sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Viikko 30

Ensimmäinen vähän kovempi viikko ennen seuraavaa kisaa on nyt pulkassa. Tavoite harjoitustuntien osalta oli saada kasaan 18 tuntia. Tämä jäi kuitenkin hieman vajaaksi, kun viikonloppuna tuli tehtyä jopa vähän kotihommia.

Maanantain pidin lepopäivän, kun edellisen päivän lenkki oli aika raskas. Tiistaina oltiin jo taas lenkillä, kun kävin aamupäivällä runsaan kahden ja puolen tunnin maastolenkin. Tunne oli yhden lepopäivän jälkeen todella tuore. Keskiviikkona oli soppailupäivä, joten lenkki piti hoitaa heti aamulla. Saldoksi tuli puolentoistatunnin maastolenkki. Loppupäivä tuli käveltyä kaupoilla. Hidas raahustelu onkin raskasta itselle ja varsinkin lompakolle. Hitaassa vauhdissa tavaraa tarttuu aivan liikaa mukaan.

Torstain lenkki onkin jo käyty läpi tuossa edellisessä kirjoituksessa ja perjantaina oli vuorossa lyhyt vajaan tunnin lenkki. Jalat tuntuivat yllättävän tuoreille eilisestä pitkästä lenkistä huolimatta. Lauantaina tein parituntisen maastolenkin jonka lisäksi heiluttiin pihahommissa jonkin aikaa.

Sunnuntain lenkkisuunnitelmaan tuli aamupäivällä muutos, kun kattoremontin yhteydessä astuin naulaan ja tuohon päkiän kohdalle tuli jonkinlainen reikä. Verta tuli, mutta huoltajan paikkailujen jälkeen noustiin takaisin katolle. Juoksulenkin vaihdoin kuitenkin fillarilenkkin, kun en halunnut rasittaa jalkaa. Tosin tuossa fillaroidessa lukkopolkimilla tuo päkiän kohta rasittuu kuitenkin jonkin verran. No, leppoisa runsas viisikymppinen lenkura tuli tehtyä.

Saldona viikosta tuli 150km/15.26h juoksua ja fillaria 55km/1.57h. Ensi viikolla on tavoitteena pari tuntia lisää.

lauantai 25. heinäkuuta 2009

U-juoksijan päiväkirjamerkinta numero 119 - 24.7.2009

Viikon harjoitustuntitavoite u-juoksijalla on juosta 18 tuntia, jonka toteuttaminen onnistuisi helpommin tekemällä yksi pidempi lenkki. Luonnollinen valinta oli suunnata kohti Nuuksiota ja juosta ympäri jo parilta aikaisemmalta kerralta tutuksi tullut Montrailin reitti. Lähtöpaikaksi u-juoksija valitsi kuitenkin aikaisempien Salmen ja Pirttimäen sijasta kotipihan, silla eihän kotoa ollut kuin 40 min matka juosten reitin eteläpäähän Mustalammelle.
Tankkaus tätä lenkkiä varten tehtiin aika kevyesti. U-juoksijan huoltaja teki edellisenä päivänä maittavan jauhelihapastan, jota syötiin normaalia isompi annos. Varusteita keräiltiin ja reppua pakattiin tarkkaan vielä illalla. Koska u-juoksija ei ollut aikaisemmin juossut reittä yksin, oli mukaan syytä pakata vielä karttakin. Ylimääräiset osat kartasta saksittiin pois niin, että jäljelle jäi vain tarvittava osa kartasta.
Aamupalan ja pienen säätämisen jälkeen liikkeelle päästiin aamukahdeksalta. Lämpötila näytti aamulla vain 14 astetta, mutta sääennusteen mukaan päivästä pitäisi tulla viikon lämpimin ja melko varmasti sateeton. Tuulta ei ollut aamulla nimeksikään, joten lyhythihainen paita riitti juuri ja juuri.

40 minuutin kuluttua u-juoksija oli saapunut Mustalammella. Liikkeellä ei ollut muita ihmisiä ja hiljaisesta aamusta sai nauttia ihan itsekseen. Päivä oli lähtenyt hyvin liikkeelle. Rauhallisuuden katkaisi Haukkalammen luontotuvalla olleet rakennusmiehet, jotka olivat aloittaneet päivän uurastuksensa.

Runsaan kolmen tunnin jälkeen u-juoksija oli saapunut Luukkiin, jossa oli tarkoitus pitää lyhyt huoltotauko. Juomarepun täyttö ja kahvilassa käynti veivät vajaan vartin. Oli muuten taas ihan tuoreita munkkeja tarjolla. Tankkauksen lisäksi u-juoksija soitti kotiin huoltajalle ja kertoi matkan edistymisestä. Tässä yhteydessä u-juoksija teki hieman liian optimistisen arvion loppumatkan edistymisestä ja kotiintulosta.

Luukin huoltotauon jälkeen matka jatkui. Heti Vihdintien alituksen jälkeen tapahtui ensimmäinen isompi pummi. U-juoksija lähti heti alikulkutunnelin jälkeen ylös vasemmalle luontopolkua pitkin vaikka oikea reitti olisi lähtenyt vasemmalle vasta pienen parkkipaikan jälkeen. Muutaman minuutin juoksemisen jälkeen u-juoksija havaitsee opasteiden loppuneen ja hidastaa hieman vauhtia. Nopea tarkistus kartasta varmistaa asian – oikea reitti ei kulje kyseistä polkua pitkin. Ja vaikka kyseinen luontopolku yhtyy varsinaiseen Montrail-reittiin parin kilometrin päästä, ei u-juoksija halunnut juosta väärää reittiä pitkin vaan kääntyi takaisin. Oikea reitti löytyy muutaman minuutin kuluttua ja matkanteko pääsee jatkumaan. Vajaan tunnin päästä u-juoksija ohittaa Rinnekodin. Tässä kohtaa vessa tekisi poikaa, mutta huolimatta varsin kattavista palveluistaan tunnettu Rinnekoti ei nyt tarjoa helposti saatavilla olevaa vessapalvelua. Vaihtoehdot ovat käydä metsän puolella tai yrittää pinnistää aina Salmeen asti.

Seuraava isompi suunnistuspummi sattuu välillä Rinnekoti Salmi. Tämäkin menee ihan u-juoksijan piikkiin, kun opasteiden sijasta seuraillaan vaan maisemia. Reitti laskeutuu tässä kohtaa kohti järveä, jonka vieressä kulkee hiekkatie. U-juoksija ei seuraa tilannetta tarkkaan vaan ihailee jo edessä olevaa järveä. Hiekkatielle tullessaan alkaa ihmettely mihin suuntaan reitti jatkuu. Yhtään opastetta ei näy, mutta tuntuisi luonnollisemmalle lähteä oikealle hiekkatietä pitkin. Vain varmistaakseen asian u-juoksija käy nopeasti vasemmalla katsomassa löytyykö reittiopasteita tältä suunnalta. Kuten u-juoksija olettikin, ei yhtään merkkiä löydy ja oikea suunta on lähteä hiekkatietä pitkin oikealle.
Useamman minuutin juoksun jälkeen ei yhtään merkkiä ole näkynyt ja epäilys oikeasta reitistä alkaa mietityttää u-juoksijaa. Ei muuta kuin täyskäännös ja takaisin siihen kohtaan, jossa polku tulee alas rinnettä hiekkatielle. Jospa reitti sittenkin lähtee tietä pitkin vasemmalle. Parin minuutin juoksu tietä pitkin vasemmalle varmistaa, ettei oikea reitti kulje tähänkään suuntaan. Tie nimittäin päättyy.

Lopulta oikea reitti löytyy palattaessa pienen matkaa rinnettä takaisin. Juuri ennen tielle tuloa reitti tekee jyrkän käännöksen vasemmalle eikä itse asiassa koskaan edes tule hiekkatielle asti. Merkinnät ovat selvät, jos niitä vaan seurailee.

Lähestyttäessä Salmea alkaa u-juoksijan vatsa olla sitä mieltä, että kohta pitää se vessa löytyä tai sitten joutuu turvautumaan lähipuskiin. Olisikohan Japanista ostettu ”energiageeli” sittenkin ollut oikeasti hieman vanhentunut kuten purkin kyljessä ollut päivämäärä osoitti. Ihan energiageeliä tämä ei ollut vaan muistutti enemmänkin jotain jogurttia. Sinänsä maussa ei ollut mitään vikaa, mutta ehkä kaikki ainekset eivät enää olleet kunnossa. Joka tapauksessa vatsa alkoi pari kilometriä ennen Salmeen tuloa kramppailla siihen malliin, että ei auttanut muuta kuin mennä metsän puolelle. Vessapaperia ei u-juoksijalla ollut pakattuna mukaan, joten kostea rahkasammal sai toimia korvikkeena tässä kohtaa.

Salmeen tultaessa oli aikaa kulunut runsaat kuusi tuntia. Nyt oli vuorossa toinen pidempi huoltotauko, kun u-juoksija kävisi vessassa ja tekisi uuden satsin urheilujuomaa. Vajaan kymmenen minuutin tauon jälkeen matka jatkui rauhallisesti energiapatukkaa syöden. Reitti Salmesta eteläänpäin on u-juoksijalle jo tuttuakin tutumpi. Matka tästä kotiin kestää normaalisti vajaat pari tuntia, mutta nyt siihen aikaan saa lisätä pienen Montrail-lisän.

Noin 50 minuutin päästä u-juoksija saapuu Kattilaan ja tekee pikaisen soiton kotiin huoltajalle. Kuulumiset vaihdetaan ja aikataulu kotiintulosta päivitetään. Huoltaja lämmittää saunan valmiiksi väsyneelle u-juoksijalle. U-juoksijan uurastaessa koko päivän lenkillä, kertoo huoltaja oman päivänsä kulusta. Oman lenkkinsä lisäksi aikaa on kuulemma mennyt sieniretkellä ja mustikoita poimiessa. Lisäksi seuraavana päivänä tulevien vieraiden takia on pitänyt siivotakin.

Kotiin tullessaan u-juoksijaa odottaa lämmin sauna ja jääkylmä olut. Saunomisen jälkeen päivällinen (alkupalaksi rapuja…ja jälkiruokana mustikkapiirakkaa). Raskaita ovat u-juoksijan päivät, mutta huoltajaksi en ihan heti ryhtyisi.

Päivän saldoksi tulee 8.15 taukoineen ja matkaksi arviolta noin 72 km eksymisineen.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Paluu korkeanpaikanleiriltä

Kulunut viikko on mennyt matkustamisen ja palautumisen merkeissä. Tuo matkustaminen jo sinänsä on raskasta, mutta vielä tuosta yhdeksän tunnin aikaerosta toipuminen on kestänyt pidempään kuin viimeksi Kanadasta palatessa. Ikä tässä varmaan alkaa painaa vuosi vuodelta enemmän. Muuten palautuminen merenpinnantasolle on hyvässä vauhdissa ja korkeanpaikan tuomia etuja odotellaan kiihkeänä (ha ha...).

Harjoitusten osalta viikko oli kuitenkin kohtuullinen. Matkapäivistä ja aikaerosta huolimatta sain viidellä harjoituksella kasaan 10,5 tuntia. Alkuviikosta Edmontonissa juoksin pari lyhyttä lenkkiä ja kotiin tultuamme pari pidempää. Lauantaina oli todella lämmin päivä eikä tuultakaan ollut. Silloin käytiin Jussin kanssa tekemässä hauska yhdistelmätreeni. Ensin fillaroitiin Nuuksioon, jonka jälkeen lähdettiin juoksemaan polkuja ja metsiä pitkin etukäteen suunniteltua reittiä pitkin. Reitti oli suunniteltu siten, että joutuisimme uimaan muutaman järven yli. Varustuksena ei itselläni ollut mitään sen ihmeellisempää, ihan tavalliset tossut ja suunnistuspaita ja -housut. Kartan olin laittanut muoviin, johon olin teipannut narulenkin. Tämän saikin sitten heitettyä kaulan ympäri uintiosuudella.

Olipa todella hieno ja hauska treeni. Järvenylityksiä tuli yhteensä kuusi. Yhden jutun, minkä opin tuolla reissulla oli se, että suunnistusvaatteet eivät sovellu lainkaan uimiseen. Olisiko se, että vaatteet ovat aika väljät tai sitten tuo materiaali, mutta tuntui siltä, että vetäisi perässään jotain ankkuria. Ensi kerralla nuo vaatteet jäävät kyllä kotiin ja päällä on jotain muuta. Tossut toimivat hyvin, ei mitään hiertymiä.

Oli hauska homma seurata nuotiopaikoilla olleiden ihmisten ilmeitä, kun kaksi kaveria hyppää vaatteet päällä veteen, ui vastarannalle ja nousee sieltä ylös jatkaen juoksua. Siinäpä ihmettelivät, kun meillä oli kesän hauskin treeni menossa. Olipa muuten lämmintä vettä.

Viikolla 30 onkin tarkoitus sitten saada kasaan vähän enemmän tunteja. Kolmea viikkoa enempää tässä ei sitten ehdikään saada kasaan ennen kuin pitää alkaa keventämään ohjelmaa seuraava kisaa varten.

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Tour de Edmonton

Viimeisen kahden viikon aikana on lenkkimaisemat tulleet suht tutuiksi Edmontonin länsipuolella. Vaikka varsinaista harjoitusohjelmaa ei vielä olekaan tehtynä olen yrittänyt saada kasaan joitakin harjoitustunteja lähinnä juosten. Rullaluistimetkin on matkassa mukana, mutta niillä on tullut kierreltyä kaupunkia ihan ulkoilumielessä. Fillaria sen sijaan ei ole tullut käytettyä kuin pari kertaa, lähinnä käydessä tuossa lahiostarilla.

Lähialuetta hallitsee Edmontonin halki virtaava Saskatchewan joki sekä lukuisat siitä erkanevat pienemmät joentapaiset virtaavat vedet.

Korkeuserot ovat lähes minimaaliset kaupungin kaduilla, mutta joenvarsilla korkeuseroa loytyy jo enemmän. Lähes poikkeuksetta joenvartta seuraa vähintaan pieni polku, jota on mukava juosta.


Välillä kapea polku muuttuu isommaksi luontopoluksi, jonka varrelle on pystytetty alueen kasveista ja eläimista kertovia opastauluja.



Jossain vaiheessa luontopolut muuttuvat betonipäällysteisiksi kevyenliikenteen väyliksi, jotka kiemurtelevat joen ja sitä lähinnä olevien suurien talojen välissä. Juoksu betonilla ei aina ollut kovinkaan mukavaa jaloille ja yritinkin juosta tuossa betoniväylän vieressä nurmikolla.


Hauska yksityiskohta jalkakäytävien yhteydessä on sadevesikaivot. Ne on lähes poikkeuksetta asennettu puoliksi ajotielle ja puoliksi jalkakäytävalle. Ja muotoilu on tehty siten, ettei itse sadevesikaivon kansi erotu muusta tiestä mitenkään.


Kuivaan kesäaikaan istutetut puut vaativat päivittaista kastelua. Joissakin paikoissa tämä ongelma on ratkaistu puun rungon ympärille laitettavalla vahvalla muovisäkilla, jonka sisään laitettu vesi kastelee puun hitaasti useamman päivän ajan (tai näin ainakin itse päättelin nähdessäni alla olevan puun).

Ei siis mikaan altakasteluruukku vaan yltäkastelusäkki.

Talojen pihat ovat taalla ihan viimeisen paalle hoidetut. Nurmikot vihertavat ja nayttavat juuri vastikaan ajetuilta. Hyvin monilla pihoilla nakee suuria koivuja, joiden ylimmat oksat ovat kuitenkin lahes poikkeuksetta kuivuneet. Suuren koivun vaatimaa vesimaaraa ei ilmeisesti aina ole tarjolla ja niiden elinolosuhteet ovatkin varsin kovat.


Vaikka pihat ovat muuten huollitellun näköiset on talojen roskat usein kasattu kadun varrelle pinoihin niinä päivinä, jolloin roska-autot tulevat tyhjentämään roskikset. Tänä aikana voi tehdä vaikka mitä löytöjä katujen varsilta, kuten vaikka nämä vanhat Järvisen sukset.


Viikon 28 aikana harjoitustunteja kertyi vajaat yhdeksän tuntia, joiden aikana tuli juostua neljä lenkkiä ja arviolta 90 kilometriä. Tämän lisäksi tuli ulkoilua jokunen tunti. Täältä löytyy gps-träkki sekä kuvia yhdestä pidemmästä lenkistä. Käyttämäni tossut (New Balance 1061) jätin viimeisen lenkin jälkeen Edmontoniin, kun kilometrejä niillä oli kertynyt 973 km. Näillä tossuilla tuli juostua 651 km juoksumatolla viime talvena, 107 km Sakurassa Japanissa, 162 km Kanadassa sekä loput kilometrit omilla lenkkipoluilla.


Kaiken kaikkiaan ei lainkaan hassumpi paikka tuo Edmonton.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Sinister 7 leg5 - raportti

Taman vuotisen kesaloman yhteydessa juostu Sinister 7 kilpailu (viides osuus) on ensimmainen kisa, jonka olen juossut Kanadan Kalliovuorilla. Mistaan ultrakisasta ei omalla kohdalla ollut kyse, koska olin mukana joukkuekisassa. Hoidettavana oli siis ainoastaan 22,7 km osuus tuosta yhteensa 146 km reitista. Kenellakaan joukkueestamme ei ollut mitaan aikaisempaa kokemusta vuorilla juoksemisesta. Eli edessa oli kaikille jotain kokonaan tuntematonta.

Perjantaina kisapaikalla jarjestettiin kisainfo, jossa oli tarkoitus loytaa joukkueeni muut jasenet. Tein pari kyselykierrosta paikalla olleiden joukossa loytamatta kuitenkaan omaa porukkaani. Lopulta yksi jarjestajista kuulutti meikalaista ja niinpa se viimeinenkin eksynyt juoksija loysi omiensa luokse. Joukkeeseemme kuului viisi naisjuoksijaa ja kaksi miesjuoksijaa. Porukka vaikutti tosi rennolta eika suurempia paineita ollut tarkoitus ottaa.



Kisa lahti liikkeelle lauantaina klo 7. Ensimmaiset kolme osuutta sujuivat joukkueeltamme suunnitelmien mukaan. Ainoastaan ensimmaisen osuuden juoksijamme Wanda oli eksynyt hetkeksi reitilta, mutta mitaan suurempaa ongelmaa ei ollut. Toisen osuuden juossut Jasper (Chris) ja kolmannella osuudella ollut Paige suoriutuivat hienosti omista osuuksistaan. Aamulla paistanut aurinko ehti vaihtua paivalla aika rajuksi ukkoskuuroksi, jonka aikana toisen osuuden juoksijat olivat saaneet niskaansa rakeitakin. Se ei kuitenkaan kestanyt puoltatuntia pidempaa ja iltapaiva olikin taas pelkaa auringonpaistetta.
Alla kuva Crowsnest ja Seven Sisters vuorista, joiden rinteita tulisi hetken paasta juoksemaan.


Neljas osuus suuntasi pohjoiseen kaartaen ensin lannen kautta. Meidan pitikin siirtya nyt uudelle paikalle, josta oma osuuteni tuli lahtemaan. Olimme paikalla pari tuntia ennen ennakoitua vaihtoa. Ilma tuntui kylmenevan aika nopeasti iltaa kohti, joten jouduin pohtimaan aika paljon viela tuota pukeutumista. Muut, jotka tunsivat seutua paremmin, arvioivat ilman lampotilan laskevan yon aikana alle 10 lampoasteen. Viime vuonna yolla oli ollut jopa pakkasta. Tossuiksi olin valinnut Salomonin SpeedCross tossut, joilla juoksen normaalisti silloin, kun on vahan huonompi keli. Alueella oli satanut aika paljon ja reitti oli kuulemma aika mutaisessa kunnossa. Yllatyksekseni aika monet juoksivat ihan pelkalla lenkkitossulla.



Ihmettelyt varustevalinnoissa loppuivat lyhyeen, kun Natasha tuli neljannelta osuudelta lahes tuntia aikaisemmin kuin oli itse arvioinut. Meikalaisella oli viela sandaalit jalassa, kun han lahestyi jo vaihtoaluetta. No, siita sitten akkia tossut jalkaan, pitkahihaisella paidalla ja lyhyilla juoksuhousuilla liikkeelle. Repun sentaan ehdin ottaa mukaan. Olihan siihen pakattu kaikki pakolliset varusteet kuten pilli ja avaruushuopa.
Alla kuva viidennen osuuden reitista (oranssi viiva).


Matka alkoi mukavan leppoisasti vaikka sykkeet nayttivat kylla aivan jotain muuta. Olin selvasti jannittynyt odotettuani koko paivan omaa suoritusta muita kannustaen. Osuuden alku oli helppoa ulkoilureittia ja vaikka polku nousi jatkuvasti niin kyseessa oli kuitenkin varsin loivaa nousua. Itse ulkoilureitti oli varsin levea, koska se oli tarkoitettu myos monkijoille ja moottoripyorailijoille. Se oli kuitenkin paikoin aika kulunut, jolloin alusta oli kivikkoinen ja varsin vaativa. Kovinkaan mutainen se ei ollut muutamia paikkoja lukuunottamatta. Aika usein reitin yli virtasi puro tai leveampi joentapainen, jolloin tossut kastuivat. Vetta riitti niissa vain saaren puoleenvaliin asti.

Ensimmaiset 45 min olivat suhteellisen helppoa nousua ja ehdinkin jo vahan nuolaista, etta tamahan nayttaa helpolta. Mutta siita alkoikin sitten varsinainen nousu. Pahimmat nousut olivat sita luokka, etta niita ei ollut mitaan mahdollisuuksia juosta ylos. Energiaa olisi palanut aivan liikaa ja vauhti ei kuitenkaan olisi siita paljoa parantunut. Nousin jyrkat osuudet painaen kasilla polvia. Ehka se auttoi hieman. Monet kayttivat sauvoja jyrkilla osuuksilla vaikka eivat nayttaneet kovinkaan tottuneilta sauvojen kayttoon.

Noin tunnin ja vartin paasta olin paassyt osuuteni ainoalle huoltopisteelle, jossa olisi ollut mahdollista taydentaa vesipullot/kanisterit. En kuitenkaan tarvinnut taydennysta. Mutta olin luvannut soittaa tasta kohtaa seuravan osuuden juoksijalle Lisalle, jotta han tietaisi tulla ajoissa vaihtoon. Vesipisteella olleet jarjestajat vaan naureskelivat, kun kaivoin puhelinta esille. Eihan taalla ylhaalla mitaan verkkoa ollut kaytettavissa. No, siina ei sitten auttanut muuta kuin luottaa siihen, etta Lisa olisi paikalla ajoissa. En ollut osannut antaa mitaan arviota omasta ajastani, kun aikaisempaa kokemusta vastaavasta reitista ei ollut.

Vesipisteelta reitti jatkoi nousua viela seuraavat runsaat 20 min ja noin runsaan puolentoista tunnin juoksun jalkeen olin reitin korkeimmalla kohdalla (noin 2200 m). Kyseisessa kohdassa vuorta oli lunta viela melkoinen maara rinteen pohjoispuolella. Kylma ei kuitenkaan ollut missaan vaiheessa. Juttelin muutaman minuutin kahden jarjestajan kanssa, jotka pitivat leiria juuri tassa kohtaa ja opastivat kilpailijoita. Nakymat vuorelta olivat aivan sanoinkuvaamattomat ja tassa kohtaa harmittelin, etta en ollut ottanut kameraa mukaan. Saavuin paikalle juuri hetkea ennen auringonlaskua. Pahoittelin jarjestajille, etten voinut jaada pidemmaksi aikaa vuorelle ;-)

Tasta eteenpain reitti lahti laskemaan todella jyrkasti ja auringon laskettua jouduin nyt laittamaan myos otsalampun paalle. Polulla oli paljon irtonaista kivea ja syvia uria muuttoriajoneuvoista, joka teki etenemisesta oiseen aikaan aika vaikeaa. Toki reidet olivat sita mielta, etta alaspain juokseminen on paljon parempi ajatus kuin edelliset 45 min jyrkkaa ylamakea. Loppumatkan tulin sellaista reipasta vauhtia mita nyt siina pimeydessa uskalsi alamakea juosta. Oli siina viela pari pienempaa nyppylaa, joissa jouduin kavelemaan, mutta suurin osa oli taas juostavissa.

Vaihtoon tulin kahden tunnin ja vartin jalkeen ja Lisa oli tullut paikalle juuri viisi minuuttia ennen minua. Loistava ajoitus. Joukkeemme matka saatoi jatkua ilman suurempaa taukoa.

Lyhyen verryttelyn ja suihkun jalkeen lahdimme seuramaan joukkueemme etenemista kahdella viimeisella osuudella. Lisa suoriutui omasta osuudestaan hienosta vaikka sanoi pelastyneensa vahan nahtyaan tumman hahmon metsassa. Eihan se karhu ollut vaan lehma, joita laidunsi aika paljon vuoren alemmilla rinteilla. Viimeinen osuus meni Angelalta hyvin vaikka han oli tehnyt pienen lisalenkin eksyttyaan reitilta. Loppuaikamme oli 19h40min. Aika hyvin lahes aloittelijoilta.



Kisasta loytyy myos lyhyt video.

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...