sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Viikko 25 ja viimeinen määräviikko

Mennyt viikko oli harjoitusohjelmassa merkitty viimeiseksi määräviikoksi. Tosin mistään määräviikoista ei voida puhua, kun viimeiset kolme - neljä viikkoa ovat menneet täysin eritavalla kuin mitä olin harjoitusohjelmaan suunnitellut. Joka tapauksessa menneellä viikolla mentiin jo vähän parempaan suuntaan.

Jukola-viikonlopun jälkeen meni pari päivää fillaroinnin merkeissä. Polvet tuntuivat melko jäykiltä, joten ajattelin pitää juoksulepoa ja tehdä lyhyttä fillarilenkkiä työmatkojen muodossa. Puhuri antoi runosuonen sykkiä Jukolan jälkeen ja tulos oli sen mukainen. Keskiviikkona kävin ennen töitä salilla pitkän tauon jälkeen. Vaikka tein kolme sarjaa kyykkyjä pienillä painoilla sain kuitenkin takareidet tukkoon. Päälle vielä coret ja hypyt, tosin ilman painoja. Illalla oli firman kesäjuhlat muutaman vuoden tauon jälkeen, joten illalla ei tullut mitään lenkkiä tehtyä. Tuli kuitenkin kuunneltua Haloo Helsinkiä kesäjuhlissa.



Torstaina oli vielä työpäivä ja illalla sitten lähdin käymään Nuuksiossa runsaan parin tunnin lenkin. Jalassa olivat uudet Speedcross tossut, jotka on tarkoitus ottaa jalkaan Sinister7:ssa parin viikon päästä. Tossu tuntui pehmeämmältä kuin viime vuonna ostetut vastaavat mallit. Ainakin nappulat tuntuvat jotenkin pehmeämmiltä. Tämä ei sinänsä ole lainkaan huono ominaisuus. Muuten tuntuma oli tuttu. Takareidet tuntuivat todella kipeille eilisen kyykkytreenin jälkeen.
Nuuksiossa oli rauhallista nyt lomakauden alettua. Näillä ulkoilureiteillä ulkoilijoita riittää paljon keväisin ja syksyisin, mutta lomakaudeksi polut rauhoittuvat.Elokuussa sitten taas.

Nuuksiossa oli rauhallista Juhannuksen alla
Perjantaina kävin kiertämässä kaksi ja puoli tuntia Nuuksiossa, tällä kertaa pelkästään pienillä poluilla. Jalassa olivat ensimmäistä kertaa Salomonin S-lab Ultra 3 Soft Ground tossu. Ja olipa loistavan tuntuinen tossu. Tuntuma on erittäin hyvä kivikkoisessa ja juurakkoisessa maastossa. Ja pito toimii myös vähän märemmällä kalliolla. Ainoastaan märkä juurakko on liukas, mutta siinä ei tauda pitää muu kuin nastallinen tossu. Lisäksi tossu on erittäin kevyt. Nyt taidan joutua miettimään uudelleen tuota tulevaa tossuvalintaa. Toisaalta ohut pohja alkaa varmasti pitkässä juoksussa tuntumaan. Paha valinta.

Lauantaille olin suunnitellut viimeisen pitkän lenkin ennen tulevaa kisaa. Suunnitelma oli juosta rauhassa Nuuksio Classicin reitti. Juhannuslauantaina lämpötila oli aamulla 10 astetta ja tuuli oli melkoisen kylmä. Samaa keliä mitä läpi Juhannuksen oli ollut. Juoksu tuntui heti alusta melko raskaalta. Mukana oli reilusti juotavaa, koska matkan varrelta ei juotavaa saisi kuin vasta Haukkalammelta noin 27 kilsan kohdalta. Reitin itäpuolinen osa oli taas erittäin raskaan tuntuinen. Jossain vaiheessa päätin lyhentää lenkkiä ja palata Haukkalammelta suoraan takaisin Siikarantaan. Loppu tuli rauhassa vaikka olikin melkoisen työteliäs, aikaa kului neljä tuntia. Juhannussää näytti parhaat puolensa, rakeitakin satoi lopussa.

Rakeita satoi Juhannuslauantaina
Sunnuntaina kävin JanneH:n kanssa kiertämässä Nuuksiota parin tunnin verran. Käytännössä kiersimme Classicin länsipuolisen reitin, joka lauantaina kävi kiertämättä. Juoksu tuntui tänään jo paremmalta. Tarkoitus oli mennä rauhallista vauhtia ja se onnistuikin melko hyvin. Lopussa vauhti vähän nousi, kun välillä Nuuksio polkuja on vaikea juosta rauhallista vauhtia. Lisäksi pummasimme lopussa, mutta toisaalta saimme juostua vähän pidemmän reitin. Kaiken kaikkiaan hieno lenkki hyvässä seurassa. Jalassa edelleen Salomon SG.

Uudet Salominin Soft Ground tossut kolmen lenkin jälkeen
Viikolle kertyi vajaat 15 tuntia treeniä, mutta tavoite oli ihan jotain muuta. Viimeiset pari viikkoa mennään jo rauhallisemmissa merkeissä. Ensi perjantaina on lähtö Kanadaan ja siitä viikko niin laitetaan numerolappu rintaan. Siitä se lähtee.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...