maanantai 28. kesäkuuta 2010

Juhannusviikko

Juhannusviikolla tuli fillaroitua noita työmatkoja yhtä lukuun ottamatta kaikkina työpäivinä. Vaikka päivälämpötilat olivat jo suht lämpimät, niin aamuisin oli sen verran viileää, ettei ilman takkia tullut vieläkään lähdettyä matkaan. Pyörään vaihdettu uusi pistosuojattu takarengas toimi hyvin vaikka renkaan profiili oli sen verran korkea, että se juuri ja juuri ei koskettanut pyörän runkoa. Asennusvaiheessa tuli vähän hutiloitua, kun asensin sen pyörimissuunnan vastaisesti. Se ei kuitenkaan paljoa meikäläisen ulkoiluissa vaikuta.

Sunnuntaina kokeilin ensimmäistä kertaa Jukolasta ostettuja La Sportivan Crosslite maastotossuja. En juossut ihan perusreittiä vaan oikaisin Nuuksion poluille metsän kautta välttääkseni mahdollisimman paljon asfaltilla juoksua. Heti alussa huomasin tossun vaimennusominaisuuksien olevan melko olematonta luokkaa tavalliseen juoksutossuun verrattuna. Vaikka juoksin hiekkateitä, tuntui että vaimennusta olisi saanut olla enemmänkin. Metsäpoluilla isommat kivet ja kannot tuntuivat jalkapohjassa.



Muuten tossu istui hyvin jalkaan ja tuntui kevyeltä heti alusta. Kuivassa metsässä ei päässyt testaamaan pito-ominaisuuksia kallioilla ja juurakoissa, eli sitä pitää kokeilla tulevilla kerroilla. Eiköhän suomalainen kesäsää pidä huolta siitä, että märissäkin olosuhteissa päästään vielä juoksemaan. Sen verran tuo vasen jalkaterä kuitenkin kipeytyi tästä lenkistä, että pitää kokeilla laittaa tossuihin hieman erilaiset pohjalliset. Tai sitten tuo runsas 2,5 tunnin lenkki oli liian pitkä näin ensimmäiseksi lenkiksi uusilla tossuilla.

Viikon treenit jäivät vajaaseen kymmeneen tuntiin juoksun haukatessa suurimman osan ajasta. Mukaan mahtui myös yksi lepopäivä.

Tulevana sunnuntaina on edessä yksi kesän kohokohta, kun jo kolmannen kerran järjestettävä HiidenpataTrail starttaa Solvallasta. Itselle tämä on ensimmäinen kerta mukana, kun edelliset kerran ovat aina sattuneet hankalaan ajankohtaan.

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Kyntöä Kytäjällä

Vuoden kohokohta oli käsillä taas viime viikonloppun, kun Endurancen seitsikko lähti haastaman Kytäjän vaativaa maastoa. Tiedossa oli edellisistä vuosista poiketen todella vaativaa suunnistusmaastoa, jossa vauhdit eivät tulisi kohoamaan kovinkaan korkealle. Suunnistustaitoa sen sijaan tultaisiin vaatimaan juoksuvoimaakin enemmän. Lisäksi kun sääennuste lupaili sadetta läpi yön oli alkuasetelma herkullinen.

Lähtö on Jukolassa aina yhtä mahtava. Vaikka lähtöpaikkamme oli melko keskellä, pääsin suht nopeasti hivuttautumaan oikeaan laitaan ja hakemaan nopeampaa juoksulinjaa. Tämä onnistui hyvin ja K-pisteellä olin kuitannut väkeä melko mukavasti. Tähän se hyvä meno sitten päättyikin. Pummasin kolmea ensimmäistä rastia niin pitkään, että kolmannelta rastilta lähtiessäni ei ympärillä enää näkynyt muita. Kaikki olivat ehtineet mennä vaikka lähdössä meitä oli vielä yli 1500 ukkoa. Neljäs rasti löytyi hyvin ja pari seuraavaakin. Samalla alkoi väkeä olla taas ympärillä. Tästä eteenpäin rastit sujuvat joten kuten, mutta eteneminen letkoissa oli hidasta. Vaatii melkoisesti juoksuvoimaa lähteä umpirisukkoon juoksemaan ja hakemaan ohitusta muista.

Siinä sitä sitten käveltiin jyrkkiä mäkiä ylös ja alas, vuoron perään. Jossain vajaan parin tunnin jälkeen alkoi jaloista loppua puhti kokonaan eikä tuo juoksu tasaisillakaan pätkillä kovinkaan kovaa ollut. Hiukan piti himmailla viimeisillä rasteilla, että loppuviitoitukselle jäisi voimia juosta. Vauhdin hidastumista kuvaa ehkä parhaiten se, että lopussa jopa hyttyset olivat kiusana. Ne ei taida kuinkaan kovinkaan kovaa lentää, vai?

Tästä eteenpäin Endurancen suoritus parani selvästi ja sijoituskin lähti oikeaan suuntaan. Muut hoitivat homman hienosti ja paremmalla aloituksella olisimme parantaneet viime vuotista sijoitustamme. Nyt loppusijoitukseksi tuli 819.

Joka tapauksessa vaikka oma suoritus ei ollut ihan odotetunlainen, niin hauskaa oli. Pari yötä teltassa, loistava porukka ja pienestä sateesta huolimatta hieno tapahtuma.


Kuvassa vas: Mikael, Tomi, Jouni, Jari, Tommi ja Vesa. Ultrakirjailija Tero puuttuu kuvasta

Muuten viikon treenimäärät nousivat jo paremmalle tasolle kokonaistuntien ollessa vajaat kymmenen tuntia. Aika jakaantui tasaisesti suunnistuksen, pyöräilyn ja juoksun kesken.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Lepäilyä ja nautiskelua

Viimeiset pari viikkoa ovat menneet levon ja kevyiden lenkkien merkeissä. Olen pääasiassa ajellut työmatkoja fillarilla ja pari juoksulenkkiäkin on tullut tehtyä. Mitään suurempaa kiirettä en ole pitänyt harjoittelun aloittamisen suhteen. Aikaa seuraavaan kisaan on paljon ja toisaalta kotona riittää nyt hommaa rakennusprojektin kanssa. Myös jääkaapilla on mennyt melko paljon aikaa, kun menetettyjä kaloreita on yritetty korvata muodossa jos toisessa.

Viikonloppu meni Perniössä Suomi-Juoksun talkoissa. Ilma ei suosinut sen kummemmin juoksijoita kuin järjestäjiäkään. Parin tunnin levolla ei sunnuntaista tullut kovinkaan tuottoisa. Tässä vielä coachin ottama video kisan lähdöstä:



Ensi viikolla aloitetaan taas vähän suunnitelmallisempi treenijakso. Jakson alussa on tarkoitus yrittää saada hieman kovavauhtisempaa treeniä aikaiseksi vaikkapa suunnistuksen muodossa. Siitä voisi sitten taas alkaa lisäilemään määriä kohti seuraavaa tavoitetta. En usko harjoitteluperusteiden paljoa muuttuvan syksyä varten. Samalla kaavalla mennään kuntopiirejäkään unohtamatta. Jonkin verran voi tulla enemmän tuota hyötyliikuntaa rakennusprojektin kautta. Toivottavasti ei kuitenkaan liikaa.

Ensi viikonloppuna ollaankin sitten taas liikkeellä Jukolassa. Endurancella on oma joukkue nyt kolmatta kertaa. Tiedossa on vaativaa suunnistusmaastoa ja jos keli on pilvinen ja märkä niin hauskuutta riittää entistäkin enemmän. Uudet seuraasut saavat takuuvarmasti lisäväriä suunnistuksen tiimellyksessä.

Kisakuvia Surgèresista on nyt myös nähtävillä tuolla Picasan puolella.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Muistiinpanoja kisasta

Tuosta kisataktiikasta tulikin jo puhuttua, mutta tässä vielä joitakin muita juttuja kisaan liittyen.

Urheilujuoman puute kisajärjestäjien juomavalikoimasta oli kenties se suurin puute tarjoilussa. En ollut ottanut mukaan urkkajauhetta kuin sen verran, että se riitti kisaa edeltävään tankkaukseen. Saimme onneksi hankittua jauhetta ensin paikallisesta supermarketista ja vaihtokaupoilla jenkkien huoltajan kanssa. Tämä ei kuitenkaan vastannut omia tuttuja juomia. Sen sijaan kivennäisvettä ja cokista oli tarjolla rajattomasti. Kivennäisvesi maistuukin hyvälle ja neutraloi mukavasti kaiken sen makean keskellä.
Kiinteää ruokaa ei tullut koko kisan aikana syötyä muuta kuin kolme-neljä omelettia, banaania, makeaa kakkua sekä joitakin keksejä. Jogurtti taitaa olla enemmän juotavaa, mutta sitä tuli syötyä monta purkkia. Omia geelejä en ollut pakannut mukaan kuin puolen tusinaa 60g pusseja. Ne upposivat kisan aikana hyvin ja niitä olisikin pitänyt olla mukana enemmän. Kahvia en juonut kuin sen yhden kupillisen, kun ei siitä tuntunut olevan juurikaan mitään hyötyä.

Varusteiden toimivuus
Olin varannut matkaan kolmet juoksutossut, mutta juoksinkin koko kisan läpi samoilla Mizunon tossuilla. Päälliskangas näissä tossuissa on kuitenkin sen verran ohut, että ilmeisesti hiekan takia kangas on hankautunut rikki pikkuvarpaan kohdalta molemmista tossuista. Nilkkojen päälle olin leikannut vanhoista sukista suojat, joiden oli tarkoitus estää hiekan ja pölyn kulkeutuminen tossun sisälle. Ne piti kiinnittää hakaneuloilla tossuun ja olivat siitä syystä hieman hankalat käyttää. Ne suojasivat kuitenkin suurimmilta kivenmurikoilta. Osalla juoksijoista oli tähän tarkoitukseen hankitut valmiit nilkkasuojukset. Osalla ne näyttivät toimivan, mutta osalle ne taisivat olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi.



Paahtavan auringon takia ihon suojaaminen oli tärkeää. Aurinkovoidetta avoimiin kohtiin, lippikseen kiinnitetty huivi niskan suojana sekä irtohihat käsivarsilla. Viimeiset neljä tuntia juoksin ohuet kangashanskat kädessä. Sain ne kasteltua kylmässä vedessä jokaisella kierroksella, joka viilensikin olo mukavasti. Sunnuntaina juoksutyyliäni oli laajemmaltikin ihmetelty meikäläisen vääntäessä käsiä hieman poikkeavaan asentoon yrittäessäni suojata niitä auringolta. Alla kuva sykemittarin ympäriltä palaneesta ihosta.



Monet vähemmän juoksuun perehtyneet ovat kisan jälkeen kyselleet, miten tuollaista lyhyttä rataa jaksaa juosta 48 tuntia putkeen. Tähän voi aina vastata ruokailun ja huollon järjestämisen helppoudella. Toinen tärkeä asia on tavoitteen pitäminen kirkkaana mielessä. Tietoisuus siitä, minkä takia kisassa ollaan mukana, auttaa hyvään lopputulokseen. Itselleni tärkein asia on kuitenkin oman coachin näkeminen kierrosten välissä. Tai jo pelkkä ajatus ja tieto siitä, että hän on siinä radan varressa, auttamassa heti tarvittaessa. Rasituksen jakaminen tällä tavalla antaa voimia etenkin niinä heikkoina hetkinä, jolloin muuten tulisi istuuduttua radan sivuun tuolille tai juoksu hidastuisi kävelyksi. Näinä heikkoina hetkinä hyvän coachin arvo tulee esille.

Oma coachini oli muuten ainut huoltaja, joka kutsuttiin mukaan lavalle palkintojenjaossa. Ilmeisesti hän oli tehnyt hyvän vaikutuksen myös järjestäjiin.

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...