perjantai 11. helmikuuta 2011

Catching up

Taas meni pari viikkoa ilman mitään raportointia tälle sivulle. Kaiken muun ohjelman puristuksessa ei aika enää ole riittänyt oman blogin kirjoitteluun, mutta koitetaan nyt saada taas jotain juttua aikaiseksi.

Viikko 4 meni kevyen harjoittelun merkeissä, kun viikonloppuna kisattu IV E24 -kisa vei leijonanosan ajasta. Eikä tuo seuraavakaan viikko ollut ihan sitä mitä piti, kun kisan jälkeen meni pari päivää kuumepotilaana. Oliskohan arenalta tullut joku pöpö mukaan, joka sitten nosti kuumeen maanantaina. Molemmat viikot olivat hieman vajaan satasen viikkoja kuitenkin, joten mitään katastrofia ei päässyt tapahtumaan.

Se mikä on ollut positiivista on, että kuluneen vuoden jokaisena viikkona olen saanut tehtyä yhden reippaan lenkin. Tästä kiitos kuuluu ehdottomasti kuukausi sitten hankitulle juoksumatolle, joka mahdollistaa kovienkin lenkkien tekemisen keleistä riippumatta. On todella hienoa juosta kesävaatetuksessa ja huoneenlämmössä, eikä tarvitse pelätä liukastumisia tai vastaavia. Sitten toisaalta ulkolenkitkin maistuu paremmille, kun ei ole pakotettu koko ajan ulkona höyläämää. Tulevia kovia viikkoja helpottaa varmasti, kun voi vaikka aamulla tehdä hieman lyhyemmän lenkin matolla ja illalla sitten normilenkin.

Tammikuun lopulla juostun E24 -kisan tulostaso oli erittäin kova. Tämä kyllä kertoo suomalaisen kaksnelosen tulostason edelleen jatkuvasta kovasta kehityksestä. Miehissä kisan kolme parasta tulosta kiilasivat saman tien kaikkien aikojen Suomi-tilastossa sijoille yksi, kolme sekä viisi. Kirkkaimpana tietysti Jari Soikkelin tekemä loistava 247,9 km tulos, joka on samalla on uusi Pohjoismaiden halliennätys kaksnelosella. Naisten puolella nähtiin kautta aikojen toinen 200 km ylitys, kun Marjukka Sinisalo juoksi niin ikään loistavasti 204,6 km. Mari Toivonen jäi vain kahden kierroksen päähän tästä haamurajasta.

Harmittavasti kuluvan vuoden MM/EM kisoista ei ole vielä mitään varmuutta. Tällä porukalla jälki olisi taas murskaavaa.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...