maanantai 27. kesäkuuta 2011

Oma Jukola historia - juostut viestit

Juoksutauko on käytännössä jatkunut viime viikonlopun Jukolan viestin jälkeen. Tiistaina kävin fillarilla töissä ja kotiin tultuani oli tarkoitus tehdä lyhyt testilenkki tuon lonkan tilanteen selvittämiseksi. Kävin maastossa juoksemassa, mutta jo puolentoista kilometrin jälkeen sain kääntyä takaisin. Totesin heti lenkin alussa, ettei juoksu onnistu jalan nykyisellä kunnolla. Sitä oli turha rasittaa enempää.

Epäonnistunut testijuoksu tarkoittaa myös sitä, että heinäkuun loppuun suunniteltu 24h EM Rogaining kisat peruuntuvat omalta osaltani. Erittäin harmillinen päätös, mutta se on tässä tilanteessa välttämätön. Nyt ei auta muuta kuin hoitaa jalka kuntoon. Muuten käy niin, että koko loppukausi jää kilpailematta.

Nyt vuorossa on uusi lääkärikäynti sekä todennäköisesti magneettikuvaus. Tuomio tulee loppuviikosta, jolloin nähdään onko tilanne muuttunut pahemmaksi viime helmikuusta. Joka tapauksessa näyttää todennäköiseltä, että edessä on vielä toinen lepokuukausi.

Nyt kun aikaa on enemmän käytettäväksi muuhunkin kuin juoksuun, niin tein lyhyen tilaston juoksemistani Jukolan viesteistä. Ensimmäinen juoksemani viesti oli Laitilassa 1985 ja sen jälkeen tulosluetteloista löytyy varmuudella merkintä yhteensä 17 juostun Jukolan kohdalta. Näiden lisäksi on muutama epävarma vuosi, mutta koska mitään merkintää ei löydy niin ei kai niissä sitten ole tullut juostua.

Myös seurat, joita on tullut edustettua ovat vaihtuneet melkoisesti.

1985 Laitila Jukola, Vakka-Rasti 4 , 4. osuus, sija 466
1986 Kaanaa Jukola, Vakka-Rasti 2, 4. osuus, sija 303
1987 Hollola Jukola, Rasti-Lukko 2, 6. osuus, sija 121
1987 Nuorten Jukola, Rasti-Lukko 1, 7. osuus, sija 17
1988 Isosyöte Jukola, Rasti-Lukko 2, 7. osuus, sija 241
1989 Raja-Jukola, Rasti-Lukko 1, 7. osuus, sija 169
1990 Juvan Jukola, Olkiluodon Melojat 1, 4. osuus, sija 767
1991 Kraateri-Jukola, ei mukana
1992 Vehkalahti-Jukola, Rasti-Lukko 2, 7. osuus, sija 352
1993 Paimion-Jukola, ei mukana (Cernissä kesätöissä)
1994 Pyhä-Luosto Jukola, ei mukana
1995 Kerava-Sipoo Jukola, ei mukana
1996 Mehtä-Jukola, ei mukana
1997 Jyväs-Jukola, ei mukana
1998 Juhla-Jukola, ei mukana (Kanadassa lomalla)
1999 Hiisi-Jukola, Stigun kerho, 7. osuus, sija 649
2000 Jukola 2000, Rasti-Lukko 4, 7. osuus, rastiväliajat , sija 620
2001 Nikkari-Jukola, Rasti-Lukko 3, 7. osuus, rastiväliajat, sija 610
2002 Asikkala-Jukola, ei mukana (Kanadassa lomalla)
2003 Sulkava-Jukola, ei mukana
2004 Jämi Jukola, Pummin Suunta, 3. osuus, rastiväliajat, sija 760
2005 Sippu-Jukola, ei mukana (Kanadassa lomalla)
2006 Salo-Jukola, Pummin Suunta, 1. osuus, rastiväliajat, sija 897
2007 Virkiä-Jukola, Helsingin Suunnistajat 14, 1. osuus, rastiväliajat, sija 1132
2008 Tampere Jukola, Endurance, 1. osuus, rastiväliajat, sija 881
2009 Mikkeli Jukola, Endurance, 3. osuus, rastiväliajat, sija 748
2010 Kytäjä-Jukola, Endurance, 1. osuus, rastiväliajat, sija 860
2011 Salpa-Jukola, Endurance, 3. osuus, rastiväliajat, sija 587

Lisäksi Ruotsin Tiomilassa on tullut juostua ankkuriosuus kahdesti Rasti-Lukon joukkueessa. Tämä tapahtui 1988 sekä 1992.

Alkavan viikon torstaina kisaillaan Unkarissa suunnistuksen veteraanian MM-kisat (WMOC2011). Itse olin mukana 2007, kun kisat käytiin Suomessa, Rukalla. Se oli hieno tapahtuma ja olisi mukavaa ehtiä joskus uudestaan kyseisiin kisoihin. Vuonna 2012 kisat käydään Saksassa ja 2013 Italiassa. Pidetään asia mielessä. Ehkä tässä voisi järjestellä asioita niin, että ehtisi mukaan uudemman kerran.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Kesäkuu ja Jukolan viesti

Kesäkuun alku on sujunut levon merkeissä. Yhtään juoksulenkkiä en ole tehnyt nyt neljään viikkoon. Lonkka on tuntunut paremmalta, tosin kipuhan tuntuu vain juoksun yhteydessä. Korvaavana liikuntana on toiminut pyöräily, jota on tullut tehtyä jonkin verran lähinnä työmatkojen yhteydessä. Mitään hauskaa puuhaa ei tämä loikoilu ole, kun on tottunut liikkumaan päivittäin.

Kesäkuun alussa tehtiin lomareissu New Yorkiin. Se oli ensimmäinen reissu moneen aikaan, kun matkalla ei ollut yhtään (juoksu)kisaa. Lenkkikamat oli kyllä pakattu mukaan, mutta päivät venyivät sen verran pitkikisi, ettei niiden lisäksi enää tehnyt mieli käydä juoksemassa. Tälle reissulle olimme googlanneet etukäteen muutamia hyviä urheilukauppoja. Yhtenä parhaista oli varmasti Paragon Sports, joka sijaitsee 867 Broadwayllä, Manhattanilla. Tavaraa löytyy kolmessa isossa kerroksessa, joten aikaa kannattaa varata runsaasti. Täältä voisi ostaa melkein mitä vaan ja rahaa voisi saada kulumaan kassikaupalla. Itse hankin täältä varusteita syksyn UTMB:tä varten. Mukaan tuli niin uusi juoksureppu kuin jossain määrin vettä hylkivät ultrakevyet juoksuhousut. Lisäksi mukaan tarttui sekalaista pikkusälää, mm. energiapatukoita ja geelejä. Muista liikkeistä tuli ostettua yhteensä kolmet lenkkarit. Uutena merkkinä ostin North Facen maastokengät, jotka tuntuivat hyviltä ainakin kaupan tasaisella lattialla. Metsään en näillä ole vielä ehtinyt.

Jukolan viestissä oltiin Endurancen joukkueella mukana nyt neljännen kerran. Porukka on joukkeessa vaihdellut vuosien aikana jonkin verran, mutta perusrunko alkaa hahmottua. Neljän vuoden aikana Endurancen joukketta on edustanut yhteensä 14 eri suunnistajaa. Tällä kertaa koko joukkeen suoritus oli tasaisen varma, eikä kenellekään sattunut yhtään isompaa pummia. Tuloksena oli kautta aikojen paras loppusijoitus, 586.

Oma suoritus oli aika kaksijakoinen. Takana ollut neljän viikon juoksutauko ja epävarmuus lonkan kunnosta eivät olleet paras mahdollinen lähtökohta kisaan. Perjantaina tehty koelenkki Jukolan harjoitusmaastoon sujuivat suht ok vaikka erityisesti tuo juoksemattomuus tuntuikin omassa tekemisessä. Lenkki ei ollut järin herkkää, enkä tietysti sitä oikein odottanutkaan. Itse kisa meni suunnistuksen osalta hyvin. Koska sekä jalka että kunto eivät mahdollistaneet paljoa hölkkää kovempaa juoksua niin suunnistuksessa ei sitten pahoja pummeja tullutkaan. Lopussa rastille 19 tullessa juoksin normaalisti uraa pitkin, mutta rastille tullessa koodi oli väärä. Se olikin jo rasti 20 (#55), joten paikallistaminen onnistui heti. Harmillisesti TV ikuisti juuri tuon vaiheen. Jouduinkin siitä sitten paikkaamaan takavasemmalle 150 metriä hakemaan rastia #19 ja sitten taas takaisin rastille 20. Viimeiselle rastille tultaessa tulin ensin rastille 222, josta lyhyt korjaus omalle rastille 111. Kaikki muut aikaisemmat rastit onnistuivat hyvin eikä niiden osalta voi laskea yhtään hukka-aikaa. Yhteensä noiden kahden rastin etsimiseen voi laskea pummia noin 4 minuuttia.

Juoksun osalta tuo kisa ei sitten ollutkaan mikään varsinainen riemuvoitto. Juoksin jo alusta lähtien tuota lonkkaa varoen. En halunnut rasittaa sitä yhtään enempää kuin mitä oli tarvetta. Kaikki isommat loikkimiset piti tehdä todella rauhassa. Kunto riitti hyvin sellaiseen rauhalliseen menoon. Ylämäissä jaksoi juosta ja jopa ohitella porukkaa siellä missä se oli edes jotenkin mahdollista. Mutta esimerkiksi tie- tai polkupätkillä joutui tasoitusta antamaan muille suunnistajille. Tilannetta kuvaa hyvin viimeiseltä rastilta vaihtoon kulunut aika. Meikäläisen loppukiri (287 m) kulki huimalla 5.17 kilometrivauhdilla. Se oli 1225. paras aika kolmannen osuuden suunnistajien joukosta. Sijoitus tippui kahdeksan pykälää tuolla matkalla.

Koska lonkka ei vielä kuukauden juoksutauon jälkeenkään ole siinä kunnossa, että sillä voisi aloittaa täysipainoista harjoittelua, täytyy harjoittelun osalta vielä pitäytyä ainakin tuosta juoksemisesta. Tosin tuon Latvian 24h rogaining kisan osalta pitää kohta tehdä päätöksiä, jotta ehtii tehdä ajoissa vaadittavia peruutuksia  matkojen suhteen. Tällä hetkellä tuo reissu ei näytä kovinkaan hyvältä. Tästä syystä tällä viikolla on tarkoitus tehdä pari testilenkkiä, joiden pohjalta sitten tehdään päätös. Latviaan on aikaa nyt vajaat viisi viikkoa.

Suomen maaedustaja ITRAssa Harri Jantunen nyt Polkuporinoissa

Viime perjantaina julkaistussa Polkuporinoiden jaksossa juteltiin kansainvälisestä polkujuoksujärjestö ITRAsta. Haastateltavaksi saatiin ku...