tiistai 28. helmikuuta 2012

Viikko 8


Lunta, lunta ja lisää lunta. Lumi on ollut viikon teemana ainakin täällä Etelä-Suomessa. Tosin onhan kyseessä hiihtolomaviikko suurimmalle osalle väkeä. Oma talviloma ajoittuu vasta huhtikuun puoleen väliin ja se meneekin sitten Japanissa.

Viikko on sujunut vähän eri tavalla kuin sunnuntaina suunnittelin. Tarkoituksena oli hiihtää työmatkoja koko viikon, mutta jo tiistaina lämpötila oli nollan tietämillä ja sitä kautta pyörätiet siinä kunnossa, ettei hiihtämisestä oikein tullut mitään. Näin hiihto vaihtui pyöräilyksi jo keskiviikkona. Maanantaina töihin hiihtäessä oli uutta lunta satanut niin paljon, ettei ainakaan pyöräily olisi onnistunut auraamattomilla teillä. Juoksukin olisi ollut melko hankalaa. Kotiin palatessa aurinko paistoi hienosti. Tiistaina oli lumipyryä ja tuulta koko päivän. Kotiin hiihtäessä oli teille satanut märkää lunta, jossa suksi ei luistanut yhtään. Tunsi oikein miten se imeytyi kiinni lumeen. Luonnollisesti suksi luisti kuitenkin oikein hyvin taaksepäin. Jopa kävelijöiden ohittaminen pyörätiellä oli ison vaivan takana.

Keskiviikkona päätinkin siirtyä kulkemaan fillarilla. Aamulla oli hieno keli pakkasyön jälkeen ja illalla sitten kovaa vastatuulta ja lumiräntää. Oikein hyvä lenkki. Räntäsade jatkui torstaina ja tiet olivat nyt todella pehmeitä. Piti yrittää pitää reippaampaa vauhtia fillarilla, jotta se ei niin helposti lähtisi käsistä. Oli todella hyvät treenit. Illalla vielä pientä jumppaa kiukaan kantamisen muodossa, kun saimme vihdoinkin päätettyä minkä kiukaan hankimme.

Perjantaina en juossut kuin parituntisen lenkin matolla. Heti sen jälkeen pitikin lähteä hakemaan vieraita kentältä, jotka olivat tulossa mukaan viikonlopun E24 kisaan. Juoksulenkki oli viikon ensimmäinen juosten tehty harjoitus.

Lauantaina olikin sitten vuorossa viidennet E24 kisat Espoossa. Olimme hallilla jo yhdeksän aikaan auttamassa kisajärjestelyissä. Oma hommani oli toimia valelääkärinä kisan ensimmäiset 12 tuntia. Asiakkaita oli huomattavasti vähemmän kuin edellisenä vuonna. Ehdinkin siinä sivussa huoltamaan Rasti-Kurikkaa edustavaa David Brickhill-Jonesia. Hän lähti kisaan ennakkoluulottomasti erittäin rohkealla vauhdilla. Kuten valitettavasti saattoi aavistaa, hänen vauhtinsa ei kestänyt loppuun asti vaan energiat ja voimat loppuivat jo ennen puolta väliä. Joka tapauksessa oli hienoa seurata vierestä hänen taisteluaan. Selkeämmillä ja pidemmillä kävelypätkillä juoksu olisi kantanut pidempään, mutta kävely ei kuulunut Davidin valikoimiin kisan alussa. Tulemme varmasti kuulemaan vielä hänestä. Kisan voittoon juoksi vakuuttavasti Juha Hietanen tuloksella 243,5 km.

Sunnuntaina jäin vielä hallille kisojen jälkeen ja juoksin parituntisen lenkin. Viikolle kertyi yhteensä hieman vajaa 15 harjoitustuntia, josta juoksua 4h, hiihtoa 7h ja pyöräilyä 4h. Harjoituksia yhteensä 10. Kuluvalla viikolla palataan taas vähän enemmän juoksun pariin vaikka hiihtoakin on luvassa. Sakura-michiin on aikaa vielä viisi nousujohteista harjoitusviikkoa ennen kuin keventelyt kisaa varten aloitetaan.

Lauantaina päättyi muuten 55 päivää kestänyt karkki- ja suklaalakko. Vielä sunnuntaina tuli popsittua suklaata huoltopöydältä, mutta seuraava karkkipäivä onkin sitten ensi lauantaina, kun olemme menossa suklaa brunssille Chjokoon.  Sen jälkeen suklaata saa vasta lentokoneessa Japaniin.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...