sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Viikko 47 ja uutta projektia pukkaa

Eipä ole kovin suotuisasti lähtenyt liikkeelle marraskuun treeniviikot, kun tämä viikko on mennyt kokonaan sisällä flunssassa kärvistellessä. Ulkoilmat ovat hellineet luonnossa liikkujaa, mutta olo ei ole ollut sellainen, että olisin halunnut riskeerata sairastuvani pidemmäksi aikaa. Töissäkin on käytävä, mutta toisaalta flunssan saisi hoidettua nopeiten yksinkertaisesti rauhoittamalla kaikki ylimääräinen toiminta minimiin. Tässäpä onkin se hankala rajanveto. Halua olisi, mutta ei energiaa.


Ihan sängynpohjalla ei iltoja ole vietetty kuitenkaan. Ehkä olisi ollut syytä, mutta halua on ollut sen verran, että Polkuporinoille on löytynyt mukavasti aikaa. Yksi pitkään odotettu haastattelu saatiin tehtyä tällä viikolla ja lopputulos oli erinomainen. Uskon, että se jakso saa taas mukavasti kuuntelijoita. Lisäksi Polkuporinoiden vaatimaa taustatyötä on ehditty tehdä taas vähän enemmän. Sekin vie paljon aikaa, kun kaikki aiheet tai henkilöt eivät ole ennestään niin tuttuja kuin miltä haluamme ne jaksoissa kuuluvan.

Tällä hetkellä olemme julkaisseet 15 henkilön Polkuporinat. Monta hienoa tarinaa on kerrottu ja ihmiset numeroiden takaa ovat varmasti avautuneet kuuntelijoille paremmin. Myös palautetta on edelleen tullut, kun Polkuporinat kasvattaa kuulijakuntaa uusille alueille ja aloille. Pari uutta aluevaltausta saimme tehtyä, kun coutsi julkaisi erilliset Mindfulness- ja NLP-jaksot. Molemmat ovat sen tyyppisiä porinoita, että ne kannattaa kuunnella ainakin pariin kertaa, koska aihe ei välttämättä ole ihan helppo omaksua. Ne avautuvat paremmin jo toisella kuuntelukerralla.


Pari viikkoa sitten avasimme myös uuden oman nettikauppamme UltraSportShop. Toistaiseksi UltraSportShopissa on ainoastaan Sealskinzin-tuotteita kuten hanskoja, sukkia ja pyöräilykengän päällisiä. Tarjonta tulee lisääntymään tulevina viikkoina ja kuukausina. Urheiluvarusteiden lisäksi tarkoituksena on tuoda myyntiin myös kirjoja sekä erilaisia harjoituspaketteja. Ja eihän sitä tiedä mihin kaikkeen tuo alusta vielä taipuu. Vain mielikuvitus on rajana. Jos UltraSportShopista puuttuu jotain Sealskinz-tuotetta, josta olisit kiinnostunut niin laita viestiä (mikael@ultrastanleypark.com) niin hankitaan lisää. Sealskinz-tuotteiden määrää ja monipuolisuutta on tällä hetkellä helpointa laajentaa.

Toivottavasti flunssa alkaa jo alkuviikosta helpottamaan niin päästään taas treenien makuun. Torstaina on vuorossa Spinning-tunti Esport Arenassa Team-Rynkebyn vieraana. He tekevät hienoa hyväntekeväisyystyötä ja vieläpä urheilun keinoin. Tarkoituksena on kirjoittaa heistä blogissa ja katsotaan jos saisimme vaikka Polkuporinoitakin aikaiseksi.







Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...