sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Viikko 50 ja joulu lähestyy

Edelliseltä viikolta tutut luistelukelit jatkuivat tälläkin viikolla. Pakkasta on ollut viikon jokaisena päivän vaikka viikonloppuna oltiinkin jo aika lähellä nollakeliä. Keli on kuitenkin ollut kuiva ja melko mukava ulkoilun suhteen. Viikonloppuna saimme pari senttiä luntakin ja nyt maisema näyttää ihan postikortilta.

Treenien suhteen tavoitteena oli saada parikymmentä tuntia kasaan. Pari pidempää lenkkiä kattaisi tuosta määrästä lähes puolet, joten tuntien kasaaminen ei olisi suurempi ongelma. Ainut epävarmuus liittyi Laku-kissamme terveyteen ja mahdollisiin yllätyksiin päiväohjelmassa.

Viikon pitkät lenkit sijoittuivat torstaille ja lauantaille. Torstaina sain töiden jälkeen kyydin coutsilta Pirttimäkeen, josta tarkoitus oli juosta Solvallan ja Salmen kautta kotiin. Isomman otsalampun akku oli unohtunut töihin, mutta lähdin sitten varalampulla kiertämään reittiä. Onneksi reitti on tuttu, joten sen suhteen ei ollut ongelmia. Keli oli aivan mahtava kun tuulta ei ollut yhtään ja lähes täysikuu paistoi tähtitaivaalta valaisten maassa olleen lumen. Paikoin olisi voinut juosta ilman lamppuakin, sen verran hyvin kuunvalo heijastui lumihangesta. Lenkille tuli mittaa runsaat 40 km / 4:45h. Lauantaina oltiin Samban Ollin kanssa kiertelemässä pikkupolkuja Solvallan metsissä. Itselle suurin osa oli uusia polkuja, kun yleensä tulee kierreltyä enemmän tätä länsipuolta. Ilma suosi taas mukavasti ulkoilua. Lenkille tuli pituutta 37 km / 4:37h. Illalla coutsi hieroi vielä jalat juoksukuntoon.


Ruuhijärelle oli joku aurannut luistelu-uraa

Ollin kanssa yhteislenkillä

Lauantain reitti


Loput treenit olivat lyhempiä peruslenkkejä. Maanantaina juoksin aamulla tunnin lenkin ja illalla runsaat 1,5h kotiin. Siinä välissä jooga, jossa pääsimme kokeilemaan normaalia pidempiä venytyksiä. Vähän mietitytti miten juoksu sujuu tämän jälkeen, mutta hyvinhän se meni. Tiistaina ja keskiviikkona kävin töiden jälkeen kiertelemässä Nuuksion polkuja. Molemmat lenkit menivät pimeässä lampun kanssa ja molemmille tuli mittaa runsaat 2,5h.

Keskiviikon täysikuu

Perjantaina kävin vain kiertämässä tunnin saunalenkin, kun muuten treenitunnit olisivat loppuneet viikonloppuna kesken. Sunnuntaina tein myös runsaan tunnin lenkin Nuuksiossa, jonka jälkeen jatkoimme coutsin kanssa yhdessä. Alla muutama kuva Nuuksiosta.








Viikolle kertyi yhteensä vajaat 21h treeniä, jossa 176km juoksua. Olen joutunut juoksemaan lähes kaikki lenkit Salomonin nastareilla, mutta jalat ovat kestäneet sen yllättävän hyvin. Torstain pitkän lenkin jälkeen oikean jalan pohje ja takareisi vähän kiristivät, mutta loppuviikosta siitäkään ei ole ollut harmia. Tulevalla jouluviikolla lisätään vielä vähän määrää ja sitten perään taas yksi kevyempi viikko.

Tällä viikolla tuli myös ilmoittauduttua 2017 UTMB arvontaan, jossa läpipääsyä pitäisi helpottaa tupla-arpa. Kuukauden päästä tiedetään sitten tarkemmin miten tällä kertaa arvonnassa kävi.


2 kommenttia:

Onni Vähäaho kirjoitti...

Hattua täytyy alati nostaa, kun lukee näitä sun reeniviikko paketointeja. 20h viikossa on kova juttu taikoa työn ohessa. Ei ihme, että löydät itsesi ultrapitkiltä polkujuoksukisoista Suomessa ykköspalleilta :)

3-vuorotyötä tekevänä ja ultrajuoksua harrastavana olen kiinnostunut tuon Joogan vaikutuksesta. Koetko, että sillä saa paremmin mielen hallintaan vai onko se sinulle enempi kehon rentouttamista?

Hyvää Joulua teille molemmille! Arvostan tekemistänne.

StanleyPark kirjoitti...

Moi Onni ja kiitos ystävällisistä sanoistasi. Anteeksi että vastaukseni on kestänyt näin kauan, mutta en ole paljoa käynyt koneella joulun aikana.

Aikatauluttaminen on aina vähän hankalaa. Yleensä treenitunti tarkoittaa jostain muusta luopumista. Itsellä on tuo juoksu kuitenkin niin tärkeää, että sitä tulee varmasti tehtyä niin pitkään kuin kroppa kestää. Tosin välillä tuntuu, että pää kestäisi enemmän kuin jalat ;-)

Kyllä joogan merkitys itselleni on sekä siinä rauhoittumisessa että kehon huollossa. Valitettavasti ehdin ohjattuun joogaan vain kerran viikossa, pari kertaa olisi parempi. Omat venyttelyt eivät vastaa ihan tuota ohjattua tuntia. Kannattaa käydä kokeilemassa ja katsoa sopiiko se itselle. Ei siitä varmaan kaikki pidä ja onhan ohjaajatkin ja tunnit aika erilaisia.

terv,
SP

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...