sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Viikko 8 ja viimeinen treenijakso käyntiin

Nykyisin käyttämäni neljän viikon treenijakso alkoi perinteisesti kevyellä viikolla. Tälle viikolle olikin suunniteltu maltilliset 15 treenituntia. Jostain syystä kevyet viikot on usein itselle hankalampia kuin kovemmat viikot. Kevyemmän tuntimäärän takia tällä viikolla oli ajatuksena tehdä matolla pari vähän reippaampaa lenkkiä ja loput sitten poluilla.

Suunnitelma onnistui hyvin. Keskiviikkona ja perjantaina juoksin kiihtyvävauhtisen tunnin matolla, jotka molemmat tuntuivat yllättävän hyvältä. Lauantaina juoksin vielä aamulla tunnin matolla vähän reippaammin ja loppuun tein vielä kilsan loppunoston.

Jooga jäi tällä viikolla hiihtoloman takia väliin, mutta salille ehdin kahdesti tekemään hyvät core-treenit. Tiistaina kävin fillarilla töissä, mutta kotiin paluu katkesi viisi kilsaa ennen kotia, kun takakumi puhkesi eikä korjausvälineet olleet matkassa. Sen verran on tienpinnat sulaneet, että lumen ja jään sijasta renkaan ja asfaltin välissä ei ole enää kuin veitsenterävä sepeli. Tästä se taas alkaa.

Juoksulenkkejä Nuuksion poluilla tein neljä. Pakkaset ovat nyt kovettaneet polut ja jäätäkin on melkoisesti. Myös hankikanto alkaa olla melko hyvä vaikka välillä kyllä juoksuaskel menee hangesta iloisesti läpi. Käytännössä kaikki polkulenkit joutuu tekemään nastakengällä. Ensi viikonlopun Nuuksio Rogaining voi olla kelien puolesta melkeinpä mitä tahansa. Jos pakkaset jatkuu voi lumella päästä mukavasti etenemään, mutta lämpöasteilla hankikanto loppuu nopeasti. Sääennuste näyttäisi putoavan loppuviikosta pakkaselle, joten hankikanto saattaa toteutua.

Neulaspolkua

Ja lisää neulaspolkua

Sunnuntaina polkulenkin jälkeen oli vielä 90 minuutin hieronta. Kylläpä teki taas hyvää.

Viikolle kertyi yhteensä 15 tuntia treeniä, josta juoksua 11,5h/112km.

Viikon 8 treenit

Viikolla käväisin Amer Brand Storella ostamassa uudet tossukandidaatit Barkleyn kisaan. Tarvetta olisi vähän isommalle nappulalle ja ainakin uudistunut Speedcross5 malli täyttäisi tämän vaatimuksen. Vanhemmalla Speedcrossilla on tullut juostua paljon mm. Sysikalliossa ja olen siitä aina pitänyt. Tosin kalliolla vanha malli oli liukas, mutta uudesta en vielä tiedä. Tosin kalliota ei Barkleyssa pahemmin ole, joten se ei ole ongelma.



Lauantaina käytiin katsomassa Esport Areenalla E24 kisaa pari tuntia. Paljon oli taas tuttuja, joita ei juurikaan muissa karkeloissa näe. Ja jännää oli seurata kisaa ja tuloksia. Areena ja 24h-kisa osoitti jälleen oman yllätyksellisyyden. Coutsi väänsi tästä vielä hienon videon.



Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...