Urheilujuoman puute kisajärjestäjien juomavalikoimasta oli kenties se suurin puute tarjoilussa. En ollut ottanut mukaan urkkajauhetta kuin sen verran, että se riitti kisaa edeltävään tankkaukseen. Saimme onneksi hankittua jauhetta ensin paikallisesta supermarketista ja vaihtokaupoilla jenkkien huoltajan kanssa. Tämä ei kuitenkaan vastannut omia tuttuja juomia. Sen sijaan kivennäisvettä ja cokista oli tarjolla rajattomasti. Kivennäisvesi maistuukin hyvälle ja neutraloi mukavasti kaiken sen makean keskellä.
Kiinteää ruokaa ei tullut koko kisan aikana syötyä muuta kuin kolme-neljä omelettia, banaania, makeaa kakkua sekä joitakin keksejä. Jogurtti taitaa olla enemmän juotavaa, mutta sitä tuli syötyä monta purkkia. Omia geelejä en ollut pakannut mukaan kuin puolen tusinaa 60g pusseja. Ne upposivat kisan aikana hyvin ja niitä olisikin pitänyt olla mukana enemmän. Kahvia en juonut kuin sen yhden kupillisen, kun ei siitä tuntunut olevan juurikaan mitään hyötyä.
Varusteiden toimivuus
Olin varannut matkaan kolmet juoksutossut, mutta juoksinkin koko kisan läpi samoilla Mizunon tossuilla. Päälliskangas näissä tossuissa on kuitenkin sen verran ohut, että ilmeisesti hiekan takia kangas on hankautunut rikki pikkuvarpaan kohdalta molemmista tossuista. Nilkkojen päälle olin leikannut vanhoista sukista suojat, joiden oli tarkoitus estää hiekan ja pölyn kulkeutuminen tossun sisälle. Ne piti kiinnittää hakaneuloilla tossuun ja olivat siitä syystä hieman hankalat käyttää. Ne suojasivat kuitenkin suurimmilta kivenmurikoilta. Osalla juoksijoista oli tähän tarkoitukseen hankitut valmiit nilkkasuojukset. Osalla ne näyttivät toimivan, mutta osalle ne taisivat olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi.
Paahtavan auringon takia ihon suojaaminen oli tärkeää. Aurinkovoidetta avoimiin kohtiin, lippikseen kiinnitetty huivi niskan suojana sekä irtohihat käsivarsilla. Viimeiset neljä tuntia juoksin ohuet kangashanskat kädessä. Sain ne kasteltua kylmässä vedessä jokaisella kierroksella, joka viilensikin olo mukavasti. Sunnuntaina juoksutyyliäni oli laajemmaltikin ihmetelty meikäläisen vääntäessä käsiä hieman poikkeavaan asentoon yrittäessäni suojata niitä auringolta. Alla kuva sykemittarin ympäriltä palaneesta ihosta.
Monet vähemmän juoksuun perehtyneet ovat kisan jälkeen kyselleet, miten tuollaista lyhyttä rataa jaksaa juosta 48 tuntia putkeen. Tähän voi aina vastata ruokailun ja huollon järjestämisen helppoudella. Toinen tärkeä asia on tavoitteen pitäminen kirkkaana mielessä. Tietoisuus siitä, minkä takia kisassa ollaan mukana, auttaa hyvään lopputulokseen. Itselleni tärkein asia on kuitenkin oman coachin näkeminen kierrosten välissä. Tai jo pelkkä ajatus ja tieto siitä, että hän on siinä radan varressa, auttamassa heti tarvittaessa. Rasituksen jakaminen tällä tavalla antaa voimia etenkin niinä heikkoina hetkinä, jolloin muuten tulisi istuuduttua radan sivuun tuolille tai juoksu hidastuisi kävelyksi. Näinä heikkoina hetkinä hyvän coachin arvo tulee esille.
Oma coachini oli muuten ainut huoltaja, joka kutsuttiin mukaan lavalle palkintojenjaossa. Ilmeisesti hän oli tehnyt hyvän vaikutuksen myös järjestäjiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti