sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Viikko 17 ja Montrail

Pääskysestä ei päivääkään. Kesä on täällä. Tänään sunnuntaina näkyi ensimmäinen pääskynen samalla vakiopaikalla, jossa kevään ensimmäiset rohkeat yksilöt istuskelevat aina auringossa lämmittelemässä. Tosin tänään aurinkoa joutui odottamaan turhaan, koska sitä ei näkynyt kuin pienen vilauksen koko päivänä.

Yhden kevyemmän viikon jälkeen treenikausi jatkui vähän kovemmalla viikolla. Vaikka pidin yhden kokonaisen lepopäivän niin viikolle kertyi tunteja runsaat 16. Toisaalta määrä pysyi jotenkin kurissa, kun lauantaille suunniteltu 12h Salpaus-rogaining vaihtui viime tingassa puolet lyhyemmälle Montrailille sunnuntaina.

Maanantaina juoksin parin tunnin lenkin töistä kotiin. Kiersin vielä Hankasalmen kautta Suolaaksoon  saadakseni vähän enemmän mittaa lenkille. Tiistaina juoksin vähän isomman repun kanssa 1,5h töistä kotiin. Molemmilla lenkeillä vaatetta oli hieman liikaa, kun jotenkin on vielä hankalaa oikean vaatetuksen löytämisessä.

Keskiviikkona kävin kiertämässä töiden jälkeen Nuuksion polkuja. Kilsoja ehti kertyä sen verran ekan kolmen päivän aikana, että torstaina päätin käydä töissä fillarilla. Hiukan kyllä harmitti, kun molemmat fillarin renkaat olivat edelleen talven jäljiltä nastalliset. Aika on ollut hieman kortilla viime aikoina ja kesärenkaiden vaihto on viivästynyt aika möyhälle tänä vuonna.

Perjantaina kävin pitkästä aikaa juoksemassa NC reitin länsipuoliskon. Olipa kaunis auringonpaiste koko iltapäivän ja vielä illankin. Samalla lenkillä siivosin polulle talven aikana kaatuneita pienempiä puita. Reitti oli muuten hyvässä kunnossa ja enimmät sulamisvedetkin alkaa jo vähitellen olla takanapäin. Välillä piti pysähtyä hetkeksi ja vain nauttia keväästä.


Lauantaista tuli sitten lepopäivä, jonka aikana saatiin paljon rästijuttuja hoidettua. Jopa toinen fillarinrenkaista tuli vaihdettua uuteen kesärenkaaseen. Myös autonrenkaat tuli vaihdettua.

Sunnuntaina olikin sitten vuorossa Montrail. Selaisin lauantaina harjoituspäiväkirjaa ja edellinen merkintä Montraililta löytyi kolmen vuoden takaan. Varmaan niihin aikoihin siirryin juoksemaan Montrailin sijasta NC reittiä. Mutta tänään oli sitten vuorossa Montrail. Olin laittanut jalkaan Salomonin Speedin tossut ihan testimielessä, kun näin pitkää lenkkiä en niillä ole aikaisemmin juossut. Tämä on yksi tämän hetken lempitossuistani hyvän istuvuuden ja pidon takia. Ainut kysymysmerkki on oikeastaan se, miten jalka kestää niitä pidemmässä kisassa. No tänään meni 5,5 tuntia hyvin näillä tossuilla. Ei mitään ongelmia vaikka lopussa oli uudempaa ulkoilureittiä, jossa oli välillä vähän isompaa ja kulmikasta soraa.

Aamukasilta Pirttimäessä oli kaikkiaan kolme muuta itseni lisäksi, Mira, Ossi ja Matti. Kiersimme reitin vastapäivään, joka ainakin itselle tuntuu helpommalta suunnalta. Keli oli aika kostea koko reissun, mutta eipä se juoksua haitannut. Pidempiä taukoja ei juurikaan pidetty ja juomapullotkin täytettiin vain Salmessa ja Haukkalammella. Koko lenkki meni yllättävän hyvin vaikka toki lopussa tunsi juosseensa. Lopussa juoksua helpotti odotus Pirttimäen vastapaistetuista munkeista. Pitääkin ottaa tämäkin reitti uudestaan vakio-ohjelmaan. Kiitos kaikille juoksuseurasta.


Pirttimäen Wappu-munkit lenkin jälkeen


sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Viikko 15 ja 16 reipasta ja rentoa

Viime viikon blogi jäi muiden kiireiden takia kirjoittamatta, mutta lyödään tässä parin viikon porinat samoihin kansiin. Viikko 15 oli jakson viimeinen viikko eli vähän reippaampi viikko kun taas viikko 16 on ollut seuraavan jakson eka viikko ja sitä kautta rento viikko.

Kesä on tullut ryminällä ja kun katsoo viikon 14 kuvia blogissa ja vertaa tähän päivään on ero melkoinen. Varsinkin yöpakkasten loppuminen on sulattanut lumia todella nopeasti. Myös muita selkeitä kevään merkkejä kuten ensimmäiset leskenlehdet, sinivuokot, sitrunaperhoset, västäräkit sekä kurjet ovat ilahduttaneet kesää ja lämpimiä kelejä odottavia. Tosin kaikille ei kevät ja hiihtokelien loppuminen ole iloinen asia.

Ekat sinivuokot

Siellä se avovesikausikin lähestyy
Viikko 15 oli varsin juoksupainotteinen, viikon jokaisena päivänä tuli vähintään yksi lenkki ja sunnuntaina kalenteri näytti toteutumaksi 14,5h / 143 km juoksua. Pari lenkkiä tuli tehtyä matolla ja pari ulkona asfaltilla. Loput meni taas Nuuksion poluilla. Toinen mattolenkeistä oli VK-lenkki, joka tuntui yllättävän hyvältä. Juoksun lisäksi ohjelmassa oli maanantainen jooga sekä yksi salikäynti. Kokonaisuutena hyvä ja tasapainoinen viikko.

YLE:n järjestämä Mennään metsään tapahtumasarja pärähti käyntiin lauantaina Nuuksion Haltiasta. Siinä tarkoituksena on seuraavan puolen vuoden aikana juosta yhteensä 40 kansallispuistossa ympäri Suomea. Tapahtuman sivuilta löytyy kalenteri missä puistossa minäkin viikonloppuna tapahtuma etenee. Lauantaina keli kyllä suosi ulkoilijoita ja tapahtumassa järjestettäville yhteislenkeille oli ilmoittautunut yli 400 innokasta juoksijaa. Paikalla oli mukana myös yli 20 innokasta yhteislenkin vetäjääkin.

Meikäläisen vetämä lenkkiporukka
Lumet on jo aika vähissä

Talvella on metsääkin kaadettu omalta lenkkipolulta

Tapiolan Sandrossa ehdittiin käydä

Ja jälkkäreistä nauttia

Mennyt viikko on ollut täynnä muuta ohjelmaa, juuri niin kuin lepoviikolla pitääkin olla. Kun kovempien viikkojen aikana ei ehdi hoitaa kaikkia asioita niin ne tuppaa kertymään kevyiden viikkojen yhteyteen. Tälle viikolle ehdin kuitenkin tehdä kolme jalkalenkkiä. Keskiviikkona juoksin matolla kiihtyvävauhtisen tunnin lenkin, joka tuntui erittäin hyvältä. Perjantaina kiertelin 2,5 tuntia Nuuksion poluilla. Lumet ja jäät näyttävät nyt sulaneen. Vetää on kuitenkin nyt runsaasti maastossa ja  monissa kohdissa se on vielä todella kylmää. Sunnuntaina kiertelin vielä Nuuksiossa tutuista poluista nauttien.

Ehdin myös kokeilla tällä viikolla uusia Sealskinzin juoksusukkia. Suurin ero viime vuotiseen malliin on se, että materiaali on huomattavasti edellistä ohuempi. Parin ekan lenkin jälkeen sukka tuntuu omaan jalkaan istuvan hyvin. Valitsin M-koon, sama kuin edellinen paksumpi malli. Se on jalassa aika napakka ja tuntuu hyvältä US10 kokoisten tossujen kanssa, joilla juoksen. Sukan yläosassa on geelimäinen reunus, joka estää veden hörppäämisen sisään.


Uudet Sealskinzin juoksusukat jalassa

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Viikko 14 ja treenit kulkee

Kevät on edistynyt tällä viikolla mukavasti. Päivisin lämpötila on ollut jo yli viiden asteen eikä pakkanen ole yölläkään laskenut paria astetta kylmemmäksi. Lisäksi aurinko on lämmittänyt ja kylmät pohjoistuulet ovat vaihtuneet etelänpuoleisiksi virtauksiksi. Muuttolintujakin on etelävirtausten mukana näkynyt taivaalla. Pääsiäisenä satoi vielä lopuksi noin 15 senttiä lunta Nuuksioon, mutta se ehti sulaa jo parissa päivässä. Etelärinteet alkavat jo olla paikoin lumettomia, mutta pohjoisrinteillä riittää lunta vielä pitkään. Virallinen lumensyvyys Nuuksiossa tänään sunnuntaina 4. huhtikuuta näyttää 32 cm!

Nuuksion virallinen lumensyvyys
Helmikuisen TGC:n jälkeen on treeni maistunut ja kuntokin tuntuu olevan nousussa. On ollut todella mukavaa nauttia Nuuksion poluista ja toisaalta vähän nopeakulkuisemmista kotimatkoista asfalttia pitkin. Pyörätiet ovat jo kaikki jäättömiä ja juoksu onnistuu niillä jo kevyellä kesätossulla.

Pääsiäismaanantaina kävin Nuuksion poluilla juoksemassa 2,5 tuntia. Uutta lunta oli satanut 15 cm peittäen alleen kaikki hankalat jäävalumat. Sen verran paljon oli lunta, että nastari ei purrut lumen alle olleeseen jäähän yhtään. Onneksi hankalat kohdat oli hyvin tiedossa ja kaatumisilta vältyttiin. Uudessa lumessa on aina hauska juosta vaikka muuten sitä ei enää tähän vuodenaikaan tarvitsisi tulla.



Tiistaina juoksin töistä kotiin pienellä kiemuralla. Keskiviikkona kävin päivällä salilla ja illalla käytiin Hanneksen kanssa lyhyellä lenkillä Kasavuoren lumisilla poluilla. Torstaina juoksin suoraan töistä kotiin. Selässä kulki noin kuuden kilon reppu. Saman painoisella repulla Lahtosen Tommi juoksi viime vuonna BAMM:ssa. Ja saman painoinen reppu saattaa olla itsellä selässä heinäkuussa Suomen tonnisissa. Saa nyt nähdä.

Perjantaina palasin taas Nuuksion poluille, jossa meni mukavasti kaksi tuntia puoliaurinkoisessa säässä. Vielä aamulla satoi vettä ja vähän räntääkin, mutta iltapäiväksi keli kirkastui ja aurinko paistoi lämpimästi. Polut sen sijaan olivat jo aika pehmeät ja meno oli melkoisen hidasta, pari askelta eteen ja yksi taakse. Eipä se paljoa kuitenkaan fiilistä laskenut.









Lauantaina tein vähän pidemmän lenkin, kun tarkoituksena oli käydä Solvallan maisemissa tarkistamassa ensi viikonloppuna järjestettävää YLE:n Mennään metsään -polkujuoksutapahtuman yhteydessä juostavaa kympin lenkkiä. Lähdin heti aamulla, jolloin polut olivat vielä yöpakkasen jäljiltä hyvässä kunnossa. Aurinko paistoi taas pilvettömältä taivaalta.
Solvallan jälkeen reitti jatkui NC reittiä kunnes ennen Orajärvelle tuloa uusi reitti kiersi järven vastapäivään toisin kuin NC reitti. Järven pohjoispäässä molemmat reitit yhtyvät, josta YLEn reitti jatkaa länteen. Siitä sitten Ruuhijärvi osin kiertäen ja lopulta melko suorinta polkua takaisin kohti Haltiaa.
Reitti on hieno ja varmasti saa monet innostumaan poluista. Myöhäinen kevät tekee kuitenkin sen, että metsässä on vielä paljon lunta. Monin paikoin reitti on raskas juostava ja menee käytännössä kävelyksi. Lisäksi polut on aika hankala paikallistaa lumen alta. Nähtäväksi jää missä kunnossa reitti on viikon päästä.


Kympin YLE-reitti oranssilla


Ja luntakin riittää kun hanki ei kanna

Uutta ja vanhaa
Paluumatkalla kiersin vielä Haukkalammen ja Soidinsuon kautta. Aikaa koko lenkkiin meni runsaat neljä tuntia.

Sunnuntaina kävimme Samban porukalla juoksemassa Nuuksion polkuja. Edellisenä yönä ei sitten pakkasta ollutkaan ja polut olivat sen mukaisesti jo aika pehmeät. Metsän puolella oli jo pelkkää sohjoa. Aurinkokin kurkki välillä pilvien lomasta. Yhteensä aika kului kolmisen tuntia.

Samban polkujuoksijat
Viikosta tuli erittäin hyvä ja treenitunteja kertyi 16,5 tuntia, jossa 145 kilsaa juoksua. Nyt alkaa tuntumaan selkeästi, että kunto on nousussa ja tekeminen on kaikin puolin hauskaa.



sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Viikko 13 ja kauden kisakalenteri

Mennyt viikko on ollut treenien osalta suhteellisen onnistunut. Viikolle suunnitellut viisi lenkkiä tuli kaikki juostua suunnitelmien mukaan. Lisäksi kävin keskiviikkona töissä fillarilla. Jotenkin tiistaisen lenkin jälkeen oli tunne, että kroppaa vaatii pientä lepoa juoksusta ja siksi fillarilenkki olikin oivallinen mahdollisuus hoitaa treeni keskiviikon osalta. Tähän saattoi vaikuttaa myös tiistaina tehnyt kovempi salitreeni, jonka johdosta jaloista oli puhti jokseenkin loppu.

Maanantaina juoksin 15 kilsaa leppoisaa kotona matolla. Tiistaina juoksin salitreenin jälkeen parituntisen lenkin pienen mutkan kautta töistä kotiin. Lopussa alkoi meno hyytymään ja päätinkin mennä keskiviikkona töihin fillarilla. Sekään ei ollut ihan helppoa, kun eturengas oli kotiin tullessa aika tyhjä ja meno tuntui lähinnä kyntämiseltä. Navakka vastatuuli ei helpottanut asiaa.

Pääsiäisen keli on ollut aivan mahtavan aurinkoinen ja siitä muutama kuva alla.






Torstaina tein vajaan 2,5 tuntisen Nuuksion aurinkoisilla poluilla. Yhden välipäivän jälkeen juoksu maistui taas. Pitkäperjantaina oltiin Timon ja Jussin kanssa nautiskelemassa kolme tuntia mahtavasta auringonpaisteesta Nuuksiossa. Kiersimme pohjoisessa Iso-Parikkaan ja uskaltauduimme juoksemaan  myös jäitä pitkin. Aivan mahtava päivä ja lenkki huippuseurassa.

Aurinkoa riittää

Valmiina lähtöön Timon ja Jussin kanssa

Lauantai meni pääkaupungissamme edelleen auringosta nauttien. Pääsiäiseksi sattuneet mahtavat kelit olivat saaneet liikkeelle paljon väkeä vaikka osa oli varmasti mökeillään nauttimasta kevään tulosta. Sunnuntaina oli vuorossa taas peruslenkki Nuuksiossa. Vajaa 2,5 tuntia meni vauhdikkaasti. Taas yhden lepopäivän pitämien sai juoksun tuntumaan helpolta ja vauhdikkaalta.

Viikolle kertyi vajaa 14 tuntia treeniä, jossa 11h/103 km juoksua.

Tulevan kauden kisakalenteri alkaa olla kohta valmis. Joitakin asioita on vielä selvittämättä, mutta eiköhän nekin selviä kevään mittaan. Helmikuussa olleen Canarian testilenkin jälkeen fiilis on ollut ihan mallillaan, kun jalka kestää hyvin treeniä ja muuta ulkoilua. Muutaman kevyemmän viikon jälkeen treenikalenteriin on alkanut kertymään tunteja ihan mukavasti. Polarin flow näyttää taas siltä kuin sen pitääkin näyttää tässä vaiheessa vuotta, kun edessä on varsin mielenkiintoinen kesä ja kisakalenteri.

Kauden varsinainen pääkisa on vasta elokuun lopussa oleva UTMBn satamailinen Alppien ympäri. Edellisen kerran kävimme kiertämässä Alppeja vuonna 2014, jolloin oma suoritus jäi sen verran vajaaksi, että tänne on pakko palata vielä kerran. Toivottavasti tulos on tällä kertaa sellainen, että voimme siirtyä hyvillä mielin eteenpäin kohti uusia kisoja.

Ennen elokuun loppua edessä on kuitenkin varsin mielenkiintoinen kevät ja kesä. Tänä vuonna ajatuksena on ollut saada ohjelmaan myös uusi aluevaltaus swimrunin puolelta. Varsinaisesti laji ei ole itselle uusi, mutta en ole koskaan kisannut tässä lajissa. Koska uiminen on vielä varsin lapsenkengissä ja eteneminen vedessä on muihin verrattuna ollut hidasta räpiköintiä, päätin hakea mukaan Team Hyppölän oppiin. He järjestävät kesäkuun lopussa nelipäiväisen leirin Sotkamossa, jonka tarkoitus on treenata mm. uintitekniikkaa Kainuun swimrun leirillä. Leirin toteutuminen on vielä epäselvää, mutta pidetään peukut pystyssä.

Kesän toinen isompi "treenileiri" on jonkinlaisen mäkisetin saaminen kasaan joko kotimaassa tai ulkomailla. Elokuun UTMB:n kannalta tämä olisi varsin tervetullut lisä perustreeniin Nuuksion poluilla. Canarian kisan innoittamana yhtenä ajatuksena on ollut käydä ulkomailla tekemässä jonkinlainen viikon mittainen mäkisetti esimerkiksi Alpeilla. Toinen vaihtoehto olisi käyttää hyväksi heinäkuussa Kilpisjärven keikka hyväksi ja tehdä sen yhteydessä muutaman päivän mittainen mäkisetti. Kilpisjärvelle olen joka tapauksessa lähdössä Tonniset Tunturit tapahtumaan ja siihen samaan yhteyteen saisi yhdistettyä mukavasti NUTS:n Pallaksen kisan. Pientä säätöä vaatii sopivien päivien löytäminen.

Näiden kahden isomman aktiviteetin väliin on ajatuksena saada useampi lyhyt rinttikisa poluilla. Tähän tarkoituksen voisi sopia mainiosti myös tuon lyhyen Buff Trailin kiertäminen, tai ainakin kokonaispisteisiin vaadittavat neljä osakisaa. Vähimmällä matkustelulla saisin kasaan neljä kisaa juoksemalla Bodomilla, Karhunkierroksella, Aulangolla sekä Pallaksella. Bodomilla en ole pidempää 21 kilsan kisaa koskaan juossut, joten sekin olisi uusi kokemus. Aulangolle olen jo ilmoittautunut, joten se on kunnossa. Aulangolla on uusi reitti ja se on sitä kautta mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Karhunkierrokselle en ole tehnyt mitään varauksia majoituksen tai ilmoittautumisen suhteen, mutta uskoisin niidenkin onnistuvan. Lyhyt viiskymppinen voisi olla hyvä rypistys ja palvelisi varmasti myös syksyä. Pallaksen viiskymppinen olisi hyvä alustus Kilpisjärven treenisetille.

Buff Trailing lisäksi tarkoituksena on käväistä Salpaus-Rogassa, Jukolassa sekä jossain sopivassa seikkailukisassa, esim Lost in Kainuu. Lisäksi pienempiä kisoja, joita voi bongata esim. Trailrunning-sivuston kisakalenterista. Tähän sopivia voisi olla vaikka Kytäjä Trail, Porkkala Swimrun, Kopparnäs Coast Trail, Retki-Rogaining 24h, Solvalla swimrun, PUF2018 ja ehkä jopa Vaarojen maraton. Tosin Vaaroille on niin vaikea päästä nykyisin, että se saattaa jäädä väliin.

Yllä on vain osa mahdollisista tapahtumista, joita olisi kiva kiertää tulevana kesänä. Toivottavasti tulevasta kaudesta tulee vauhdikas ja taas ikimuistoinen.

Suomen maaedustaja ITRAssa Harri Jantunen nyt Polkuporinoissa

Viime perjantaina julkaistussa Polkuporinoiden jaksossa juteltiin kansainvälisestä polkujuoksujärjestö ITRAsta. Haastateltavaksi saatiin ku...