maanantai 6. huhtikuuta 2015

Viikko 14 ja Pääsiäisen pitkä lenkki

Pari kovempaa viikkoa on jo takana ja viimeisellä kovalla viikolla oli tarkoitus lisätä vielä vähän määrää. Pyöräilyt oli jätetty kokonaan pois ja kaikki liikkuminen tapahtui juoksemalla, ja välillä kontatenkin. Tämän jakson viimeiselle viikolle oli suunniteltu eka extrapitkä lenkki. Siihen tarjoutui mainoi tilaisuus Jannen houkutellessa mukaan Pääsiäisen (kärsimys) lenkille.

Viikko alkoi kuitenkin peruslenkkeilyllä työmatkojen parissa. Maanantaina ja tiistaina kävin juosten töissä, tiistaina vielä pieni lisälenkki kotiin tullessa. Maanantaina ehdin vielä mukaan joogatunnille, joka vaan paranee loppua kohden. Näillä näkymin kerhon rahat riittää huhtikuun lopulle, mutta neuvottelut omakustannushinnasta ovat menossa. Toivottavasti saadaan nauttia Lotan joogaohjauksesta vielä kesälomiin asti. Tiistaina perinteinen salitreeni jäi väliin muiden kiireiden takia.

Maanantaina Espoossa satoi räntää 10-15 senttiä ja tiistaina pyörätiet ja kadut oliva aika karussa kunnossa. Kun vielä yö oli pakkasella niin tiistaina ja keskiviikkona sai olla tarkkana liukkaiden paikkojen kanssa aamulenkillä.

Puutarhamainos keskellä räntää

Pyöräteillä mukavasti märkää räntää

Keskiviikkona juoksin aamulla töihin, mutta kotiin tulin poikkeuksellisesti bussilla. Tässä vaiheessa alkoi himmailut Pitkäperjantain pitkälle lenkille. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja pitkä lenkki siirtyi sunnuntaille. Pidin kuitenkin torstain lepoa alkuperäisen suunnitelman mukaan. Ehdimme käydä coachin kanssa työpäivän jälkeen rauhassa ruokakaupassa. Kävimme jopa kahvilla. Harvinaista herkkua. Pitkäperjantaina tuuppasin runsaan parin tunnin lenkin Nuuksiossa. Jalassa oli Salomonin kenkä ilman nastoja. Alkuviikosta satanut räntä oli pehmentänyt mukavasti jäiset paikat poluilla ja meno oli aika helppoa. Lisäksi juoksu tuntui maistuvan yhden lepopäivän jälkeen. Lauantaina juoksin vajaan tunnin lenkin järven ympäri.

Sunnuntaina tavattiin klo 8 aamulla Nuuksiontien varressa. Suunnitelmana oli juosta läpi kaikki kolme lähitienoon polkukisareittiä yhdellä kertaa. Aloitimme Bodom Trailistä, jonka jälkeen siirryimme autoilla Solvallaan, jossa matka jatkui ensin Noux Extremen reittiä ja lopuksi vielä Nuuksio Classicin reitti. Kokonaismatkaa oli tiedossa periaattessa noin 73 kilsaa. Mukana olivat JussiK, Anna sekä Janne.

Vähän uutta lunta maassa

Bodom Trailin ensimmäisen 15 kilsan matkaan kului aikaa 2.20, jonka jälkeen saavuimme Pirttimäen kahvituvalle toiseen kertaan. Siinä vaiheessa kahvitupa oli auki ja pullat paistettu, joten pysähdyimme pitämään taukoa. Mukaan ostimme vielä pullat iltapäivää varten. Sen verran hyvää oli pulla, että edes kuvaa ei ehditty ottaa.

Maassa oli edellisiltana satanutta lunta

Sadetakkimies etummaisena kuivaamassa puita
Pirttimäestä jatkoimme takaisin Nuuksiontien varteen autoille. Tämän kierroksen aikana satoi hieman räntää ja vettä, mutta se ei haitannut menoa. Aikaa Bodom Trailin kiertoon meni runsaat kolme tuntia.

Bodom Trail 21km

Siitä jatkoimme autoilla Solvallaan, jossa pidimme lyhyen huoltotauon. Vuorossa oli Noux Extremen kierto. Paperikartta unohtui autolle, mutta gps träkin avulla löysimme suht hyvin reitin läpi. Itse reitti oli vedetty kokonaan pienille poluille, jotka olivat ainakin tähän aikaan vuodesta todella märät ja kuraiset. Kesälle se on varmasti hienompi reitti vaikka kiertääkin matkan varrelle osuvat suurimmat nousut.

Noux Extreme 10km

Noux Extremen viimeinen nousu 



Jannen tyylinäyte puron ylityksestä


Tämän jälkeen oli vuorossa Nuuksio Classic reitti. Pidimme lyhyen huoltotauon, jonka aikana vaihdoin nastattomat tossut, kuivan paidan ja takia sekä buffin. Heti tuli lämmin olo. Samalla lisäilin reppuun vähän lisää juotavaa ja syötävää. Tarkoitus oli poiketa reitiltä Haukkalammelle hakemaan lisää juotavaa.

Tauko Haukkalammella

Siikarannassa

Hetken lepohetki

Nuuksio Classic 42km

Polut olivat todella juostavassa kunnossa Nuuksio Classicilla ja edellisviikonlopun jäästä ei enää ollut tietoakaan. Paikoin oli vielä lumisohjoa, mutta ilman nastaria pärjäsi hyvin. Loppu tultiin rauhallisesti päivän viimeisistä valonsäteistä nautiskellen. Solvallaan tullessa oli jo aika hämärää. Päivä oli loistava pitkä harjoitus tulevaa Karhunkierrosta varten. Matkaa kertyi yhteensä 77 kilsaa ja aikaa meni himpun alle 12 tuntia.

Viikolle kertyi yhteensä 25 tuntia treeniä, jossa 197 kilsaa juoksua. Seuraava viikko on lepoviikko, jonka jälkeen alkaa viimeinen kolmen viikon määräjakso ennen kisakauden aloitusta.

Ei kommentteja: