sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kesä tuli

Kaksi viikkoa on kulunut Sepon juoksusta. Kylläpä aika kuluu nopeasti. Varsinkin nyt toukokuussa, kun kevät tekee tuloaan ja kaikki luonnon kasvit puhkeavat kukkaan. Siitä ei ole kuin kuukausi, kun viimeiset lumet sulivat pihaltamme ja nyt puissa on jo isot lehdet, nurmikko on jo kertaalleen leikattu ja omenapuut ja kirsikkapuut kukkivat. Kevät on vuoden hienointa aikaa.

Sepon juoksun jälkeisellä viikolla otin aika rauhassa vaikka eihän tuolla Lohjallakaan kahta tuntia enempää tullut juostua. Töissä kävin kahdesti fillarilla. Helatorstaina käytiin coachin kanssa kiertämässä Siikajärven ympärijuoksun reitti. Metsässä oli paljon kaatuneita puita ja välillä joutui polulta poikkeamaan pidemmänkin matkan kiertääksen puut. Ilma oli vähän sateinen. Perjantaina ja lauantaina kävin kiertämässä Nuuksiossa runsaan 1,5 tuntia rauhallisella tahdilla. Meno tuntui hyvälle ja ilmakin alkoi lämmetä viikonloppua kohden. Sunnuntaina ei tullut varsinaista harjoitusta, mutta kolmisen tuntia hyötyliikuntaa, kun kävin sahan kanssa siivoamassa metsäpolkuja talven aikana kaatuneista puista. Kaikki puita ei tietenkään saanut pois, kun ne olivat sen verran isoja. Mutta sekin helpottaa puiden ylitystä, kun puiden rungosta saa oksat sahattua pois. Nyt ainakin se metsäpätkä on paljon paremmassa kunnossa. Vielä on yksi toinen reitti, mikä pitää käydä siivoamassa tässä alkukesän aikana. Lisäksi viikolle kertyi kaksi lepopäivää. Harjoituksia ei tullut yhteensä kuin runsaat kuusi tuntia, jossa kaksi juoksulenkkiä, yht. 32 kilsaa.

Tämä viikko alkoi jo sitten erilaisella tahdilla. Iltarastikausi lähti käyntiin maanantaina, kun Solvallassa oli tarjolla 12 kilsan rata. Edellinen varsinainen suunnistuskerta oli viime vuoden Jukolassa, joten aika vähäiselle nämä suunnistukset ovat jääneet viime aikoina. Keli oli erittäin lämmin. Suunnistus takkusi jo heti alussa, kun pientä koukkua tuli tehtyä lähes jokaisella rastilla. Radan toisella puolikkaalla alkoi askelkin painaa jo sen verran, että karttaa ei jaksanut kovinkaan tarkkaan lukea. Puuttuvat kovat lenkit alkoivat tässä vaiheessa näkyä. Tai ehkä ihan kaikenlaisten lenkkien puute alkoi näkyä. Ensimmäistä kertaa käytössä olleet kartanlukulasit toimivat alussa hyvin, mutta sitten hikeä alkoi kerääntyä silmiin ja laseihin sen verran, ettei niitäkään enää voinut käyttää. Hikinauhalle olisi ollut käyttöä, mutta se oli unohtunut kotiin. Myös suunnistuskenkien kanssa oli harmia loppumatkasta, kun pehmeisiin tossuihin tottuneet jalat hiertyivät paikoin rikki koppuraisten ja vanhojen kenkien käsittelyssä. Aikaa reitillä kului hulppeat 2.23. Joka tapauksessa oli kivaa pitkästä aikaa päästä metsään juoksemaan. Harjoituksen jälkeen poljin vielä kotiin fillarilla. Meinasi Solvallantien mäet olla siinä vaiheessa liikaa.

Tiistaina ja torstaina kuljin fillarilla töihin, kun taas keskiviikkona juoksin töiden jälkeen kotiin ja perjantaina juoksin aamulla töihin. Molemmat juoksulenkit kulkivat paremmin kuin edellisellä viikolla vaikka vasen etureisi tuntui edelleen vähän kipeältä. Ihan niin kuin se on tuntunut jokaisella lenkillä Japanin jälkeen. Lauantaina pidin lepopäivän, kun ohjelmassa oli puutarhalla käynti. Erilaisten yrttien lisäksi ostimme punalehtisen Japaninvaahteran sekä Rusokirsikan. Molemmille löytyi paikka yläpihalta uuden sisääntulon varrelta. Tänään sunnuntaina kävin Kattilassa kääntymässä. Olipa mahtava ilma, kun eilinen kova tuuli oli lähes laantunut ja aurinko paistoi lämpimästi. Keli oli sen verran lämmin, että tunnin juoksemisen jälkeen oli pakko ottaa paitakin pois päältä. Lenkin jälkeen coachi käsitteli vielä selän ja jalat. Tänään ei vasen reisi enää tuntunut vaivaavan. Sen sijaan pohkeet olivat jostain syystä jäykät.

Rusokirsikka

Tälle viikolle kertyi harjoituksia yhteensä vajaat 12 tuntia, jossa 5h juoksua, 4h fillaria ja loput suunnistusta. Jotain pientä kuntopiiriäkin on tullut tehtyä, mutta ei mitään kovin vakavaa. Tulevalla viikolla on tarkoitus käydä kerran tai kaksi suunnistamassa. Jukolaan on aikaa alle kolme viikkoa.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Viikko 19 ja Sepon Ystävyysultra

Lauantaina juostiin Lohjan urheilukentällä Seppo Leinosen 60-vuotis syntymäpäivien kunniaksi 6h Ystävyysultra. Mikä olisikaan sopivampi tapa juhlia Sepon merkkipäivää kuin tehdä se juoksun merkeissä.
Paikalle oli saapunut iso osa Suomen ultraperheestä. Tunnelma oli lämmin vaikka keli oli tuulinen eikä lämpöasteitakaan ollut kuin vajaat kymmenen. Iltapäivää kohti tuuli alkoi tyyntyä, mutta jossain vaiheessa Lohjan yli kulki sadealue, josta osansa saivat kaikki paikalla olleet.

Itse hölkkäsin kisassa runsaat kaksi tuntia, jonka jälkeen siirryin kävelemään kenttää ympäri. Siinä ehti mukavasti jutella lähes kaikkien kanssa. Eipä ole ennen ollut vastaavaa mahdollisuutta. Kannustusta riitti mukavasti kaikille.

Seppo jakaa ultrakokemuksia muiden kanssa 

Kokemusta riittää: Seppo, Ari ja Marios yhteensä 37 Spartathlon läpijuoksua

Onnittelut vielä Sepolle huikaisevasta juoksu-urasta. Toivottavasti paikat kestää vielä saman verran lisää. Loput kuvat tapahtumasta voi katsella täältä.

Tälle viikolle kertyneet harjoitukset olivat pääasiassa työmatkapyöräilyä. Ja nekin melko kevyitä. Maanantaina, tiistaina ja torstaina kävin fillarilla töissä, josta kertyi runsaat neljä tuntia fillaria ja kilsoja hiukan vajaa sata. Keskiviikkona kävin juoksemassa toisen juoksulenkin Sakuran jälkeen. Vuorossa varovainen kymppi järven ympäri. Juoksu tuntui hyvälle, mutta tottumattomuudesta etureidet olivat vielä perjantaina melko kankeat. Lisäksi viikon aikana on kolmena iltana yritetty tehdä pientä kuntopiiriä. On mukava huomata, että vatsalihasten tekeminen onnistuu nyt ilman mitään ikäviä tuntemuksia alavatsassa. Se on hyvä merkki. Lauantain Ystävyysultran jälkeen pidin sunnuntain vapaata. Se menikin mukavasti kotipihalla kevään uusia istutuksia laittaessa. Viikolle kertyi yhteensä kahdeksan tuntia treeniä.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Sakura-michi dataa ja muuta

Palattuamme reissun jälkeen takaisin kotiin on kevät ottanut pitkiä askeleita kohti kesää ja lämpimämpiä kelejä. Yöt ovat välillä olleet erittäin kylmiä (lähellä nollaa), mutta päivällä lämpötila on kivunnut jo mukaville lukemille. Iltapäivällä töiden jälkeen kotiin polkiessa joutuukin vaatetusta keventämään melkoisesti. Tämän viikon keskiviikkona kuului ensimmäistä kertaa käki kukkuvan ja lisäksi saatiin näköhavainto kevään ensimmäisestä västäräkistä ja pääskysestä.

Tuossa alempana löytyy vähän dataa tuolta Sakurasta. Lähinnä reittiprofiili ja väliajat kisasta. Vertailun vuoksi kaivoin mukaan väliajat kolmen vuoden takaa. Järjestäjien ilmoittama reittiprofiili on seuraavanlainen


Juoksussa käyttämäni Polarin mittari mittasi Sakuran reittiprofiilin näin

Tuossa Polarin mittauksessa pitää huomioida, että vauhti hidastuu pari minuuttia kilomerillä tuolla kisan toisella puolikkaalla. Siksi toinen puolikas näyttää vähän venyneeeeeltä. Myös alussa on hieman eroja, kun Polari näyttää nousujen alkaneen reilusti vasta tuolta kuuden tunnin jälkeen. Matkaa oli silloin taitettu jo varmaan se 6kymppiä tai jotain.

Alla olevassa taulukossa on vertailun vuoksi kolmen vuoden takaiset sekä tämän vuoden väliajat. Ensin tulee kellon aika sitten käytetty kokonaisaika ja lopuksi suluissa käytetty aika edelliseltä CP:ltä. Siitä näkee, että kolme vuotta sitten on alku mennyt vähän nopeammin, mutta loppumatka olikin sitten tällä kertaa nopeampi.

Check Point Sakura-michi 2009 Sakura-michi 2012
Start 6:15 6:15
CP1 / 106,9 km / max 14h 17:13 / 10:58 18:03 / 11:48
CP2 / 143,0 km / max 6h 22:09 /15:54 (4:56) 23:19 /17:04 (5:16)
CP3 / 172,6 km / max 4,5h 2:09 / 19:54 (4:00) 3:44 / 21:29 (4:25)
CP4 / 212,0 km / max 6h 8:40 / 26:25 (6:31) 10:00 / 27:45 (6:16)
Goal / 250 km / max 5,5h 15:05 / 32:50 (6:25) 15:42 / 33:27 (5:42)

Kilpailun tulokset löytyvät nyt kokonaisuudessaan DUV:n sivuilta.

Ultralegenda Seppo Leinonen järjestää huomenna Lohjalla 6h kisan oman 60-vuotis syntymäpäivänsä kunniaksi. Olemme coachin kanssa lähdössä seuraamaan kisaa ja samalla olisi tarkoitus juosta mukana jonkin aikaa. Täyttä kuutta tuntia ei ole tarkoitus olla mukana, mutta jos nyt ainakin pari tuntia kierrettäisiin kenttää. Sakuran jälkeen on tullut lähinnä pyöräiltyä työmatkoja. Ainoastaan kaksi juoksulenkkiä olen juossut tässä välissä, joten sunnuntaina voi lihakset taas olla vähän jäykät Sepon Ystävyysultran jäljiltä.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Sakura-michi 2012

Edellisessä viestissäni sanoin kisasta muodostuvan mielenkiintoisen ja niinhän siitä muodostuikin. Lähtökohdat koko kisaan olivat melko erilaiset edellisiin tapahtumiin verrattuna. Viime syyskuussa ollut leikkaus ja siitä toipuminen olivat vielä pahasti kesken. Loppiaisena aloitettu harjoittelu keskeytyi helmikuun puolivälissä leikkauskohdan alkaessa uudestaan kipuilla. Sen jälkeen harjoittelu oli lähinnä korvaavien harjoitteiden varassa. Hiihtoa ja pyöräilyä ja niitäkin melko maltillisesti. Tavoitteena olleet harjoitustunnit jäivät kauas toteutuksesta. Pisin lenkki tämän vuoden puolella taisi olla huhtikuun alussa juoksemani 30 kilsan lenkki.

Tätä harjoitustaustaa vasten tarkoitukseni oli Sakurassa juosta vain jonkin verran alkua ja hypätä sen jälkeen radan sivuun. Koska olimme peruuttaneet matkamme Sakuraan viime vuonna, niin en enää tänä vuonna kehdannut olla osallistumatta tapahtumaan, vaan päätin olla mukana ainakin lähtöviivalla. Siinä vaiheessa kun kipu yltyisi sen verran pahaksi, ettei juoksu tuntuisi enää hyvälle ,olisi aika seurata kisaa raatobussin kyydistä. Olimme jopa varanneet vaihtovaatteita coachin reppuun, jotta saisin juoksun jälkeen kuivaa vaatetta päälle.

Tänä vuonna huoltopisteitä oli reitin varrella vähemmän kuin kolme vuotta sitten. Taloudelliset ongelmat sekä vapaaehtoisten pienempi määrä aiheuttivat sen, että kahdeksan huoltopistettä viidestäkymmenestä oli tällä kertaa jätetty kisasta pois. Tämä tarkoitti sitä, että vielä toisena juoksupäivänä oli useita kahdeksan ja kahdentoista kilometrin pituisia etappeja huoltopisteiden välillä. Nämä olivat jo lähes liian pitkiä etappeja näin pitkässä kisassa ja tarkoitti käytännössä pidempiä huoltotaukoja sekä juoman kantamista mukana.

Poseeraukset ennen starttia...näkyykö kello, onko tukka hyvin?

Olimme Veikon kanssa viimeisessä lähtöryhmässä kello 6.15. Samassa ryhmässä olivat edellisen vuoden voittaja Kagi Shuuichi sekä tämän vuoden tuleva voittaja Takehiro Matsushita. Shuuichi lähti lähdössä kuin tykin suusta jättäen kaikki muut omaan varjoonsa. Juoksimme Veikon kanssa rauhassa omaa vauhtiamme, välillä liikennevaloissa odotellen. Pienemmissä risteyksissä juoksimme punaisia päin, mutta isommat risteykset piti ottaa varovasti. Aivan kuin tällä olisi ollut lopputuloksen kannalta merkitystä.  Japanilaiset juoksijat olivat huomattavasti länkkäreitä kuuliaisempia liikennevaloissa. He jaksoivat seisoa risteyksissä vihreää valoa odottamassa vaikka koko risteyksissä ei ollut heidän lisäkseen muita.

Alku meni rauhallisesti. Pysähdyimme jokaiselle huoltopistelle syömään jotain pientä ja juomaan ainakin mukillisen nestettä. Lisäksi otimme aina yhden urkkajuomapullon käteen huoltopisteeltä lähdettäessä. Itselläni oli vielä juomavyö, jossa oli varalta kirsikankukan värinen 0,5 litran pullo. Olemme jossain vaiheessa juoksun viimeiset kilpailijat yhdessä Saksan Hubert Karlin kanssa. Hubert on juossut Spartathlonin läpi kuusitoista kertaa ja tietää millä vauhdilla näitä kisoja juostaan. Juoksuvauhtimme oli alussa hieman alle kuuden minuutin vauhtia, mutta huoltotaukoineen se painui yli kuuden.

Huoltotauolla jossain parinkympin korvilla.

Muistelin kaupunkiosuuden kestävän noin 30 kilsan verran, mutta sitä riittikin paljon pidemmälle. Jossain kolmen tunnin kohdalla alkoivat ensimmäiset tuntemuksen alavatsassa. Ihan sellaista pientä, joka ei haittaa muuta kuin tuolla henkisellä puolella. Mainitsin siitä Veikolle ja coachillekin ja sanoin lopettavani kunhan kipu tuosta vähän kovenee. Sitä ei kuitenkaan tapahtunut vaan kaikki tuntemukset hävisivät taas jonkin ajan kuluttua. Kohta maraton tuli täyteen ja samoin viisikymppinen. Kaikki tuntui hyvälle vaikka olimme juosseet pidemmälle kuin kertaakaan tänä vuonna.

Viidenkympin kohdalla on Sekin kaupunki ja sen jälkeen tiivis kaupunkialue alkaa vihdoin jäädä taakse. Noin kuudenkympin jälkeen alkaa reitti hiljalleen nousta kohti vuoristoa. Siihen asti ei reitissä ole juurikaan nousua. Ilma on ollut koko päivän pilvinen ja kevyt tuuli on puhaltanut takaa. Juostessa tulee tunne, ettei ilma vaihdu välillä lainkaan. Tien varressa olevien lämpömittareiden mukaan päivän korkein lukema ei ole kuin parinkymmenen korvilla. Kosteus ja myötätuuli tekevät kuitenkin ilmasta melko tukalan.

Huoltopiste 67 kilsan kohdalla. Nännit on teipattu ja matka voi jatkua.
Taustalla vasemmalla huoltajien bussi.


Jossain seitsemän ja kahdeksan kympin kohdalla alkaa auttamattoman huono kunto paljastua. Juoksu ei enää ole kovinkaan helppoa ja hitaasti mutta jatkuvasti nouseva reitti ei anna metriäkään ilmaiseksi. Päivällä aurinko pilkotta ohuen pilviverhon takaa ja lämmittää entisestään lämpenevää kroppaa. Juoksemme Veikon kanssa edelleen koko huoltopistevälin ja pidämme huoltopisteillä lyhyen tauon ruokaa ja juomaa nauttien. Saan Veikolta suolatabletteja, kun en ole varannut omia mukaan. Eihän minun pitänyt tänne asti edes juosta!

Huoltotauko Shirotorissa ja valmiina jatkamaan matkaa coachin kannustamana.
Ensimmäisellä eliminaatiopisteellä Shirotorissa (106km) on tarkoitus pitää pidempi ruokatauko ja syödä vähän isompi ruoka ennen tulevaa yötä. Täällä odottavat myös yötä varten varatut lämpimat vaatteet ja otsalamppu. Yöksi on ennustettu pientä pakkasta ja aamusta lähtien sadetta. Vaikka ilma on edelleen lämmintä puemme cratfin paidat t-paidan alle, samat paidat jotka olivat lähdössä päällä ja jotka kulkivat lantiolla kuuman päivän ajan. Melko nopeasti käy ilmi, että aluspaita on aivan liikaa, mutta pidämme sen kuitenkin päällä.

Nousut jatkuvat Shirotorin jälkeen kohti reitin korkeinta pistettä, joka sijaitsee vajaan tuhannen metrin korkeudessa merenpinnasta. Veikko lupaa, että voimme kävellä jyrkimmät mäet ja säästää voimia huomista varten. Vaikka nousua pitäisi olla huomattavasti niin tuntuu, ettei kävelypätkiä tule juurikaan. Nämä ovat varmaan niitä Veikon mainostamia turkulaisia ylämäkiä. Lämpöä riittää koko yöksi. Tienvarsimittareiden mukaan alin näkemäni lämpötila on kymmenen astetta. Mukanakulkevat lämpimät vaatteet näyttävät olevan matkassa aivan turhaan. Toisaalta ne eivät paina tuossa vyötäisillä mitään eivätkä muutenkaan haittaa juoksua.

Yö etenee todella hitaasti. Toisella eliminaatiopisteellä (143km) pitäisi olla vanha kirsikkapuu, joka oli viimeksi valaistu. Nyt kevät on Japanissa sen verran myöhässä, ettei puun kirsikankukat ole vielä puhjenneet kukkaan. Siitä syystä puuta ei myöskään ole valaistu.

Kova tuuli alkaa yön aikana. Tuuli on edelleen myötäinen, mutta tuulen voimakkuus on niin kova, että välillä meinaa kaatua. Oksia putoilee puista ja peltikatot kolisevat. Jossain vaiheessa alkaa sataa vettä ja puemme Veikon kertakäyttöiset sadepontsot päälle. Kokeilkaapa sitä myrskytuulessa, ei ihan helppoa! Saamme monet naurut, kun puemme ja riisumme sadepontsoja sateen alkaessa ja taas loppuessa. Tunnelit tuovat hetken rauhan tuulelta ja sateelta. Tunneleissa oleva jalkakäytävä on paikoin mudan ja veden peittämä, joten sitä juostessa saa olla tarkkana tossujen kastumisen ja liukastumisen takia.

Kolmannella eliminaatiopisteellä (172km) jätämme yöksi varatut takit ja pitkät housut huoltopisteelle. Kaikki lämpimät vaatteet tuli kannettua turhaan mukana. Koko kisa juostiin lopulta läpi lyhyissä housuissa. Väsymys alkoi tässä vaiheessa olla jo melkoista. Jouduimme kävelemään jo jonkin verran huoltopisteiden välillä. Myrskytuuli riepotteli meitä välillä niin paljon, että vähän pelotti juosta korkeilla silloilla alla pauhaavan joen yläpuolella. Sadepontsot toimivat purjeen lailla heitellen meitä edestakaisin. Useammilla huoltopisteillä järjestäjät olivat joutuneet purkamaan huoltoteltan kovan tuulen takia. Teltat eivät vain yksinkertaisesti pysyneet paikalla.

Viimeisen pitkän ylämäen päällä. Tästähän ei ole kuin alamäkeä jäljellä.

Lunta riitti tänä vuonna vuorilla paljon. Silti lämpötila ei ollut kylmä.
Toinen drop bägi oli jätetty 186 kilsan kohtaan. Olin varannut sadetakin ja kuivan paidan ja sukat tänne, mutta en käyttänyt mitään tästä bägistä. Sanoin vaan järjestäjille, että toimittavat sen maaliin Kanazawaan.

Toinen päivä oli omalta osaltani pelkkää raahustamista. Veikolla riitti voimia, mutta hän kunnioittaa sopimustamme juosta yhdessä maaliin asti. Tauot venyvät huoltopisteillä, kun tuolit pöytien vieressä ovat aivan liian houkuttelevia. Tarjoilut vaihtelevat paljon ja monelta huoltopisteeltä ei enää löydy cokista. Sen sijaan järjestäjien tarjoamaa urheilujuomaa sitäkin enemmän. Se alkaa tosin jo kyllästyttämään, vaikka saammekin sitä juotua.

Veikko jaksaa pitää jonkinlaista juoksuvauhtia yllä meikäläisen yrittäessä raahautua perässä. Lopussa myös jyrkemmät alamäet tuottavat vaikeuksia reisien ollessa kokonaan loppu. Onneksi tasaisilla pätkillä pystymme edelleen juoksemaan. Lopulta saavumme Kanazawan kaupunkialueelle, jossa matkaa maaliin on enää vajaa kymppi. Liikennevalot tuovat pientä toivottua taukoa ja onneksi kaikki mäet ovat jo jääneet taakse.

Saavumme Kenrokuen puistoon puoli neljän jälkeen. Tunne on hieman epätodellinen, koska en osannut kuvitella pääseväni tänne asti tällä kertaa. Monet tutut ovat vastassa coachin lisäksi.

Loppusuoralla Veikon kanssa. Ensimmäinen hymy meikäläisen naamalla 33 tuntiin.


Ja sitten naama peruslukemille. Veikko, onko vielä pitkä matka?

Maali! 
Maaliintulon jälkeen käymme pesulla, jossa meikäläisellä vierähtää pidempi tovi. Energiat on täysin loppu ja jokainen liike ja ajatus vaativat pitkän ajan. Suihkussa huomaan, että nivusissa on normaalit hiertymät, mutta jalkapohjissa ei ole yhtään rakkoa. Pulikoinnit kylmässä altaassa saavat jalkalihaksiin toivottua liikettä. Veikko käy jo huolestuneena tarkistamassa, olenko hukkunut altaaseen, kun pesu kestää niin kauan.

Pesun jälkeen odottaa bussikuljetus majapaikkaamme Shirotoriin sumopainijan majataloon. Matka kestää kaksi tuntia, jonka jälkeen saamme huoneet ja syömme illallisen. Ruokaa riittää monta lajia ja jossain vaiheessa pitää emännälle sanoa, ettei enempää jaksa syödä. Siitä lähdemmekin saman tien nukkumaan.

Seuraavana päivänä on perinteinen kirsikankukkapuun istutus. Ilma on sateinen, mutta kuvia pitää ottaa muistoksi. Ehkä joskus myöhemmin tästä jaksaa nauttia enemmän.

2012 Sakura-michi kirsikankukkapuun istutus
Istutuksen jälkeen alkaa loppuseremoniat. Puheiden ja valokuvien jälkeen kaikki maaliin juosseet palkitaan.

2012 Sakura-michi palkinnot
Sen jälkeen on vielä runsas sushi-lounas. Sen aikana toteutan suunnitelmani hankkia itselleni järjestäjien Sakura-michi takin. Kolme vuotta sitten yritin ostaa kyseistä takkia, mutta silloin järjestäjät sanoivat ettei niitä ole myynnissä. Tällä kertaa olin vaihtanut taktiikkaa ja tarkoitukseni oli vaihtaa Endurancen takki kyseiseen järjestäjien takiin. Yhden oluen jälkeen se onnistui ja sain vaihdettua takin bussinkuljettajamme Macin kanssa.


Ensi vuonna Mac joutuu juoksemaan ja meikäläinen ajamaan bussia.

Vaikea sanoa kumpi oli hienompi palkinto, tuo puuplakatti vai Sakura-michi takki.


Suurkiitokset vielä Veikolle jota ilman en missään nimessä olisi päässyt maaliin. Sen verran tiukilla oltiin fyysisen kunnon kanssa, että vielä toisena juoksupäivänä olisi tehnyt mieli keskeytää. Veikko sai kuitenkin taottua järkeä päähäni ja pääsimme lopulta maaliin asti.

Tässä vielä linkki muihin kuviin, joita Japanissa otimme.

Sinister 7 kisaraportti

Vajaan kolmen viikon reissu Kanadaan tuli onnelliseen päätökseen pari päivää sitten, kun palasimme takaisin kotimaahan. Oli taas hieno reis...