sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Viikko 15 kotiutuessa

Yksi viikko on ehtinyt vierähtää kotinurkilla ja töissä käyden. Mieli on vielä ollut Tennesseen metsissä vaikka maisemat ovat vaihtuneet ja ohjelmaa on ollut normaalia enemmän. Kevät ei Suomessa ole edennyt ihan niin paljon kuin olin toivonut. Nuuksiossa poluilla on vielä yllättävän paljon jäätä. Toisaalta yöt ovat olleet vielä tukevasti pakkasella, joka sekin hidastaa jäiden sulamista.

Viikon treenit ovat olleet melko rauhallisia. Fillaria on tullut poljettua vajaa satanen ja poluilla on tullut parina päivänä käytyä. Jalat tuntuu jo hyvin palautuneilta ja eiköhän tässä ensi viikolla jo saada jotain kunnon treeniäkin kasaan.

Viikonlopun Iltasanomissa oli myös juttua meikäläisen Barkley-reissusta. Toimittaja kävi tekemässä haastattelun maanantaina ja julkaisukuntoon juttu tuli sopivasti viikonlopun lehteen. Myös nettiversioon oli jollain aikataululla tulossa lisää tarinaa ja myös lyhyt video.

Iltalehden Barkley-juttu
Fabien Dufloksen video avaa myös hieman tämän vuoden kilpailun tunnelmaa. Ystävystyimme Fabienin kanssa jo 2017 kisan aikana, kun hän oli mukana kisaamassa. Tällä kertaa hän oli mukana median edustajana.

Lauantaina meidät oli coutsin kanssa kutsuttu mukaan Tawastia Trail Clubin polkujuoksupäiville, jossa pääsin kertomaan yhdestä lempiaiheestani eli Barkley Marathonista. Tarinaa kertoessa ja kuvia näyttäessä aika oli yhtä tiukilla kuin itse Barkleyn kisassa ja lopulta aikarajat taisivat hieman paukkua. Polkujuoksijat taisivat kuitenkin olla ihan tyytyväisiä kuulemaansa ja mukavasti riitti kysymyksiäkin.

Alla vielä kuvasatoa lauantailta.
Jussi Näri polkupäivien puuhamiehenä

Coutsin ja NLP kouluttaja Annele Aarni-Wiklundin kanssa

TTC:n polkujuoksijat

Barkley-luentoa
Yhtenä luennoitsijana polkupäivillä oli myös Annele Aarni-Wiklund, joka on ollut myös mukana Polkuporinoissa. Laitetaan tähän vielä linkki Annelen jaksoon Polkuporinoissa.

Tämän viikon Polkuporinoissa pääsimme juttelemaan aivotutkija Minna Huotilaisen kanssa. Olipa mielenkiintoinen porinatuokio Minnan kanssa, kun käytiin läpi mitä kaikkea aivoissa tapahtuu esimerkiksi pitkän treenin tai kisan aikana. Lisäksi juteltiin liikunnan ja oppimisen välisestä yhteydestä. Kannattaa käydä kuuntelemassa.
Polkuporinat Minnan juttusilla

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...