sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Tasapaino urheilussa

Polkuporinoissa tällä viikolla oli vieraanamme Päivi Frantsi, jonka kanssa käsittelimme urheilijan hyvinvointia ja henkisiä vahvuuksia. Käsittelimme myös onnistumisesta ja epäonnistumista ja siitä, onko onnistumisen ja epäonnistumisen välimaastossa jokin välimuoto?


Päivi on Vierumäellä asuva urheilupsykologi, ja hän työskentelee myös työelämän parissa, joten hän ymmärtää elämän eri osa-alueet vahvuuksien ja haasteiden muodossa. Hän toimii psyykkisenä valmentajana eri urheilulajeissa. Psyykkisen valmennuksen tavoitteena on urheilijan tukeminen kohti parempaa suoritusvarmuutta ja parempia tuloksia tukien urheilijan hyvinvointia ja elämänhallintaa. Sen voisi kiteyttää, että tavoitteena on vahvistaa urheilijan henkisiä vahvuuksia.

Vuonna 2017 Ylen artikkelissa Päivi kertoo, että henkinen vahvuus auttaa menestymään, eikä siitä varmasti kukaan voi olla eri mieltä, puhutaan sitten tarkkuuslajeista tai kestävyysurheilusta.

Keskustelimme Päivin kanssa mustavalkoisuudesta urheilussa, joka on hänenkin mukana vähitellen muuttumassa saaden väriä enemmän eikä maailma ole niin yksioikoista enää. Suoritus osataan tänä päivänä ottaa enemmän suorituksena eikä määritetä niin henkilökohtaisesti. Kukaan ei onnistu aina, ja keinot epäonnistumisen käsittelyyn ovat tärkeitä. Siksi henkinen valmentaja on useimmille tärkeä kumppani käymään läpi epäonnistumiseen liittyviä tunteita, mutta myös tukemaan onnistumisessa ja myös sen käsittelyssä.

Epäonnistuminen nähdään liian usein rajoittavana ja sen pelko saattaa jopa lamaannuttaa ja estää meitä yrittämästä asioita. Kuka kuitenkin loppukädessä on se suurin tuomari, joka määrittää meidät epäonnistuneiksi - luusereiksi. Ymmärrys siitä, että urheilu on vain osa elämää, auttaa selviytymään vaikeista tilanteista. Urheilijan identiteetti rakentuu usein hyvin vahvasti urheilun ympärille, mutta siinä kohtaa on hyvä muistuttaa myös, mitä muuta se pitää sisällään. Isä, puoliso, ystävä, lapsi, serkku. Huippu-urheilussa paineet ovat luonnollisesti vielä suuremmat ulkoisista paineista, kun media, sponsorit ja yleisö asettavat omat paineensa. Eipä suomalainen media ole aina ystävällisintä epäonnistuneen suorituksen tehneen urheilijan kohdalla. Psykologiliiton sivuilla Päivi on pohtinut blogikirjoituksessa empatiaa ja myötätuntoa.

Mentaalivalmennus laajenee enemmän ja enemmän myös aktiiviharrastajien pariin, ja Päivistä tai hänen kaltaisista ammattilaisista voi saada paljon apua niin harjoitteluun kuin kilpailemiseen.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...