sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Viikko 5 ja Fogelholmin luento

Vuoden ensimmäinen kuukausi on nyt eletty. Kelien puolesta tammikuu oli melkoisen nuhruinen. Parina päivänä oli melko kirpeät pakkaset, mutta pääosa on mennyt kosteissa, loskaisissa ja jäisissä olosuhteissa. Kuukausi on ollut aika normaali, sellainen mihin täällä rannikolla ollaan totuttu. Parin vuoden takaisia runsaslumisia talvia voidaan vain haikeina muistella. Mutta ehkä helmikuu vielä talven tuo.

Treenien suhteen viikko on ollut vähän sellainen väliviikko. Muuta ohjelmaa on ollut jonkin verran ja aikaa lenkkeilylle on jäänyt vähemmän. Pari kertaa on tullut käytyä fillarilla töissä ja vain pari jalkalenkkiä sain kasaan viikon aikana. Niistä toinen oli matolla tehty kiihtyvävauhtinen lenkki. Salille en ehtinyt tällä viikolla lainkaan, mutta jooga tuli hoidettua. Tuntuu, että se alkaa taas pitkän tauon jälkeen vähän sujumaan. Viikolle kertyi tunteja yhteensä runsaat kahdeksan.

Lauantaina käytiin kuuntelemassa SambaRunningin järjestämää ravitsemusluentoa, jossa Mikael Fogelholm oli kertomassa ravinnosta kestävyysurheilun näkökulmasta. Pari tuntia meni todella nopeasti mielenkiintoisen aiheen parissa. Paljon oli sellaista tietoa, joka on tullut vastaan omien ravitsemusopintojen kautta. Hyvä puoli Fogelholmissa oli, että hän ei heitä ilmaan mitään asioita faktoina jos hänellä ei ole näyttää siitä paria kolmea merkittävää tutkimustulosta. Kuten tilaisuuden aikana puhuttiin, niin mutu tietoa on nykyisin netti pullollaan ja varsinainen lähdekritiikki on äärimmäisen tärkeää. Se mitä ihmiset kirjoittavat omina kokemuksinaan netissä voi hyvinkin pitää paikkaansa ja kyseinen asia voi heillä toimia loistavasti. Se ei kuitenkaan takaa, että tätä voisi mitenkään yleistää isommalle joukolle. Tämä olisi liian helppoa. Ravitsemustieteessä kyse on todennäköisyyksistä, ei ehdottomuuksista. Jokaisen tulisi loppukädessä kokeilla asioita itse ja löytää ne itselleen sopivat. Nuorille ja aloitteleville urheilijoille juuri tämän tapaiset luennot olisivat erittäin tärkeitä.

Ravitsemusproffa ja nälkäinen kuulijakunta

Sunnuntaina kolattiin edellisen yön aikana satanut märkä lumi pihalta. Uutta lunta oli maassa arviolta 15 senttiä. Homma hoitui nopeasti "kahdessa polvessa", kun isä ja poika laittoivat lumikolat liikkeelle.


Pari viikkoa on vielä tarkoitus rallatella ilman sen suurempaa harjoitussuunnitelmaa, mutta sen jälkeen aloitetaan taas peruskunnon rakentaminen määrätietoisemmin.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...