sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Viikko 9 pyöräillen ja hiihdellen

Viime viikonlopun E24:lla tuli Edwinin kanssa juttua talven hiihtokilometreistä ja siitä vähän lisäpotkua saaneena yritinkin tällä viikolla siirtää painopistettä juoksusta hiihdon puolelle. No viime viikkoon verrattuna se ei ole hankalaa, kun niitä juoksukilsoja ei kertynyt yhtään. Edwin on talven aikana hiihtänyt toistaiseksi hieman meikäläistä enemmän, mutta vielä tässä on kautta jäljellä...ei paineita ;-)

Alkuviikko meni keskiviikkoon asti taas pyörän selässä työmatkoja kulkien. Maanantaina ehdin taas joogaamaan ja tiistaina kuntosalille. Tiistaina tosin kotimatka sujui auton kyydissä muiden kiireiden takia. Keskiviikkona kävin pyöräilyn jälkeen vielä hiihtämässä tässä lähipelloilla. Joku ystävällinen paikallinen on tehnyt latuja pellolle koko talven ja tällä viikolla kävin ensimmäisen kerran kokeilemassa niitä latuja. Aika luomuladuista on kyse, mutta paremmat ne on kuin omat tekeleet läheisellä niityllä. Lämpöasteita oli pari astetta ja sellainen hankala vesikeli purkkimiehelle. Hiihdin kuitenkin vajaan pari tuntia lipsuvilla suksilla.



Maanantaina kotiin tullessa oli kosteutta ilmassa. Kaunis auringonlasku

Sama paikka kuin yllä mutta vähän eri suuntaan.


Tiistaina aamulla töihin polkiessa. Sama paikka kuin yllä.

Torstaina kävin poikkeuksellisesti autolla töissä, jotta pääsin nopeasti töiden jälkeen hiihtämään. Lämpimien kelien jatkuessa valitsin Leppävaaran mäkisten latujen sijaan lähipellot, jossa lipsuvasta suksesta ei ole niin suurta haittaa. Keli oli todella kummallinen, kun alussa melkein aurinko paistoi ja pian jokin myrskyrintama meni paikan yli ja hetken satoi vettä melkoisen kovaa. Tämän jälkeen keli taas selkeni. Hiihtelin siinä runsaat 2,5 tuntia. Perjantaina kävin töiden jälkeen taas samoilla pelloilla hiihtelemässä, mutta nyt vain tunnin verran. Pelloilla puhalsi aivan tolkuton pohjoistuuli ja huonosti toimivien suksien takia lenkki jäi vähän lyhyeksi.

Lauantain suunnitelmat muuttuivat. Alkuperäisenä suunnitelmana oli mennä ivon kanssa rogaining harjoituksiin Veikkolaan, mutta ivon pienen kuumeilun takia jouduimme perumaan sen menon ja päädyin sitten taas hiihtämään. Tällä kertaa keli oli ihan toisenlainen kuin kertaakaan tällä viikolla. Lämpötila oli yön aikana pudonnut plussalta 15 pakkasasteeseen ja ladut olivat kuin jäisiä rännejä. Märkä lumi oli jäätynyt kovaksi ja pelloilla oli hieno hankikanto, ainakin suksella. Vajaa kolme tuntia meni hiihtäen kunnes piti lähteä kotiin seuraamaan naisten 30 km MM-hiihtoa. Sitä seuratessa tein vielä lyhyen core-treenin.


Kevyttä yläpilveä.

Luomulatua

Kevätaurinko heijastaa hangella
Lämpötilan kylmeneminen perjantaista lauantaihin

Sunnuntaiaamuna herätessä huomasimme, että lunta oli satanut yön aikana sellaiset 30 senttiä lisää. Se tarkoitti sitä, että eiliset jäiset ladut olisivat historiaa vain ja tänään saisi kulkea uusia latuja. Ennen hiihtoa meni kuitenkin vajaa tunti lumitöissä omalla pihalla vaikka teimme ivon kanssa kahdella kolalla töitä. No se olikin hyvää voimatreeniä.

Terassilla on lunta kaiteeseen asti
Lumitöiden jälkeen kävin fillarilla katsomassa oliko lähipelloilla latuja, mutta eipä näyttänyt olevan, joten palasin takaisin ja suuntasin hiihtoreissun sitten tuohon lähiniitylle. Siihen voi vähän helpommin tehdä oman ladun eikä tuuli puhalla sitä saman tien umpeen kuten pelloilla kävisi. Siinä sitten hiihtelin kympin verran, enempää ei viitsinyt hiihtää, kun nytkin siihen meni puoli tuntia enemmän kuin eilen. Oli siis todellakin raskas keli eiliseen verrattuna.

Sunnuntainen latu ennen hiihtoa


ja hiihdon jälkeen

Viikolla olleet lämpimät kelit ovat sulattaneet pyöräteitä siinä määrin, ettei niille ole enää mitään asiaa suksilla. Yöllä satanut lumi taisi kuitenkin muuttaa tämän ja nyt voisi olla toivoa taas työmatkahiihdosta. Tosin ensi viikko menee talviloman merkeissä Vierumäellä.

Viikolle tuli yhteensä sellaiset vajaat 18 tuntia treeniä, jossa hiihtoa 99 kilsaa, fillaria 80 kilsaa ja juoksua ei taaskaan yhtään. Ensi viikolla hiihdot jatkuu, mutta eiköhän sinne vähän juoksukilsojakin saada. Pyöräilyt taitaa jäädä kokonaan, kun tarkoitus ei ole ottaa fillareita mukaan Vierumäelle. Katsotaan jos saisin vaikka vähän raportoitua lomaviikon aikana.

Viime viikonloppuna kisattiin SnowFlakesin Talviseikkailu, jonne osallistumista jossain vaiheessa harkittiin. Se sattui kuitenkin E24:n kanssa samalle viikonlopulle, joten olisi ollut hieman hankala järjestää asiat. Lupus Extremen sivuilta voi kuitenkin käydä lukemassa Anun ja Reijon raportin tapahtumasta. Myös voittajajoukkueen Omjakonin raportti on jo luettavissa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset sullekin - hiihtomotivaatiota tuli mullekin lisää!

Mulla tuli viime viikolla hiihtelyä 110 km, joten vielä olet perässä ;) - eilen lepäsin ja tänään kohta areenalla kuntosalia ja hiukan juoksentelua.

t. Edwin

StanleyPark kirjoitti...

Moi Edwin,
hyvin on sinulla kilometrejä kertynyt. Eikä näitä tarvitse ihan tosissaan ottaa. Tälläkin viikolla hiihdin vain 202 kilsaa ;-) Tosin tällä viikolla oli todella hienot kelit hiihtoon.

SP

Anonyymi kirjoitti...

Moi SP,
enpä päässyt sun lukemiisi viime viikolla, jäi puoleen.
Tavoiteena saada tonni täyteen ennen kuin lähdemme Karibialle sukeltelaan ja snorklailemaan - vielä reilu viikko aikaa kerätä hiihtokilometrejä.
Nauttikaamme mahtavan upeista ulkoilukeleistä!

t. Edwin

StanleyPark kirjoitti...

Moi Edwin,

tällä viikolla tai viimeistään ensi viikolla menee tonni rikki. Hyvin onneksi riittää hiihtokelejä, toivottavasti riittää teidänkin loman jälkeen...;-)

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...