sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Viikko takana

Ensimmäinen yritys saada jonkinlainen harjoitusviikko aikaan on nyt tehty. Tunteja kertyi hiukan vajaa kymmenen, joista seitsemän juoksua ja loput kolme hiihtoa ja salitreeniä. Lopulta ihan kohtuu viikko näin ekaksi viikoksi. Edellisellä viikolla ei tullut kuin nelisen tuntia kävelyä.

Viikonlopun Erähiihto Imatralla oli taas hieno tapahtuma. Ladut oli yllättävän hyvässä kunnossa ja väkeä oli laduille tullut ilahduttavan paljon. Keli oli sellainen puolipilvinen ja pakkasta oli noin kuusi astetta. Sukset oli helppo voidella tälle kelille ja tulos olikin ihan kelvollinen. Toisaalta näitä vanhoja sinipohjaisia Karhun Racer Matrix suksia on todella helppo voidella. Tämän parempaa suksea on nykyisin vaikea löytää. Pari vuotta sitten Finlandia hiihdossa yksi vieressä hiihtänyt kaveri tarjoutui ostamaan meikäläisen sukset siinä ensimmäisessä mäessä. No, eihän näitä sovi myydä vaikka voittoa olisi voinut kyllä tehdä. Nämä sukset on nimittäin ostettu kirpputorilta kolmella eurolla. Ei paha hinta.


Itse hiihto sujui hyvin vaikka kyseessä oli eka hiihtokerta tänä talvena. Hiihdimme appiukon kanssa rauhallisesti ensin Eeron majalle. Mehulasin ja tuoreen munkin jälkeen jatkoimme Ollinmajalle, josta käännyimme takaisin mehulasin ja munkin jälkeen. Pysähdyimme vielä varmuuden vuoksi Eeronmajalle kahville ja tuoreelle munkille. Kylläpä maistui hyvälle. Matkaa tuli noin 14km ja aikaa taisi mennä enemmän majoilla kuin ladulla. Mutta sehän se erähiihdon tarkoitus onkin. Jokunen kuva ja reitti löytyy täältä.

Tulevalle viikolle on jostain syystä tullut luvattoman paljon ei-liikunta ohjelmaa, joten lenkkien kanssa joutuu vähän käyttämään luovuutta. Keskiviikkona ollaan menossa sushi-kurssille...se onkin viikon kohokohta tällä ei-liikunta puolella. Lisäksi niiden fillarirullien laitto jäi taas tältä viikolta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulosti hauskalta toi hiihtoretki samoin kuin sushikurssi. Tuliko hyvän makuisia herkkupaloja?

Sari kirjoitti...

Moi Pasi,

voi herkkupalojapa todella. Ensin tehtiin Inarizushia (riisiä tofutaskussa) ja samalla kuultiin Japanin ruokahistoriaa ja -kulttuuria. Kioto on kuulemma ihan MUST jos käy Japanissa. Toi tofutasku on meille uusi tuttavuus, mutta sen jälkeen tehtiin makeja ja niitähän me ollaan kotonakin tehty. Ei vaan olla koskaan kokeiltu "kampoyta" (kuivattu kurpitsa, joka on keitetty makeassa kastikkeessa). Se antoi hyvän maun. Lopuksi oli vielä Miso-keittoa ja sitten kokeiltiin vielä yksi Nigirizushi, jos en muista väärin nimeä. Riisipallo sai painaa 20-25g, joten tarkkaa puuhaa se oli.

Kurssi kesti runsaat neljä tuntia ja opettaja (Tomina?)oli todella hyvä (taitaa tuntea Outin ja Jukin). Tuli siinä Sakurakin puheeksi.

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...