lauantai 29. huhtikuuta 2017

Barkley harjoitusjakso

Ennen Barkleyn kisaa oli tarkoitus kirjoittaa muutama sana kisaa edeltävästä harjoittelusta. No, aikataulut eivät silloin antaneet mahdollisuutta kyseiselle kirjoitukselle, mutta nyt Wappuna siihen olisi aikaa. Eli käydään vähän läpi taustoja Barkleyn harjoittelusta.

Barkleyn kisaan liittyy paljon sääntöjä, joita pääorganisaattori Lazarus on säätänyt ja tarpeen mukaan säätää lisää. Itse Barkleyn hakuprosessi on salainen kuten tiedetään. Kunnioitan myös tätä. Tämä koskee myös siihen liittyviä aikatauluja. En sen enempää ota kantaa tässä kohtaa tiesinkö harjoituskauden alussa pääseväni kisaan vai enkö. Jääköön se minun ja kisajärjestäjien väliseksi salaisuudeksi. Joka tapauksessa melko varma tieto aikaisemmista vuosista oli, että kisa järjestetään kevään aikana, yleensä viikolla 13. Tämän pohjalta lähdin laatimaan harjoitusohjelmaa, joka tähtäsi tähän ajankohtaan.



Harjoituskauden suunnittelu lähti käyntiin viikosta 13 ja sitä edeltävästä viikosta, jotka olisivat kisaa edeltäviä keventäviä viikkoja. Kaksi keventävää viikkoa on aikaisemminkin riittänyt hyvin kovankin harjoitusjakson jälkeen. Kroppa ei ehdi mennä totaaliseen horrokseen, jos tulee kisaan vähän jyrkemmin. Energiaa ehtii kuitenkin varastoitua lihaksiin ja ehkä joku pienempi kremppakin ehtii korjaantua ennen paukkua. Eli viikko 11 oli viimeinen kova viikko.

Koska kyseessä ei ollut varsinainen juoksukisa vaan enemmänkin selviytymiskisa, niin harjoittelussa keskityttiin tuntien keräämiseen off-trail tyyppisesti metsän puolella. Teillä on helppo juosta, kovapohjaisilla poluillakin melko helppoa, mutta kyllä off-trail metsä oli erinomainen paikka kohottaa kuntoa edessä olevaan kisaan. Tilannetta paransi huomattavasti erinomainen lumitalvi, josta saimme nauttia etelärannikkoa myöten. Puuttuvia nousumetrejä oli mahdollista kompensoida raskaalla umpihankitarpomisella. Mukana kulkivat tuleva kisavarustus Salomonin repussa sekä Black Diamond sauvat.

Joitakin harjoituksia, joita olin suunnitellut tekeväni ennen kisaa jäivät tekemättä. Tämä oli osittain aikataulukysymys ja toisaalta suunnittelun epäonnistumista. Barkleyn tyyppisessä kisassa suunnistuksella on valtava merkitys. Sitä ei pidä aliarvioida. Mikäli onnistut pääsemään mukaan hyvään porukkaan ja onnistut saamaan muutaman kirjan sivun, ei sen varaan kannata kuitenkaan laskea. Oma suunnitelmani harjoituskaudella oli tehdä pari pidempää karttaharjoitusta pelkällä käyräkartalla, mutta aikataulujen takia suunnitelmat eivät toteutuneet. Pitkät yöharjoitukset käyräkartan varassa jäivät tekemättä. Vaikka kyseiset harjoitukset olisivat olleet hyviä en kuitenkaan ollut tästä huolissani, olihan takana kuitenkin 40 vuoden suunnistuskokemus.

Vuonna 2011 olin edellisen kerran harjoitellut "vähän enemmän". Tällä kertaa oli mielessä tehdä jotain samanlaista ja nauttia harjoittelun tuomasta mielihyvästä.

Ultrajuoksu on elämäntapa, jolloin pitää nauttia jokaisesta hetkestä treenipoluilla, ei pelkästään kisoista ja ennätyksistä. 

Kurkilahden Pasi kertoi harjoitelleensa yli 20 tunnin viikkoja yli 10 kappaletta ennen Sakura-michi kisaa  2007. Se toi hänelle kohtuullisen tuloksen siinä kisassa. Se on siitä asti ollut oma ohjenuorani harjoitteluni suhteen. Yli 20 tunnin harjoitusviikkoja kun kasaa tarpeellisen määrän niin tuloksen tulisi olla kohtuullinen pitkissä kisoissa. Itselleni harjoitustuntien kerääminen ei ole suurempi ongelma, tehot on alhaiset ja tunteja kertyy. Vaikka lunta on välillä yli polvien ei siitä pidä välittää, muilla ei ole vastaavia mahtavia harjoitteluolosuhteita. Karhunkierroksella 2017 saattaa hyvinkin olla vielä aika haastavat olosuhteet. Hienoa jos lunta olisi siinä vaiheessa kun paukku käy. Nam! Vastoinkäymisistä pitää tehdä itselleen voimavaroja.

Tätä taustaa vasten aloitin harjoitusjakson suunnittelun. Pari viimeistä vuotta olen toteuttanut klassista neljän viikon harjoitusrytmiä. Eli neljän viikon mittainen nousujohteinen treenijakso. Kauden 2016 viimeinen kisani oli Synkkä Syysunelma lokakuun lopulla, viikolla 42. Kyseisen viikon ja Barkleyn väissä (viikko 13) olisi yhteensä 23 viikkoa. Kun Syysunelman jälkeen antaa jonkun viikon palautumiseen ja pari viikkoa Barkelyn keventävään viikkon, jäljelle jää sopivasti 4 x 4 viikon treenijakso. Pienehkön yläraajavamman takia pidin poikkeuksellisesti hieman pidempään taukoa harjoittelusta Syysunelman takia. Varsinaiseksi harjoitusjaksoksi muotoutui viikot 48/2016 - 11/2017.

--- to be continued----

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Viikko 16 edelleen palautuen

Viikko on mennyt ilman suurempia fyysisiä ponnisteluja. Vasen polvi tuntuu vielä sen verran edellisestä kisasta, että en ole halunnut rasittaa sitä yhtään liikaa vaan lähinnä olen antanut sille aikaa palautua. Karhunkierroksen viiskymppiselle on aikaa viisi viikko ja Kuusamossa olisi jo kiva pystyä juoksemaan ilman suurempia polvikipuja. Sen suurempia tavoitteita en ole kisalle tässä vaiheessa asettanut, mutta olisihan se kiva päästä tekemään hyvä ja tasapainoinen suoritus.

Maanantaina ja sunnuntaina tuli tehtyä pidemmät hölkkäkävelylenkit coutsin kanssa. Tiistaina kävin hölkkäämässä parituntisen Nuuksiossa. Keskiviikkona kävin fillarilla töissä ja ennen kotiintuloa tein parituntisen hölkän Leppävaarassa. Hölkkävauhdit ovat tällä viikolla olleet jopa normaaleja hidasvauhtisiakin hitaampia lenkkejä. Torstaina pidin sitten kokonaan lepoa. Perjantaina tein vajaan tunnin kevyen hölkän Siikajärven ympäri.
Siikajärvestä on jäät jo sulaneet. Kohta alkaa avovesiuintikausi
Lauantai meni Maunulan majalla, jossa Suomen Latu järjesti päivän mittaisen Polkujuoksun ohjaajakurssin. Kurssin tavoitteena oli antaa valmiudet polkulenkin järjestämiseen ryhmille. Perusasioita, joita päivän aikana käytiin läpi niin teoriassa kuin käytännössäkin, oli lenkin suunnittelu, tiedottaminen ja toteutus, varusteiden läpikäynti ja vähän juoksutekniikkaakin. Sen lisäksi juteltiin jokamiehenoikeuksista sekä turvallisuuteen liittyvistä asioista. Nämä asiat on hyvä pitää mielessä, kun tapahtumia järjestää Suomen Ladun nimissä. Omillakin lenkeillä nämä on hyvä muistaa, mutta toisaalta silloin jokainen on vastuussa itsestään. Latu on kuitenkin vastuussa järjestämistään tapahtumista ja niihin osallistuvista ihmisistä, joten siinä mielessä reitit on varmaan syytä suunnitella pahimmat rymykohdat välttäen.

Vähän teoriaa ennen käytäntöä
Kurssiin kuului pari etukäteistehtävää, päivän mittainen kurssi sekä vielä muutama tehtävä jälkikäteen ratkottavaksi. Hyvä ja tiivis paketti, jonka pohjalta ryhmälle järjestettävä turvallinen ja mieluisa polkulenkki onnistuu varmasti. Vastaavia kursseja järjestetään tämän vuoden aikana vielä muutama.

Tulevaa treeniohjelmaa en ole vielä paljoa ajatellut, mutta vielä taitaa mennä pari viikkoa kevyemmällä määrällä ja korvaavilla treeneillä. Ensi viikolla jatkuu jooga ja salitreenit ja eiköhän siinä välissä käydä tossujakin ulkoiluttamassa. Viikonloppuna oleva Salpaus-rogaining jää väliin, mutta tarkoitus on tehdä coutsin kanssa pidempi treeni lähimetsissä. Seuraava varsinainen kisa on Pallaksen kisa heinäkuun puolivälissä. Sinne on kuitenkin vielä hyvin aikaa treenata.

Viiden viikon päästä on tosiaan jo Karhunkierroksen viikonloppu. Lunta on vielä edellisvuotta enemmän, mutta nopeastihan ne lumet sulaa kun kelit lämpenee. Tosin vettä voi Kitkajoessa olla sen verran, että sillat on taas tänä vuonna vaarassa.

Lumitilanne Kuusamossa

torstai 13. huhtikuuta 2017

Barkley Marathon varusteet

Edellisessä postauksessa oli enemmän kisaan liittyvää kuvausta, mutta tässä vielä muutamia juttuja kisassa käytetyistä varusteista.

Varsinaisia pakollisia tarvikkeita ei Barkleyssä ole vaan jokainen kantaa mukanaan ne tavarat, joita uskoo tarvitsevansa. Itse kannoin mukanani ekalla kierroksella yllä mainitut 5 x 500 kcal pussillista energiaa, nesteet, avaruuslakana, leukoplastia, vaseliini, irtohihat, Salomonin ohut tuulen pitävä takki, Minigrip-pussi numerolapulle ja kirjan sivuille, pieni varalamppu sekä varapatterit, Lumilightin otsalamppu sekä kaksi akkua. Kaikki mahtui hyvin Salomonin uuteen 12 litran Advance Skin reppuun. Erityisen hyvää uudessa repussa on noi isot etutaskut, joita kehuin jo aikaisemminkin. Toisen vetoketjullisen sivutaskun olin varannut roskille, joita kertyi aika läjä noista kaikista makeista, joita söin kierroksen aikana. Reppu painoi lähdössä kaikkiaan 4,2 kg.


Lähdössä lämpötila oli noin 10 astetta ja ilmassa oli pientä tihkusadetta. Vaatetuksen osalta lähtökohta oli, että halusin suojata jalat mahdollisimman hyvin metsässä olevalta piikkipuskalta. Aikaisempina vuosina tehdyistä videoista näkee hyvin, miten juoksijoilla on jalat ja käsivarret verillä juurikin piikkipuskan takia. Piikkipuskat olivat runsaan puolen metrin korkuista tiivistä puskaa, jossa oli välillä parin metrin pituisia pidempiä oksia. Piikkipuskien takia olin ottanut vanhat suunnistuksessa käytetyt säärisuojat käyttöön. Siihen lisäksi vielä gaitterit suojaamaan isommalta irtotavaralta sekä pitkälahkeiset juoksuhousut. Säärisuojat toimivat hyvin, mutta juoksuhousuista piikit menivät heittämällä läpi.


Jalkaan olin laittanut ekalle kierrokselle uuden Salomonin s-lab Sense Ultra tossun, jolla olin ehtinyt juosta kotimaastoissa noin 150 kilsaa. Maasto oli kisan alussa melko kosteaa ja mutaista ja kaikki kisaajat tuntuivat kaatuilevan vähän väliä riippumatta millä tossuilla olivat liikkeellä. Kierroksen puolivälin jälkeen keli kuivui ja tossu tuntui pitävän erittäin hyvin jyrkässäkin mäessä, jossa ei ollut liikaa risuja ja kuivuneita lehtiä. Paksumpi pohja antoi myös hyvin tukea jalkapohjalle ylämäissä. Tossun päällinen kesti hyvin piikkipuskat, jotka takertuivat usein niin tiukasti, että joutui ottamaan pari askelta taakse päästäkseen eteenpäin. Toiselle kierrokselle lähdin samoilla tossuilla.


Juoksusukiksi olin valinnut Sealskinzin vedenpitävän ja korkeavartisen sukan. Tarkoitus oli juosta sillä kaksi ensimmäistä kierrosta, ehkä jopa kolmaskin jos jalkapohjat olisivat vielä hyvässä kunnossa. Jalkapohjat ovat Barkleyn kaltaisessa kisassa kovalla koetuksella, kun jalat on käytännössä märät koko kisan ajan ja lisäksi mäkisessä maastossa jalka on suuren osaan aikaa vinossa asennossa. Itsellä ei tuon 1,5 kierroksen aikana ollut mitään ongelmia jalkapohjien kanssa vaikka ylitin kaikki ojat ja purot sen suuremmin vettä varomatta. Jalat pysyivät kuivina, poislukien tietysti pientä hikoilua sukan sisällä.


Kierroksen aikana tarvittavat energiat olin pakannut pieniin Minigrip-pusseihin, joista jokainen sisälsi noin 500 kcal energiaa. Yksi tällainen pussillinen oli tarkoitus saada syötyä kahden tunnin aikana. Tuosta energiasta olikin jo erillinen video, mutta kertauksena vielä niin se sisälsi mm. erilaisia keksejä, suklaata, puuroa, ja geelejä. Jokaiselle kierrokselle oli tarkoitus ottaa viisi tällaista pussia. Se on aika paljon syömistä, enemmän kuin yhdessäkään aikaisemmassa kisassa. Pidin yhtä tällaista pussia Salomonin isossa etutaskussa ja loput neljä kulkivat repun selkäpuolella alaosassa, josta ne sai napattua ilman repun ottamista selästä. Kisassa etenemisvauhti oli sellainen, että siinä ehti hyvin syödä suunnitellut energiat. Ongelma oli ehkä enemmänkin käsien loppuminen kesken, kun samaan aikaan kädessä oli joko sauvat tai kartta ja kompassi. Tai sitten sitä roikkui muuten vaan jyrkässä rinteessä jostain oksasta kahdella kädellä kiinni pitäen. Mielummin ei siitä piikkioksasta. Juomaa kannoin mukanani lähdössä 1,5 litraa repun säiliössä sekä repussa olevissa 2 x 0,5 litran pehmeissä pulloissa. Koko säiliö sekä toinen pikkupulloista ehti loppua ennen ensimmäistä juomarastia, joka tuli vastaan arviolta noin 4 tunnin kohdalla. Toiselle juomarastille asti nestettä riitti hyvin, mutta lopussa säiliön suulakkeen hajottua, nesteet loppuivat kesken. Ekan kierroksen jälkeisellä tauolla pitikin tankata nestettä vähän runsaammin.

Kartan olin päällystänyt kontaktimuovilla, joka osoittautui hyväksi.  Karttaa pystyi taittelemaan normaalisti ja ainakin tuon 1,5 kierrosta se kesti hyvin. Sauvoina matkassa oli uudet Black Diamondin taitettavat hiilikuitusauvat, kun edelliset olin onnistunut hajottamaan päivää ennen reissua pakatessani niitä matkalaukkuun.

Kaiken kaikkiaan varusteet toimivat hyvin ja niiden takia ei kisa jäänyt kesken. Näihin ei suurta muutosta tarvitse tehdä, jos joskus vielä pääsemme palaamaan.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Barkley Marathon 2017 raportti

Jaaha. Olipa hurja reissu. Ei pelkästään itse kisa vaan koko kahden viikon Amerikan-reissu. Valtava seikkailu, jonka aikana tutustuimme suureen joukkoon mahtavia ihmisiä ja persoonia. Kirjoittelin tuosta kisasta tuonne ultrastanleypark sivuille jo kolmannella kotimaisella, mutta ajattelin kirjoittaa tänne vielä muutaman sanan sillä ensimmäisellä kotimaisellakin.

Ensinnäkin isot kiitokset kaikille seikkailuamme seuranneille ja menoamme kannustaneille. Nettiyhteydet kisapaikalla olivat olemattomat vaikka olimme hankkineet paikallisen operaattorin simmin. Ainut tapa saada edes tekstiviestejä kulkemaan oli siirtyminen Keltaiselta Portilta leirintäalueen sisääntuloportille, jonne matkaa oli sen verran, ettei sitä ihan jatkuvasti halunnut tehdä. Onneksi järjestäjien puolella toiminut Keith Dunn piti twitterin kuumana juostessaan kahden portin väliä 60 tunnin ajan.

Saavuimme kisapaikalle perjantaina aamupäivällä. Kisassa käytettävä kartta piti hankkia itse ja helpoiten se onnistui Frozen Head State Parkin inforakennuksesta puiston sisääntuloportilla. Siellä juttelimme ensimmäisen kerran myös Keitin kanssa, joka sanoi auttavansa meitä kaikessa mahdollisissa asioissa. Hän myös perehdytti meidät paikallisten käärmeiden tunnistamiseen ja opasti mahdollisen pureman yhteydessä mitä siinä tilanteessa tulisi tehdä.

Löysimme mukavan paikan vuokraamallemme autolle ja aloimme järjestellä kisassa tarvittavia tavaroita. Naapureina meillä oli ranskalainen ja skotlantilainen kisailija. Kävimme kiertämässä leirintäaluetta ja tervehtimässä muita juoksijoita. Oli hienoa huomata, miten kaikki paikalla olleet kannustivat toisiaan ja jakoivat avoimesti tietoa omista kokemuksistaan tästä kisasta.










Jossain vaiheessa iltapäivällä alkoi varsinainen ilmoittautuminen ja vähän sen jälkeen Lazarus toi esille kartan, josta kisareitti ja rastipisteet tuli kopioida omaan karttaan. Kuhina oli melkoinen, mutta siitä huolimatta piti olla huolellinen, ettei tekisi virheitä jo tässä vaiheessa. Sain oman karttani valmiiksi ja siirryin juttelemaan muiden kanssa reitistä. Kävimme reitin aika tarkkaan läpi Johanin kanssa, joka oli ollut mukana kisassa jo kerran aikaisemmin (2015). Käsitykseni kisasta ja reitistä muuttui melkoisesti näiden keskusteluiden aikana. Olinkin iloinen Johanin ehdottaessa yhdessä aloittamista. Tietenkin sillä edellytyksellä, että vauhtimme olisivat samanlaiset.

Loppuilta meni karttaa ja ohjeita lukien. Sekä tietysti tankaten. Jossain vaiheessa menin nukkumaan Sarin jäädessä odottamaan kisan alkua. Sarilla oli aavistus, että kisa alkaisi jo ennen aamukolmea, koska edelliset kaksi vuotta lähtö oli ollut vasta seuraavana aamuna. No ei siinä paljon uni tullut vaan enemmän tuli pyörittyä ja kisaa jännitettyä.

Sitten klo 0.42 kuului vaimea törähdys. Oliko se merkki tunnin päästä alkavaan kisaan? Kyllä, muita näytti nousevan teltoista ja kuhina alkoi. Vaikka olin pakannut repun melko valmiiksi niin viimeisten asioiden kanssa meni kiiruhtamiseksi ettei oltaisi myöhästytty lähdöstä. Sari valmisti vielä pienen aamupalan ennen lähtöä. Sain järjestäjiltä kisakellon ranteeseen vain kuusi minuuttia ennen lähtöä. Viimeiset onnen toivotukset ja Lazarus aloitti oman kannustuspuheensa: "Nyt on viimeinen mahdollisuus tulla järkiinsä ja poistua lähtöviivalta...". Paikalla oli useita jonotuslistalla olevia juoksijoita, jotka edelleen toivoivat pääsevänsä mukaan hetken päästä alkavaan kisaan.

Savuke syttyy ja kisa alkaa. Kärki painaa vauhdilla heti alusta, kun itse jään Johanin kanssa ehkä porukan puoliväliin rauhallisesti mäkeä nousten. Ensimmäinen nousu kestää runsaat 30 minuuttia, jonka jälkeen reitti siirtyy polulta metsän puolelle. Nousun aikana riisun irtohihat ja takin, jotka olin pukenut päälle vain hetkeä ennen lähtöä kylmän takia. Takki mahtuu hyvin Salomonin uuden repun etutaskuun ja on siitä otettavissa heti tarvittaessa. Kisan alussa tihuttaa hieman ja sumu on todella kova. Otsalampun valossa on vaikea nähdä paljoakaan ja harjannetta edetessä joudumme kaartamaan välillä oikealle ja välillä vasemmalle nähdäksemme rinteen muodon paremmin. Lopulta rasti löytyy ison porukan haravoinnin tuloksena ja kirjan ympärillä pyörii noin kymmenen kisaajaa. Tunne on epätodellinen repiessäni ensimmäistä Barkley sivuani.

Matka jatkuu kohti seuraavaa kirjaa. Laskeudumme usemman sataa metriä, välillä jotain ojanpohjaa ja välillä hurjan jyrkkää rinnettä, jossa on risukkoa ja piikkipuskaa ja kaatuneita puita enemmän kuin ehtii väistellä. Tuoreilla jaloilla vauhti on vähän yläkanttiin ja välillä kaatumisten takia matka etenee mukavasti kierien tai selällään liukuen. Meno muistutti enemmän mutapainia kaltevalla pinnalla kaatuneiden puiden kanssa. Karttaa ja kompassia piti välillä pyyhkäistä mudan alta puhtaaksi.

Reitin henki kävi nopeasti selväksi. Tasaista polkua ei reitillä ollut vaan jokaisen alamäen jälkeen seurasi vastaavasti ylämäkeä. Muilla samassa ryhmässä etenevillä kisailijoilla oli käytössään sauvat, jotka helpottivat nousuja. Itse olin päättänyt ottaa ne mukaan vasta toiselle kierrokselle, jotta saisin edetä ekan kierroksen kartta ja kompassi kädessä. Näin voisi keskittyä reitin opiskeluun. Johan tuntui tuntevan reitin hyvin ja eteni ilman karttaa suurimman osan. Rastit löytyivät hyvin ja matka eteni joutuisasti. Porukkamme oli tiivistynyt neljän kisaajaan. Minun ja Johanin lisäksi Sean Ranney ja Benoit Laval etenivät samaa vauhtia. Rastien löytymistä helpotti myös useampi lamppu ja silmäpari.

Toinen vesipiste sijaitsi rastilla näkötornin juurella, ison mäen päällä. Sieltä laskeutuessamme John Kelly juoksi ohitsemme. Ehdin nähdä vain vilaukselta punapaitaisen kaverin. Luulin ensin, että se oli joku kisan ulkopuolinen lenkkeilijä, kun noin kovaa vauhtia piti. Hetken päästä ymmärsin sen olleen John, josta pari päivää myöhemmin tuli viidestoista Barkley Maratonin läpäisijä. Hänen vauhtinsa jyrkässä alamäessä oli aivan häikäisevää. Vähän tämän jälkeen laskeuduimme alas vanhalle vankila-alueelle, josta on monet youtubesta löytyvät videot kuvattu. Taas oli jotenkin epätodellinen oli, että tässä sitä nyt juostaan itse vankilan ali vievän tunnelin läpi. Vettä oli muuten sen verran vähän, että en juossut edes siinä keskellä olevalla korokkeella.

Vankilan jälkeiset kirjat löytyivät ilman ongelmia. Aamu oli jo noussut ja lampulle ei enää ollut tarvetta. Jossain alamäessä juomasäiliön letku jäi kiinni piikkipuskaan ja letkun päässä ollut suulake irtosi ja lensi johonkin rinteeseen. Juomat pulppusivat letkun päästä ulos. Yritin juoda sen minkä ehdin ja lopuksi käänsin letkun kaksinkerroin. Suulaketta ei enää rinteestä löytänyt ja jouduin juoksemaan pitäen letkusta kiinni. Lopulta päästin säiliön valumaan tyhjäksi ja luotin pulloissa olevan veden riittävän ekan kierroksen loppuun.

Viimeinen lasku kohti Keltaista Porttia oli mukavaa polkua. Reidet olivat hyvässä kunnossa, mutta polvet olivat kipuilleet jo jonkin aikaa. Ensimmäinen kierros tuli täyteen tasan 10 tunnin kohdalla. Coutsi oli valmistanut retkimuonasta lounaan ja samalla vaihdoimme vähän kuivaa paitaa päälle. Kenkiin ja sukkiin en koskenut. Vaihdoin myös ehjän säiliön reppuun, onneksi olin ottanut niitä kaksi mukaan. Johan oli valmis omalta huoltotauolta hieman aikaisemmin ja pääsi matkaan ehkä pari minuuttia ennen meikäläistä. Seuraava kierros mentiin vastapäivään eli vastakkaiseen suuntaan kuin ensimmäinen. Muita kisaajia tulikin tasaisesti vastaan ensimmäiselle kirjalle edetessä.


Huollossa ekan kierroksen jälkeen

Keittoa naamaan
Ensimmäiset alamäet toisen kierroksen alussa tulivat jo huomattavasti normaalia hitaammin. Kipuilu polvissa aiheutti sen, ettei kunnon juoksua pystynyt ottaman alamäessä edes niissä kohdissa, joissa se muuten olisi ollut mahdollista. Tulin pari ensimmäistä rastia yksin tehden pienen pummin, jonka jälkeen myöhemmin toiselle kierrokselle lähteneitä kisaajia tuli takaa ohi. Roikuin tässä porukassa mukana muutaman rastivälin, mutta näköalatornin jälkeen etenin taas omaa vauhtia. Seuraavalla rastilla pidin lyhyen mietintätauon ja laskeskelin ehkä pääseväni juuri ja juuri aikarajojen puitteissa toisen kierroksen. Polvet olivat kuitenkin jo siinä kunnossa, että lopputuloksen kannalta olisi sama keskeyttää nyt tai vasta toisen kierroksen jälkeen. Tässä kohtaa päätin suunnata lähimmälle tielle ja sieltä takaisin Portille.


Gary lähdössä seuraavalle kierrokselle

Johan 3 kierroksen jälkeen

Johan ja Sean Fun Runin maalissa

John Kelly huollossa

Viikonlopun saalis
Lopputuloksesta huolimatta kisa oli mahtava kokemus. Ennen kisaa olin luottavainen sen suhteen, että viisi kierrosta olisi tehtävissä. Tämä kaikki siitä huolimatta, että todennäköisyydet eivät olleet puolellani. Olen aina startannut jokaiseen kisaan pitäen läpipääsyä todennäköisenä ja mahdollisena. Nyt kun olen seurannut John Kellyn ja Gary Robbinsin suorituksia kisaviikonloppuna en ole enää lainkaan varma, että pystyisin vastaavaan suoritukseen. Jos maailman luokan juoksijatkin pääsevät maaliin vain pienellä aikamarginaalilla niin tällaisella tavallisella tallaajalla ei taida olla mitään mahdollisuuksia Barkleyssä. Ainakaan nykyisillä polvilla. Tämän viikonlopun ja kokemuksen jälkeen ymmärrän sen. Mutta ehkä kuitenkin vielä joskus...ikuinen optimisti.

Yksi viikonlopun mahtavimmista kisaajista oli Mike Wardian, joka jutteli ennen kisaa muiden kanssa kuin kuka tahansa juoksija. Maailman luokan huipputekijä, jolla oli aikaa vastailla kaikkiin kysymyksiin. Pikkupoikamainen ja iloista ilmettä huokuva kaveri, joka oli innostunut lähes kaikesta.

Mike tulossa ekalta kierrokselta
Miken selitykset ;-)


Suomen maaedustaja ITRAssa Harri Jantunen nyt Polkuporinoissa

Viime perjantaina julkaistussa Polkuporinoiden jaksossa juteltiin kansainvälisestä polkujuoksujärjestö ITRAsta. Haastateltavaksi saatiin ku...