sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Barkley 2019 raportti

Toinen yritys Barkleyssa on taputeltu ja tuomisina ei ole juurikaan sen enempää kuin viimeksi. Barkley vei voiton toistamiseen vaikka tällä kertaa kisasta oli etukäteen paljon enemmän tietoa. Eipä sekään paljoa merkinnyt, kun vastassa oli yksi maailman erikoisimmista kisoista, jossa jatkuviin muutoksiin tulee olla kaikin puolin valmiina.

Reitin suhteen nähtiin varmasti suurimmat muutokset vuosiin. Edellisestä kerrasta 2017 oli tullut yksi kirja lisää ja kaikkiaan reitillä oli itselleni neljä uutta kirjaa. Toisaalta mielenkiintoa lisäsi muutaman  uuden alueen näkeminen reitillä. Ja kuulostivathan paikannimet kuten ”Little Hell” sekä ”Meatgrinder” todella houkuttelevilta. Ainakin Little Hell on ollut joskus aikaisempina vuosina osa reittiä, mutta nyt sitä ei olla nähty mukana muutamaan vuoteen. Toisaalta menusta puuttui tällä kertaa pari legendaarista nousua. Kaikkien muutosten seurauksena kokonaismatka oli kuitenkin onnistuttu pitämään edelleen tasan 20.00 mailia per kierros. Todella tarkkaa työtä siis.

Varusteiden suhteen emme olleet tehneet suuria muutoksia edelliseen kertaan, mutta toki jotain pientä  säätöä oli tehty. Tossujen suhteen matkassa oltiin hieman järeämmällä nappulalla varustetuilla tossuilla. Kisan alku oli tarkoitus juosta tutulla Salomonin SpeedCross vitosella ja vaihtaa se myöhemmin Hokan Matafeen. Matkassa oli myös VJ ZTRM ja Hokan Jawzit, mutta niitä en ollut suunnitellut käyttäväni. Jawzit miellyttivät ison nappulan ja keveyden takia, mutta ne eivät tarjonneet tarpeeksi suojaa varpaille tässä maastossa, jossa maassa on enemmän kuin kylliksi puita ja kiviä johon varpaita iskeä. VJ tossua en taas ollut yksinkertaisesti ehtinyt kokeilla tarpeeksi. Toinen muutos varusteissa oli se, että olimme liikkeellä kahden repun taktiikalla. Näin huoltotauko olisi logistisesti helpompi ja nopeampi, kun uusi reppu on lähes heti valmiina.

Oman kisanumeron haku tapahtui taas perinteisesti perjantaina. Ilmassa oli jännitystä normaaliin tapaan. Lähtöviivalla oli ehkäpä kaikkien aikojen kovin osanottajajoukko. Oli hienoa olla tässä porukassa mukana.

Campervanimme

Kartanpiirtämistä
Ensimmäisen vuoden pääsymaksuja 
Tuliaisia Suomesta
Kisapäivä meni aina aamuun asti ennen kuin simpukan ääni kuului. Kello oli 8.40 ja olin juuri saanut hyvän aamupalan syötyä ja vieläpä ihan rauhassa. Varusteet olivat valmiina ja kisaa edeltävä tunti meni hallitusti lähtöön valmitautuessa. Jussi oli odotellut Lazaruksen teltan vieressä lähtöä koko yön, joten saimme coutsin kanssa rauhassa nukkua autossa melko hyvät yöunet.

Lähtövalmiina

Ensimmäinen kierros lähti vauhdilla liikkeelle, kun ensimmäinen nousu meni puolijuoksua kärkiporukan mukana. Reittimerkinnät ensimmäiselle kirjalle olivat selkeästi luettavissa ja kirja löytyi hyvin. Kirjalla oli pientä ruuhkaa, kun porukka oli vielä hyvin kasassa. Oman sivun saamisen jälkeen matka jatkui ensimmäiseen kovaan laskuun. Kaksi vuotta aikaisemmin olimme tullee tämän mäen alas sateessa ja pimeässä, joten tästä ei ollut muuta muistikuvaa kuin, että puuta ja piikkipensasta tuli vastaan kova vauhti alamäkeen luisuessa. Tällä kertaa meno oli hieman hallitumpaa.

Neljännellä kirjalla tapahtui hausta episodi. Kirjalle tullessa paikalla seisoi Jared Campbell, joka kyseli meidän sivunumeroa. Olin yllättynyt, kun arvelin Jaredin olevan jo kaukana meidän edellä. No, hän olikin pyöräyttänyt nilkkansa heti ekassa alamäessä ja joutui siksi hiljentämään vauhtia. Hänellä ei ollut kiirettä vaan tarjosi apuaan muille. Hänen nilkkansa oli turvonnut melkoisesti. Johanilla oli toisessa nilkassaan varuilta nilkkatuki, jota hän tarjosi Jaredille. Pienen neuvottelun jälkeen Jared otti avun vastaan.

Ensimmäinen puolisko radasta sujui suunnitellusti. Ilma lämpeni jonnekin noin 18 asteen tienoille päivällä. Pitkät housut ja säärisuojat aiheuttivat sen, että oli aika lämmin olo ja hikoilin melkoisesti. Tunsin myös pientä kramppia reidessä. Yritin juoda enemmän, mutta juomat pääsivät loppumaan ennen ensimmäistä juomapistettä. Sinne päästessä tulikin sitten juotua pari pulloa siltä seisomalta. Tämän jälkeen reitti jatkui alueelle, jossa ollaan nähty paljon eksymisiä. Ruotsin Johan Steene veti käytännössä letkaa, jossa olin mukana. Siinä oli myös japanilainen Tomokazu sekä uusiseelantilainen Greig Hamilton, joka on vuoden 2016 rogaining maailmanmestari. Jossain vaiheessa krampit pahenivat ja jouduin hieman hidastamaan vauhtia. Otin pari suolatablettia ja join enemmän. Tämä helpotti muutamassa minuutissa, mutta olin ehtinyt jäänyt muusta porukasta jälkeen. Jatkoin omaa menoa ja jonkin ajan päästä sainkin näköyhteyden taas muihin. Seuraavalla kirjalla olimmekin taas porukassa. Tätä helpotti osittain se, että tämä kirja oli yksi niitä uusia kirjoja, joten jouduimme etenemään aika hitaasti varmistaaksemme kirjan löytymisen.

Nousu korkealle näkötornille meni aika hitaasti. Rinteestä oli katkottu kaikki piikkipuskat, joka toisaalta helpotti menoa. Pitkän tunkkauksen päätteeksi pääsin huipulle ja täyttämään taas loppuneet vesipullot. Ennen veden ottamista repäisin kuitenkin oman sivuni mukaan kirjasta. Paikalla oli paljon porukkaa ja myös Jussi oli paikalla kannustamassa.
Lisää vettä
Näkötornin jälkeen loppureitti oli tuttu entuudestaan. Vankilan alla kulkevassa tunnelissa oli yllättävän vähän vettä vaikka kyllähän siinä lopulta tossut kastuu. Loppurastit löytyivät hyvin ja tunnelma oli kaikin puolin positiivien huoltoon tullessani.

Eka kierros takana ja sivujen tarkistus


Huolto sujui nopeasti Jussin ja coutsin hoitaessa hommat. Sain syötyä samalla, kun tyhjensin tossut roskasta ja laitoin kuivan paidan päälle. Sääennuste oli pysynyt samana, eli tiedossa oli alueen yli menevä sadealue. Reppuun pakattiin parempaa sadetakkia ja sadehousua. Pääsin jatkamaan toiselle kierrokselle ennen muuta porukkaa.


Valmiina toiselle kierrokselle
Lähdin nousemaan ensimmäiseen rinteeseen rauhallisesti ja odottelin muiden ottavan meikäläisen kiinni. Kädessä oli vielä yksi ylimääräinen pullo kokista, jonka olin ottanut mukaan huollosta. Muita ei kuitenkaan kulunut, mutta se ei haitannut. Ensimmäinen kirja löytyi hyvin ja lähdin laskeutumaan ensimmäiseen isoon alamäkeen vähän aikaisemmin alkoi sataa, mutta lämpötila oli vielä lämmin. Jatkoin matkaa, mutta alusta muuttui sateessa nopeasti mudaksi ja liejuksi. Meno alamäessä muistutti nopeasti kahden vuoden takaista menoa. Laakson pohja tuli vastaan ja matka jatkui seuraavalle harjanteelle. Ehkä noin vartin kuluttua jouduin pysähtymään ja pukemaan sadetakin ja nousut. Tuuli oli melkoinen ja sade oli yltynyt. Hain hieman suojaa isomman puun takaa, jotta pukeutuminen olisi tuulessa helpompaa. Matka jatkui hitaasti ylämäkeen tossujen luistaessa jatkuvasti mutaisessa ja jyrkässä rinteessä. Ilman sauvoja ei mäkien nouseminen olisi varmaan edes onnistunut.

Kolmannelle kirjalle tein pienen suunnistusvirheen, kun en sateessa ja pimeässä huomannut selkeää maamerkkiä vaan jatkoin matkaa liian pitkälle. Pian kuitenkin huomasin virheen ja paalasin takaisin ja rasti löytyikin nopeasti. Virhettä tuli ehkä noin 10 minuuttia. Seuraava rasti löytyi pitkän ja raastavan nousun päältä. Sade ja tuuli oli yltynyt varmaan jo myrskylukemiin. Myös lämpötila oli pudonnut selvästi. Päätin hakea suojaa jostain kivenkolosta ja odotella, josko keli vähän helpottaisi. Aika nopeasti kävi selväksi ettei elämä voita kivenkolossa. Kylmä hiipi entistä tukevammin kaveriksi odotellessa eikä keli kuitenkaan näyttänyt laantumisen merkkejä. Pakko oli jatkaa matkaa ja yrittää saada lämpöjä kropassa ylös.

Pari seuraavaa rasti löytyivät hyvin. Vauhti oli kuitenkin hidasta tässä kelissä. Vähän ennen puolimatkaa päätin lopettaa kisan. Olin siinä kohtaa puiston kauimmaisessa kulmassa, mutta pääsisin hyväkulkuisia polkuja pitkin takaisin kisakeskukseen. Poluilla pystyin vielä juoksemaan melko normaalisti ja se toisaalta helpotti kylmyyttä vastaan. Tein vielä pienen lisälenkin, kun kiersin näkötornin kautta hakemassa Jussin mukaan. Näin hänen ei tarvinnut seisoskella siinä kelissä koko yötä. Jussilla oli onneksi yksi ylimääräinen takki, jonka puin myös päälle.

Palasimme takaisin leiriin, jossa kisasta ulos joutuminen on aina yhtä karu. Lyhyet sävelet ja selostukset keskeytyksestä, jonka jälkeen yritin päästä suihkuun mahdollisimman nopeasti. Kaikki oli tapahtunut suhteellisen lyhyessä ajassa ja jotenkin tuntui epätodelliselta, että kisa oli omalta osalta jo ohi.
Loppuselostukset
Oman kisan ollessa ohi jatkoimme muiden kisan seuraamista. Kova keli yöllä oli verottanut juoksijoita kovalla kädellä. Lämpötila oli ollut nollan tuntumassa ja jossain päin puistoa osa vedestä oli tullut alas räntänä ja rakeina. Sunnuntaina ilma oli edelleen vain pari astetta lämmintä kovan tuulen takia. Onneksi sade oli lakannut. Vietimme coutsin kanssa leirissä vielä seuraavankin yön ja pääsimme seuraamaan kahden viimeisen kisaajan lähtöä neljännelle kierrokselle. Toivo läpipääsystä heidän osaltaan oli enää pieni, kun he pääsivät aloittamaan kierroksen vain minuuttia ennen määräajan umpeutumista. Hamilton oli palannut leiriin keskeyttääkseen sen jälkeen, kun ei ollut löytänyt kierroksen ensimmäistä kirjaa. Sabbe keskeytti pari tuntia myöhemmin. Tämän vuoden Barkleyssa ei ollut reitin voittaneita.

Maanantain meni vielä leiriä purkaessa ja paikalla olevien ihmisten kanssa jutellessa. Nämä ovatkin niitä hienoimpia muistoja tämän vuoden kisasta.

Jaredin kanssa porinointia

Frozen Ed
Ai täälläkö kylmä?

Tulevaisuutta suunnittelemassa
Kahden vuoden takaiset ongelmat olimme onnistuneet saamaan kuriin, mutta tällä kertaa vastassa oli uusia ongelmia kylmän kelin muodossa. Olimme yksinkertaisesti aliarvioineet kelin ja varusteet eivät riittäneet tällä kertaa. Vähän aloittelijan virheitä, joihin ei tässä kisassa ole varaa.

Olimme coutsin kanssa tehneet Barkleysta myös pari jaksoa Polkuporinoihin. Käykää kuuntelemassa osoitteessa: RSS feed.

Isot kiitokset vielä kaikille seikkailuamme seuranneille. Lisäksi kiitokset Jussille ja Annelle, jotka auttoivat omalla panoksellaan kisassa. Erityiset kiitokset omalla coutsille, jonka kanssa voin toteuttaa mitä hulluimpia haaveita. Ja vielä yhdet kieroutuneet kiitokset kisajärjestäjille ja Lazarukselle tämän vuoden tapahtuman järjestämisestä.

4 kommenttia:

Risto kirjoitti...

Jokainen tarvitsee itselleen oman Barkleyn! Se on yksi parhaista ultrajuoksu neuvoista jonka olen saanut. Eli onneksi olkoon hyvasta yrityksesta ja ensi vuonna uudestaan!
Risto

Onni Vähäaho kirjoitti...

Tätä raporttia odotin enemmän kuin pitkään aikaan mitään. Polkuporinat pitää ehdottomasti myös kuunnella. Väheksymättä mitään kisaa niin uskon sinun saavan omanlaisen stepin kohti seuraava Barkeley yritystä Suomen Barkley Marathonista, puf171km:sta. Aika sitkeässä on finisherit siellä. Yksi.

Hyvää palautumista! Voimia.

pasi.koskinen kirjoitti...

Täytyy olla todella kylmä kun suomalainen keskeyttää kylmyyden takia? Mieli sakkaa helposti kun on surkeaa muutenkin.

Ensi vuonna uudelleen, kokemus karttuu...

En ole koskaan ollut Barkleyssä mutta PUFFIN tasamaalla on sen kanssa hyvin vähän tekemistä, näin arvioisin. PUFFIN tekee vaikeaksi kapea, märkä polku kivineen ja soineen sekä yleinen reitin lohduttomuus jatkuvine alustanvaihteluineen. Omat kuuden päivän juoksujen jälkeiset olotilat eivät ole riittäneet PUFFIN läpipääsyyn, sinä kokeneena polkujuoksijana voisit selviytyä.

Täytyisi varmaan järjestää täällä Nellimissä jonkinlainen rymy, täällä riittää ylämäkeä, kiviä ja soita perseiltäväksi ja eksyminenkin on helppoa - turistille.

Hyvää kevättä ja periksiantamattomuutta.

StanleyPark kirjoitti...

Kiitos kaikille onnitteluista. PUFfi on erittäin mielenkiintoinen konsepti...olisi hienoa kokeilla sitä jossain vaiheessa :-)

Mari Parkkari - minun ylirasituskokemukseni

Tämän viikon aiheena Polkuporinoissa oli ylirasitustila ja siitä meille kävi kertomassa ylirasitustilasta kärsinyt valmentaja Mari Parkkari...