumenmäärää kuin viime vuonna. Kisa on tänä vuonna pari viikkoa myöhemmin kuin 2014, joten sen luulisi riittävän sulattamaan lumet. Tosin jäätä voi poluilla olla, ainakin paikoin.

Gepsi jälki päivän reitistä

Aamuaurinko




Miikka-Pekka Epic-split nousussa




Vanhat nilkkasuojukset keräsivät mukavasti lunta
Lopussa Miikka-Pekka sai vielä yllytetty juoksemaan alhaalta tieltä ylös hyppykalliolle. Aika hapokas veto, johon aikaa meni nelisen minuuttia.

Sunnuntaina kävin ensimmäistä kertaa tänä talvena läheisillä pelloilla hiihtämässä. Siihen on edellistalvien tapaan tehty perinteisen latu ihan kunnon latukoneella. Kyllä kelpaa hiihdellä. Kovan tuulen takia roskaa oli kuitenkin ladulla melkoisesti. Se ei kuitenkaan pahasti tarttunut suksenpohjaan. Suksien voitelu sen sijaan oli vähän hankalampaa, kun kovan tuulen takia sähköt olivat taas aamusta lähtien poikki.


Viikolle kertyi yhteensä 14 tuntia monipuolista liikuntaa. Ensi viikolla on taas vähän enemmän ohjelmaa, joten katsotaan miten treenit saadaan kasaan.


Viikonloppuna hiihdettiin Vierumäellä 24h hiihtokisat. PePon kisoissa loistanut Bastvik Express piti ladulla taas hyvää vauhtia vieden solo sarjan mestaruuden. Tulokset.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Viikko 19 ja lepoa

Kevät tulee vääjäämättä vaikka aina ei kaikki merkit siihen viittaakaan. Pari askelta eteenpäin ja sitten taas yksi taakse. Sitä on viimeiset viikot olleet. Tällä viikolla olemme kuitenkin saaneet kauan kaivattuja sateita erittäin kuivan huhtikuun jälkeen. Lämpötilat ovat tainneet olla alle pitkäaikaisten keskilämpötilojen. Maanantaina aamu valkeni lumisena ihan eteläisintä Suomea myöden. Sen jälkeenkin on pari yötäkin ollut pakkasella. Kaikesta huolimatta käki aloitti kukkumiset jo tällä viikolla, oliskohan ollut Unkarin ultrafestivaalin kunniaksi. Alla viikolla napsittuja kuvia.

Maanantaiaamu

Lähes kuivunut pieni joki

Valkovuokkoja riittää tänäkin vuonna


Rentukat kukki

Pihlajan lehdet aukeaa

Kirsikkapuun lehdet aukeaa

Edelleen kirsikkapuu

Jokupensas

Treenien puolesta viikko oli merkitty lepoviikoksi. Juoksua ei kertynytkään kuin vajaat kuusi tuntia. Siinä oli kuitenkin mukana perjantaina tehty vetotreeni, joka sujui nyt ensimmäistä kertaa vähän paremmin. Koordinaatio alkaa jotenkin olemaan kasassa ja juoksu tuntuu vähemmän sätkimiseltä. Yläkroppa on vielä aika jäykkä ja siitä syystä olkapäät tuntuvat jotenkin puutuvan vetojen aikana. Hengitys tuntuu kuitenkin paremmalta ja sain sykkeet nostettua pari pykälää ylemmäs. Tarkoitus oli tehdä tällä viikolla kaksi vetotreeniä, mutta siihen yhteen se jäi.

Lauantaina kävin Hyppykalliolla tekemässä mäkitreeniä. Runsaat kolme ja puoli tuntia meni mukavasti kallioita kierrellessä. Vettä oli satanut koko edellisen yön ja kalliot olivat erittäin liukkaat. Pitikin ottaa vähän varmanpäälle, kun olin yksin matkassa. En käyttänyt lainkaan jyrkimpiä reittejä vaan otin enemmän juoksupainotteisemmat reitit.

Hyppykalliolla lauantaina
Lauantain datat

Sunnuntaina tein vain lyhyen kuntopiirin. Kun alkuviikko meni yhden lenkin ja fillaroinnin merkeissä kertyi viikolle vajaat 12 tuntia treeniä, jossa puolet fillaria ja puolet juoksua. Ensi viikolla jatkuu taas normaalit treenimäärät ja yritän saada kasaan vähän enemmän tunteja vaikka muutakin ohjelmaa on melkoisesti. Suunnitteilla on pari pidempää lenkkiä ja muuten aika perusmättöä. Varsinaista mäkitreeni ei ensi viikkoon mahdu, vetotreenikin on siinä hilkulla.

Viime lauantain Salpaus-rogaining karttaakin on tullut analysoitua. Järjestäjien toimittamia emit-leimauksia joutui jonkin aikaa ihmettelemään ennen kuin aloin ymmärtämään mistä on kysymys. Huomasin, että leimauksemme kauimmalla ja samalla 100 pisteen rastilla #104 ei ollut onnistunut. Ilmeisesti olin huolimattomasti käyttänyt emittiä leimasimessa ja merkintä jäi puuttumaan. No, ei voi mitään. Oma vika. Muuten ei paljoa korjattavaa jäänyt paitsi se, että metsässä olemme edelleen aika hitaita. Alla kuva reitistä ja gps-träkistä. (Edit 13.5.: Salpaus-rogaining järjestäjiltä tuli kyselyn perään tietoa, että rasti 104 oli lakannut toimimasta joskus klo 20 aikoihin illalla. Saimme hyvityksenä ne 100 pistettä lisää. Kiitos järjestäjille)

Salpaus-rogaining ja gps-träkki
Wappyrymystä on syntynyt kaksi uutta videota, toinen Antin tekemä ja toinen meikäläisen. Alla molemmat.


Nuuksio Traverse from Antti Niinikoski on Vimeo.


Wappurymy (835E51D0-2BFF-49F3-A393-8713C5FD537A) from Imatran Voima on Vimeo.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Viikko18 ja Wappu-rymy ja Salpaus-rogaining

Alunperin tässä kohtaa piti pitää lepoviikko, mutta kun tälle viikolle sattui ohjelmaan kaikkea kivaa, niin eihän siinä auttanut muuta kuin muuttaa alkuperäissuunnitelmaa. Harjoituksia ei tullut montaa, mutta tunteja sitäkin enemmän. Lisäksi kaikki tarvittavat avainharjoitukset olivat edelleen ohjelmassa.

Viikko alkoi kevyellä fillaroinnilla maanantaina töihin. Kotiin tullessa tein pienen lisälenkin. Tiistaina kävin aamulla punttisalilla tekemässä vähän normaalia kevyemmän jalkatreenin ja illalla juoksin Leppävaaran kentällä intervallitreenin. Tein saman 10 x minuutin vedot minuutin palautuksella. Liikkuminen tuntuu jo siltä, kuin se alkaisi muistuttamaan juoksua. Rasitus on kuitenkin edelleen melkoista ja viimeiset vedot on enemmän kuin vaikeita. Keskiviikkona pidin lepopäivän.

Torstaina Vapunpäivänä Janne oli kutsunut väkeä mukaan Wappu-rymyyn. Pieneksi kutistuneen porukan takia päätimme tehdä "vähän" pidemmän treenin juoksemalla läpi koko Nuuksion kansallispuiston ja vähän enemmän. Lähdimme aamuviideltä liikkeelle Jannelta, josta ajoimme autolla Otalammelle. Sieltä lähdimme pudottamaan alas etelään kiertäen muutamia matkalle osuneita korkeampia mäkiä. Matkalla oli paljon alamäkeä kuten eteläänpäin tullessa usein onkin, mutta kyllä matkalla oli myös joitakin ylämäkiä. Alla pari kuvaa matkalta.

Missä me ollaan? Espoo - Vihti - Kirkkonummi - ehkä?

Wappu-picnik jossain Nuuksiossa

Haukkalammella hakemassa vesitäydennystä

Wappu-reitti
Reissulle tuli mittaa runsaat 40 kilsaa, nousua +2500m ja aikaa kului vajaat 9,5 tuntia. Parasta wappu-viihdettä kerrassaan. Kiitos Jannelle ja muille.

Perjantaina pidin vapaata juoksusta, mutta ohjelmassa oli lyhyt voimatreeni. Se tapahtui ei-niin-perinteisesti kantamalla pihalla lojuneita betonilohkareita kuormalavan kyytiin kaatopaikalle vietäväksi. Vähän pelkäsin miten selkä kestää, mutta oliskohan salitreenillä ollut tässäkin osansa, kun selkä ei kipeytynyt yhtään.

Piha siistiksi
Lauantaina olikin sitten vuorossa odotettu kauden avaus, kun matkasimme IVOn kanssa Vierumäelle Salpaus-rogaining tapahtumaan. Olimme mukana 12h sarjassa, jossa joukkueita oli mukana yli 50.

KIsamateriaalin haku

Reitti on suunniteltu

Kisakeskus

IVO valmiina taistoon

PePo 1 ennen lähtöä
Kisan alku sujui melko hyvin. Pientä hakua tuli rastiväleillä, kun aika nopeasti kävi ilmi, että kaikkia pienimpiä polkuja ei tosiaankaan enää löytynyt maastosta. Sen verran vanha tuo peruskartan pohjalta tehty kisakartta oli. Ensimmäiset rastit 84, 74, 55, 92 ja 24 löytyivät ilman pummeja. Rastille 64 tullessa RC Eemeleiden porukka kertoi, ettei rastilippua tai leimasinta löydy. Paikka oli kuitenkin oikea. Hetken siinä pyörittiin, kun paikalle tuli järjestäjien auto. Ilmoitettiin, että rasti ei ole, mutta saatiin kuitenkin pisteet.

Vieläkö pitkään?
Matka jatkui pohjoiseen rastille 53. Sen jälkeiset rastivälit 42:lle ja 62:lle olivat todella hitaita. Aikaa kului hitaassa maastossa ja jäimme vähän jälkeen aikataulusta. Rastin 62 jälkeisellä juomarastilla emme käyneet, kun säiliöt olivat vielä aika täynnä. Siitä jatkoimme rasteille 73, 85 ja 103, jossa olimme noin vartin alkuperäistä aikataulua myöhässä.

Näin pienet kivet melkein jää näkemättä, rasti #103
 Rastille 95 mennessä ja tullessa tarvoimme sellaista metsää, että vauhti ei taas päätä huimanut. Onneksi tietäkin riitti ja pääsimme välillä näyttämään parasta osaamistamme. Matka jatkui juomarastin ja rastin 52 kautta pohjoisimmalle rastillemme eli 104:lle. Näillä kohdin iski vähän paniikki sen suhteen, miten ehdimme palata takaisin maaliin ajoissa. Väsymys alkoi jo vähän painaa ja edessä oli vielä kuitenkin melkoinen matka takaisin.

Tankkausta toisella vesipisteellä
Saimme kuitenkin hyvän vauhdin päälle ja teimme muutaman muutoksen alkuperäisiin reitinvalintoihimme painottaen enemmän tieosuuksia. Näin pääsimme etenemään seuraavat rastivälit 83, 31 ja 91 melko nopeasti, osin tuttua Ilvesreittiä pitkin. Kun vielä rastit löytyivät hyvin niin saimme taas varmuuden aikataulun riittävyydestä. Rastilla 91 saimme vinkin kiertää rastille 41 polkuja pitkin, muuten joutuisimme uimaan useammassa leveässä ojassa. Näin teimme vaikka kuivin jaloin emme rastille kuitenkaan päässeet.

Viimeiset rastit 44, 81 ja 75 menivät teitä pitkin juosten ja lyhyitä pistoja rasteille tehden. Helppoa suunnistamista. Lamput oli jo päässä tässä vaiheessa. Vaikka aikaa oli hyvin päätimme kuitenkin tehdä matkaa pääosin juosten. Vasta tässä vaiheessa aloimme näkemään muita joukkueita. Maalissa aikaa jäi käyttämättä runsaat puoli tuntia, mutta yhtään rastia ei olisi enää ollut haettavissa. Pisteitä kertyi omien laskujen mukaan 1440. Gepsi näytti matkaksi n. 57 kilsaa. Kisa oli taas hyvin järjestetty, eli kiitokset järjestäjille. Tulokset.

Salpaus-rogaining reitti
IVO ehti jo tehdä Salpaus-rogasta videon, jonka voi katsoa tästä:


Salpausrogaining2014 from Imatran Voima on Vimeo.


Viikolle kertyi treenitunteja hiukan vajaat 20. Ensi viikolla pidetään sitten oikeasti se lepoviikko. Paitsi tietysti ne avainharjoitukset on ohjelmassa. Ja onhan siellä lauantaina seuraava kisa - Spring Adventure.


sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Viikko 12 ja talviloma

Viikko on mennyt todella nopeasti, juuri niin nopeasti kuin se lomilla yleensä kuluu. Kelit on olleet lähes loistavat. Aurinkoa on riittänyt ja kevät on edennyt viikon aikana taas mukavasti. Viime viikonloppuna satanut lumi on sulanut, mutta ei vielä kokonaan. Alkuviikosta yöt oli todella kylmiä ja oliskohan ollut keskiviikko, kun mittari näytti aamulla herätessä 12 astetta pakkasta.

Viikon aikana oli tarkoitus tehdä hyviä treenejä edellisen lepoviikon jälkeen. Ei kuitenkaan mitään massiivista treenimäärää, koska edessä on kuitenkin vielä pari kovaa viikkoa. Viikko alkoi maanantaina lyhyellä vitosen lenkillä matolla, jonka perään juoksin kotoa Leppävaaraan. Ilma oli aurinkoinen, mutta kylmä tuuli puhalsi vastaan koko matkan. Tiistaina jäin juoksemaan puolitoistatuntisen treenin tuohon kotimäkeen, nousua ja laskua mukavat +630m. Illalla coachi vielä hieroi jalat kuntoon.

Olimme suunnitelleet käyvämme coachin kanssa Jättärillä ja koska keskiviikoksi luvattiin aurinkoista keli niin siellähän me käytiin. Nousin eniten tuota jyrkkää rinnettä ja runsaat 1500 nousumetriä tuli kasaan. Keli oli enemmän kuin mahtava ja coachin kanssa otettiin samalla vähän videota päivän nousuista ja laskuista.

 
Torstaina kävimme coachin kanssa treenaamassa hihnalenkillä. Kiersimme Hankasalmen ympäri ja Suolaakson kautta kotiin, pääasiassa hiekka- ja asfalttiteitä. Ilma oli kuten edellisenä päivä paitsi, että yhtään ei tuullut. Ilma oli todella keväinen. Loppupäivä meni coachin synttäreitä juhlien.

Perjantaina pidettiin lepopäivä tai ehkä ei ihan lepoa kuitenkaan. Lähdettiin keskustaan ja tallusteltiin kauppoja läpi useampi tunti. Kotiin tullessa oli paljon väsyneempi kuin muiden viikon treenien jälkeen. Syömässä kävimme takuuvarmassa Fukussa.


Osa 1/3


Lauantaina kävin Kattilassa kääntymässä. Juoksin metsän kautta. Yllätyin vähän miten paljon lunta ja jäätä reitillä vielä oli. Onneksi oli nastarit jalassa, niin saattoi luottaa hyvin askeleeseen. Tein vielä matkalla viisi lyhyttä mäkivetoa perinteisellä mäkivetopaikalla. Porukka oli aika vähän Nuuksiossa vaikka oli viikonloppu menossa.

Sunnuntaina olikin sitten vuorossa rymytreeni Hyppykalliolla. Kasilta paikalle tullessani oli Juha ja Janne jo vetäneet rengasta tunnin verran ja posket oli molemmilla jo mukavan punaiset. Siitä lähdettiin kymmentä yli kasi ja vajaat neljä tuntia kierrettiin paikkoja. Alku mentiin aikamoista vauhtia, mutta loppua kohden vauhti normalisoitui ja jutut loppui. Nousua kertyi mukavat +1150m. Melkoista hajontaa oli tuon nousun suhteen eri mittarivalmistajien tuotteilla. Juhan Suunto näytti tietysti paljon rapeempia lukemia. Itse kaaduin alkupuoliskolla alamäessä ahterille ja "pientä" turvotusta on havaittavissa. Toivottavasti ei vaikuta ensi viikon treeneihin. Alla kuvia Hyppykalliolta.

Kyllä tästä ylös pääsee sanoi Juha

Lepohetki

Jussin tyylinäytettä

Miikan tyylinäyte
Viikolle tuli mittaa yhteensä runsaat 15 tuntia, joka kaikki oli juoksua. Mäkitreenejä tuli tehtyä viitenä päivänä ja mahtui viikkoon yksi lepopäiväkin. Nousua kertyi +4415m. Pyörälenkille en sitten tällä viikolla ehtinyt. Lomavideokin on tekeillä kunhan tässä ehditään.

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...