sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Viikko 39 ja pidempää lenkkiputkea

Taas on menty vähän eteenpäin omassa kuntoutuksessa. Edellisen lepo viikon jälkeen ajatuksena oli tällä viikolla tehdä kaikki neljä jalkalenkkiä peräkkäisinä päivinä ja tunnustella hieman mitä mieltä kroppa ja takareisi tästä asiasta on. Kaikkien lenkkien ei tarvitse olla sitä maksimipituutta, mutta jo peräkkäiset lenkkipäivät tuovat sitä pientä muutosta harjoitusrytmiin.

Alkuviikko meni työmatkapyöräilyn sekä perus joogan ja yhden salitreenin merkeissä. Torstaista eteenpäin juoksin Nuuksion polkuja. Ensimmäinen lenkki torstaina oli todella raskas, sykkeet olivat jostain syystä korkealla. Pari välipäivää juoksusta eivät helpottaneet lainkaan. Toisaalta kropassa ei ollut kyllä flunssankaan tunnetta, joka olisi voinut nostaa sykkeitä. Jonkin verran sykettä nosti omat reitinvalinnat metsän puolella. Poluilla olisi ollut helpompaa. Jostain syystä juoksu ei vaan kulkenut. Lisäksi lenkille tuli pituutta vähän yli 1,5 tuntia

Perjantaina tein 20 min lyhyemmän lenkin samoissa maisemissa. Nyt juoksu kulki aivan toisella tavalla ja sykkeet olivat lähempänä normaalia. Lauantaina lyhensin lenkkiä edelleen, nyt  noin tunnin mittaiseksi. Kulku tuntui edelleen hyvältä eikä takareidessä ollut mitään ylimääräisiä tuntemuksia. Tunnin juoksulenkin päälle kiersin vielä maastopyörällä tunnin ja vartin polkuja ja teitä. Oikein hyvä yhdistelmätreeni. Sunnuntai meni kaupunkireissussa suurimmaksi osaksi, mutta illalla ehdin vielä tehdä sen neljännen lenkin, joka tosin ei ollut kuin vajaa tunnin mittainen saunalenkki. Viimeinen lenkki oli kokonaan tiellä kiertäessäni Siikajärven. Ehkä tästä johtuen se tuntui myös helpoimmalta.

Neljälle päivälle tuli juoksua yhteensä 48km/5:03h. Koko viikolle treenitunteja yhteensä 12. Viikon teema neljän peräkkäisen lenkin tekemisestä onnistui hyvin eikä takareidessä tunnu mitään kireyttä tai kipuilua. Huominen menee taas pyöräillessä, joten ainakin yksi juoksuton päivä on tiedossa. Ehkä tiistaina sitten jo lenkkipolulla.

Parista edellisestä juoksutapahtumastakin on syntynyt lisää dokumentaatiota. Viime viikonlopun Helsinki City Trailistä löytyy Terhon kirjoittama hyvä yhteenveto Trailrunning sivustolla. Lisäksi Nuuksio Classic kisavideot on julkaistu


Sekä pidemmän 70 km kisavideo:




Viikonloppuna kisattiin myös legendaarinen Spartathlon kisa Kreikassa. Perin inhimillinen keli siivitti juoksijat tällä kertaa hyviin suorituksiin. Yhdestätoista matkaan lähteneistä suomalaisista kuusi pääsi perille Spartaan. Ultrajuoksun uutisointi aiheesta.

Coutsi kirjoitti myös muutamia ajatuksia huoltajan roolista ultrajuoksun ympäriltä. Kannattaa käydä lukemassa.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...