Rogaten ja ultraten: Spartathlon

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Spartathlon

Tätä vuotta lukuunottamatta Kreikan Ateenassa vuodesta 1983 on kokoontunut tähän aikaan vuodesta iso joukko ultrajuoksijoita kohtaamaan kuninkuuskilpailu Spartathlon.

Polkuporinoissa oli muistelemassa menneitä Ari Mustala sekä Seppo Leinonen. Mukaan mahtuu monta muistoa ja tarinaa.

Kuvassa Janne Kankaansyrjä, Vassi, Seppo ja Ari

2001 CP65

Kolme suomalaista muskettisoturia spartan tiellä (Ari Mustala 11 kertaa, Janne Kankaansyrjä 6 kertaa ja

hiihtoliiton mies 15 kertaa urakan suorittanut 246 km spartathlon)

Ari Mustala kirjoitti reittikuvauksen ja hieman vinkkiä meille:

Spartathlonin reitti voidaan jakaa kahteen osaan. Ensimmäinen osa Ateenasta Nemeaan on pituudeltaan 123 km eli käytännössä puolet koko matkasta. Suurin osa ensimmäisestä puoliskosta on kohtuullisen tasaista, tosin joitakin mäkiä tähän mahtuu. Ensimmäinen mäkisempi osuus on välillä 45-55 km (Skiron, Kakia Skala). Toinen on noin 77 km:n kohdalla noustaessa Korintin kanavalle ja kolmas tultaessa

Antiikin Korinttoon )93km). 102 km:n jälkeen aletaan vähitellen nousta korkeammalle merenpinnasta.

Juoksun jälkimmäinen puolisko on profiililtaan selvästi ensimmäistä raskaampi johtuen puoliskon vuoristoisuudesta. Ensimmäisellä puoliskolla on kuitenkin monesti ongelmana koko päivän kestävä kuumuus, kun taas Nemean jälkeen on yleensä yön pimeyttä ja viileyttä parhaimmillaan puoli vuorokautta. Jälkimmäisellä puoliskolla juostaan yleensä maalaisteitä aina Tegeaan asti, joka on 195 km:n kohdalla. 160 km:n kohdalla kiivetään louhikkoa pitkin vuoren

Myös alastulo vuorelta on vaikea. Moni juoksija on kaatunut pimeässä yössä jyrkässä, kivikkoisessa alamäessä. Alamäen jälkeen Sangaksen kylässä 164 km:n kohdalla juostaan taas asfaltoituja maalaisteitä. Tegean jälkeen, siis 195 km takana, on vielä pari kilometriä maalaistietä, mutta sitten siirrytään Spartan valtatielle, missä tulee heti vastaan monta kilometriä pitkä nousu. Spartan tiellä on vielä muutama nousu lisää ennen kuin ollaan Monumentillä 223 kilometrissä. Sitä seuraa vielä yksi pitkä nousu, mutta sitten onkin laskua aina 15 km. Viimeiset 5 kilometriä ovat melko tasaisia, mutta itse Spartan kaupungissa on viimeisen 1,9 km:n matkalla vielä yksi pieni ylämäki, mikä varmasti tuntuu raskaalta siinä vaiheessa kilpailua. Juoksu

päättyy mahdolliseen loppukiriin muutama sata metriä pitkällä Konstantinos Paleologos-kadulla, joka päätyy maaliin, mikä sijaitsee kuningas Leonidaksen patsaalla.

Juoksussa on siis 74 huoltopistettä, joista yli kymmenessä sallitaan omien huoltajien antama apu. Huoltopisteiden varustus on suunnilleen kolmea eri tasoa. Aivan alussa on tarjolla yleensä vain pelkkää vettä. Sitten Elefsinasta (19,5 km) eteenpäin useimmilla huoltopisteillä on ns. perusvarustus, mikä sisältää seuraavia tuotteita: vesi, kola, hunajapatukat, rusinat, keksi, maito, kahvi (yöaikaan), perunalastut, korput, sokeri, hunaja, pähkinät. Lisäksi päähuoltopisteillä on tarjolla kevyt ateria, esim. spagetti tai keitto.

Juoksija voi lisäksi lähettää omia eväitään haluamilleen huoltopisteille. Kannattaa kuitenkin varoa, ettei lähetä niitä turhan moneen pisteeseen, koska siitä yleensä aiheutuu vaan turhaa stressiä ja ajanhukkaa niitä pakatessa ja etsiessä huoltopisteiltä. Suurimmalla osalla pisteistä pitäisi kyllä pärjätä järjestäjien eväillä. Geelejä voi kaiken varalle ottaa vaikka vyölaukkuun mukaan tilapäistä väsymyskohtausta varten. Niiden liikaa käyttöä on kuitenkin syytä varoa pahoinvointivaaran vuoksi. Hyvä sääntöhän kaikkiin pitkiin ultrajuoksuihin on, että pitäisi nauttia vain sellaisia tuotteita, mitkä menevät hyvin alas, lisäksi tasaisin väliajoin, mutta pieniä määriä kerrallaan. Päivän kuumuudessa on hyvä keskittyä enemmän nesteiden nauttimiseen, yöllä voi sitten syödä vähän enemmän.

Vielä lienee tärkeää mainita, että täytyisi vain yrittää tehdä itselleen realistinen aikataulu ja yrittää myös noudattaa sitä, varsinkin matkan ensimmäisellä puoliskolla. Itsekin sorruin kerta toisensa jälkeen virhekuvitelmiin, juoksusta tuli ikäänkuin "toiveiden tynnyri", liian kova alkuvauhti kykyihin nähden (jotka eivät varsinkaan viimeisen 10 vuoden aikana olleet samat kuin vuosituhannen vaihteen tienoilla) kostautui matkan myöhäisemmässä vaiheessa, jolloin liian moni Spartathlon päättyi pettymykseen ja suorastaan keskeytykseen.

Seppo on päässyt vuonna 1990 kansainväliseen lehteenkin: