sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle

Pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle. Tämä sanonta toimii Timo Polarin kohdalla, kun hän on lukuisilla retkillään suunnannut kauas ja ääriolosuhteisiin pysähtyäkseen minuuden äärelle. Pysähdy nyt Polkuporinoiden seurassa kuuntelemaan Timo Polarin ajatuksia.



Joulukuun puolivälissä Polkuporinoilla oli hieno tilaisuus haastatella seikkailija Timo Polaria. Tapasimme hänet sattumalta viime vuoden Jukolassa, jossa sovimme haastattelun tekemisestä. Molempien kiireiset aikataulut venyttivät haastattelua joillakin kuukausilla, mutta hyvää kannattaa aina odottaa.

Tutustuin Timoon jo armeijassa, jossa vietimme 11 tiivistä kuukautta Utin Laskuvarjojääkärikoulussa. Vaikka latumme ovatkin jatkuneet eri suuntiin armeijan jälkeen, jäi Timon periksiantamattomuus ja taidot metsässä mieleen. Häntä ei pahemmin metsäkeikat harmittaneet.

Ote Timo Polarin kirjasta Murhenäytelmä Grönlannissa
"Pelastuskopterin ikkunasta näin loittonevan onnettomuuspaikan. Lumi myrsky oli peittänyt lähes kaikki edellisen yön eloonjäämiskamppailun jäljet". Näillä sanoilla alkaa Timo Polarin vasta ilmestynyt kirja Murhenäytelmä Grönlannissa. Kirja tarjoaa upeita kuvia, seikkailuja ja pysäyttäviä hetkiä.

Kuitenkin, kirja sekä meidän podcast kertoo paljon enemmän. Se on tarina seikkailijasta, napaseudun, erämaisen sekä vuoristopolkujen vaeltajasta, jolle luonto ja elämykset ovat suuri seikkailu. Timo puhuu paljon henkisistä voimavaroista, jotka me jokainen voimme löytää itsestämme omien matkojemme kautta. Grönlannin seikkailut eivät ole pelkkää fysiikkaa, vaan kuten ne ovat varmasti matka itseen. Saman tunteen moni voi tuntea varmasti myös muissa pidemmissä kestävyyssuorituksissa.

Tällä viikolla Nuuksio Backyard Ultran tiimoilta oli vuoden ensimmäinen yhteislenkkikin. Paikalle tuli mukavasti kymmenkunta juoksijaa harmaasta säästä huolimatta. Tämä harmaa sää näyttääkin olevan enemmän sellainen NBU-sää nykyisin.


Omat treenit ovat edenneet suht hyvin menneellä viikolla. Maanantaina kierrettiin Loppiaisrogainingin merkeissä, tällä kertaa Kehä III tuntumassa Kalajärvellä. Matkaan lähdimme Asmon kanssa, mutta myös Markuksella oli aika sama reittisuunnitelma, joten kiertelimme reittiä kolmestaan lähes koko päivän.

Sen verran ollaan vielä kuntoutusvaiheessa, että lopussa en lähtenyt kiertämään paria pikkurastia vaan jätin ne välistä vaikka aikaa olisi ollut. Pisteitä kertyi lopulta 157, kun maksimipisteet oli 170. Matkaa kertyi 48 kilometriä ja aika maalissa 7:19.

Suunnitteluvaihe

Maalissa Markuksen ja Asmon kanssa


Reitti






Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...