sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Arja Uusitalo - ennakoiva terveydenhuolto

Tällä viikolla meillä oli ilo julkaista toinen jakso Arja Uusitalolta, jonka kanssa kävimme läpi ennaikoivaa terveydenhuoltoa kestävyysurheilijan näkökulmasta, miten optimoida terveydentilaa.


Vierailijakynän roolissa Arja kirjoitti aiheesta myös blogiimme


Ennaltaehkäisy terveydenhuollossa – vain korusanoja vai todellisuutta 


SoTe uudistusta tehtäessä ja poliittisia puheita pidettäessä avaukset ennaltaehkäisystä saavat kannatusta ja niiden merkitys tunnustetaan. Käytännön toimet eivät kuitenkaan puolla ennaltaehkäisyn aseman tunnustamista tai ajattelumme muuttumista katsomaan asioita ennaltaehkäisevien lasien läpi. Raha ja toimenpiteet valuvat yleisimmin sairauksien hoidon hallintaan, ja toimintatapojen uudistaminen ei ole helppoa arjen kiireissä. Tarvitaan koronan kaltaisia pakkomotiiveja muuttaa asioita. Meillä on myös paljon tekemistä siinä, miten päätöksenteossa huomioidaan kerrannaisvaikutuksia, jotka ennaltaehkäisyn kannalta ovat keskeisessä asemassa. Tällaisia ovat mm. vaikutukset terveyskäyttäytymiseen.
Kuva: A. Uusitalo
Miksi sitten pitäisi ennaltaehkäistä? Katsotaan asiaa miten vain, yhteiskunnan tai yksilön näkökulmasta, se on kannattavaa, koska sillä voidaan säästää rahaa ja luoda hyvinvointia ja laadukkaita elinvuosia. Kulttuurilla ja yhteiskunnalla ja sen päättäjillä on vahva vaikutus asiaan, mutta jokainen voi myös itse vaikuttaa oleellisesti itseensä ja lähiyhteisöön.

Mutta mitä ennaltaehkäisy tai asioiden ennakointi (proaktiivinen vs. postaktiivinen) itse asiassa ovat? Lääketieteessä ennaltaehkäisy on jaoteltu kolmeen kategoriaan primaariseen, sekundaariseen ja tertiaariseen ennaltaehkäisyyn, joista primaarista meidän tulisi tavoitella. Primaarinen ennaltaehkäisy tarkoittaa sairauksien torjumista ennen niiden ilmenemistä tai terveyden lisäämiseen yleisesti tähtääviä toimia esim. terveyskasvatus ja terveystarkastukset. Tämä on kohta, johon kukin yksilö itsekin voi vaikuttaa. Esim. vain 25 % suomalaisilta liikkuu terveyden kannalta riittävän määrän. Liikkumattomuuden vuotuisten kustannusten Suomessa onkin arvioitu olevan jopa 7500 MEuroa (UKK-insituutti 2018). Miten siis saataisiin lisättyä liikuntaa ihmisten arkeen? Sekundaarinen ennaltaehkäisy tarkoittaa toimia, joilla pyritään estämään hyvin varhaisessa, usein oireettomassa vaiheessa (esim. seulontatutkimuksen avulla) todettua tautia kehittymästä edelleen kuten esisokeritauti ja sen hoito. Selvitysten mukaan Suomessa on 150 000 diagnosoimatonta tyypin 2 sokeritautista (UKK instituutti 2018), joita systemaattisella seulonnalla saataisiin paremmin kiinni varhain, mutta toisaalta säännöllisellä liikunnalla ja vähäisemmällä paikallaanololla voitaisiin estää. Tertiaarinen ennaltaehkäisy tarkoittaa taudin varsinaisen hoidon yhteydessä suoritettuja toimia, joilla pyritään torjumaan taudin eteneminen tai taudista aiheutuvien haittojen paheneminen. Tästä esimerkkinä esim. korkean kolesterolin hoito lääkkeillä, jolla estetään mm. verisuonisairauksien etenemistä tai verenohennuslääke eteisvärinäpotilailla, jolla estetään aivoverisuonitapahtumia. Näin lääkitys on paitsi hoitavaa, myös ennaltehkäisevää. Eri taudeille ja ihmisryhmille keinot eri ennaltaehkäisyn tasoissa ovat hiukan erilaisia, mutta erittäin monessa sairaudessa liikunnalla voi olla ja on suuri rooli.
Kuva A. Uusitalo
Urheilijoille ennaltaehkäisy tarkoittaa pääosin erilaisia asioita kuin vähäisesti liikuntaa harrastaville. Se tarkoittaa vammojen välttämistä, suorituskykyisyyden, palautumisen ja harjoittelukyvykkyyden tukemista monin tavoin ja myös heillä sairastelun välttämistä ja tarvittaessa niiden ennaltaehkäisevää hoitoa. Motivoituneiden urheilijoiden arjessa yksi keskeisimpiä ennaltaehkäistäviä asioita on ylikuormittuminen ja sen mukana tuleva sairastelu. Hyvä yhteys tukiverkostoon, keskeisenä valmentajaan, takaa tässä parhaan lopputuloksen. Keskeistä on arjen tasapainoinen hallinta levon ja unen, ravinnon ja kuormituksen välillä. Lääketieteellisesti on monesti tunnustettava, että urheilijan tarpeet eivät tule katetuksi tavanomaisilla käypähoitosuosituksilla esim. viitearvojen sisällä olevalla Hb tasolla. Kun kulutus on suurta ja vaatimukset keholle ovat suuret, on ennaltaehkäisevästi esim. lisäraudalla aika ajoin tuettava kestävyysurheilijan jaksamista ja terveyttä. Näin kannattaisi ennaltaehkäisevästi toimia myös esim. premenopausaalisen naisten kohdalla, kun kuukautiset ovat runsaat ja on taipumusta anemiaan. Toinen esimerkki on D-vitamiinilisän käyttö etenkin talviaikaan. D-vitamiinilla on paitsi luuston kehitykselle ja kunnolle keskeinen merkitys, myös mahdollisesti roolinsa suoliston hyvinvoinnin, immuniteetin ja palautumiskyvynkin taustalla. Ohjeistuksista huolimatta D-vitamiinitasot ovat urheilijoillakin hyvin usein puutteelliset eli lisät jäävät ottamatta. Kolmas esimerkki voisi olla vaikka astma ja sen seulominen riskilajeissa (kestävyysurheilu, vesiurheilu), joissa astmaa voi esiintyä 30 %lla (tai useammallakin) urheilijoista, mutta osa tapauksista on pitkään diagnosoimatta ja tulee esiin sattumalta terveystarkastuksissa tai muiden oireiden kuten suorituskyvyn kehittymättömyyden kautta. Tällaisia esimerkkejä voidaan löytää lukuisia ravitsemuksesta, tuki- ja liikuntaelinten huollosta ja muista palautumista ja terveyttä tukevista toimista. Näihin voitaisiin päästä käsiksi esim. osaavien ammattilaisten tekemien urheilijoiden terveystarkastusten tai muiden vastaavien tukitoimien säännöllisellä ohjelmoinnilla urheilijan arkeen. Ennaltaehkäisevä ote urheilijoiden arjessa pitäisi aloittaa jo seuroissa urheilevista lapsista ja nuorista.
Kuva A. Uusitalo
Mietinnän paikka onkin siinä, miten näitä asioita saadaan sulautettua terveydenhuollon ja urheiluorganisaation rakenteisiin. Terveysneuvoloita ei juurikaan vielä ole. Työterveyshuollon toteutuminen ennaltaehkäisevänä paikkana, jossa systemaattisesti, kattavasti huolehditaan kaikkien työikäisten kansanosien terveydestä on toteutunut vain auttavasti. Liikuntalääketiedettä ennaltaehkäisevänä erikoisalana ei ole saatu sijoitettua julkisen terveydenhuollon rakenteisiin. Urheilussa, etenkään lapsi ja nuorisourheilussa, ei ole rahaa maksaa laadukkaalle tukiverkostostolle järjestelmällisestä ennaltaehkäisevästä toiminnasta. Digitalisaatio antaa meille paljon uusia mahdollisuuksia, mutta vaatii myös vielä paljon työstämistä, jotta sen tuomat mahdollisuudet saadaan valjastettua terveydenhuollon käyttöön puhumattakaan lukuisista uusista tutkimusmahdollisuuksista lähestyä ihmisen terveyttä ja sairautta ennakoivaa tilaa. Ehkäpä ihmiselle itselleen tulee jatkossa suurempi hallittu vastuu oman terveyden seurannasta, jolloin digitaalisia itsensä mittaamiseen mahdollistavia välineitä hyödyntäen saataisiin kaikkia näitä ennaltaehkäisyn muotoja tehostettua myös terveydenhuollossa ja sairauksien hoidossa ja saataisiin näille toimille huomattavaa vaikuttavuutta. Ihminen motivoituu huomatessaan edistyvänsä ja saadessaan välitöntä palautetta ja palkkioita edistymisestä. Onnistumisen iloa pitää suoda kaikille tasosta riippumatta onhan muutoksen tekeminen aina vaikeaa.

Arja Uusitalo, Erikoislääkäri, Liikuntalääketiede ja Kliininen Fysiologia ja Isotooppilääketiede, Dosentti, LT
Kuva A. Uusitalo

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Kevään kuulumisia ja punajuurta

Tämän viikon perjantaina julkaisimme uusimman Polkuporinoiden jakson, nyt aiheena punajuuri ja sen tuomat hyödyt niin perusruokavaliossa kuin myös tavoitteellisessa urheilussakin. Jaksossa haastattelimme entistä ammattijalkapalloilijaa Antti Niemeä, joka yhdessä kolmen muun henkilön kanssa on perustanut Kolmesadasosaa nimisen yrityksen oman punajuuri-shotin ympärille. Lisäksi haastattelimme kilpakävelijä Aku Partasta hänen kokemuksistaan kyseisen tuotteen käytöstä sekä laillistettua ravitsemusterapeutti Kirsi Männistöä, jonka kanssa kävimme läpi punajuuren sisältämiä hyviä ravintoaineita ja niiden vaikutusta elimistöön. Koko jakso on kuunneltavissa alla olevan linkin kautta.


Omat treenit on edenneet vähän vaihtelevasti lähinnä muiden kiireiden takia. Nyt kun oman kisakauden päätapahtuma Leadville100 peruttiin niin treenien priorisointi on mennyt hieman uusiksi ja muut kiireet kotona ovat saaneet enemmän kaistaa. Tällä viikolla jäi pari lenkkiä tekemättä pihalla meneillään olevan terassiremontin takia. Helatorstaina pihalla vietetyn kahdeksan tuntisen työpäivän jälkeen ei enää riittänyt paukkuja lähteä lenkille.


Meneillään olevassa treenisuunnitelmassa on tarkoitus tehdä parin viikon välein vähän pidempi treeni. Ensimmäinen pidempi lenkki oli kaksi viikkoa sitten, kun Jussin kanssa kierrettiin NC reittiä ja vähän muitakin pikkupolkuja. Matkaa kertyi itselleni silloin 47 km / 5:39. Eilen sain tehtyä treenisuunnitelmassa olleen toisen pidemmän lenkin, kun kiersin vanhan tutun Koti-Montrailin. Lähtöpaikkana oli Pirttimäki, josta jatkoin Reitti2000 reittiä Luukki, Rinnekoti, Salmi, Kattila ja lopuksi vielä NBU19 reitin kierron kautta kotiin. Matkaa kertyi 50 km / 5:33. Vastaavia treenejä ja vähän pidempiä on tarkoitus jatkaa parin viikon välein. Eli samalla kaavalla kuin Barkley2019 kisaan valmistautumiset.




Leadville jättämän aukon tilalle ei vielä olla tehty päätöksiä miten se täytettäisiin. Joitakin vaihtoehtoja olisi toki, mutta pitää nyt vielä seurailla matkustusrajoituksia ja muutenkin oman kunnon kehittymistä.




sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Kalevankierros

Tällä viikolla Anu ja Toni Pikkarainen valoittivat Kalevankierroksen teoriaa ja tarinoita....

Toni kirjoitti myös tarinaa blogiimme:



KALEVAN KIERROS - PERINTEISTEN ULKOILMALAJIEN KLASSIKKO 

Kalevan Kierros on vuodesta 1977 liikuttanut kestävyysurheilusta pitäviä suomalaisia ympäri vuoden. Kalevan Kierros on kestävyysurheilukilpailusarja, jossa kisaillaan kuudessa eri ulkoilmalajissa: luistelu, hiihto, juoksu, soutu, pyöräily ja suunnistus. Kyse on kilpailusta, jossa jokaisesta osakilpailusta voittaja saa tuhat pistettä. Eniten pisteitä saanut voittaa, ja kaikki voittavat varmasti itsensä. Jokaisesta lajista järjestetään oma kilpailutapahtuma eri paikkakunnilla ja tapahtumat ovat sopivin välein toisistaan, jolloin tavoite on aina lähietäisyydellä. Kalevan Kierros alkaa luistelulla tammi-helmikuussa ja päättyy syys-lokakuussa juoksuun tai suunnistukseen. Kierroksen kokonaiskisaan ja osakilpailuihin osallistuu sekä lajien huippuja, että tavallisia kuntoilijoita, ikähaitariltaan aina 85 vuotiaisiin saakka. Kokonais- ja osakilpailuissa kilpaillaan itsenäisesti, mutta sen lisäksi on mahdollisuus kilpailla joukkueina sekä ikäsarjoissa. 


Lajit ovat pysyneet samoina ensimmäisestä Kalevan Kierroksesta asti samoina, mutta matkoja ja joidenkin lajien ajankohtia on muuteltu. Alla taulukossa nykyiset Kierrokset lajien ohjeelliset matkat ja ajankohdat. 



Vuonna 2020 Kalevan Kierros on järjestyksessään 44. Kalevan Kierros on muuttunut alkuperäiseltä toteutukseltaan vain jonkin verran vuosien varrella. Suurin muutos on tapahtunut matkojen osalta: alkuperäisellä kierroksella kilpailtiin nykyistä pidemmillä matkoilla. Välillä käytössä oli myös Kalevan Kierroksen Puolimatka, jolloin osallistuja pystyi valitsemaan täyden kierroksen ja puolen kierroksen osallistumisen väliltä. Nykyään käytössä ovat eräänlaiset kompromissimatkat, jotka toisaalta palvelevat hyvin kiertäjien enemmistöä. Kierroksen ”isä” Pauli Arbelius sai idean kuuden kestävyyslajin yhteiskilpailusta vuonna 1976 Vesijärven jäällä luistellessaan pitkää matkaa. Ajatusta muutamille henkilöille palloteltuaan ja saatuaan rohkaisua sitä kautta, hän alkoi kehitellä ajatustaan eteenpäin. Niin syntyi Kalevan Kierros, joka tukeutui alkuvuosina suuriin massaliikuntatapahtumiin. Ensimmäisenä toteutusvuonnaan 1977 kisailtiin Finlandia-hiihdossa, Seinämaratonilla, Sulkavan Soudussa, ja Leppävaaran Sisun järjestämässä suunnistuksessa. Solvallan luistelu jouduttiin sääolojen vuoksi siirtämään Oulunkylän jääradalle ja näin sai myös alkunsa Jussin luistelu. 

Kalevan Kierros otti heti tuulta alleen ja osallistujamäärät alkoivat nopeasti kasvaa. Parhaimmillaan osanottajia koko kierroksella oli vuonna 1986, jolloin kiertäjiä oli mukana 557. Tänä päivänä Kalevan Kierros voi edelleen hyvin. Osallistujia on vuosittain noin 300, yhden lajin suorittajia lähemmäs 500 ja kuuden lajin suorittajia noin 250.

Jos liikut säännöllisesti, Kalevan Kierros on helppo suorittaa. Hyväksyttyyn suoritukseen riittää neljän lajia vuoden aikana. Itselleen tuntemattomia lajeja ei kannata pelätä, vaan ottaa ne haasteena. Kokeneemmilta kiertäjiltä saa varmasti neuvoa ja apua, myös välineiden lainaaminen ja vuokraaminen ovat mahdollisia. Löydät meidät ja lisää tietoa osoitteesta www.kalevankierros.fi ja www.facebook.com/KalevanKierros/










maanantai 11. toukokuuta 2020

Solvalla - lasten liikuttaja

Nuorena rakennamme tulevaisuutta, ja tällä viikolla Polkuporinoissa oli Solvallan urheiluopistolta, Folkhälsanin Heikki Kiili ja Mats Almqvist.

Mats ja Heikki
Jakso on kuunneltavissa täältä:


Vierailijakynän tekstin tuotti tällä kertaa Heikki Kiili:

Saiko tikkupulla aikaan jotain merkityksellistä?




Eletään helmikuuta, mutta kuulin että parempi kuvaus olisikin 115. päivä marraskuuta. Ulkona on hieman ankea keli, joka ei suoranaisesti kutsu luokseen seireenien lailla. Sinne olisi kuitenkin lasten kanssa hyvä mennä. Niin kuin varmasti olemme kuulleet, että liikuntatottumukset rakennetaan nuorena ja ne kantavat hedelmää koko loppuelämän. Miten siis saada lapset ja nuoret mukaan liikkumaan arjessa riittävästi?

Mitä ikinä teemmekään se pyrkii varmasti täyttämään jonkinlaisen tarpeen ja sisältää oman merkityksensä. Lasten ja nuorten liikuntatottumus -kyselystä tulee esiin, että lapset ja nuoret löytävät vähemmän merkitystä liikunnasta kuin ennen. Toisaalta kysely tuo myös esiin asioita, joita enemmistö lapsista ja nuorista kokevat merkityksellisiksi liikunnassa - muun muassa parhaansa yrittäminen, hyvän olon saaminen, liikunta on kivaa, uuden oppiminen ja yhdessä olo. Kääntäisinkin ajatuksen niin päin, että tavoitellaan edellä mainittuja asioita liikkumisen avulla. 

Nyt onkin aika jo lähteä ulos “tikkupulla-seikkailuun”. Tavoitteena on mahdollisesti oppia jotain uutta, kokea hyvää oloa, jänniä tilanteita ja olla yhdessä. Lapsille esiteltiin idea lähteä lähellä olevalle tulipaikalle paistamaan tikkupullia ja takaisin tultaisiin otsalamppujen kanssa. Matkaa sinne on noin 500m, mutta mitä matkan varrelta löytyy on aina arvoitus. Pakattiin juomat, taikinat, lamput, istuinaluset, ensiapulaukku ja tietty tulitikut. Ja ettei tulisi liian osaavaa kuvaa niin ihan valmistaikinalla mentiin.

Lapset saivat päättää reitin ja siihen mahtuikin paljon kaikkea - hyppyjä, kalliolla kiipeilyä, kaatumisia, ryömintää, märkää, tuulen kuuntelua ja tietty oman pullatikun etsintää. Lapset olivat ilmeisen innoissaan paistamisesta koska saivat itse yrittää. Omatekoinen myös usein maistuu paremmalle. Takaisin tulo oli itsessään jännää kun oli jo tullut pimeä ja sai leikkiä otsalampun kanssa. Sama ympäristö olikin yhtäkkiä uudenlainen pimeän tultua. Seikkailussa kannattaa aina muistaa, että jokainen tuntee olonsa turvalliseksi. Jokaisen onkin hyvä miettiä omia rajojaan sen suhteen millaisia tilanteita hallitsee, varsinkin jos pitää kantaa toisista vastuuta. Ainoastaan turvallisesta tunteesta uskaltaa yrittää enemmän tai pystyy oppimaan uutta. Pelko on huono kaveri, mutta jännitys taas merkki siitä, että on kokemuksia tarjolla. 

Elämyspedagogiikassa on tärkeää reflektoida tapahtunutta ja kokemuksia, jotta ne muodostaisivat parempaa ymmärrystä tai toisivat esiin uusia ajatuksia. Kukin on oikeutettu kokemaan aktiviteetin omalla tavallaan ja löytämään sieltä itselleen merkitykselliset asiat.  Retken aikana ja jälkeen kun lasten kanssa juteltiin tuli monenlaista esiin. Oli opittu kaikenlaista; tikkua kannattaa pyörittää ettei pulla palakaan mustaksi, puut taipuvat valtavasti tuulessa, istuinalunen tuntuu lämpimältä, pimeällä metsä on aivan sama vaikka siitä näkee lampulla vain pienen osan ja yhdessä leikkiminen on kivaa. Vaikka ensisijainen tavoite ei ollutkaan tehdä liikuntasuoritusta tuli siitä huomaamatta sellainen, kolmen tunnin seikkailusta mitattiin 2,5h liikuntaa, hyppyjen laskemisen lopetin 30 jälkeen ja kun kaiken kehonhallintaa vaativan toiminnan laskee mukaan niin suoritusmittarit varmasti näyttävät vihreää. Vastatakseni siis alussa esitettyyn kysymykseen. Omasta mielestäni ainakin, tikkupullalla oli vaikutusta siihen että jotain merkityksellistä saattoi tapahtua. 

Liikunnallinen toiminta voi sisältää suuren kirjon erilaisia merkityksellisiä asioita. Yksi tykkää kilpailla, toinen taas koittaa uusia asioita ja kolmas vuorostaan tykkää jakaa muiden kanssa asioita. Kuunnelkaa itseänne tai niitä joita koitatte liikuttaa. Mikä on merkityksellistä siinä mitä te teette? Kaikki eivät välttämättä edes tiedä mikä on merkityksellistä, mutta se selviää kokeilemalla ja reflektoimalla. Jos merkitykselliset asiat toistuu säännöllisesti on vaikea kuvitella ettei sellaisessa haluaisi olla mukana.  


”Jokainen työ, joka tulee tehdä, sisältää jotakin hauskaa. Etsi se hauska ja työ muuttuu leikiksi.” — P.L. Travers, Maija Poppanen

Alla vielä hyviä vinkkejä lapsille ja aikuisille joiden kautta voisi kokea merkityksellisiä asioita:

Suomen Latu / Ulkoiluvinkit https://www.suomenlatu.fi/ulkoile/lastentoiminta/lasten-ja-perheiden-ulkoiluvinkit.html

Folkhälsan/ Hoppa på ute https://www.folkhalsan.fi/globalassets/barn/hoppa-pa/hoppa_p___ute_utskrift.pdf

Kirjoittaja Heikki Kiili, liikunnanohjaaja, aineopettaja Solvallan urheiluopisto, isä ja metsämörrin suuri fani. 


Lähteet: Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa VALTION LIIKUNTANEUVOSTON JULKAISUJA 2019:1 Sami Kokko ja Leena Martin (toim.) LIITU-tutkimuksen tuloksia 2018 (https://www.liikuntaneuvosto.fi/wp-content/uploads/2019/09/VLN_LIITU-raportti_web-final-30.1.2019.pdf)

Seikkailukasvatusta Suomessa – pedagogisia ja didaktisia näkökulmia Seppo J.A. Karppinen, Maarit Marttila & Anita Saaranen-Kauppinen.  Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2020, Helsinki https://www.humak.fi/wp-content/uploads/2020/01/seikkailukasvatusta-suomessa-outdoor-adventure-education-in-finland.pdf



sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Polar Grit X lisätestejä

Tällä viikolla olemme poikkeuksellisesti julkaisseet kaksi jaksoa Polkuporinoita. Ensin perjantaina julkaisimme ääriolosuhteisiin keskittyvän jakson lääkäri Heikki Karisen kanssa. Siinä kävimme läpi ohuessa ilmanalassa sekä kuumassa tapahtuvasta harjoittelusta ja kisaamisesta.


Tänään sunnuntaina julkaisimme ilmastonmuutokseen liittyvän jakson, jonka teimme Jouni Kerosen kanssa. Keskustelimme miten urheilu ja etenkin talviurheilu tulee muuttumaan tulevaisuudessa, kun ilmasto lämpenee ja meillä Suomessakin alkaa talvet lyhenemään entisestään.


Tällä viikolla olen ehtinyt testata uutta Polar Grit X kelloa muutamalla lenkillä. Kahden kellon käyttäminen sekoittaa pahasti tuota Polar Flow palvelun kuormituslaskuria, kun lenkit tulee raportoitua tuplasti, mutta kivaahan se on kokeilla ja vertailla uusia mittareita.


Keskiviikkona kävin tässä lähiteillä juoksemassa pitkästä aikaa vetotreenin. Sen verran hapokasta hommaa, että ihan kovin usein en enää näitä halua tehdä. Vaikka hyvähän se olisi sen perusjunnauksen välissä vähän palkeita tuuletella. Tässä harjoituksessa mulla oli Vantage V mittari vasemmassa kädessä sykevyöhön kytkettynä ja oikeasssa kädessä oli uusi Grit X mittari. Mun piti tehdä vastaava testi joskus v800 ja Vantage V:n välillä, mutta eipä ole tullut tehtyä.

En itse ole käyttänyt sykevyötä treeneissä enää sen jälkeen, kun siirryin v800 mittarista Vantage V:n käyttäjäksi. Rannemittaus tuntui heti Vantage V:n alusta olevan omalla kohdalla niin tarkka, etten tuntenut tarvetta sykevyölle. Viimeisinä vuosina v800:n kanssa rintaan tuli kesäisin aina pahat haavaumat, kun sitä joutui käyttämään niin paljon. Nyt on onneksi toisin, kun rannemittaus on saatu mukaan valikoimaan. Ainoastaan ortostaattisen testin tekeminen vaatii sykevyön. Tosin tämä testi ei ole tuettuna Grit X:ssä.

Itse vetotreenin tuntemuksista ei tällä kertaa enempää, mutta alla oleva kuva kertoo, miten hyvin rannemittaus pysyy sykevyöllä tehdyn mittauksen kanssa synkassa. Rannemittauksessa on viivettä sekunnista pariin ja ainakin meikäläiselle tämä tarkkuus riittää mainiosti. Voisin sanoa, että ainakin meikäläisen ranteessa tuo rannemittaus toimii erinomaisesti.



Maanantaina kävin Leppävaaran urheilupuistossa juoksemassa 400 metrin radalla 10 kierrosta. Oli aika tuulinen ilta ja kentällä oli muitakin juoksijoita, joten en juossut sen pidempään. Halusin vaan nähdä miten hyvältä tuo Grit X:n gps-jälki näyttää. Tämä on tyypillinen testi uusille mittareille. Alla on kuvat sekä Vantage V:stä ja uudesta Grit X mittarista. Alussa Grit X on vähän lähtenyt soiroon, mutta löytänyt sitten ihan hyvän uran. Vantage V on lähtenyt kerralla kohdalleen. Lisäksi näkee, mikä merkitys on kummassa kädessä kello on.



Grit X ratakierros, kello ulommassa kädessä

Vantage V ratakierros, kello sisemmässä kädessä

Wappu-päivänä kävin kokeilemassa uutta Grit X mittaria Swinghillin mäessä Solvallassa. Tarkoitus oli tutustua kellon uuteen mäkilaskuriin. Alla muutama kuva aiheesta.

Seitsemäs alamäki, 28m takana, vauhti ja matka

Yhdeksäs ylämäki, 49m takana, vauhti ja matka

Ja välillä vähän tasaistakin

Mäkilaskurin "tarkkuus" on noin 10 metriä, jonka jälkeen sen reagoi ylä- tai alamäkeen. Eli ylä- tai alamäkeä pitää kulkea noin 10 vertikaalimetriä, jotta mittari tunnistaa ylä- tai alamäen. Laskuri on varmasti hyvä, silloin, kun tekee selkeää mäkitreeniä tyyliin Swinghillissä tai Jättärillä ja haluaa pysyä laskuissa mukana. Jos taas on tekemässä esim. vertikaalitonnia tai vastaavaa niin laskurille ei sinänsä ole käyttöä. Enemmänkin hauska lisä nähdä, että juuri nyt on noustu näin monta vertikaalimetriä.

Se olisiko mäkilaskurista apua Alpeilla tai isommissa mäissä onkin toinen juttu. Jos tiedät, että esimerkiksi UTMB:llä seuraava nousu Refuge Bonattilta Gran Col Ferretille on 510 metriä niin näiden huoltopisteiden välisen nousun näkeminen mittarista voisi olla arvokasta tietoa. Toisaalta miten nopeasti mittari luulee tulleensa nousun huipulle, jos välillä tulee tasaista osuutta, niin se voi sekoittaa mittarin laskuissa. Ainakin nykyisellä softalla.

Koska laskuri näyttää vain tehdyn nousun siihen asti, se ei tiedä mitään tulevasta. Mutta voisiko ennen harjoitusta tai kisaa ladattu reittitiedosto Komootista auttaa mittaria laskemaan matkan myös huipun päälle? Itse olen käyttänyt UTMB:llä tai vastaavissa kisoissa korkeusmittaria ja laskenut siitä jäljellä olevat nousumetrit. Tämä vaatii kuitenkin, että ko tieto on itsellä paperilla tai päässä. Jos sen näkisi mittarista niin se olisi taas yksi hyödyllinen lisä mittarin antamiin tietoihin.

Alla vielä Grit X mittarin tekemä yhteenveto mäkitreenistä. Tai oikeastaan mäkitreeni kesti runsaan tunnin, jonka jälkeen juoksin Solvallasta pienen lisäkierroksen kautta kotiin.




Yksi ominaisuus, joka tuossa mäkilaskurissa on lisäksi on se, että se laskee sekä matkan että ajan, jonka olet käyttänyt sekä ylä- että alamäkiin. Tätä ominaisuutta voisi käyttää esimerkiksi jollain vakiolenkillä, jolloin voisi seurata omaa kehittymistään ylämäkiosuudella tai vastaavasta alamäkiosuudella. Samaa seurantaa voisi tehdä mäkitreenin osalta, kun voisi seurata käytettyä aikaa ylä- ja alamäissä ja seurata tämän kehitystä pidemmällä aikavälillä.

Komoot-karttapalvelua en tällä viikolla vielä juurikaan ehtinyt kokeilla. Sen verran pääsin tässä eteenpäin, että tutustuin alueisiin, joita palvelusta voi joko käyttää ilmaiseksi tai mistä joutuu maksamaan. Huomasin, että olisin saanut Uudenmaan kartat hankittua hintaan 8,90€, mutta koko maailman kartat tulivat maksamaan vain 19,90€, kun palvelussa oli joku 10€ alennus eiliseen asti. Hankin samalla koko maailman kartat. Seuraava vaihtoehto oli joku Komoot Pro-palvelu, jossa olisi ollut kuukausimaksu. Tässä palvelukokonaisuudessa ei kuitenkaan ollut ominaisuuksia, joita itse tarvitsen.

Yritän jossain välissä kirjoittaa enemmän tuosta karttapalvelusta.

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Firstbeat analyysimme

Kiitos vielä Tuomakselle Polkuporinoissa vierailusta.

Nuuksion taikaa Tuomaksen kanssa
Ohessa lisää vieraskynä Tuomas Forssin ajatuksia:

Ensinnäkin, ultramatkoihin kohdistuva urheilu on todella järjetöntä touhua. Ja sehän siinä juuri kiinnostaakin! Kiinnostaa jokainen tarina vanhan ja hikisen juoksutakin alla. Kiinnostaa jokainen yhdessä juostu tai poljettu kilometri. Kiinnostaa jopa kaikista pahimmat epäonnistumiset. Miksi tehdä jotain ihan tavallista urheilua, kun voi vähän hullutellakin?

Kun mietitään äärimmäistä kestävyysurheilua, niin kyse on ainakin yksilön kovasta suorituskyvystä ja sen mahdollisimman taloudellisesta hyödyntämisestä. Siitä löysinkin hyvän kuvion, joka ei valitettavasti selkeytä intohimoisenkaan harrastajan treenikuvioita tai pohdintoja omasta kehityksestään. Vai olenko väärässä? Kuvio löytyy blogin lopusta, jos haluat lähteä maksimoimaan suorituskykyä sen avulla ☺ Kuvion mukaista, liian monimutkaista urheilusta ei mielestäni kannata tehdä. Absoluuttinen huippu-urheilukin perustuu siihen, että jokaiseen osa-alueeseen on tarvittaessa tarjolla asiantuntija. Mutta entäpä, jos nämä kuviot ja kaaviot tappavat sen tärkeimmän, eli huippusuoritukseen johtavan FIILIKSEN? Esimerkiksi FLOW-tilaa kuvataan tilaksi, jossa lennetään kuin autopilotilla, ilman yhtään suoritusta häiritsevää ajatusta. Mieli on nimittäin kuin laskuvarjo. Se ei toimi, ellei se ole auki.

Ihmisen keskushermosto koostuu aivoista ja selkäytimestä. Keskushermostosta viedään käskyjä joko motorisia hermoja tai autonomisia hermoja pitkin kehon ääreisosiin ja sisäelimiin. Autonominen (tahdosta riippumaton) hermosto jakautuu sympaattisen ja parasympaattiseen osaan. Sympaattinen osa kiihdyttää elintoimintoja ja parasympaattinen osa hidastaa niitä. AUTONOMISELLA HERMOSTOLLA ON TÄRKEÄ ROOLI ELIMISTÖN TASAPAINON YLLÄPITÄMISESSÄ.

Firstbeat hyvinvointianalyysi mittaa äärimmäisen luotettavasti autonomisen hermoston toimintaa. Perusperiaate on, että kun syke nousee, niin sykevälivaihtelu laskee, jolloin sympaattinen hermosto on aktiivinen. Kun syke laskee, niin sykevälivaihtelu nousee, jolloin hermoston parasympaattinen osa aktivoituu. Arkipuheessa sympaattinen hermosto on ”stressihermosto” ja parasympaattinen ”palauttava hermosto”. Firstbeat mittaa ja analysoi muun muassa liikunnan terveys- ja harjoitusvaikutukset (TE-asteikolla), unen ja palautumisen laadun, stressin ja palautumisen tasapainon, energiankulutuksen sekä maksimaalisen hapenottokyvyn (vo2). Näillä tiedoilla saadaankin riittävä ja luotettava kuva elimistön tasapainosta. Kokonaisuuden ja elimistön tasapainon kannalta erityisen kiinnostavaa on, että kun aivot ovat stressimoodissa/hälytystilassa tai pelkästään tulkitsevat tilanteen uhkaavaksi, siitä seuraa autonominen vaste eli sillä on vaikutus autonomiseen hermostoon. Kun aivot ovat hälytystilassa, estyy esimerkiksi kognitiiviset toiminnot ja luovuus. Kun aivot tulkitsevat tilanteen tarpeeksi uhkaavaksi, on käytössä vain kolme moodia: taistele, pakene tai jäädy. Firstbeat-mittauksen isoin hyöty onkin yhdistää yksilön psyykkiset tuntemukset ja fysiologinen data.

Elimistön pitää olla tasapainossa kehittyäkseen. Urheilun superkompensaatio (eli kehitys) ei tapahdu, jos harjoituksista tai stressistä ei palauduta. Maksimaalista kehitystä haettaessa voidaan elimistön tasapainoa horjuttaa väliaikaisesti ilman kunnollista palautumista, tämä vaatii kuitenkin osaamista ja tarkkaa harkintaa. Hallitsemattomaan ylikuormitustilaan ajautuneella on pitkä matka takaisin tasapainoon. Pitkälle treenin ja levon tasapainoilussa pääsee kuitenkin kysymyksellä, onko kyseessä otto omasta pankista vai talletus omaan pankkiin? Kun treenaat palautuneena, on kyseessä talletus, kun taas alipalautuneena, on kyseessä otto. Jotta saldo kasvaa, on oltava enemmän talletuksia kuin ottoja.

Olemme fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus. Kuinka moni harjoittaa mieltään kuin kehoaan? Mitä, jos seuraava kehitys tulisikin mielen vahvistamisesta? Tiedetäänkö prosessikaavioiden luvatussa maassamme edes, että mielen taitoja voi harjoitella ja kehittää? Väitän, että yksilöiden ja ryhmien potentiaalista jää osa käyttämättä ilman mielen harjoittelua. Kuinka moni on tehnyt lajistaan psyykkisen analyysin? Harjoittanut itseluottamustaan pystyvyyden tunnetta ruokkimalla? Buustannut motivaatiota monipuolisella ja selkeällä tavoitteenasettelulla? Harjoitellut laajaa ulkoista tai kapeaa sisäistä keskittymistä? Entä tunteiden säätely tai itsepuhelu? Muun muassa näiden ominaisuuksien harjoittamisen tarkoitus on vapauttaa urheilijan kapasiteettia käyttöön ja suuntaamaan keskittyminen vain suorituksen kannalta olennaisiin asioihin. Ja siis kohti FLOW-tilaa!
Kuvio lähteestä: Mero, A., Nummela, A., Kalaja, S., Häkkinen, K. 2016. Huippu-urheiluvalmennus.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Polkuporinat 100. jakso ja Polar Grit X ensipuraisu

Tällä viikolla tuli täyteen sata jaksoa Polkuporinoita! Huikea reissu! Iso kiitos kaikille sarjan vieraille, joilta olemme kuulleet tarinoita ja tietoa eri aiheista. Tässä vielä linkki meidän sadanteen jaksoon. Intovalmennuksen Tuomas Forssin kirjoitus Firstbeat mittauksesta julkaistaan tulevalla viikolla.


Polar julkaisi tällä viikolla uuden outdoor-urheilukellon Polar Grit X. Sain kellon postista perjantaina ja illalla synkkasin sen omien asetusten mukaiseksi Polar Flow ohjelmassa. Samalla kelloon asentui uusin ohjelmaversio. Kaikki sujui ongelmitta.





Uusi Grit X kello tuntuu kädessä todella jämäkältä. Kello on läpäissyt useita armeijatason testejä lämpötilan, pudotuksen ja kosteuden suhteen ja sen kyllä tuntee erona Vantage Vhen. Toinen iso ulkoinen ero on paluu V800 kellosta tuttuihin pyöreisiin ja isompiin painikkeisiin. Grit X kellossa on myös standardi ranneke, jolloin sen voi vaihtaa haluamakseen. Tätä vaihtoehtoa ei Vantage Vssä ole.


Alhaalta ylös: V800, Vantage V Titan, Vantage V ja Grit X

Grit X ja Vantage V

Yksi kiva ominaisuus uudessa kellossa on sääennusteen näkyminen kellossa. Tämä vaatii yhteyden puhelimeen, mutta jossain repussa tai taskussa se yleensä kulkeekin. Nyt vilkaisu ranteeseen riittää sääennusteen näkemiseen. Tämä oli kiva lisä nyt viikonloppuna, kun lähdin lenkille heti aamulla ja sääennusteteen pystyi katsomaan suoraan kellosta.

Ehdin juosta viikonlopun aikana yhteensä 60 kilsaa parilla lenkillä, joiden aikana alla oleva data kertyi. Ei siis tähän hätään mitään sen enempää testausta, mutta ensi viikolle olen suunnitellut vielä pari kolme mielenkiintoista lenkkiä.

Lauantainen lenkki lähti liikkeelle Solvallasta, josta juoksin hetken NBU reittiä ja siitä sitten pienempiä polkuja pohjoiseen kohti NC reittiä. Siitä juoksin NC reitin loppuun pienin poikkeuksin. Haukkalammen kiersin vähän kauempaa, koska siellä on nyt Korona-aikaan paljon ulkoilijoita, varsinkin nyt viikonloppuna. Lenkistä tuli vajaa 25 kilsaa ja aikaa kului 2:36.
Lenkillä uusi Grit X oli oikeassa ranteessa ja Vantage V vasemmassa. Alla on sykekäyrät molemmista kelloista. Molemmat tuntuivat olevan hyvin synkassa keskenään sekä oman tuntemuksen kanssa.



Grit X datat lauantain lenkiltä

Vantage V datat lauantain lenkiltä

Sunnuntaina lähdin liikkeelle hotelli Nuuksiosta ja juoksin pohjoiseen Salmeen asti, josta sai mukavasti vesitäydennystä. Juoksin sieltä vähän eri reittiä Kattilaan ja siitä taas NC reittiä kotiin. Matkaa kertyi 36 km ja aikaa kului 3:50. Alla löytyy vastaavat datat sunnuntain lenkiltä


Sykekäyrät
Sykekäyrän loppupuolella on kellojen välille tullut jostain syystä eroa. Vangagen mukaan sykä on käväissyt poikkuksellisen ylhäällä ja palannus sitten sieltä alas. Grit X on samaan aikaan näyttänyt laskevaa sykekäyrää. Tarkistin paikan tuosta juoksemastani reitistä ja en muista siinä tapahtuneen mitään poikkeuksellista. Veikkaan Vantage Vn käyrää vääräksi, mutta hankala sanoa mikä on totuus. Joka tapauksessa taas molemmat kellot hyvin synkassa keskenään.

Polar Grit X datat


Polar Vantage V datat
Näiden kahden lenkin jälkeen, kun laitoin Grit X kellon lataukseen niin akku näytti 83% jäljellä olevaa lataustasoa.

Tulevalla viikolla on ajatuksissa vielä testata tuota "mäkilaskuria" ja Grit X rannesykettä vs. Vantage V sykevyöllä jos aikataulut sallivat. Lisäksi tarkoitus on tutustua paremmin tuohon Komoot-karttapalveluun, jonka kautta voi suunnitella uusia reittejä.

Tämän päiväisellä lenkillä unohtui vähän tuo tankkaus viimeisen tunnin aikana ja noin kolme kilsaa ennen kotia meinasi homma mennä kävelyksi. Ehkä tuo Grit X kellon uusi tankkausmuistutus olisi toiminut tässä kohtaa ja loppu olisi tullut paremmin. Myös tähän ominaisuuteen palaan myöhemmin.

Polariin liittyen voit käydä kuuntelemassa viime vuonna tekemämme jakson Polkuporinoihin:

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Koronan aikaan kotioloissa

Viimeiset viisi viikkoa on tullut tehtyä töitä kotitoimistolta. Omasta puolesta tilanne on ollut mitä mainioin. Työt tehdään samaan tapaan kuin aikaisemmin, eli puhelinpalavereissa ja omassa tiimissä, joka on ympäri maailman eri aikavyöhykkeillä. Yhteydenpito on jopa tehokkaampaa, kun työkone on pöydällä auki 24/7 ja aina voi kuitata muutaman sähköpostiin tulleen kysymyksen. Toisaalta vapaa-ajan ja työn erottaminen on tullut entistäkin vaikeammaksi.

Treenien kannalta tilanne toimii myös hyvin. Pariin kertaan on tullut tehtyä lyhyempi lenkki päivällä. Lisäksi poluille pääsee siirtymään lähes kotiovelta ja työmatkalla oleva asfaltti jää käytännössä kokonaan pois ohjelmasta. Muiden tukiharjoitusten osalta tilanne voisi olla parempi, sillä lihaskuntotreenit ovat punttisalin poisjäämisen kautta vähentyneet huomattavasti. Jotenkin se oman kehon painolla tehty lihaskuntotreeni ei nyt ole maistunut.

Olemme siis olleet täysin kotioloissa poislukien kerran viikossa ollutta kauppareissua. Nuuksiossa on ollut viikonloppuisin todella paljon porukkaa ja siksi lenkit ovatkin suuntautuneet vähän pienemmille poluille noiden pääväylien sijasta. Poluillakin on ollut hyvä pitää turvaväliä ja välillä on tullut juostua enemmän polun vieressä metsässä kuin polulla.

Myös kevään ohjelma on mennyt vähän uusiksi. Itselläni ei ollut suunnitelmissa mitään isompaa polkukisaa, mutta olimme toukokuun lopussa menossa Kanadaan pariksi viikoksi ja se reissu jää nyt väliin. Sillä reissulla olin suunnitellut käyväni Squamish50 kisan maastoissa juoksemassa. Yksi heidän järjestämä yhteislenkkikin olisi sopinut meidän aikatauluun, mutta sekin sai nyt jäädä. Noilla seuduilla en aikaisemmin ole poluilla käynyt, mutta onneksi reissu ei siirry kuin vuodella eteenpäin, joten sen verran jaksaa kyllä odottaa.

Yksi suurimpia harmituksia kisakalenterin suhteen on Jukolan viestin peruuntuminen kokonaan tältä vuodelta. Sinne oli taas Raivojuoksijan kanssa vähän omia suunnitelmia, mutta ne siirtyvät myös vuodella eteenpäin. Rovaniemellä järjestettävästä Jukolasta ei mitenkään voi ajatella olevansa poissa.

Kauden päätapahtumaan Coloradossa on vielä aikaa, mutta aina välillä tulee tunne, että mitenköhän senkin kisan käy tänä vuonna. Yhdysvallat on iso maa ja Korona-virus on levinnyt isossa maassa hyvin epätasaisesti. Molemmat rannikot näyttävät saaneen muuta maata enemmän tartuntoja, mutta todellista tilannetta ei varmasti tiedä kukaan. Lisäksi pelkään, että tulevat presidentinvaalit sekoittavat tiedonkulkua ja tilanteesta on entistä vaikeampaa saada selkoa. Ainakin tänne kauas Suomeen.

Tulevat viikot ratkaisevat myös meidän oman, Nuuksio Backyard Ultra, kisan toteutumisen. Aikaa kisaan on vielä 10 viikkoa ja Suomen viranomaiset toivottavasti kertovat seuraavan parin viikon aikana miten Suomessa järjestettävien tapahtumien osalta kesällä toimitaan. Jos rajoituksia vielä silloin on niin toivotaan, että meidän suhteellisen pieni kisa voitaisiin kuitenkin vetää läpi. Toki tässäkin on sanomatta selvää, mutta kertaan nyt kuitenkin, että kaikkia rajoituksia tulemme varmasti noudattamaan ja kaikkien juoksijoiden ja huoltajien terveys menee kuitenkin tämän tapahtuman edelle.

Perjantaina julkaisimme viimeisimmän jaksomme Polkuporinoista. Siinä haastateltavana oli Joonas Kortelainen ja aiheena Joonaksen intohimo eli skimo tai skimountaineering tai vaan vuorihiihto. Jaksossa kävimme läpi lajiin liittyviä varusteita ja kisoja sekä Joonaksen omaa taustaa ja tekemistä.
Voit käydä kuuntelemassa jakson alla olevan linkin kautta.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Makrokuvista mörönkakkaan - haastateltavana elämänjanoinen Endorfiininmetsästäjä

Tällä viikolla Polkuporinoiden vieraana oli mörköjä pelkäävä Terhi Jaakkola, joka paremmin tunnetaan Endorfiininmetsästäjänä.

Itse Polkuporinajakso löytyy täältä:


Saimme Terhiltä vierailijakynän muodossa tarinan vinkkeineen:

Home Sweet Home - kotona Kyyhkylässä
Tässä blogikirjoitus Terhin lukemana:
Helmikuussa 2020 aloitan oman elämäni selviytymispelin, jossa tavoitteena on siirtää kahdeksan kuutiota laatikoita Pohjois-Kirkkonummelta Suomen itäisimpään kuntaan Ilomantsiin. Kellon rutina ulottuu korvista rahapussiin hetkenä, jona avaan kännykkään saapuneen linkin kautta vuokrapakettiauton oven.

Kesken tätä leikkiä tipahtaa postilaatikkooni viesti otsikolla: "Polkuporinat - haastattelupyyntö". Iloisena heitän muuttorukkaset nurkkaan ja ryhdyn kirjailemaan myöntävää vastausta. Heermanin hersyvän pariskunnan Sari ja Mikael ovat olleet ohuenlaisia moi-tuttuja. Sellaisia, joiden kohdalla hieman nyökkää ja hymyilee. Emme tunne toisiamme, mutta olemme kolunneet samoja polkuja ja tapahtumia jo vuosien ajan. Se, mitä he eivät tienneet on, että lapsuudenkotini sijaitsee heidän kodistaan iltalenkin päässä, ja että junnuvuosieni harvojen maantielenkkien reitti kulki ihan heidän nurkaltaan.

Lupaan tulla haastateltavaksi, jos saan tulla heti, koska myöhemmin kotiosoitteidemme välimatka olisi viiden sijaan yli 500 kilometriä.

Jälkikäteen luettuna Polkuporinoiden esittelyteksti naurattaa: "Polkuporinat on kestävyysurheiluun keskittyvä podcast-sarja, jossa pohditaan urheilua kokonaisvaltaisesti eri näkökulmista.”

Niin, olenhan toki kestävyysurheillut, treenannut ja kisannut ja kaikkea tätä erityisesti junnuvuosinani Polkuporinoiden kotipesän lähimaastoissa. Mitä pulinoita bitteihin taltioitui, onkin sitten ihan toinen tarina. Keskustelu ryöppyää ja rönsyilee, tunnelma on luottavainen ja välitön. Jossain vaiheessa muistan kauhukseni: Tämähän oli jollain tavalla polkujuoksuun liittyvä podcast! Nyt yleisö pettyy! Kaivan hihasta hädissäni pienen ässän ja mutisen: "Niin olen minä menossa sinne UTMB-juoksuunkin (tosin vain CCC-matkalle), sehän on sellainen polkutapahtuma."

Väkisin ja pakolla lopetamme pulinan, vaikka yhteistä juttua olisi riittänyt kolmeksi viikoksi. Lupaan kirjoittaa aiheesta heille pienen tekstin. Väliin mahtuu vuolasta elämää, kunnes saapuu maaliskuu 2020, joka muuttaa kaiken. Nyt tuo hilpeä pulinatuokio, muuttolaatikot ja pitkin poikin maakuntia ajelu tuntuvat viattomuuden ajalta, kuin lapsuudelta. Vai oliko se todellinen elämä ja tämä, viruksen aika, elämää dystopiassa? Kumpi on totta, kumpi kirjan sivuilta karannutta?  

Peurajärvellä Itä-Suomessa marraskuu 2019
Syvemmälle podcast-jakson aiheisiin voit sukeltaa alle listattujen linkkien avulla:   

Upea luonto ja loputtomat retkeilymahdollisuudet – tärkeimpiä syitäni muuttaa Pohjois-Karjalaan 


Marraskuu 2019 Pohjois-Karjalassa
Tiilikkajärvellä
Tyypillisin luisteluasento
Muutamia vapaaehtoisvuoden aikana kohtaamiani loistotyyppejä 


  • Ginny - teräksinen paketti hersyvää huumoria sekä kaikki-järjestyy ja kääritään-hihat -asennetta. Wild Greenland -yrityksen perustaja. https://www.wildgreenland.com/ 

Yö riippumatossa Peurajärvellä marraskuu 2019
Linkkejä vapaaehtoispaikkoja listaaviin palveluihin 

  • Pohdithan ennen paikan valintaa, onko tarjolla oleva kohde eettinen valinta? Autatko aidosti vai vietkö vahingossa paikalliselta työpaikan? 

Islantilaisella lammastilalla Hosulin kanssa
Mikä tekee Islannista niin ihanan? 

Retkiluistelemassa Tiilikkajärvellä

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Elämänkestoista liikuntaa vieraidemme sanoin, Stig Heerman ja Unto Tanttu

Tämän viikon Polkuporinoissa oli mukana kaksi veteraanisuunnistajaa, Unto Tanttu Keravan Urheilijoista sekä Stig Heerman Rasti-Lukosta.

Kuten oheisessa jaksossa saammekin kuulla, liikunnan ei tarvitse päättyä tiettynä ikävuonna. Se ehkä muuttaa muotoaan. Tehy-lehden artikkelissakin kerrotaan, miten liikunta hidastaa ikääntymistä. UKK-instituutin sivuilta löytyy myös tietoa iän tuomista muutoksista ja Liikuntaneuvoston sivuilta tilastoa ja tietoa. Käypähoito-ohjeet ovat keränneet myös hyvin yhteen tärkeitä asioita, mitä on hyvä iän myötä muistaa. Ja eikun kuuntelemaan kavereiden vinkkejä ja tarinoita:



Stig Heerman kertoo omaa tarinaansa näin:

Helsingin olympiakisoista 1952, saatiin naapuripoikien kanssa kimmokkeen raivata lähimetsässä sen verran tilaa, että siellä pystyttiin pitämään kilpailuja keskenämme. Siellä juostiin, hypättiin korkeutta ja pituutta ja hauskaa oli. Talvisin paikallinen urheiluseura järjesti hiihtokilpailuja melko taajasti ja muulloin laskettiin mäkiä, mitä vaativampia, sen paremmin. Silloin ainoa suksimateriaali oli puuta ja yhtenä talvena katkaisin seitsemän paria suksia, isäni sanoilla, niissä mäissä. 

Jossain vaiheessa 15 - 16 vuotiaana tuli suunnistus kuvioihin, kun yksi kaveri sai jostain itselleen paikkakunnan alueelta suunnistus/peruskartan ja sen kanssa rymisteltiin metsää pitkin ilman sen kummempia opastuksia. Mopo-, auto- ja opiskeluiät sekä perheenperustaminen hillitsivat jonkin verran systemaattista liikuntaa mutta ainahan jotain pientä tuli tehtyä. 

Vuonna 1969 muutettiin Uuteenkaupunkiin ja 70-luvun alussa yksi innokas suunnistaja, Heikki Vennelä, alkoi opastamaan meitä suunnistuksen saloissa. Meitä oli noin parin kymmenen hengen ryhmä, joka kokoontui viikottain. Kiersimme metsässä 25-tonnisella, kolmivärisellä kartalla. Päävärien, valkoisen ja mustan lisäksi vesistöt oli sinisellä merkattu. Sittemmin siirryttiin piirikunnallisiin ja kansallisiin kilpailuihiin, joka johti siihen, että kahdeskymmenesseitsämäs Jukolan Viesti Niinisalossa oli minun ensimmäinen Jukolan viestini Vakka-Rastin väreissä. 


Siitä viestistä muistan sen verran, että oli kylmää, sateista, jännitystä, hermoilua ja ykkösen jälkeiseen ojaan putosin polvia myöten. Kahdella ensimmäisillä rasteilla harhailin jonkun verran, mutta loppumatka meni putkeen. Reitin varrella oli ylitettävänä isoja ojitettuja suoalueita mikä kylmyyden lisäksi teki reitin raskaaksi. 



Vaihdosta löyti Viitasen Veijon ottama valokuva jossa luovutan viestikapulan seuraavan eli kuudennen osuuden viejälle Roy Hellström`ille. 

Tästä tuli sitten kahdenkymmenenviiden Jukolan viestien, ei katkeamaton, putki joka päättyi vuonna 2010 Kytäjä kakkosen jälkeen. Monen moisia kommervenkkiä on vuosien varrella sattunut ja tapahtunut, milloin rastit ovat olleet hukassa, useinkin sekä paljon muutakin enemmän tai vähemmän hauskaa. Erityisesti mieleen on jäänyt vuonna1981 Kytäjällä, kun jouduin/pääsin varamiehenä vesisateessa toiselle osuudelle lainalampulla, jota väitettiin kestävän toimintakuntoisena koko osuuden. Alku menikin tosi hyvin ja saavutin naapuriseuran suunnistajan jonka kanssa juoksin muutama rastiväli kunnes yhtäkkiä en nähnytkää karttani enää kovinkaan hyvin todettuani lampuni sammuneeksi. Sovittiin kaverin kanssa, että tulen hänen vanavedessä eteenpäin mutta muutama rastivälin jälkeen meillä oli eri hajontaa jolloin suuntasin yksin pohjoispuolella olevalle tielle ja juoksin sitä pitkin kunnes saavuin aukolle jossa etäisyys seuraavalle rastilleni oli muutama sataa metriä, ja jäin tielle odottamaan mahdollista ”veturia”, että pääsisin metsästä pois. Hetken päästä sinne tulikin, tietä pitkin HS:n kaveri jolta pyysin kyytiapua ja hän suostui siihen kun näki tilanteeni. Loppumatka menikin, yhteistyöllä, todella hyvin ja kun tulin pesusta naapuriseuran kaveri, josta erkanin pimeellä lampulla, tuli vastaan ja tokasi ”kui olet jo täällä”. Pesun jälkeen päätettiin perheen kanssa lähteä kotiin ja siitä tulikin vielä isompi urakka kuin edellinen viestiosuus, koska auto jouduttiin ”kantamaan”, apujoukkojen kanssa, pellolta pois. 

Erityisesti muista myöskin vuoden 1985 Jukolan Laitilassa kun pääsi ensimmäinen kerta pojan, Mikaelin, kanssa samaan joukkueeseen. Poika joutui odottamaan isänsä pitkän tovin, kun tuli törttöiltyä jo eka rastilla. Molemmat selvisivät kuitenkin metsästä pois, poika huomattavasti paremmin. 

Tosi varhaisessa vaiheessa perhe liittyi mukaan suunnistusrientoihin, molemmat lapset aloittivat varhaisessa vaiheessa kansallisissa rastiviikoissa kotimaassa, lähinnä Kainuussa sekä Ruotsissa ja sittemmin viesteissä. Jossain vaiheessa alkoi valmennus kiinnostamaan ja kouluttauduin A-valmentajaksi ja suunnistus lajina. Oman valmentautumisen ohella olen saannut tehdä yhteistyötä monien hyvien suunnistuspersoonien kanssa mukaan lukien omat lapset. 80-luvun alkupuolella muutimme Raumalle ja jonkun vuoden kuluttua siirryttiin edustamaan Rasti-Lukkoa jossa hyvien kavereiden ansiosta on joukkueena tullut hyviäkin tuloksia. Menestykset luo paineita jonka kautta liikkuminen tulee luonnostaan, ei kehtaa olla ns rapakunnossa. 

Vaellukset lähiseuduilla sekä Lapissa, missä ollaan koluttu lähes kaikki luonnon- ja kansallispuistot viidentoista vuoden aikana, kuuluvat myöskin liikunnan iloihin, kun kavereiden kesken saa väitellä missä ollaan ja miten päästään kulloinkin määränpäähän. Alussa kannettiin teltta mukaan, sitten käytettiin autiotupia yöpymisessä, mutta viimeiset vuodet olemme tukeutuneet varaustupiin, mihin varmasti pääsee. 



Eläkkeelle jäätyäni alkoi uusi vaihe ns veteraanisuunnistukset johon ensimmäinen kosketus oli 2007 Kuusamossa, josta innostuin niin, että putki katkesi vasta Tanskan kilpailuun 2018 kun jalka ei ollut sillä tuulella, mutta jatkui Riikassa 2019 sekä ensi vuonna Slovakiassa. Näiden kisojen myötä olen saannut tutustua sellaisiin paikkoihin ja maanosiin, kuten Australia, Brasilia, Aukland sekä lukuisiin Eurooppan maihiin. On kiinnostavaa tutustua eri kulttureihin, ruokiin ja ihmisiin, erilaisia maastoihin ja karttoihin, saada uusia ystäviä ja vuodesta toiseen tavata niitä näissä merkeissä. Joka reisun alla jännää millainen kämppäkaveri sieltä ilmestyy ja miten hänen kanssa synkkaa, kun ollaan useita viikkoja yhdessä. Hyvin on tähän asti mennyt, varmasti senkin takia, että suunnistaja on tottunut moniin erikoisuuksiin eikä ole turhan kranttu. Ruokailusta tuli mieleen reissun kun Auklandin matkalla jäätiin menomatkalla pariksi päiväksi Hong Kongiin ja päivällä piti jotain syödä, niinpä lähdimme kämpiksen kanssa kaduille ja löysimmekin ruokapaikan jossa oli paljon ihmisiä, merkiksi siitä, että ruoka voisi olla hyvä. Meille raivattiin pöydä ja tuotiin ruokalista, paikallisella kielellä varustettuna. Sitä tutkittiin ja neuvoteltiin kaverin kanssa, mitä kaikki tarkoitti kunnes naapuripöydästä vanhahko lady nauroi ja alkoi, huonolla englannin kielellä, opastamaan meitä mitä meidän olisi syytä tilata, ja näin tehtiinkin. Kun meille kannettiin tilauksemme eteen siinä seassa oli molemmille kippo jossa oli kirkasta nestettä ja kuviteltiin, että sitä pitää juoda jolloi lady sanoi ja näytti, että siinä pestään ruokavälineet ja sen jälkeen kädet. Näin tehtiin ja hyvin meni paitsi, että naapuripöydässä oli hilpeä tunnelma kun tutkittiin kaikkea mitä eteemme oli tuotu, kaikkiin ei kuitenkaan tohdittu kajota kun ei mitään tietoa siitä mitä se sisälsi, kuitenkin kaikki se mitä syötiin oli ok. Mieluisista liikuntamuodoista voisi suunnistuksen lisäksi vielä mainita hiihtäminen, eteenkin Lapissa kevättalvella sekä pitkiä pyöräilyretkiä joista kovastikin nautin.

Unto puolestaan muistelee Jukolaa seuraavasti:

Jukola jorinaa

Jukolan viesti, maailman suurin viestisuunnistustapahtuma, kerää vuosittain lähes 20 000 rastinetsijää eri puolilta maailmaa kokemaa suomalaisen metsäsalaisuuden. Ensimmäinen Jukolan viesti juostiin kesäkuussa vuonna 1949. Itse näin päivänvalon pari viikkoa tuon tapahtuman jälkeen.

Omat kokemukseni Jukolasta alkavat vuodelta 1977. Joukkuetoverini olivat jostain ihmeellisestä syystä valinneet minut viestin aloittajaksi. Olihan minulla hyvä fyysinen kunto. Vain suunnistustaito puuttui, ja toin viestin viimeisten joukossa vaihtoon. Tuli kuitenkin hyväksytty suoritus ja joukkue sai juosta viestin maaliin onnistuneesti.


Maaliviiva häämöttää 1987 Jukolassa Hollolassa
Nyt on takana omien laskelmieni mukaan 36 juostua Jukolaa. Kahdesti olen ollut vastuullisissa järjestäjätehtävissä, ja muutama kerta on jäänyt välin ulkomaille sattuneiden työtehtävien takia.

Jukolassa yhdistyy erinomaisella tavalla fyysinen ja henkinen kulttuuri. Jo nimi Jukola viittaa Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen. Niinpä viestin voittajajoukkue julkistaakin palkintoseremoniassa Jukolan sanoman, jossa yhtenä osana on katkelma Kiven romaanista. Tästä hienosta yhteensovittamisesta kiitos kuuluu 40-luvun ideanikkareille. Itselleni syttyi intohimo veljesten tarinaan 90-luvun alussa, kun paneuduin vuoden 1995 Jukolan kenttäpäällikön tehtäviin. Luin tarinan moneen kertaan, ja vieläkin saatan iltalukemiseksi ottaa pätkän tarinasta. Hieno kirja.

Tarinoita Jukolasta, ja erityisesti sen öisistä kommelluksista, riittää. Vaikka romaaniksi asti. Tässä yksi omistani: Pyhä-Luosto Jukolassa 90-luvun alussa juoksiin pitkää yöosuutta. Loppumatkasta alkoi krampata ja polvistuin hieromaan lihaksiani aamuhämärässä. Tulihan siihen kaveri kysymään, että tarvitsenko apua. No ei hätää, kyllä tämä tästä. Seuraava kysymys olikin, tiedänkö missä ollaan. Tiesin tarkalleen ja yritin kartasta selittää paikkani. Kun tämä kommunikointi ei tuntunut onnistuvan, otin kartan ja jatkoin matkaa. Huomatakseni, että eihän tämä kartta ole omani. Onneksi tavoitin kaverin rinteestä ja sain karttani vaihdettua ilman sen suurempia neuvotteluja.

Yksi ulottuvuus Jukola-kokemuksissani on uusien joukkuekavereiden sparraaminen. Pienessä työyhteisössä syntyi 90-luvulla voimakas halu juosta Jukola läpi. Ensin opeteltiin yhdessä teoriaa, sitten keväämmällä metsään. Ja viiden ensikertaliasen, suunnistusta muuten harrastamattoman kanssa homma hoidettiin. Saman tyylinen projekti on tehty aivan viime vuosina sukulaisseurueen kanssa. Näissä molemmissa on ollut hieno tunne yhdessä tekemisen voimasta. "Me teimme sen" oli myös moninkertaisen Jukola-organisaattorin ja suunnistusmestari Veikko Kostiaisen iskulause. 

Seuraavaa Jukolaa odotellessa!


Arja Uusitalo - ennakoiva terveydenhuolto

Tällä viikolla meillä oli ilo julkaista toinen jakso Arja Uusitalolta, jonka kanssa kävimme läpi ennaikoivaa terveydenhuoltoa kestävyysurhe...