Ultraveckan 12h kisaraportti

Vuoden kolmas ultrakisa on nyt takana ja sen voi sanoa suoraan, että tämä kisa oli oman lyhyen ultrakisaurani fyysisesti vaativin kisa. Kisa käytiin kovassa helteessä ja noin 1.28km reitillä ei ensimmäisen 8 tunnin aikana varjopaikkoja ollut tarjolla kuin sateenvarjon kanssa kisaan lähteneille. Juoksu lähti liikkeelle hieman suunniteltua alkuvauhtia hitaammin. Alkuperäinen suunnitelma oli pitää alussa sellaista 4.45 – 4.55 min/km vauhtia, joka siitä sitten luonnollisesti hidastuu. Äärimmäisen kova helle verotti alkuvauhdin jonnekin viiden minuutin kieppeille, joka kuitenkin taas näkyi alempina sykkeinä. Olin jopa yllättynyt kuinka hyvät sykkeet olivat alussa ensimmäiset kaksi tuntia. Juomaa otin järjestäjien kisapöydältä aina joka toisella kierroksella ja geeliä sain nautittua myös mukavasti. Yhden suolatabletin otin kerran tunnissa. Olipa muuten hankalaa juoda järjestäjien juomia heidän tarjoamista leveistä muovituopeista. Juoma meni ensin vasemmalta ja sitten oikealta ohi suun. Käytännössä oli pakko pysähtyä vähintään kävelemään juodessaan. Alussa tämä hieman hidasti, mutta lopussa se toi mukavan lepohetken.

Näiden kahden tunnin jälkeen alkoivat sykkeet vähitellen nousta siten, että kolmen ja puolen tunnin kohdalla sykkeet olivat noin 20 lyöntiä korkeammalla kuin alussa. Tässä vaiheessa oli pakko oikeasti hidastaa menoa ja varmistaa edes maaliin pääsy (=12h etenemistä). Nesteet alkoivat kerääntymään vatsaan eli imeytymisen kanssa oli suuria vaikeuksia. Ilmeisesti helle oli nyt iskenyt täydellä teholla. Olo oli aika surkea, kun kisaa on jäljellä 8 tuntia, kilometritavoite jo menetetty ja hellettä tiedossa ainakin seuraavat neljä tuntia. Tässä vaiheessa ainut motivaatio jatkaa oli kokemuksen kartuttaminen hellekisasta. Huoltaja-vaimo yritti kaikin tavoin motivoida jatkamaan matkaa juoksemalla. Tässä kaikkeni yritinkin tehdä, mutta tulostavoitteen karkaaminen oli tässä vaiheessa suuri pettymys.

Seuraavat helletunnit olivat selkeästi hitaampaa menoa. Lämpötila urheilukentällä oli muuta reittiä korkeampi, joka entisestään nostaa 6d juoksijoiden arvostusta. He jaksoivat kannustaa jokaisella kierroksella. Sykkeet olivat tässä vaiheessa palanneet normaalimmalle tasolle vauhdin hidastuttua. Nesteiden imeytymisen kanssa oli kuitenkin edelleen vaikeuksia ja edessä olikin useita ”tyhjennyksiä”. Kovin syvälle ei tarvinnut sormia kurkkuun työntää, kun urheilujuomat olivat jo siinä nurmikolla arvioitavana. Siirryin juomaan enemmän vettä, mutta en huomannut senkään helpottavan asiaa. Myös olutta kokeilin noin kuuden tunnin juoksun jälkeen, mutta saattaa olla, että sitä olisi pitänyt juoda sitten (paljon) enemmän, jotta se olisi helpottanut oloa.

Noin yhdeksän tunnin juoksun jälkeen alkoi oma retkeilyni saamaan uutta haastetta, kun huomasin kolmantena olevan ruotsalaisen Johan Fridlundin lähestyvän kovaa vauhtia. Hän juoksi selkeästi kovempaa kuin minä, mutta piti lyhyitä kävelypätkiä, joiden aikana sain taas hieman lisättyä eroa. Pari kertaa meinasin antaa periksi, niin kovaa ja vastustamattomasti hän tuntui lähestyvän. Lähimmillään taisimme juosta peräkkäin, hän yhden kierroksen jääneenä. Huoltajan tsemppaus oli kuitenkin sitä luokkaa, että kotiin ei olisi ollut menemistä, jos tappio olisi tullut. Omalla kellolla mitattu 100km väliaika oli noin 9.21. Noin tuntia ennen kisan loppua en enää uskonut hänen ohittavan minua, koska kierroksia ei ehtisi juosta kahdeksaa enempää ja yhteen kierrokseen meni noin 7,5 minuuttia tällä vauhdilla.

Illalla kävelin yhden kokonaisen kierroksen huoltajani kanssa ja puolikkaan kierroksen Reiman kanssa selvittäen samalla Jesper Olsonin asioita hänen siirtyessä kohta juoksemaan Ruotsiin omassa World Run II projektissaan.

12 tunnin täyttyessä oli hienoa päästä pois radalta vaikka juoksu oli taas alkanut kulkea kelin viiletessä. Yhtään ei tehnyt mieli jatkaa vaan lopetin juoksun noin puoli minuuttia ennen ajan täyttymistä sopivasti telttamme kohdalla. Ei mennyt kuin muutama hetki kun järjestäjät tulivatkin mittaamaan viimeisen vajaan kierroksen matkoja, jonka jälkeen pääsin suihkuun. Uni ei tullut telttaan palattuamme ja jalatkin olivat melkoisen levottomat. Noin puoli viiden maissa kävimme kävelemässä Akun ja Miikan kanssa muutaman kierroksen. Tämä tekikin hyvää jaloille.

6d juoksijoiden menoa saimme ihmetellä kolmen päivän ajan. He juoksivat samaa 400m rataa ensimmäisen päivän sateessa ja loput helteessä. He jatkoivat menoa meidän mennessä nukkumaan ja olivat edelleen radalla meidän mennessä aamupalalle. Aina, kun radalle katsoi, oli siellä joku kiertämässä. Meno ei aina ollut ihan sulavan näköistä eikä aina ollut ihan varma, onko liikettä lainkaan havaittavissa. Mutta radalla oltiin periksi antamatta. Jos ei muuta, niin ainakin ultrajuoksun käsite laajeni omassa mielessäni heitä seuratessa. Kyseessä on joka tapauksessa melkoinen seikkailu ja nähtäväksi jää lähdenkö joskus itse mukaan sellaiseen.

Järjestelyt toimivat kaikin puolin moitteetta. Majoituspaikka olisi löytynyt viileästä jäähallista, mutta mukaan ottamamme teltta tuntui paremmalta. Kisan aikaiset tarjoilut pelasivat ja valikoimaa riitti yli oman tarpeeni. Tulospalvelu kisapaikalla toimi hyvin radan reunassa olevan ison tietokonenäytön kautta. Siitä pystyi näkemään sen hetkisen tuloksensa heti ylitettyään ”chip-lukumatot”.