perjantai 10. helmikuuta 2012

Viikko 5 ja hiihtokauden avaus

Edellisen viikon raportointi on vähän myöhässä, kun on taas ollut kaikenlaista puuhaa. Joka tapauksessa viikko meni suunnitelmien mukaan. Rytmitys poikkesi edellisistä viikoista, kun kovat pakkaset pakottivat juoksemaan suurimman osan kilsoista sisätiloissa.

Edellisen viikonlopun väsymyksestä johtuen juoksin maanantaina vain tunnin lenkin matolla. Väsymyksen syytä en tiedä, kun ei toi lauantainen lenkki Nuuksiossakaan kovin rasittava ollut. Tunnin lenkki tuntui kuitenkin riittävältä. Tiistaina juoksin sitten aamulla töihin ja illalla takas. Nyt juoksu kulki jo paremmin eikä väsymyksestä ollut tietoakaan. Keskiviikkona oli vuorossa vajaan parin tunnin lenkki areenalla, jonka jälkeen pidettiin palaveria E24 kisaan liittyen. Lenkki meni hyvin ja sain pidettyä hieman parempaa vauhtia.

Torstaina oli vuorossa viikon VK-lenkki. Juoksin matolla taas kiihtyvävauhtisen treenin. Alkuun ja loppuun vitonen verkkaa ja siinä välissä kymppi kiihtyvävauhtisesti. Viimeiset kilsat meni alle 4 min/km ja ensimmäisen kerran pitkään aikaan reipas osuus tuntui vähän helpommalta. Tämä oli nyt neljäs viikko peräkkäin, kun olen vastaavan harjoituksen tehnyt ja ehkä nyt homma alkaa maksaa itseään takaisin. Tämä on todella mukava todeta.

Perjantaina pidin etäpäivää ja juoksin aamulla kympin matolla ja illalla töiden jälkeen 14 kilsaa lisää. Yleensä teen mielummin yhden lenkin päivässä, mutta välillä on helpompi aikatauluttaa lenkit kahdessa osassa. Lauantaina kävin areenalla juoksemassa 3.5 tunnin lenkin. Paikalla oli jonkin verran tuttuja valmistautumassa tulevaan E24 kisaan. Itse lenkki meni mukavasti jutellessa, mutta huomasin lopussa, että olisi pitänyt sittenkin juoda enemmän. Lopussa alkoi askel vähän paina.

Sunnuntaina käytiin ensin äänestämässä pressanvaaleissa ja sen jälkeen lähdin hiihtämään tuohon viereisille pelloille. Siihen on joku paikallinen tehnyt koneella hyvät ladut, joita pitkin hiihtäminen onnistuu hyvin. Näin ei tarvitse lähteä autolla mihinkään latuja hakemaan. Loppuviikosta tullut lumi tosin vähän haittasi menoa, kun olin ladulla ensimmäinen hiihtäjä lumisateen jälkeen. Pelloilla ollut lenkki oli yhteensä runsaan parin kilsan mittainen ja kiersin sen kuudesti. Voitelu ei onnistunut ihan parhaalla mahdollisella tavalla, kun pitovoidetta ei ollut ihan tälle 20 asteen pakkaselle lainkaan valittavana. Joka tapauksessa oli hienoa hiihtää aurinkoisessa säässä.

Viikolle kertyi yhteensä 16.03h harjoitustuntia, josta juoksua oli 13.18h/144km. Nyt meneillään olevalla viikolla harjoitustunnit on tarkoitus pitää samalla tasolla. Tammikuussa juoksukilsoja tuli yhteensä 405 km.

2 kommenttia:

-J- kirjoitti...

Hienoa, että pystyt treenaamaan jo noin hyvin. Jotain hyötyä rautaisesta pohjasta!

StanleyPark kirjoitti...

Moi,
kyllä treenitunteja saa jo mukavasti kasaan, mutta varovainen pitää vielä olla kovien lenkkien kanssa.
Nyt pystyy onneksi hiihtämään kelien puolesta, joten se on jalkaystävällisempää.

SP

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...